Tarjoilijan palkka ja työstä yleensäkkin? - Työ ja opiskelu

Cinderella92

eikö kukaan tiiä? :shock: :shock:

Kommentit (14)

Cinderella92

Niin,eli olin tetissä ravintolassa ja siellä kiinnostuin tarjoilijan työstä,mutta toisaalta oon kuullu et niillä on huono palkka,eli voisko joku tarjoilija kertoo hieman työstään huonoista/hyvistä puolista ja minkälaista palkkaa saa? kts. =)

paperikirahvi

Mulla on nykyisessä työpaikassa tosi hyvä palkka tarjoilijaksi, vaikkei minulla ole edes alan koulutusta; 1750€ kuussa. Tosin olen tehnyt lähemmäs 30 ylityötuntia kuussa, (niistä maksetaan kyllä vielä erikseen tuon kk-palkan lisäksi, mutta olen ihan poikki tuosta työmäärästä) joskus saatan olla koko päivän (12h) ainoa ihminen koko työpaikalla, joka osaa kassan, joten joudun olemaan jatkuvasti käytettävissä. En välttämättä pääse kertaakaan päivän aikana tauolle, syöminenkin on joskus jäänyt väliin. Yleensä syön 5 minuutissa keittiön puolella. Tuo ei ole laillista, enkä rahan takia aio noin paljoa töitä paiskia, joten hankin uuden työpaikan, jossa palkka tulee olemaan 1350€/kk. Raha ei kiinnosta minua niin paljon, että riskeeraisin terveyteni ja menettäisin kaiken vapaa-aikani sen vuoksi. :?

Tarjoilijan töitä en aio loppuikääni tehdä, vaan haluaisin vielä joskus opiskella - kun vain tietäisin, mitä. :roll:

Nyytikki

Olen tehnyt jonkin verran tarjoilijan hommia ravintoloissa ja vakkarina olin yhdessä tosin ilman aikaisempaa kokemusta, enkä tee enää :lol: Riippuu ihan paikasta, millaista on. Mnähän en ole tarkoitettu enkä jäämässä ravintola-alalle. Niin ja palkkani oli pitkään 9,50e ja olen tehnyt töitä 8,70-14e palkalla.

Oma kokemukseni:

+Kivat asiakkaat saavat hymyilemään, ihmisten kanssa tekemisissä olo
+Onnistumisen fiilis, kun kaikki menee ok
+Jotkut antavat hyvää tippiä
+Sai syödä työpaikalla, pyysi mitä vain niin kokki teki annoksen

-Huono työilmapiiri, inhottavat työkaverit, mollaamista
-Liikaa annettiin vastuuta kokemattomalle (omat pöytäryhmät)
-Negatiivista palautetta tulee ehkä enemmän kuin hyvää
-Tosi fyysistä: painavat lautaset, kuumia lautasia, monta vietävä kerrallaan ja koko päivän seisomista
-Tauot kiireessä

minn

oon nyt töissä ravintolassa välillä mm. tarjoilijana. Työehtosopimuksen (TES) minimipalkka ravintolatyössä taitaa olla jotain vähän reilu 8 €/h, ja nousee siitä sitten kun taitoo, kokemusta yms. tulee.

Voin listata tässä oman työn plussat ja miinukset, mutta sekin riippuu paikasta miten hyvä tuuri käy...

+hyvät työkaverit
+saa olla ihmisten kanssa tekemisissä
+erilaiset päivät
+vuorotyö (sopii mulle paremmin kun 8-16 joka päivä)
+oppii uutta
+rento työpaikka, ja hyvä yhteishenki
+ei tarvii tuoda töitä kotiin

-kiirekiirekiire (mutta ei aina....)
-seisomatyötä, tulee käveltyä paljon ja muutenkin fyysistä hommaa (mut toisaalta kunto voi kasvaa...)
-työajat saattaa joustaa, ei aina pääse tasan sillon kun on sovittu
-ei ehdi pitämään useinkaan taukoja
-asiakkailla ei aina niin hyvä päivä, mutta itellä pitää olla aina hyvä päivä (tai näyttää siltä)
-ei kannata luottaa siihen että on kovin freesin näkönen työpäivän jälkeen
-työsopimustakin vähän joustetaan välillä....

Saatto tulla enemmän miinuksia kuin plussia, mutta siis plussan puolelle menee mun tämän hetkinen työ jokatapauksessa, kun nuo plussat on niin vahvoja ;) Ehkä mut oon vaan luotu ravintola-alalle, sillä uskon että en muilla aloilla vois tän paremmin viihtyä.... Ehkä monen mielestä kouluttamattomat ym. päätyy tarjoilijoiksi tai että se on vaan väliaikaista työtä, mutta mä tykkään! Ja työpaikkojahan löytyy menet minne päin Suomee tai maailmaa tahansa, jos niitä vaan on vapaana.

MollieSue

rasittaako tarjoilijat paljon käsiään? olen ollut kahvilassa tarjoilijana ja siellä on kertakäyttö astiat. mut haluisin tietää tuleeko käsiin rasitusta paljon....?

marimma

Tuleehan sitä väkisin. Mitä sitä nyt yleensä jos kantaa kahdet tai kolmetkin lautaset kerralla pöytään ja pöydästä pois :) Johan siinä tulee muutama kilo kannettavaa helposti. Ja kun sitä teet koko ajan ja isommille pöydille ja pienemmille pöydille niin melko paljon siinä rasittuu kädet vaikka ei varsinaisesti painaiskaan paljoa tuo pino

yaniz

Minuakin on kiinnostanut tuo alanvaihto.. Olen tällä hetkellä sairaalassa töissä (toimistotyö) eikä tässä muuta vikaa olekaan, kuin pitkä työmatka. Ja olen nyt muuttamassa, niin matka vain pitenee. Uudella asuinalueellani on kosolti ravintoloita, joista ajattelin yrittää työtä, ihan tietoisena työn raskaudesta.

Mutta mitenkäs sellainen tarjoilijan työ sopii, jos opiskelee samalla AMK:ssa? Saako sen sovitettua niin, että pystyisi kuitenkin tienaamaan bruttona noin 1500 euroa tai hiukan enemmän? Olen valmis tekemään 3-5 vuoroa/iltaa viikossa. Joten ei kai olisi mahdotonta?

Ja sitten, minua kiinnostaisi tuo ulkonäköpuoli tässä työssä. Kärsiikö käsien iho? Tai onko mahdollista pitää pitkiä kynsiä? Minulla on pitkät omat kynnet ja haluaisin sellaiset pitääkin..

Kiitos, jos jollakin on tietoa vastata! :))

mansikka

''-Huono työilmapiiri, inhottavat työkaverit, mollaamista
-Liikaa annettiin vastuuta kokemattomalle (omat pöytäryhmät)
-Negatiivista palautetta tulee ehkä enemmän kuin hyvää''

Nuo on aika työpaikkakohtaisia. Meillä on tosi hyvä työilmapiiri, ihanat työkaverit. Meillä on suht pieni porukka töissä, mutta sitäkin tiiviimpi sitten, yhdessä voidaan olla vapaa-ajallakin, suht samanikäistä porukkaa kun meillä on. Meillä ei aina ole ''asemajakoa'' töissä eli yleensä kaikki hoitaa kaikkia pöytiä, kiire iltoina sitten jaetaan kuka hoitaa mitäkin aluetta ja kyllähän se on ihan tarjoilijan työhön kuuluvaa, että pystyt hoitamaan useaa pöytää yhtäaikaa. Välillä pitäisi revetä 5 eri pöytään yhtäaikaa, mutta pitää vaan tehdä omaan tahtiin (kuitenkin ripeästi) ja pitää pää kylmänä vaikka kiire onkin, hermoilu ei auta vaan pikemminkin pahentaa asioita. :wink: Kyllä mä sanoisin, että meillä taas tulee positiivistä palautetta enemmän kuin negatiivistä. Molempia tulee, mutta nekin kuuluu työhön.

Minulla ei käsien iho ole kyllä kärsinyt. Välillä joutuu tiskaamaan enemmän ja toki se ihoa kuivattaa ja kynsiä katkoo, mutta tuostakin selviää käsirasvan avulla.

''Mutta mitenkäs sellainen tarjoilijan työ sopii, jos opiskelee samalla AMK:ssa? Saako sen sovitettua niin, että pystyisi kuitenkin tienaamaan bruttona noin 1500 euroa tai hiukan enemmän? Olen valmis tekemään 3-5 vuoroa/iltaa viikossa. Joten ei kai olisi mahdotonta?''

Opiskelijana kannattaa mennä vaikka extraamaan. Saat valita itse työpaikkasi ja aikasi ja saat vähän jalkaa oven väliin tulevaisuutta ajatellen. Mä teen töitä 3-5 vuoroa viikko (yleensä sen 5 vuoroa), työvuorojen pituudet on keskimäärin 3-7 tuntisia ja tuntipalkka 9,65+lisät eli tienaan sen 1000-1400e/kk bruttona keskimäärin, enkä opiskele ohessa. Aika rankkaa on kyllä olla päivät koulussa ja illat töissä, missä välissä ehdit lukea kokeisiin jne!? Kaveri on päivät AMK:ssa ja iltaisin tekee satunnaisesti töitä. Kyllä siinä koulunkäynti kärsii jos tekee koulun ohella täyttä viikkoa töitä kun ei ehdi opiskella kotona eikä tehdä koulun projekteja ja koeviikkokin tulossa.

yaniz
mansikka

''Mutta mitenkäs sellainen tarjoilijan työ sopii, jos opiskelee samalla AMK:ssa? Saako sen sovitettua niin, että pystyisi kuitenkin tienaamaan bruttona noin 1500 euroa tai hiukan enemmän? Olen valmis tekemään 3-5 vuoroa/iltaa viikossa. Joten ei kai olisi mahdotonta?''

Opiskelijana kannattaa mennä vaikka extraamaan. Saat valita itse työpaikkasi ja aikasi ja saat vähän jalkaa oven väliin tulevaisuutta ajatellen. Mä teen töitä 3-5 vuoroa viikko (yleensä sen 5 vuoroa), työvuorojen pituudet on keskimäärin 3-7 tuntisia ja tuntipalkka 9,65+lisät eli tienaan sen 1000-1400e/kk bruttona keskimäärin, enkä opiskele ohessa. Aika rankkaa on kyllä olla päivät koulussa ja illat töissä, missä välissä ehdit lukea kokeisiin jne!? Kaveri on päivät AMK:ssa ja iltaisin tekee satunnaisesti töitä. Kyllä siinä koulunkäynti kärsii jos tekee koulun ohella täyttä viikkoa töitä kun ei ehdi opiskella kotona eikä tehdä koulun projekteja ja koeviikkokin tulossa.

Niin. No, olen lukiossa nyt vikaa vuotta, eli kirjoittelen para-aikaa. Ja olen ollut yli puolet lukioajastani töissä noin 3-5 päivää viikossa (noin 5-8h kerrallaan), joten sinänsä tiedän, että välillä on TODELLA rankkaa.
Ymmärrän kyllä, että AMK on osaltaan haastavampi paikka - eikä tietenkään ole edes varmaa, pääsenkö sinne - mutta, koen, että minulla on jonkinlainen aavistus siitä, millaista on opiskella ja tehdä töitä. :)

Tässä työssä palkkani on 9e + lisät ja saan valita itse työaikani. Enkä tästä kai vaihtaisikaan, ellei työmatka rasittaisi niin paljon. Mutta uskon, että tuolla tarjoilija-alalla saa sitten paremmat lisät. En sinänsä aio jäädä ravintola-alalle, mutta tuskin haittaakaan on! Kaupan kassakaan ei kiinnosta surkean palkkansa vuoksi.

Ja kiitos todella paljon vastauksistasi! Oli suurta apua <:

Nyytikki

mansikka, lainasit minulta, mutta itsehän jo korostin, että ne ovat omia kokemuksiani ja "Riippuu ihan paikasta, millaista on. " :)

"kyllähän se on ihan tarjoilijan työhön kuuluvaa, että pystyt hoitamaan useaa pöytää yhtäaikaa"

Niinhän se on, mutta heti alkuun työnnettiin kokematon vastuullisiin tehtäviin ilman apua ja oletettiin, että osaat heti. Tuo paikka olikin vaatimuksineen ihan kohtuuton! Tiuskittiin kun pyysi apua jne :roll:

Se tosiaan jäi sanomatta, että kaikesta huolimatta tarjoilijan homma voi olla ihan mukava, jos se sopii itselle ja se viihtyvyys varmasti riippuu suuresti myös työilmapiiristä.

mansikka

''Niinhän se on, mutta heti alkuun työnnettiin kokematon vastuullisiin tehtäviin ilman apua ja oletettiin, että osaat heti. Tuo paikka olikin vaatimuksineen ihan kohtuuton! Tiuskittiin kun pyysi apua jne''

Juu tuohonkin välillä tulee törmättyä.. Itse kun tein yhteen aikaan paljon henkilöstövuokrausyrityksen kautta extra hommia jolloin näki niin monenlaisia paikkoja. Mulle yhdessä uudessa paikassa vain sanottiin, että ''ai sä tulit nyt, no mene hommiin siitä vaan heti'' Siinä sitten seisoin huuli pyöreänä että minkähän baaritiskin taakse menen ja mitä mun hommiin sinä iltana kuuluu jne.. Aina ei todellakaan saanut minkäännäköistä perehdytystä työpaikkaan, työtehtäviin ym. Olihan tuo extraaminen aika kasvattava kokemus kieltämättä :roll:

Vierailija

palkka 10,20/h miinus verot, eli sen ~8e tunnilta. Työajat miten sattuu, lisät aivan paskat, ei kiinnosta tehä iltavuoroja lainkaan. työnmäärä lisääntyy sen 300% ja palkkaa saat 1€ lisää. Pääkaupunkiseudulle jos menee tarjoilijaksi niin olet orja, sillä palkalla saat juuri ja juuri maksettua sen mitä elämiseen tarvii, turha unelmoida säästämisestä. Sitten kitistään kun ei ole tarjoilijoita. Eikai niitä nyt herranjumala ole kun palkkaa ei makseta niin että sillä ihminen inhimillisesti pystyisi elämään. Työ on raskasta henkisesti ja fyysisesti. Asiakkaat monesti kitisevät aivan kaikesta ihan vain alennuksien // ilmaisien ruokien toivossa. Niskalimassa koitat keretä 10 eri paikkaan kerralla. En suosittele tällä palkkakehityksellä.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat