Psykologian ainereaali K09 - Työ ja opiskelu

Msuh

Sainpas luvan pistää tämän pystyyn, joten tulkaahan nyt kanssasisaret ja -veljet pulisemaan! :)

Kevään 2009 psykologian yo-koe on siis edessä keskiviikkona 11.3. Tarkoituksena olisi tässä ketjussa purkaa stressiä, jakaa luku- ja tärppivinkkejä, kysyä apua päätä vaivaaviin kysymyksiin, keskustella omista tavoitteista ja keskustella kaikesta psykologian kirjoituksiin liittyvästä.

---

Itse kirjoitan psykologian nyt ensimmäistä kertaa. Oikeastaan tämä on samalla myös ensimmäinen reaalini, joten senkin puolesta pistää jännittämään. Kursseilla olen suoriutunut lähes poikkeuksetta 10:n tasoisesti ja kirjoituksista tavoitteena olisikin E tai jopa L. Psykaa pidän itselleni tärkeimpänä aineena, sillä ainakin yritän pyrkiä sitä lukemaan tulevaisuudessa yliopistoon. Nyt vain alkaa usko omiin kykyihin uupua, sillä tuota luettavaa on melko paljon ja tuntuu, etten omaa tarpeeksi tehokasta lukutekniikkaa...

Sivut

Kommentit (43)

Emilie

Täällä yksi, joka kirjoittaa psykologian tänä keväänä. Stressi ei ole vielä pukannut päälle, mutta eiköhän se sieltä maalikuun lähestyessä tule. Lukemisen eteen olen tehnyt sen verran, että olen kaivanut kaikki psykologian kirjat/muun materiaalin pöydän reunalleni :D Vielä kuin saisi sitä motivaatiota lähteä purkamaan tätä vyyhtiä osiksi (tunnustaudun laiskaksi).

Psykologia on ollut minulla 10-8 välillä riippuen täysin motivaatiostani. Keskiarvo on kuitenkin yhdeksän. E tai M tavoitteena, mutta veikkaan tässä vaiheessa ettei sieltä E:tä heru. Paljon on unohtunut ja paljon on kerrattavaa. Itsellänikin oli haaveena päästä psykologiaa opiskelemaan yliopistoon, mutta tämä haave kaatui melko pian matemaattisten taitojen uupumiseen. Uusi maali olisikin tällä hetkellä erityispedagogia (sikäli kun sisään pääsen, n. 10 hyväksytään).

Lukemisesta vielä tämän verran. Uskonnon ainereaalissa kokeilin tyyliä tiivistää lukemani kappaleet vihkoon omin sanoin (ranskalaiset viivat, mindmap jne.) Selasin ennen tätä operaatiota kaikki kirjat läpi ja tiputin sieltä "turhat" kappaleet pois. Yritin siis lukea ns. pääasiat. Melko uhkapeliä, mutta ihan kivasti se silti meni, lopputuloksena oli M. Ajattelin testata samaa taktiikka psykologiaan. Katsoo mitä tapahtuu..

Susannna

Vinkvink, kannattaa katsella vähän hiljattain olleita kokeita, täysin samoja aiheita ei yleensä kysytä peräkkäin.
Esimerkiksi syksyllä oli yhtenä kysymyksenä muisti kaikessa laajudessaan, joten sitä ei varmaankaan ihan yhtä paljon nyt painoteta.

Meidän psykanopettajamme myös sanoi, että AINA on joku tehtävä, jossa pitää suunnitella ja toteuttaa jokin tutkimus. Ja niin oli myös syksyllä.

riinaF

Mä kirjoitin psykan jo syksyllä ja ensi syksynä edessä uudelleen, koska en ole tyytyväinen tulokseen (C) mutten kuitenkaan jaksanut nyt uskonnon lisäksi ottaa sitä keväälle :)

Yksi vinkki, jonka itse tajusin vasta kirjoitustilanteessa. Sen lisäksi, että lukee niitä kirjoja ja kertaa itse kurssien asioita päähänsä, kannattaa ehdottomasti harjoitella vastaustekniikkaa ! Varsinkin, jos eka reaali edessä. Mä en ollut harjoitellut ollenkaan ja edellisestä psykan kurssistakin oli aikaa jo yli puoli vuotta, joten olin vähän hukassa sen suhteen miten laajasti pitää vastata ja miten vastaus pitäisi rakentaa. Siitä ne pisteet sitten tippuikin.

Mulla suurin kompastuskivi taisi olla se, että vastasin liian suppeasti kaikkeen. Meille opettaja hoki tosi paljon sitä, että aihetta ei saa ohittaa ja kuuntelin sitä vähän turhankin tunnollisesti :D Niissä normitehtävissä saattoi vielä olla suht sopivan laajat vastaukset, mutta jokerit mokasin täysin. Syksyn toinen jokerihan oli "Muistin rakenne ja toiminta". Mä vastasin tuohon kamalan suppeasti, koska ajattelin ettei aihetta saa ohittaa.. :roll: Enhän mä tajunnu, että kun kyseessä on jokeri niin aiheen oiskin saanut ja ois oikeastaan pitänyt ohittaa. Mietin kyllä, että kuuluuko kaikki muistihäiriöt esim. toimintaan, mutta jätin ne pois koska ajattelin niiden olevan aiheen ohitusta. Ja oishan ne olleet tärkeä juttu, plääh :roll:

Lukiessa mä pidin tärkeimpänä teorioita [size=9](esim. Sternin teoria minäkokemuksen muodostumisesta, Vygotskyn ja Piagetin teoriat, Greenbergin emootioteoria, jne.)[/size] ja panostin niiden opettelemiseen ja kyllä niistä sitten hyötyä olikin. Kun osaa yhdistää jokaiseen tehtävään yhden teorian, on jo pitkällä ja sen pohjalta on hyvä alkaa rakentamaan vastausta. Ylipäänsä opettelin kaikki missä oli erilaisia "tasoja" tai vaiheita [size=9](teorioiden lisäksi siis esim. tavoiteorientaatiot, ryhmän muodostumisen vaiheet, tietoisuuden tasot, jne.)[/size], koska ne on mulle helppoja opeteltavia ja ihan suosiolla sivuutin suht nopeasti kaikki pienet yksityiskohdat.

En tiedä onko nää nyt kaikille täysin itsestäänselvyyksiä, mutta päätin nyt kertoa omia havaintoja kokemuksen pohjalta :D

Susannna

Riinalla oli hyviä vinkkejä, ja niistä tulikin lisää mieleen:

Eli jos tähtää E:hen tai L:n, niin kannattaa ehdottomasti vastata jokereihin, jos vain yhtään tuntuu että niistä saisi tekstiä aikaan. Niistä on helpompi saada kasaan niitä alkupisteitä, ja niinkuin riina jo sanoi, kirjoittakaa laajasti (mutta varokaa ettette lavertele kautta rantain jotain mikä ei varsinaisesti kuulu asiaan). Puristakaa ulos kaikki minkä muistatte liittyvän asiaan, mutta kirjoittakaa ne loogiseen järjestykseen, ja keksikää käytännön esimerkkejä! :)

Ja ympätkää tekstiin käsitteitä ja teorioita ja niiden keksijöitä aina kun ne sopivat asiayhteyteen. Ne antavat asiantuntevan kuvan.

Msuh

Ei mikään täällä ole turhaa tai itsestään selvää, mukava kuulla kaikkien fiiliksiä ja kokemuksia. :)

Susannna
Esimerkiksi syksyllä oli yhtenä kysymyksenä muisti kaikessa laajudessaan, joten sitä ei varmaankaan ihan yhtä paljon nyt painoteta.

Näin meillekin opettaja sanoi, olipa jopa melkein varma ettei tällä kertaa muistista kysytä. Viidennen kurssin (persoonallisuus ja mielenterveys) asiasta oli viimeksi opettajan mukaan kovasti kysymystä, joten nyt ehkäpä painotetaan jotain muuta kurssia?

Opettaja sanoi myös, että lapsuus ja sen aikana tapahtuva kehitys ovat usein suosittuja kysymyksiä. Ja jos jokin ajankohtainen aihe tulee, se on luultavasti kriisit ja niiden käsittely. (Viitaten näihin koulusurmiin). Unista ja vireystilasta ei ole kysytty hetkeen, joten siinäkin saattaisi olla yksi oljenkorsi.

Yhtenä vinkkinä opettaja sanoi, että kaikki tehtävään liittyvät käsitteet kannattaa selittää. Jos ei muuta, voi siihen tunkea vaikkapa psykologia-tieteen määritelmänkin. (Ei kylläkään jokaiseen vastaukseen käy)

Kuten joku jo sanoikin, oman tutkimuksen suunnitteleminen tulee varmasti. Kuulemani mukaan siitä saa myös helpolla pisteitä, joten tutkimusosion pänttäämiseen kannattaa panostaa :)

Opettaja oli lisäksi jossain messuilla kuullut sensorilta, että biologiseen psykologiaan ja aivojen rakenteeseen liittyvät kysymykset eivät ainakaan tule vähenemään. Ennen monet jättivät niitä käsitteleviin kysymyksiin vastaamatta, joten nyt sitä on laitettu vähän jokaiseen kysymykseen.

Tuossa nyt joitain meille annettuja vinkkejä.

---

Ei minunkaan lukeminen mitenkään järkyttävän hyvällä tolalla ole, ykköskurssin kirja on luettuna ja kakkosen alussa. Meillä on nyt menossa psykasta yo-kirjoituksiin valmentava kurssi, josta on hirmusti apua. Tulee vähän niinkuin pakostakin aloitettua kertaaminen :D

jennamaria

Ilmoittaudun mukaan! :D

Mulla on kaikki tähänastiset psykan kurssit (1-4) kymppejä, ja nyt käyn 5 ja 6 (sosiaalipsykologia). Joten siis tavoitekin on kova, L.

Meille kerrottiin semmoista vinkkiä, että kun nyt on Darwinin ja Lajien synty -kirjan juhlavuosi, niin hyvinkin voi näkyä myös psykologian ainereaalissa, esim. evoluutiopsykologiasta voi olla jotain.

Jaja, itse olen aloitellut lukemista niin, että tein ykköskurssin kirjasta muistiinpanot, kakkosen kirjan olen melkein nyt lukenut loppuun.
Ja vitosta ja kutosta käyn nyt, joten ne on aika tuoreita.

Varmasti tuo lukeminen painottuu minulla enempi sinne lukulomalle (joka muuten alkaa 7 aamun päästä! :D ). Nyt ei vaan aika riitä mitenkään kaikkeen. Oon kuitenkin nyt ajatellu niin, että käyn huolella nuo vitos ja kutoskurssit nyt, niin en ihan turhaa hukkaa aikaani siellä tunneillakaan. :)

Msuh

^ Minulla taas on vitoskurssi aika hyvin hanskassa, kun kävin sen ihan hetki sitten :)

Liisa Keltikangas-Järvisen temperamenttitutkimus on myös tänä vuonna jotenkin palkittu, joten voisiko temperamentista olla jokin kysymys... Tai yleensä temperamentin tutkimisesta.

jennamaria

^Mahdollisesti voiski. :)

Musta jotenki tuntuu, etten osaa lukea silleen, että mitä vois tulla kysyttäväksi, vaan mulla on joku pakkomielle osata kaikki. Hassua, mutta oon huomannu tän jo kurssikokeissa aina.

Tavallaan inhoan psykan kokeisiin lukemista, koska koen ne kaikista stressaavimmiksi ja sitten jostain syystä haluan osata kaikki asiat, vaikken kyllä sitten osaakaan kai. Äh,mitähän taas selitän. :roll:

Msuh

En minäkään pysty luottamaan pelkkiin arvailuihin ja tärppeihin. Mutta jotenkin tuntuu edes vähän varmemmalta, kun voi ajatella että "jos kriisinkäsittelystä kysytään, niin sen ainakin osaisin hyvin" :D Mutta esimerkiksi tuota muistiasiaakaan en viitsi jättää kovin paljon heikommalle luvulle siitä huolimatta, että viimeksi oli siitä jokeri.

Mulle kans juuri tähän kokeeseen valmistautuminen on erityisen stressaavaa. Ongelmana on lähinnä hahmottaa sitä kokonaisuutta, yksityiskohdat kyllä jäävät hyvin mieleen :?

jennamaria

^Joo sama täällä, tai en oikeestaan edes tiedä.

Ja nyt vasta tajusin, että enempi mua nyt ahistaa se preli, kun se on heti tiistaina sen himoksen jälkeen, enkä mitenkään ehi siihen lukea. Aattelinki kysyä opelta, jos voisin sen siirtää seuraavalle viikolle vaikka ruottin prelin yhteyteen.
Kun sillä eka viikolla ois myös psyka kutosen koe ja äikän preli ja yh ja enkku. Tosin yh;ta en taida tehä.

Mua nyt vaan niin stressaa ja ahistaa nuo! :? Haluaisin vaan lukea kirjotuksiin mutta eiku pitää lukea preleihin ja kurssikokeisiiin.. ÄÄÄÄÄ!

Msuh

Meille tulee preliin onneksi vain ne asiat, joita olemme nyt kertauskurssilla ehtineet käymään läpi :roll: Eli ne perus muistit, tarkkaavaisuudet ym.

jennamaria

Meilläkään ei tuu kuulema preliin ku tuo vitoskurssi, kun se on sen loppukoe, mutta ei voinu sitte aiemmin sanoa se opettaja. Eilen vasta. Mäku luulin, että siihen pitää kaikki kurssit lukea. :roll:

Huomenna ois sosiaalipsykan kurssikoe. Aika hyvin sekottelin niitä asioita jo tänään tonne äikän esseepreliin. :wink: Ehkä ne on ihan kivasti hallussa sitten. Ehkä.

Msuh

^ Psyka ja filosofiakin jossain määrin ovat muuten sellaisia aineita, joiden opiskelun olen kokenut hyödyksi juuri äidinkielen vastauksissa :)

hehkulamppu

Mua vähän huolestuttaa kun en tiedä mitään psykan yo:sta. Ei koskaan tunneilla olla käyty läpi kokeita ja vastaustekniikkaa, paitsi ykköskurssilla opettaja taisi vilauttaa kevään07 koetta... Nyt kai pitää ottaa itseä niskasta ja katella ominpäin mistä koko jutussa on kyse

Lukemisen ajattelin alottaa penkkareiden jälkeen, kun en ennen taida ehtiä. Hieman pelottaa kun oon aina ollu huono lukemaan reaaleja. Meidän koulussa ei muuten ole psykan preliä :/

riinaF

^ Millaisia kokeita teillä on ollut kursseilla ? :shock: Kuulostaa tosi huonolta opetukselta, jos ei ole koskaan käyty yo-kokeita läpi.. Ekalla kurssilla nyt vielä ymmärtäisin tuon, koska siellä on nekin joita ei psykan kirjoittaminen kiinnosta. Mutta syventävienhän on tarkoitus ylppäreihin tähdätä niin kyllä siellä mun mielestä pitäis noita kokeita ja kysymyksiä käydä läpi :? Meillä on kaikkien kurssien kokeissa ollut yhden käsitteenmäärittelytehtävän lisäksi kolme tai neljä esseetehtävää ja ne on aina ollu suoraan yo-kokeista ja arvioitu YTL:n kriteerien mukaan :o

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat