Lukijat kertovat: Silloin tajusin, että hän on se oikea

Kommentit (6)

ILoveYou

Viisi vuotta sitten... Yläasteen viimeinen vuosi ja olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle ja luonnollisesti uusi koulu ja ihmiset tulivat elämääni. Muutaman viikon totuttelun jälkeen istuin luokan edessä odottamassa tunnin alkua, kun huomasin maailman suloisimman pojan katsovan minua, hän punastui ja kääntyi pois. Sydämmeni hakkasi, en saanut henkeä ja tuntui kuin olisin jähmettynyt paikoilleni. Odotin välitunteja aina innolla, koska emme olleet samalla luokalla, mutta välitunneilla saimme katsella toisiamme. Olimme molemmat liian ujoja puhumaan toisillemme vaikka ajan myötä ystävämme yrittivät meitä parittaa, eihän sitä ihastumista voinut olla huomaamatta! Kauhulla odotin aina viikonloppuja ja pidempiä lomia, koska sillon en näkisi tätä hurmuria!  Yläaste päättyi ja viimeisen kerran portilta poistuessani katsoin taakseni ja siinä hän oli, aivan takanani. Poika nappasi minut isoon halaukseen ja kuiskasi, että hänellä tulee ikävä. Hän antoi pienen pusun ja lähti. Kesäloma meni itkiessä hänen peräänsä, kunnes tajusin etsiä pojan netistä. Aloimme pitää yhteyttä ja nyt olemme olleet neljä vuotta yhdessä, 2 niistä saman katon alla ja meillä on myös yhteinen lapsi. Vieläkin joskus kun katson kultaani, tunnen samat väreet kuin teininä. Tämä jos jokin oli rakkautta ensi silmäyksellä. 

ääsjoki

Nykyinen miesystäväni vei minulta jalat alta melkein kirjaimellisesti kun tapasin hänet puolivuotta sitten.En ollut tavannut häntä ennen sitä iltaa. Juttelimme koko yön kaikesta maan ja taivaan välitä ja huomasimme että me ajatteleme asioista samallalailla ja samanlaista menneisyytt' joten ymmärsimme myös toisiamme. Herään seuraavana aamuna hänen kainalosta ja mietin itsekseni että tästä haluan herätä useamminkin. Siitä suhde kehittyi ja pari kuukautta asustelin hänen asunnollaan ja siitä mies tuli minun katon alle. Nyt olemme juuri muuttaneet seinäjoelle saman katon alle. puolen vuoden aikana olen oppinut rakastamaan tätä miestä tosissani ja edelleenkin herään mielelläni hänen vierestään ja ensimmäinen asia minkä näen on rakastamani miehen kasvot <3

Vierailija

Kyllä,sen itse tietää ,kun löytåå sen oikean sukat pyörii jaloissa ja sydän pamppailee kyseisen ihmisen lähellä näin se vain on.Himoitsee kyseistä miestä suunnattomasti.Rakastunut itse olen,mutta katsotaan miten toinen vastaa tunteisiini.Kyllä kaikki kannattaa pistää peliin jos jotain haluaa.

Vierailija

Itse kun näin puolisoni ensimmäisen kerran niin kyllä huomasin, että se on se oikea. Vei jalat alta! Sen jälkeen meni päiviä että haaveilin hänestä. Nykyään naimisissa ja ensimmäinen lapsi tulossa

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat