Klamydian mahdollisuus

Apuapua

Tilanteeni on siis tämä. Harrastin seksiä erään miehen kanssa seksiä muutamaan otteeseen joulukuussa. Yhdellä kerralla emme käyttäneet ehkäisyä. Pari kuukautta eteenpäin tämä mies ilmoitti minulle että hänellä on todettu klamydia, saanut sen jo aiemmin syksyllä entiseltä tyttöystävältään. Menin tietenkin heti testeihin - testitulos oli negatiivinen. Edelleenkin oireilen hieman, lähinnä jatkuvalla virtsaamisen tarpeella. (virtsatulehduskin on testattu.) Voisiko olla mahdollista, etten olisi saanut tartuntaa vaikkei ehkäisyä käytettykään ja toisella klamydia oli varmasti jo siinä vaiheessa? Auttakaa epätoivoista.

Kommentit (7)

Jaa-a

Onko se ylipäätään mahdollista, ettei tauti näkyisi oikein tehdyssä testissä? Tässäkin tapauksessa tartunnasta on kuitenkin kulunut jo aikaa.

Chu

En mene pääni kautta vannomaan, mutta mielestäni testi on melko luotettava. Tosin klamydian itämisaika saattaa olla todella pitkäkin.

On myös mahdollista että olet ollut onnekas ja välttynyt tartunnalta. Jos asia vaivaa niin odottele kuukausi tai pari ja käy tekemässä uusi testi. Ilmainenhan se on.

Täältäkö ne tulokset saa?

Uuden sukupuolitautitestin voi käydä tekemässä terveyskeskuksessa ILMAISEKSI milloin vain eikä siihen tarvita mitään erityistä syytä. Samalla voi varata ajan lääkärille jatkotutkimuksia varten. Miksi ihmeessä kukaan ei käyttäisi tällaista palvelua sen enempää kyselemättä?

Apuapua

Minulle varta vasten sanottiin terveyskeskuksessa että heidän mielestään uudelle testille ei ole tarvetta. Sattuupa vaan vieläkin vähän vaivaamaan päätä. Ja lähinnä sen takia kyselen, olisko jollekin sattunut samankaltainen tilanne.

Täältäkö ne tulokset saa?

Oletko käynyt lääkärillä? Jos oireet jatkuu eikä syy löydy testituloksista, pakkohan niitä on alkaa tutkia. Lääkäri voi aivan hyvin määrätä uusintatestin ja muita kokeita.  Jos palvelu ei omalla läärillä pelaa, lääkärin vaihto tai yksityiselle.

Apuapua

Olen käynyt vas'ikään papakokeessa ja silloin mainitsin lääkärille asiasta. Pyysi seurailemaan ja ottamaan uudemman kerran yhteyttä. Isompia oireita minulla ei siis ole, kummittelee vaan tuo peikko päässä... Joudun uusimaan papakokeeni, otan asian kyllä siinä vaiheessa puheeksi.

Sussu

Kannattaa varmistaa tuo klamydian tilanne uudella testillä. Helpoiten ja vaivattomimmin sen saa netistä testaaitse.fi sivuilta. Nuo testit tehdään labrassa pissanäytteestä eikä mitään pumpulia pyörittämällä kotona. Toki voit odottaa siihen papakokeeseenkin jos maltat.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat