Ihmeissään

Vierailija

Tutustuin muutama kuukausi sitten yhteen mieheen, hän oli huomaavainen, kohtelias, halusi viettää aikaa kanssani ja vaikutti muutenkin oikein ihanalta. Emme kovin kauaa kerenneet tuntea kun aloimme "virallisesti" seurustella. Ensimmäiset pari viikkoa oli tosi ihanaa, olin pitkästä aikaa onnellinen, edellisestä suhteesta kun oli kulunut jo 2 vuotta. Kuvittelin jopa että hän voisi olla Se oikea. Kaikista ikävintä tässä tarinassa on se että hän käytti ns. mietoja huumausaineita, aineita mistä itse halusin/haluan olla erossa. Hyväksyin jopa sen, hän kun lupasi asian pysyvän kohtuullisena. Kuluin muutama viikko ja hänellä alkoi kesäloma, samana hetkenä kaikki myös meidän välillä muuttui. Hänellä ei enää ollutkaan aikaa, aina kun olisin halunnut läheisyyttä hän vältteli minua, seksiäkään emme enää harrastaneet. Tai silloin kun siihen olisi ollut mahdollisuus niin hän oli niin sekaisin kaikesta muusta kuin minusta ettei siitä olisi tullut mitää, tuli sellainen olo että hän käyttää sen takia ettei tarvitsisi minun kanssa missään tapauksessa olla lähemmässä kontaktissa. Hän alkoi tekemään ohareita, soittaessani mies oli erityisen tikkuinen ja epäkohtelias minulle. Ihmetyttää miksi kaikki muuttui noin yhtäkkiä, me jopa haaveiltiin yhteisestä tulevaisuudestakin. Yhtenä päivänä olin töissä ja hän soitti minulle, pyysi käymään, arvasin jo siinä vaiheessa että se tapaaminen olisi viimeinen, hän siis pisti poikki. Vika ei kuulema ollut minussa eikä ollut toista naistakaan, mutta miksi sitten näin? Aloimmeko seurustelemaan liian aikaisin vai alkoiko jokin ahdistamaan? Sanoinkin hänelle että voidaanhan me katsoa myöhemmin uudestaan josko meistä tulisi jotain, niin vastaus oli että hän ei tiedä haluaako olla kenenkään kanssa. Hän kuitenkin yhtenä päivänä pyysi käymään minua siellä, mies sanoi että on joskus ollut minua ikävä, muttei kuulema pitänyt käsittää väärin. Samana iltana päädyimme kuitenkiin pitkästä aikaan samaan sänkyyn.

Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? Hän on koko ajan ajatuksissa ja minulla on ikävä, mutta tuhlaanko vain aikaani? Muilla vastaavanlaisia kokemuksia?

Kommentit (4)

miinajamanu

sitä panetti-ja mikäs sen helpompi tapa saada ku vähä lässyttää naiselle että on ollut ikävä jne. niinkuin itsekin sanoi ettei pidä käsittää väärin. no käsitit jo eli luulit että oikeesti olis mahkuja jatkoon.. ja mieti itsekin kannattaako? jos mies ois hyvä sulle nii ei se käyttäytyis tollee.

Shattered Glass

Ikävä homma, mutta parempi että pääsit pois tollasen miehen luota. Ei mitään järkee sekaantua huumeita käyttävään tyyppiin jos ite haluaa pysyä niistä kaukana.

Vierailija

Ehkä olette oikeassa ja varmasti olettekin, jää vaan oikeasti miettimään, miksi kaikki oli ensiksi niin ihanaa ja sitten kaikki muuttui. Ikävähän tässä on, mutta kokemus sanoo että se menee ajan kanssa ohi. Ikävää että menin luottamaan tuollaiseen mieheen, on ollut niin paljon hankaluuksia luottaa keneenkään, ja sitten kun luottaa niin vedetään matto jalkojen alta. Noh, tää on elämää.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat