Masennus

Hoodi

Kaipaisin kaikenlaisia vinkkejä, ideoita, kokemuksia, pohdintoja ym masentuneen ihmisen auttamiseen liittyen. Kaverini on vaikeasti masentunut ja hänellä on itsetuhoisia ajatuksia. Hän ei halua mennä ammattiauttajalle. Minulla itsellänikin on keskivaikea masennus, joten osaan jotenkin samaistua hänen tunteisiin ja käytökseen. Itse käyn ammattiauttajalla säännöllisesti. Kuitenkin tunnen itseni jotenkin avuttomaksi, enkä tiedä, miten esimerkiksi itsetuhoisuuteen liittyviin puheisiin pitäisi reagoida tai vastata. Kaverini kertoi ajatuksistaan ihan vasta, joten emme ole paljoa ehtineet keskustella asiasta.

Olisi ihanaa, jos saisin teiltä apua kaverini auttamiseen. Kaikenlaiset avut ovat tervetulleita!

Kommentit (9)

masentunut

Mullakin masennus, ja tällä hetkellä tuntuu ettei muu auta kun hakea ammattiapua. Ja varmasti sekin auttais asiaa, että olis semmosia tosiystäviä, jotka ei ikinä hylkää mua. En tiiä mitä sun kaveri aattelee, mutta sano sille, että halut tukee sitä, etkä hylkää sitä ikinä, vaikka mikä tulis. Ole läsnä ja tehkää yhdessä kaikkea. Itse olisin iloinen jos edes joku tulisi sanomaan noin, se antais voimaa jaksaa eteenpäin.

Muuten en osaa oikeen auttaa...

Vierailija

Olenkin sanonut hänelle kuin tärkeä hän minulle on ja hän sanoikin että se merkitsi hänelle paljon. Jotenkin vaan itestä tuntuu, että pitäisi tehdä jotakin enempi hänen auttamiseksi. Mutta pakko kai se on uskoa, että pelkkä läsnä oleminekin auttaa. Kiitos Sinulle vastauksesta ja voimia taisteluun masennusta vastaan! :)

bb

Itselläni oli vakava masennus, eikä se hellittänyt ennenkun epäonnistuin itsari-yrityksessä (siis hain apua siinä vaiheessa tarpeeksi ajoissa) ja tajusin miten helposti se henki lopulta lähtisi, ja myös sen, etten sitä loppupeleissä sitten halunnutkaan. Pointtini tässä on se, että ammattiauttajat ja ystävät voi auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti, mutta halu elää lähtee tasan siitä ihmisestä itsestään. Jos joku on mennäkseen niin se menee kanssa, mutta jos joku tarvitsee vaan huomiota niin se on sitten juttu erikseen, ja siihen ei kannata mennä mukaan. Melkein enemmän kannattaa suuttua oikein kunnolla, ainakin muistan että omalla kohdalla se hillitsi vähäsen kun kaverit hirveen surkuttelun sijaan antoi oikeen kunnon palautteet. Älysi että millaista se oli kaverien näkökulmasta kun piti pelätä toisen puolesta koko ajan, ja se masennus masensi sitten muitakin siinä samalla. Mutta pointtini tässä oli se, että selvästikin teet jo paljon kamusi puolesta, ja muuta et pysty tekemään kun olemaan tukena, ja sanomaan että siitä on mahdollista parantuakin.

Vierailija

Kiitos vastauksesta! Juttelimme kaverini kanssa ja hän sanoi haluavansa apua ja tähän asti itsetuhoiset ajatukset ovat pysyneet vain ajatuksina eli ei ole aikomusta siirtyä sanoista tekoihin. Luotan siihen, että keskustelemalla ja läsnä olemalla kaverini olo helpottuu. Tiedän, etten ole mikään ihmelääke, joka saa ajatukset muuttumaan, mutta samalla se myös ärsyttää! Tietenkin haluaisin, että kavereillani olisi hyvä olo.. Mutta totta turiset, että ystävät voivat auttaa tiettyyn rajaan asti. Tuo oli hyvä pointti, että surkuttelun sijaan voisi sanoa asiat suoraan ja jämptisti!

Jos tulee vielä muita "elämän esimerkkejä", kokemuksia, ideoita jne niin mielenkiinnolla odottelen! Myös omia kokemuksia masennuksesta olisi "kiva" lukea, jos löytyisi hengenheimolaisia joilla on samanlaisia ajatuksia! Itseäni ainakin helpottaa, kun tietää että muilla on samoja ongelmia ja ajatuksia kuin itellä! :)

OP2000

Olen tutustunut elämäntieteeseen Alkuajatus, ja se todella auttoi. Suosittele kaverillesi ja tutustu myös itse. Tässä video aiheesta: http://www.youtube.com/watch?v=xAmZII6hXZc&feature=youtu.be

Hoodi

Kaipaisin kaikenlaisia vinkkejä, ideoita, kokemuksia, pohdintoja ym masentuneen ihmisen auttamiseen liittyen. Kaverini on vaikeasti masentunut ja hänellä on itsetuhoisia ajatuksia. Hän ei halua mennä ammattiauttajalle. Minulla itsellänikin on keskivaikea masennus, joten osaan jotenkin samaistua hänen tunteisiin ja käytökseen. Itse käyn ammattiauttajalla säännöllisesti. Kuitenkin tunnen itseni jotenkin avuttomaksi, enkä tiedä, miten esimerkiksi itsetuhoisuuteen liittyviin puheisiin pitäisi reagoida tai vastata. Kaverini kertoi ajatuksistaan ihan vasta, joten emme ole paljoa ehtineet keskustella asiasta.

Olisi ihanaa, jos saisin teiltä apua kaverini auttamiseen. Kaikenlaiset avut ovat tervetulleita!

Vierailija

Kuulosti fiksulta. Tykkään pohtia ja kritisoidakin asioita ja haluan kehittyä ihmisenä. Kiitos viestistä, näytän tämän myös kaverilleni! :)

Hiekkalaatikolla

Itse olen saanut aikalailla pysyviä itsetunto-ongelmia ala-asteelta asti (kohta 21v), kun olin rankasti koulukiusattu. Kiusaaminen oli ensin henkistä; kevyttä sanallista haukkumista, joka tottakai pienestä lapsesta tuntuu pahalta. Siitä lapsen mielen rohkaistuessa tuli mukaan tönimistä ja haukunnan sanavarasto laajeni kerta kerralta. Mukaan tuli vakiohaukunnat, joiden ohella sitten oli harvemmin kuultuja juttuja.

Kuutosluokan ja yläasteen kohdilla se alkoi siirtyä koulun ulkopuolellekkin. Kavereita oli vain muutama ja osa niistäkin hiljalleen siirtyi paineen myötä kiusaajien puolelle "taustajoukoiksi". Koulusta kotiin meno oli ihan hirveää, koska oikeasti sai pelätä itsensä puolesta. Pelätä, että mitä sitä kuulee tänään. Murkkuikäisen itsetunto oli aivan nollissa.

Lukiossa olo helpotti vähän, kun hyväksyttiin sellaisena kuin on; sain uusia kavereita ja sillä tiellä ollaan edelleen. Olo ei ole täydellinen, on huonompia kausia, mutta itsevarmuutta ja itsensä hyväksyntää on alkanut löytyä. Edelleenkään kaveripiirissä ei ole poikia/miehiä, koska en osaa ottaa heihin mitenkään kontaktia; kiusaaminen koulun ulkopuolella tapahtui juuri aina poikien toimesta; kivien heittelyä, seuraamista kotiin, tönimistä, sylkemistä yms. Pieni pelko nöyryyttämisestä elää siis edelleen. Sitä kun toivoisi olevansa normaali; niinkuin muutkin; voivansa seurustella ja olla tyytyväinen kaveriverkostoon. Ehkä joku päivä!:)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat