Tapailu ei etene seurusteluksi

--mimmu--

Olen 26-vuotias nainen pääkaupunkiseudulta ja jälleen yhden tapailusuhteen ryssineenä huomasin, ettei vika taidakaan olla miehissä vaan minussa. Ihastun johonkin ja mies on myös kiinnostunut, mutta parin-kolmen viikon päästä juttu loppuu. Ilmesestikin usein syynä on minun epävarmuus itsestä ja toisen tuntemuksista. Lähinnä se näkyy siinä, että epäilen miehen tapailevan myös muita tms olen mustasukkainen. En kuitenkaan siis syyttele miestä mistään tms mutta luulen, että miehet aistivat eleistäni ja sanavalinnoistani että olen epävarma ja hieman epävakaa. Hauskinta tässä on se, että tää epävarmuus ilmenee just vaan tuon ekan kk aikana. Sitten kun huomaan, että mies on kiinnostunut ja luottamukseni arvoinen, niin se epäilevä ääni pääni sisällä hiljenee ja kaikki on hyvin. Mutta kun en vaan meinaa millään päästä sinne asti, homma jämähtää kalkkiviivoille :(

Elämässäni muutoin on kaikki hyvin, menestyn töissä ja opinnoissa sekä ystäviäkin riittää. Olen sinänsä itsevarma, mutta kun ihastun johonkin, muutun epävarmaksi ja ahdistelen että kuuluukohan siitä toisesta enää mitään jne. Ehkä haluan liikaa juttujen onnistuvan.

Haluaisin nyt apua tähän, olen miettinyt jonkinlaista terapiaa tms. millä saisin käytökseni muuttumaan. Osaisiko joku sanoa, miltä taholta tämän tyylistä terapiaa kannattaisi kysellä? En haluaisi elää loppuelämääni yksin vain siksi, että mokaan aina kaikki jutut tuolla epävarmuudellani.

Kommentit (12)

--mimmu--

Ja selvennyksenä vielä, minulla on takana koulukiusaamista ym kokemusta hylkäämisestä ja tuossa tapailuvaiheessa pelkään ilmeisesti että juuri näin käy. Ongelmana on juurikin se, että etenkin alkuvaiheessa tapaillessa ei vielä ole mitään sääntöjä siitä saako olla muita samaan aikaan ja siksi epäilen helposti jotain sen suuntaista. Miehellähän on ns. oikeus tehdä mitä haluaa, koska ei ole vielä sitoutunut minuun.Pitäisi vaan pystyä ajattelemaan, että olen niin mahtava tyyppi, että jos niitä muita on niin minut lopulta valitsee. Mutta taidan käytökselläni tehdä juuri päinvastoin. Onko muilla kokemuksia vastaavasta ja kuinka olette selvinneet?

Linnéa

Hankala antaa vinkkejä - itsekin pohdin samoja juttuja. Tapailuvaiheessahan on kiva olla rennosti ja ilman suuria odotuksia, ja mulla auttaa rentoutumiseen se, että samaan aikaan on pelissä useampia tyyppejä ;-) vaikka sitten vaan yksi niistä oiskin se, josta olen oikeasti kiinnostunut.

Musta tuntuu ettei suhteen laatua oikein pysty ottamaan luontevasti puheeksi. Paitsi, jos itse on ihan varma, että haluaa seurustella tyypin kanssa, niin eiköhän sitten kannata ottaa vain asia ihan avoimesti puheeksi. Vaikkapa tyyliin "..ollaan nyt tapailtu x viikkoa/kuukautta, ja olen miettinyt että tapaillaako jatkossa muita vai onko tässä jotain, mistä voisi tulla vakituisempaa..."? Jos sitten tulee pakit, niin jäipähän ainakin aikaa tuhlaamatta siihen kaveriin?

Itse oon menossa kivan tyypin kanssa sänkyyn nyt vasta kuukauden treffailun jälkeen. Mietin, kandeisko ottaa tää juttu puheeksi kaverin kanssa, koska itselle sänkyyn meneminen tarkoittaa kyllä jo jotain vähän vakavampaa - ja nyt viimeistään toivoisin, ettei se tapailis ketään muita! Vai tappaisikohan keskustelu  tunnelman ja orastavan suhteen alkuunsa? En siis osaa oikein itsekään päättää, mitä tehdä...

--mimmu--

En oikein osaa tapailla useampia tyyppejä samaan aikaan. Kiinnostun aika harvoin, mut silloin ihastun nopeasti ja sit se on menoa.. Nyt tossa viimeisimmässä kuviossa edettiin aika nopeasti ja sänkyyn mentiin neljänsillä treffeillä. Kyllä haluaisin itsekin uskoa, et siinä vaiheessa kun ollaan säännöllisesti sängyssä ei enää tapailla muita, mutta joillakin on vaan niin eri säännöt.

Toi on Linnea just noin hankalaa.. Mut ehkä munkin ois pitäny odottaa tota sänkyyn menoa pidempään tässä ja muissakin suhteissa. Silloin miehen kiinnostus ei ehkä lopahda niin nopeasti kun on jotain odotettavaa. Vaikka en uskokaan, että tuo sänkyyn meno välttämättä on se ratkaiseva tekijä, itsellä se on ainakin tuo epävarmuus mistä ei vaan pääse millään eroon. Yritän aina hokea itselleni, että eihän se nyt mikään maailmanloppu ole jos toisesta ei enää vaikka kuuluisikaan mitään, mutta kun on niiin ihastunut niin kyllähän se pieneltä kuolemalta tuntuu..

supzz

Ei kannsta lupua toivosta, ite tapailin poikaystävän kanssa puol vuotta ennen ku alettiin seurustelemaan, ja suurimpana vinkkinä älkää epäilkö itteänne! Ei se äijä ois teitä ensimmäistäkään kertaa tavannu, jos ei ois mitää pelissä.

T. Myös yksi koulukiusattu & syrjitty

Linnéa

Nimenomaan supzz! Vielä kommenttina tohon useamman tyypin tapailuun samaan aikaan - mäkään en ihastu kovin usein, mutta nimenomaan niitä ei-niin-kiinnostavia tyyppejäkin kannattaa tavata silloin tällöin, vaikka enemmän kaverillisissa merkeissä. Mulla ainakin auttaa omaan jännittämiseen se, että voi tavallaan ajatella, ettei se toinen tyyppi ole se maailman ainoa... (vaikka se sitten juuri sillä hetkellä siltä tuntuiskin). Ja mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän alan myös uskomaan itseeni. Kyllä ne pakit silti aina tosi pahalta tuntuu, mutta jos siitä on jo useamman kerran päässyt yli, niin tietää kyllä että yli siitä pääsee seuraavallakin kerralla. Et mimmu kertonut tarkemmin, että mitä tarkoitat käytökselläsi, jota toivoisit erilaiseksi? Tuskin se mitään auttaa - ellet nyt sitten ala puhumaan lapsentekohaaveista jne ihan ekoilla treffeillä (tosin mä olen tehnyt sitäkin, eikä kaveri karannut vaikka aina tosta varoitetaan). Ehkä semmoinen tietty pidättyväisyys on kuitenkin suhteen alkuvaiheissa tarpeen - se, ettei ole aina ekana itse soittelemassa toisen perään, vaan antaa sen toisen ehtiä ikävöimään välissä.

Vielä loppuun - mä ajattelen, että orastavan suhteen lopahtaminen kertoo enemmän siitä tyypistä, joka ei sitten halunnutkaan mitään vakituisempaa. Se tyyppi tuskin haluaisi sillä hetkellä sitte sitoutua kehenkään, joten omasta itsestä on turha kaivaa vikaa.

--mimmu--

Hyviä pointteja Linnea! Ei se itseruoskinta tietenkään koskaan auta asiaa. Mulla ei sinänsä oo koskaan ollut puutetta miesten huomiosta ja miespuolisia kavereitakin on paljon. Mutta tosiaan kun ihastun niin se on sitten menoa.. En tee jatkuvasti viestialoitteita ym osaan ton homman, mutta aika helposti alan tos alussa epäilemään et miehellä on muitakin Siihen riittää ihan joku semmonen, et miehestä ei kuulu mitään pariin päivään tai esim kerran se, että mä ja mies oltiin samaan aikaan ulkona ( eri seurueissa). Laitoin viestiä yöllä, että mennäänkö samaan osoitteeseen ja soitinkin pilkun jälkeen. Ei kuulunut mitään, kun vasta seuraavana päivänä seiskalta illalla et tsori olin aika kännissä eilen. Tosta mä tietty vedin semmoset johtopäätökset, et miehellä tais olla muuta yöseuraa.. En tiedä oliko sitten vai ei.

Haluisin just tosiaan käydä jonkun terapeutin tms kanssa selvittelemässä, että mistä tää mun voimakas menettämisen pelko johtuu ja se epävarmuus/mustasukkaisuus alkuvaiheessa. Mun on pakko päästä siitä eroon, jos joskus haluun toimivan suhteen. Tietty tässä on myös se, että pääkaupunkiseudulla nää deittailukuviot on ihan oma systeeminsä, ihmiset tapailee hyvinkin pitkiä aikoja ennen kun sitoutuu yhteen ihmiseen. Ehkä pitäis alkaa katella miehiä jostain muualta..

--mimmu--

Hyviä pointteja Linnea! Ei se itseruoskinta tietenkään koskaan auta asiaa. Mulla ei sinänsä oo koskaan ollut puutetta miesten huomiosta ja miespuolisia kavereitakin on paljon. Mutta tosiaan kun ihastun niin se on sitten menoa.. En tee jatkuvasti viestialoitteita ym osaan ton homman, mutta aika helposti alan tos alussa epäilemään et miehellä on muitakin Siihen riittää ihan joku semmonen, et miehestä ei kuulu mitään pariin päivään tai esim kerran se, että mä ja mies oltiin samaan aikaan ulkona ( eri seurueissa). Laitoin viestiä yöllä, että mennäänkö samaan osoitteeseen ja soitinkin pilkun jälkeen. Ei kuulunut mitään, kun vasta seuraavana päivänä seiskalta illalla et tsori olin aika kännissä eilen. Tosta mä tietty vedin semmoset johtopäätökset, et miehellä tais olla muuta yöseuraa.. En tiedä oliko sitten vai ei.

Haluisin just tosiaan käydä jonkun terapeutin tms kanssa selvittelemässä, että mistä tää mun voimakas menettämisen pelko johtuu ja se epävarmuus/mustasukkaisuus alkuvaiheessa. Mun on pakko päästä siitä eroon, jos joskus haluun toimivan suhteen. Tietty tässä on myös se, että pääkaupunkiseudulla nää deittailukuviot on ihan oma systeeminsä, ihmiset tapailee hyvinkin pitkiä aikoja ennen kun sitoutuu yhteen ihmiseen. Ehkä pitäis alkaa katella miehiä jostain muualta..

pussmuss_

Eikää..oon IHAN SAMANLAINEN ! että kauhee epäily ja menettämisen pelko vaikka oon miesten keskuudes suosittu ja oon kaunis ja ollu kaikkee vakavasta suhteesta yhen yönjuttuun, nii silti suhteen edetessä tai tapailun muuttuessa seurusteluks, ni en osaa luottaa. Kyttään jätkän  fb-sivua mitä muijii noi on, oon exästä mustasukkanen, ja kaikki tytöt keiden kaa se ´miillää tavalla tekemisissä ni jotenki masentaa mua ja tuntuu että vaikka jopa edettäis seurusteluun niin sillon sitten mietin että salee tota harmittaa jumittaa vaan mun kaa ja salee se haikailee muiden tyttöjen perään.

Päätin edellisen pitkän suhteen loputtua että seuraavaa vakavaa suhdetta en aloita ennenku oon käydä psykologilla selvittää nää mun jutut. Mut en tiiä mihin mennä ja nyt jo oon tavannu uuden tyypin.. enkä haluu taas alkaa samanlaiseks :( :o

nainenvaan

Heippa mimmu! Pystyn samaistua tuntemuksiisi erittäin hyvin. Ja pelko hylkäämisestä on ollut joskus erittäin suuri itsellänikin. Aloin kuitenkin yli puoli vuotta sitten tapailla erittäin kiinnostavaa miestä, suhteemme ei ollut alusta kovin tiivis. Otimme yhteyttä kerran viikossa tai jopa parin viikon tauon jälkeen, johtuen ehkä molempien kiireistä. Ajattelin samoja kysymyksiä tuona ainaka, ehkä hän ei enään ikinä vastaa tai ota itse yhteyttä tai jospa hän tapailee muita. Omilla ajatuksilla ja mielikuvilla hajotin viikko viikolta omaa itsetuntoa ja luottamusta siihen että joku voisi tosiaan olla lojaali ja hyvä minulle. Aloin siis tehdä asioita jotka teki itseni onnelliseksi, otin mieheen yhteyttä kun olin hyvällä fiiliksellä ja teki mieli kuulla hänen viikostaan. Pikkuhiljaa aloimme olla tiiviimmin yhdessä ja tajusin hänen olevan oikein kunnollinen mies. Nyt puolen vuoden tapailun jälkeen sovimme seurustelusta, enkä epäile enään miestä ja mikä parasta, en epäile enään itseäni. Jos hän joskus minut hylkää voin lohduttaa itseäni ajatuksella että olen itse ollut omana itsenäni ja jos en jollekkin sellaisena kelpaa on se toisen osapuolen häviö.

Mielestäni suurin pelko lähtee omista negatiivisista ajatuksista ja epäluottamuksesta omaan viehätysvoimaan. Onnekseni ihastuin itseeni uudella tavalla ennenkuin aloimme seurustella. Toivon suuresti että koet saman tunteen ja osaat luottaa myös tulevaan seurustelukumppaniisi!

--mimmu--

Kyllä, pitää vaan opetella luottamaan itseen ja toiseen enemmän. Tiedän, että menneisyydessä on asioita minkä vuoksi käyttäydyn näin ja siksi haluaisinkin jotenkin ne käsitellä terapiassa yms etteivät vainoaisi loppuelämää miessuhteita pilaamassa. Toi epäily ja analysointi on turhaa ja naurettavaa, koska siitä ei oo koskaan muuta kuin haittaa. Pitäisi jotenkin hillitä sitä omaa ihastumista, etten aina ihastuisi niin päätä pahkaa, jolloin alan kuvitella jutusta jo enemmänkin. Pitäisi osata olla niin, että toi nyt on vaan tommonen tyyppi ja kiva jos tästä jotain tulisi, mutta pärjään ilmankin. Vaikka mulla on elämässä muuten kaikki hyvin, niin tyhjä olo vaivaa välillä, kun sinkkuna elelen. Sitten kun olen ihastunut, tuo tyhjä olo katoaa. Siksi ehkä vähän liikaakin haen koko ajan uutta ihastusta ja aiemmista sydänsuruista huolimatta heittäydyn aina täysillä mukaan :(

Aura

Olisikohan mahdollista ottaa epävarmuutesi puheeksi jo tapailuvaiheessa? Varsinkin jos ihmiseen on jo tutustunut suhteellisen hyvin ja jos tuntuu siltä, että vähän henkilökohtaisemmistakin asioista pystyy juttelemaan. Sillä tavalla saisit otettua asian puheeksi ja se ehkä helpottaisi sun oloa jonkin verran, ja asiaa ei tarvitsisi kuitenkaan esittää sillä tavalla että vaatisit miestä muuttamaan käytöstään tms. Jos mies kauhean helposti ahdistuu ja katoaa, tuntuisi kyllä että ehkä hän ei ihan älyttömän kiinnostunut ollut alun perinkään. Samalla pääsisitte ehkä puhumaan siitä, milloin kunkin mielestä on vielä sopivaa tapailla jotakuta muuta ja missä vaiheessa se alkaa olla vähän epäkorrektia. En tiedä pääkaupunkiseudun deittailutavoista mitään, mutta ainakin itsestäni tuntuu, että yleensä asioista puhuminen rehellisesti pienentää ongelmia eikä ainakaan pahenna niitä :) Ja jos sitten osoittaisit sitä epävarmuutta, mieskin ehkä paremmin hoksaisi mistä on kyse eikä välttämättä häipyisi sen perusteella. Ja jos seurusteluun asit tähtää, kyllähän joka tapauksessa jossakin vaiheessa on pystyttävä keskustelemaan myös henkilökohtaisista ja vaikeammistakin jutuista, tuskinpa sille on mitään sääntöä että milloin sen voi aloittaa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat