Mitä mieltä olette tälläisestä miehen exästä?

menneisyyden vangit?

Juu siis elikkä olen itse 25 vuotias ja mieheni on minua hiukka vanhempi elikkäs 36v. Olemme vuoden päivät seurustelleet. Mutta siis mieltäni vaivaa aivan suunnattomasti ja joka ikinen päivä miehen ex. He ovat siis eronneet jo n. 3vuotta sitten, eli kauan sitten. Yhdessä he olivat liki 10 vuotta ja onhan se pitkä aika.

Mutta siis itse ongelmaan. Eli heillä oli aikoinaan hyvin riitainen ero, sen verran riitainen, että he eivät ole olleet MISSÄÄN tekemisissä eron jälkeen, eivät edes kaupassa tervehtineet. Puolin ja toisin ovat inhonneet ja vihaneneet toisiaan yli kaiken ja vihaavat (kai) edelleenkin. Kuitenkin tämä ex ämmä oli nyt sitten jostain kuullut, että mies on uudessa suhteessa ja muuttanut jopa saman katon alle uuden naisen kanssa. Kas kummaa, ensin tuli facebookkiin viesti, että onnea uudelle suhteelle ym paskaa ja mites tehdään sun kamoille mitä on jäänyt mun luo... (JA SIIS EIHÄN KUKAAN SÄILYTÄ EXÄN KAMOJA 3VUOTTA) no mieheni oli tosta hyvin suivaantunut eikä halunnut vastata mitään. No menee tovi niin tulee tekstari, että voitaisko tavata ja jutella. Mies ei halunnut vastata siihenkään. Mutta tässä kohtaa minulla meni hermo ja en voinut hillitä itseäni vaan halusin tietää että miten voi nyt olla asiaa jos ei viimiseen 3vuoteen ole ollut. Sain säälittäviä vastauksia että tavaroista olisi halunnut puhua tms.

Mutta siis eniten minua pelottaa että mieheni ei ole päässyt exän yli? reagoi häneen ja hänen yhteydenottoihin hyvin voimakkaasti ja aggressiivisesti. Joten voisiko se kieliä siitä että jotain se vielä merkitsee? Ollaan monet riidat asiasta käyty ja hän kyllä vakuuttaa että on todella onnellinen kanssani ja IKINÄ ei voisi koskea pitkällä tikullakaan eksäänsä tai halua kuullakkaa hänestä mitään. Mutta juuri toi että jos se olisi sen yli päässyt niin olisiko sille väliä vaikka kuulis/näkis sitä päivittäin?

Auttakaaaaaa! En pysty enää miehelle tästä avautumaan koska sillä menee hermot kun samasta asiasta jauhan. mutta en voi sille minkään.

Kiitos etukääten :)

Kommentit (7)

Shattered Glass

En voi mennä takuuseen miehesi tunteista, mutta uskoisin että sitä vaan ärsyttää exänsä puheet ja naama edelleen, jos ne kerran erosi huonoissa väleissä. Varsinkin jos ne oli 10 vuotta yhdessä, niin sen kyllä varmaan muistaa aina jos sen jälkeen menee välit pa***ksi. Niin kauan kun miehesi EI nimenomaan halua nähdä exäänsä, sanoisin että kaikki on ok. Ja käytöksestä huomaa varmaan muutenkin jos se alkaa exänsä perään haikaileen.

Vierailija

samoilla linjoilla edellisen kirjoittajan kanssa. luota mieheesi;) varmasti hänkin ihmettelee että miksi exä ottaa 3v jälkeen yhteyttä ja voi olla hämillään tilanteesta, siksi ei ehkä halua vastata yhteyden ottoihin.

juuli

Olisiko,sinun syytä kasvaa aikuiseksi.En ole koskaan ollut miehistäni mustasukkainen ei ole ollut moiseen tarvetta.Tuntuu,siltä että olet turhan mustasukkainen ja omistushaluinen mikehestäsi.Muista,että tuolainen käyttäytymisesi pilaa sinun ja miehesi suhteen.Lähinnä sain sellaisen kuvan,että sinä sähläät eikä entinen. Ei minua ainakaan kiinnosta pätkän vertaa entisten tekemiset eikä kiinnosta.

Lenune

juulille tulin vain vastaamaan, että vaikka sinä et ole koskaan ollut mustasukkainen ja oletat, että mustasukkaisuus automaattisesti pilaa suhteen. Olet väärässä. Tärkeintä lienee että molemmat ovat suunnilleen saman verran mustasukkaisia. Tottakai mustasukkaisuus ihan kuten mikä tahansa asia, voi pilata suhteen, jos siitä ollaan täysin eri linjoilla. Olet ehkä itsekin huomannut, että suhde menee pilalle, jos sinä et ole mustasukkainen ja toinen on. Mut ite myönnän olevani jonkin verran mustasukkainen, samoin on mieheni ja hyvin toimii, kun molemmilla on sama käsitys siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. 

Aloittajalle. Minusta ei ole syytä epäillä ainakaan miestä. Entisen naisen motiiveista et tietenkään voi olla varma, voihan se olla että häntä vihlaisee nähdä entisensä uuden kanssa ja siksi nyt haluaisi vähän näpäyttää miestäsi ja sinua tuolla lähentymisyrityksellään. Juttele miehesi kanssa, ja ehdota vaikka että hän sanoisi eksälleen jotain tälläistä "joo, mennään toki kahvikupposelle juttelemaan, otan uuden naisystäväni mukaan". Todennäköisesti naisesta ei tämän jälkeen paljon kuulu, jos jotain taka-ajatuksia on.

menneisyyden vangit

Kiitos Lenuene viestistä. Itse olen samaa miettinyt myös, että eksällä ei ainakaan puhtaat jauhot pussissa. Unohdin mainita ekassa viestissä, että tämä ämmä myös ramppaa poikaystäväni vanhempien ym sukulaisten luona. Poikaystäväni ei edes tiennyt asiasta ennenkuin mutkien kautta se paljastui meille. Suuttui äidillee syvästi tästä vehkeilystä selän takana. Ja Juulille, kyllä myönnän olevani mustasukkainen ja myöskin omistushaluinen, mutta niin on myös mieheni minusta, jopa sairaalloisen mustasukkainen joskus. Olen aina ollut mustasukkaista sorttia mikä saattaa johtua siitä, että sinkkuaikoinani näin niiiiiin paljon pettämistä ym niin omassa ystäväpiirissäni kuin sen ulkopuolellakin. Olen myös itse villeinä vuosina monta aviokriisiä ja jopa eronkin aiheuttanut varattujen kanssa vehtailusta. (Enkä ole siis ennen sopan alkua tiennyt miesten olevan varattuja) Tästäkin syystä luottoni mies ja oikeastaan myös naissukupuoleen on täysin nollassa.

Sunqueen

Totta kai suhde on merkinnyt paljon kun kerran 10 vuotta on ollut yhdessä, mutta ei se tarkoita että miehesi naisen perään haikailisi tai mitään. Menneisyys vaikuttaa kaikkiin, eikä sitä noin vain voi tai kannata unohtaa. Tämä exä on ollut iso osa miehesi elämää ja sinun pitää se vain hyväksyä.

Orava
menneisyyden vangit

Kiitos Lenuene viestistä. Itse olen samaa miettinyt myös, että eksällä ei ainakaan puhtaat jauhot pussissa. Unohdin mainita ekassa viestissä, että tämä ämmä myös ramppaa poikaystäväni vanhempien ym sukulaisten luona. Poikaystäväni ei edes tiennyt asiasta ennenkuin mutkien kautta se paljastui meille. Suuttui äidillee syvästi tästä vehkeilystä selän takana. Ja Juulille, kyllä myönnän olevani mustasukkainen ja myöskin omistushaluinen, mutta niin on myös mieheni minusta, jopa sairaalloisen mustasukkainen joskus. Olen aina ollut mustasukkaista sorttia mikä saattaa johtua siitä, että sinkkuaikoinani näin niiiiiin paljon pettämistä ym niin omassa ystäväpiirissäni kuin sen ulkopuolellakin. Olen myös itse villeinä vuosina monta aviokriisiä ja jopa eronkin aiheuttanut varattujen kanssa vehtailusta. (Enkä ole siis ennen sopan alkua tiennyt miesten olevan varattuja) Tästäkin syystä luottoni mies ja oikeastaan myös naissukupuoleen on täysin nollassa.

Miksi ylipäätään seurustelet, kerran ei luottoa löydy pätkääkään. Ei ole kyllä pitkä tie siunattu teidän suhteelle tuolla asenteella.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat