Millaisia pikku koululaisia olimmekaan? - Työ ja opiskelu

Hippunen

Olin kerho-ikäisestä (4-5 v.) ensimmäisen luokan puoleen väliin, siihen joulun tienoille, nauravainen ja seurankipeä pikkuinen pellavapää, kunnes se sitten muuttui kun muutimme kauas toiseen paikkakuntaan ja tietenkin siinä samalla vaihtui koulukin :?
Ensimmäisen luokan puolivuotisen vietin ihanassa pikkuisessa, puusta rakennetussa koulussa, jossa olivat ainoastaan luokat 1. ja 2. :)
Mutta tosiaan... Koulu vaihtui ja tämä uusi "paremmaksi" sanottu koulu oli hyvin suuri: siinä oli siis ala-aste, ylä-aste ja vielä lukiokin.
Tietenkin se oli minulle hyvin hämmentävä ja ehkä myös hieman pelottavakin muutos :roll:
Nohh, siinä koulussa vietin ensimmäisen kouluvuoteni loppuun ja kaksi seuraavaa koulukiusattuna. Tästä en kuitenkaan enempää viitsi kertoilla, koska siitä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan :shock:
KUNNES sitten (olin kolmannella luokalla) tuli rehtorilta ehdotus, joka pelasti päiväni: Asuin melko kaukana siitä koulusta, joten minulla olisi mahdollisuus vaihtaa erääseen toiseen kouluun joka oli paljon lähempänä kotiani! Kivi vierähti sydämeltäni! Olin pelastettu! :D
Uudessa koulussa meni onneksi hieman paremmin: minua ei kiusattu, vaikka en varsinaisia kavereita tai ystäviä sieltäkään saanut. Olin kuitenkin paljon tyytyväisempi.
No, siellä vietin vaan sen neljännen luokan, kunnes muuton takia jouduin TAAS vaihtamaan koulua. Se olikin vielä parempi: vietin siinä ala-asteen viimeiset vuodet, 5. ja 6. luokat ja sain muutaman hyvän kaverinkin :)
Siinä se sitten menikin mukavasti, heidän kanssaan ja uskalsin jopa vapaa-aikananikin olla heidän kanssaan koska he osoittautuivat todella mukaviksi ja ystävällisiksi.
Pakko myöntää että olin ihmeissäni :D Pieneen päähäni oli ehtinyt jo iskostua ajatus, että en koskaan tulisi saamaan kavereita tai ystäviä, mutta se olikin nähtävästi mahdollista myös minun kohdallani.
Ylä-astekin meni samojen kavereiden kanssa, vaikkakin emme päässeetkään samalle luokalle.
Juuh... Ja nyt JÄLLEEN asun eri paikkakunnalla (asunut 4 vuotta), kaverit jäivät sinne, mutta yhden kaverin olen täältäkin saanut ja opiskelukaverit ovat todella mukavia :wink:

Tämän tarkoituksena ei siis ole kerjätä sääliä keltään, halusinpahan edes jonnekkin avautua. Kiitos niille, jotka jaksoivat lukea!

Kommentit (14)

Kessia

mää olin se, josta opettajat ei ikkään tykänny. se, joka huuteli sieltä luokan perältä omia kommentteja joka väliin ja muutenki tosi raivostuttava... :) semmonen pikku kovis.. jouduin ihan ekana koulupäivänä puhutteluunki :shock:
luulin ihan että opet ei tykänny musta just mun käytöksen vuoksi mutta sitte ammatikoulussa, kun olin huomattavasti hiljaisempi ja pyrin olemaan mahdollisimman huomaamaton niin silti vaan opettajat ei musta pitäneet. kaikkien muiden ihmisten kanssa oon tullu vallan loistavasti toimeen, mutta opettajat on semmonen ihmisryhmä joka kiertää mut mielellään kaukaa... :roll:
harmitti aina ku ne opettajat josta mää eniten tykkäsin ni ne tuntu mua eniten "vihaavan"... aika kamalaa se oli pienelle tytölle silloin...

dyingbride

olin 7 vuotta koulukiusattu. harvoin silti jouduin yksin olemaan, olin vanhojen ja tuttujen kavereiden kanssa useimmiten. olin melko ujo. olin aika hyvä koulussa, en koskaan lintsannut tai jättänyt läksyjä tekemättä. nykyään asiat on kyllä ihan toisin.
kun peruskoulu loppui, mäkin muutuin paljon. kun ihmiset ei tunteneet mua, pysty tavallaan aloittamaan alusta. en oo enää todellakaan ujo, enkä enää yhtä tunnollinenkaan, tarpeeksi kuitenkin. ja uusia kavereita on tullut roppa kaupalla, kun se ujouskin kaikkosi :).

Pirpana

Itse kuuluin niihin villeihin. Ala-asteaikainen kouluni oli pieni kyläkoulu ja minulla oli vain 3 muuta ikätoveria luokallani ja kaikki olivat poikia. Vähän se alussa jännitti mutta minua vuoden vanhempi naapurin tyttö oli paras kaverini ja on vieläkin. Yhdessä sitten teimme kaikenlaista jäynää ja muille olimme keksineet lempinimet, opettajillekkin. Koko koulussa oli siis n. 36 oppilasta. Jouduimme muutamaan kertaan opettajien puhutteluunkin koko luokan kuullen! :lol: Milloin syynä oli seinien töhertely tai toisten tekemien majojen "muokkaaminen".. Silloinkin vain kihertelimme. Emme me pahaa tarkoittaneet mutta oli vain kiva vähän retostella. Sain kuitenkin ihan hyviä numeroita, kaseja ja ysejä.

Yläasteella muutuin hiljaiseksi koska jouduin lähtemään neljästään poikien kanssa sinne ja bestikseni oli löytänyt uusia ystäviä. Ja minua vuoden nuorempi kaverini jäi vielä ala-asteelle. Löysin ystäviä vasta kasilla. Seiskalla oli joitakin mutta he olivat eri maailmasta, he olivat niitä varsinaisia, oikeita kiusaajia enkä minä halunnut olla osana siinä. Ysi oli paras vuosi, aloin päästä taas ääneen ja olla oma riehakas itseni.

Lukiossa sain taas uuden kaverin, hän oli uusi paras kaverini ja on yhä, vanhan lisäksi. Hän on nk. biletyskaverini. Lintsasimme paljon enkä lukenut yhteenkään kokeeseen mutta niin vain pääsin tänä keväänä ylioppilaaksi :lol:

Semmoista tämän tytön elämä enkä päivääkään vaihtaisi pois 8)

xaz

Mää muuten huomasin jo yläasteella ton, tuli tosta Mimian kirjoituksesta mieleen, et samoja numeroita kokeista tulee aina vaan, luki niihin sitte tai ei. Joskus saatoin saada kunnon vimman lukea kokeisiin, varsinki jos oli tulossa ruotsin / enkun / saksan koe, pänttäsin sanoja ku mielipuoli. Mutta ei ne vaan ikää parantanu tuloksia :roll:

k87

mä oon aina ollu tosi hyvä koulussa. ala-asteen lpetin 8.8 keskiarvolla. yläasteen lopetin 8.6 keskiarvolla. ei mun oo koskaan hirveesti tarvinnu lukea. aika paljon kuitenkin kavereiden kanssa olin. kaikki tuli niin luonnostaan. tottakai esim. hissaan/biologiaan/ym. reaaliaineisiin piti lukea enemmänkin, mutta en kirjojen edessä viettänyt niin paljon aikaa kuin olisin voinut :).

ala-asteella olin hirveen kiltti. kuitenkin semmonen tomera. muutaman stipendinkin sain :D. opettajat tykkäs musta ja mä tykkäsin niistä. yläasteella tuli sit juominen ja tupakointi mukaan kuvioihin. no problems. kunnialla yläasteenkin läpi vein. ei mitään vaikeuksia kenenkään kanssa silloin ollut. olin tukioppilaskin, mist mut palkittiin stipendillä 9.luokan kevätjuhlassa. kaikkien kanssa yritin toimeen tulla, vaikka välillä se p*skanpuhumiseks meni :oops:.

Lois Lane

Hooh... Mä oon aina ollut toooosi hiljainen ja passiivinen kaikissa ryhmätilanteissa. Ala-asteen kävin pienessä kyläkoulussa, jossa sain vielä olla oma hiljainen itseni, ja olin pääasiassa kiltti ja iloinen oppilas. :) Meillä oli aika pienet ryhmät, ja tunsin suunnilleen kaikki koulun oppilaat jo ennen kouluun menoa. Ja 1.-2. luokkien aikainen opettajani oli aivan mahtava! Hän oli tosi kannustava ja turvallinen ihminen, ja hän todellakin otti oppilaiden henkilökohtaiset heikkoudet ja vahvuudet huomioon.

Yläasteelle taas menin ihan toisella paikkakunnalla (muutimme juuri tuolloin), ja jouduin silmätikuksi ja v*ttuilun kohteeksi, kun olin niin "outo". Itsetuntoni putosi ropisten ja passivoiduin entisestään. Mä ihan oikeasti olin 8.-9. luokkien ajan luokassa lähes mykkä, en aina vastannut edes puhutteluun. (joka kyllä yleensä olikin ilkeilyä mun puhumattomuuden takia :roll:) Kavereiden seurassa olin kyllä aina puhelias. Ysillä myös lintsasin ja annoin koulun mennä miten meni. Kyllä mäkin olen aina tykännyt opiskelusta, mutta ne oppitunnit oli silloin niin ahdistavia, ettei koulu oikein innostanut... Peruskoulusta lähdinkin sitten luokan huonoimmilla arvosanoilla, eikä lukioihin paljon ollut asiaa. Enkä olisi kyllä tahtonutkaan, se näytti niin samalta mömmöltä kuin peruskoulukin. Kävin ammattikoulun + iltalukion. Se oli ihanaa aikaa, ammattikoulussa ryhmämme oli alusta asti hyvin tiivis ja sopeuduin kivasti joukkoon. Lukioaineet suoritin aika pitkälle etäopintoina. Nyt odottelen YTL:sta papereitani n. E:n keskiarvolla ja myös ammattitutkintotodistuksen pitäisi olla varsin kivan näköinen. :) Musta olis tosi hauska tavata nyt niitä yläasteen aikaisia luokkakavereitani... :lol:

agarina

Mun koulutaipaleeni on ollut samaan aikaan varsin kahtijakoinen.

Olen aina ollut se joka luokan pakollinen omituinen otus, joka rakastaa koulua, kouluun tulemista, aamulla heräämistä, läksyjen tekemistä, kokeisiin lukemista ja ennen kaikkea kokeiden tekemistä ja niiden takaisin saamista.

Yleisesti on luultu, että sen taustalla on joko miellyttämisen/nuoleskelun tarve tai suorituspakkomielle. Perfektionisti kyllä olen, mutta en väkisin. Yksinkertainen selitys on, että olen aina rakastanut uusien asioiden oppimista.

Ala-asteelta lähtiessä keskiarvo oli ehkä 9,2, yläasteelta lähtiessä 9,6 ja nyt lukiosta lähtiessä täysi kymppi.

Kotinysväkään en kyllä ole ollut. Olen harrastanut paljon, tehnyt töitä koulun ohella 14-vuotiaasta, ollut ystävien kanssa ja täysi-ikäistyttyä myös istunut paljon baareissa.

Ala-asteella olin myös kakkosluokasta kutosluokkaan varsin rankasti koulukiusattu, mikä kutosen syksyllä alkoi oireilla anoreksiana. Kävin aikas lähellä itsetuhoakin pahimmassa vaiheessa kiusaamista (eli juuri kutosluokalla). Yläasteelle siirryttäessä tilanne parani, sillä pääkiusaaja muutti pois ja avustaneet kiusaajat olivat eri luokilla kuin minä. Saatoin keskittyä täysin anoreksiani hellimiseen, mikä olikin helppoa, kun ei esimerkiksi ollut pakko käydä ruokalassa. Seiskaluokasta en muistakaan juuri muuta kuin se, että aina oli kylmä ja keväällä painoin nipin napin 30 kiloa ja jouduin hoitoon. Siitä lähtien taival on ollut nousujohteista, ja lukio varsinkin jo hyvin riemukasta aikaa, kun ihmiset ovat vaihtuneet ja kaveripiiri uudistunut.

Kyllä mulle kaiken kaikkiaan on jäänyt hyvin positiivinen kuva koulusta ja itsestäni oppijana.

antagonismi

Mä olin ala-asteella tosi vilkas enkä jaksanut keskittyä opetukseen. Olen juossut kilpaa opettajan kanssa käytävillä koska karkasin luokasta, olen kontannut pöytien alla kesken tunnin, hyppinyt koulun roskiksien päällä tunnin ollessa menossa, lintsannut jne jne.. Sitten luokkamme (n.35 oppilasta) jaettiin kahtia, jouduin eroon kavereista ja jouduin koulukiusatuksi uudella luokallani. Sen myötä muutuin hiljaiseksi, syrjäytyneeksi ja erittäin aggressiiviseksi. Lintsailu kasvoi niin, että koulu otti yhteyttä kotiin ja jouduin viimein kertomaan kiusaamisesta, jonka seurauksena yritin itsemurhaa. Yläasteen 8.luokalla minut siirrettiin koulun kuraattorin pyynnöstä takaisin luokalle, jossa kaverit olivat ja siitä lähtikin taas koulunkäynti nousuun. Numerot nousi ja aloin olemaan taas oma yliaktiivinen itseni. Ysillä en paljon koulua käynyt, mutta kokeista selvisin hyvin arvosanoin.

xaz

Niin, tästä ei käsittääkseni ollakaan aikaisemmin keskusteltu. Jos taas on enkä vaan löytäny sitä niin pistäkää sitte tää pois :) Eli millaisia koululaisia me kaikki oltiin ala-asteella, ja yläasteella?
Jos jollain on pahoja arpia esmes koulukiusaamisesta, ei toki tarvi alkaa haavoja aukomaan, ellei itse tahdo.

Meikä oli muka reipas ja innokas koululainen :lol: mikä muutos onkaan tapahtunut vuosien varrella! :wink:
Tosiaan, olin ahkera, kotona opetettiin että läksyt tehdään heti koulun jälkeen, mikä oli mun mielestä maailman suurin vääryys sillä kavereiden ei niin tarvinnu tehä, ja siksi en päässy niitten mukaan heti koulun jälkeen. Meillä ei varsinaisesti kiusattu ketään, mut se koulu oliki maailman pienin kyläkoulu.. mutta toki oli sitte näitä hetkiä et nyt dissataan tuota, ei leikitä sen kans. Ja kehiteltiin salakieliä ym josta sitte jotku jäi aina ulos. Mutta mitään semmosta ihan oikeeta kiusaamista ei ollu. Monet kerrat me leikittiin välkällä koko ala-aste yhdessä :) Yläaste oli erikseen, toisessa rakennuksessa.

Koko yhdeksän vuoden peruskouluaikana lintsasin tasan yhden kerran. Pieni kylä, tiivis yhteisö, äiti vielä kotiäitinä niin lintsaaminen ei ois tullu kuuloonkaan. Ja missä sen koulupäivän olis viettäny, ku kotona ei voinu. Mettässä? :lol:

Yläasteella numerot tippu. En ollu enää ihan niin ahkera ku ala-asteella :D Läksyt "unohtu" tehä toisinaan, joku lukukappale "unohtu" lukea jne.

Opettajille ei haistateltu koskaan. Paitsi yks jätkä [size=9](ensirakkauteni, The Rebel)[/size].. ja joskus yks toinen, minua nuorempi jätkä, wannabe- The Rebel. Se matki tota melkeinpä kaikessa :roll: Jos nyt noita meidän luokkia vertais tän päivän vastaaviin, me oltais varmaan pahimman luokan nössöjä! :lol:

Poppins

Näitä on kiva lukea! :D

Minä oon ollu ala-asteella ihan outo, yrittäny olla kaikkien kaveri :arrow: mulla ei sitten ollu kavereita... :roll: lapset osaa muuten olla tosi rankkoja toisilleen... No joo, koulumenestys on mulla ollu aina hyvä, 8-10. Ensimmäisen seiskankin sain kokeesta vasta lukiossa, englannista. Juu, niin ala-asteen aikana kaverikadon takia ilmeisesti luin ihan hirveesti kirjoja, äidinkieli vahvana alana siis täälläkin, ilakka... Olin maalaiskylän keskustan koulussa, joten ala-asteella kuuden vuosiluokan koulussa oli oppilaita yhteensä noin kolmisensataa.

Yläaste meni sitten sellaisessa humussa, harrastin ratsastusta ja olin kirjaimellisesti päivät pitkät tallilla. Koulusta en lintsannut kertaakaan mutta läksyt ja kokeisiin luvut jäi aina vähille, kun heti piti tallille päästä kärräämään p*skaa... :D Se oli kyllä yksi elämäni huippuajoista, tuo tallikausi. Niin, koulu meni siis edelleen siinä 9-10 luokkaa, ja ysin päästötokariin sain jopa liikunnastakin kympin, vaikka koko ala-asteen olin ollu "se, joka ei osaa edes juosta" ikäisteni mielestä, huutojoukoissa aina vimppana seisoin ja sen häpeän muistan vieläkin.

Ja lukiossa olin se monien kanssa viihtyvä hikari, eli lenkki hikujen ja normaalien välillä... Mitä se nyt tarkottaakaan sitten. Räjähdin kyllä aina pahasti jos joku erehtyi minua hikariksi kutsumaan. Minkä minä sille mahdoin, että olin pienellä vaivalla hyvä ja koin hyväksi ajatukseksi tehdä jotain koulun eteen jotta pääsisin yliopistoon... Lukiossa minulla oli siis paljon kavereita, en ikinä joutunu olemaan yksin kun linkitin toisiinsa monia eri kaveripiirejä, mutta parasta kaveria minulla ei (edelleenkään) ole (Paitsi tuo ihana kulti, johon ysin ja lukion ekan välisenä kesänä siis tutustuin). Ja yo-tuloksena siis L-M-M-M-C, joten korkeaa keskiluokkaa taidan edustaa. :D

Lukretia

Mulla oli joku varhaismurrosikä 10 - 12-vuotiaana. :roll: Musta oli esim. tosi coolia saada huonoja numeroita koulusta. En nähnyt vaivaa koulun eteen ja sainkin huonoja numeroita kaikista aineista paitsi äikästä, enkusta ja kuviksesta. Näpisteltiin myös mun pikkugangstakavereiden kanssa koulun discossa karkkia. Huoh. :?

Ala-aste oli muuten kyllä vähän sairas paikka. Oli pakolliset ulkovälkät (me mentiin tietenkin piiloon vessaan), traumaattiset hiihtotunnit ja liikuntatunneilla muutenkin huutojaot. Kuka sadisti ne on oikeasti keksinyt? Kiva aina niillä viimeisillä huudetuilla olla.

Yläasteella onneksi viisastuin ja numerotkin lähti nousuun. Päättökeskiarvo oli ysin pintaan. Olin nörtti ja hengasin muiden nörttien kanssa. Kuuliaisena oppilaana ei meidän yläasteella kuitenkaan ollut kovin kivaa, kun puolet porukasta oli kuitenkin sellainen apinalauma. Joka ainoalla tunnilla oli törkeä möly, joutui pinnistelemään, että kuuli opettajan puheen, ja turhautti, kun opettaja joutui toistamaan sanomansa varmaan kymmenen kertaa.

En myöskään lintsaillut yläasteella siksi, koska poissaoloista oltiin tosi tarkkoja. Yläasteella lintsaamiselle kyllä olisi ollut eniten tarvetta, kun ei olisi millään jaksanut niitä 34 tunnin viikkoja. Lukiossa sitten koittikin vapaus.

Mirtelli

Mä olen parantanut koulumenestystä, eli ala-asteella olin aika monessakin tukiopetuksessa sun muussa, mutta lukiossa jo aika hyvä oppilas, en kyllä mikään ihan huippu, mutta luokan parhaasta päästä (mikä ei kyllä nyt vielä tarkota yhtään mitään, lukio ei ollut huippu päästä itsekään, silti aivan mahtava paikka).
Olen oppilaana ollut kiltti ja tunnollinen, mutta silti joistakin asioista on tullut lintsattua, enkä ole jäänyt edes kiinni, kun aina onnistunut sairastumaan sopivasti... :wink:

Mimia

Ala-aste on ollut kaikista hauskinta aikaa koko kouluhistoriassani, kuudes luokka etenkin. :D Meidän luokalla oli poikia kaksi kertaa niin paljon kuin tyttöjä. Olin kaikkien kaveri, mutta jos joku alkoi minua kiusaamaan niin annoin takasin samalla mitalla. Viitosella kaksi luokan "suosittua" tyttöä yritti kiusata minua, mutta tilanne kääntyikin toisinpäin. Minun kanssani muilla oli hauskempaa ja tytöt jäivät kahdestaan. Kutosella nämä tytöt yrittivät kaikkensa jotta pääsisivät mukaan porukoihin takaisin.

Kotipippaloissa kaikki sanoivat että ovat ihastuneet samaan poikaan kun minä, vaikka olivatkin minulle kahdenkesken kertoneet että asia ei ole niin. :lol: Minä olin monen paras ystävä, mutta minulla ei ollut yhtään parasta kaveria ennen kutosluokkaa.

Ihastukseni kanssa sain olla koko peruskoulun samalla luokalla, lukiokin rinnakkaisluokilla. Se oli ihanaa aikaa, vaikkei meidän välille mitään sen suurempaa kehittynytkään. Ihastuneena olo oli niin ihanaa. Päiväkirjan sivut on täynnä merkintöjä siitä mitä ko. poika minulle päivän aikana sanoi. :) Tämä ihastus [size=9](rakkaus)[/size] kesti koko peruskoulun ja suurimman osan lukioajasta.

Noin opintojen suhteen olen ollut aika p*ska koko ajan. :wink: Parhaimmillanikin ka oli vain just ja just kasin pinnassa, nelosella. Siitä on ollut suunta vain alaspäin. Tosin olen aina tiennyt etten osaa kunnolla lukea, mutta lukihäiriö todettiin vasta yliopistossa. Koko peruskoulun ja lukion opettajat pitivät minua vain laiskana ja tyhmänä. :? Kukaan ei koskaan ehdottanut mitään testejä minulle ja itse hyväksyin sen koska tiesin jo kolmoselta asti etten ole yhtä hyvä lukemaan, kirjottamaan ja opettelemaan ulkoa asioita kun muut. Tästä olen hieman katkera, sillä tuo on syönyt itsetuntoani aikalailla (kakkosella ollessani opettaja valitti kun en lukenut ääneen tarpeeksi hyvin, haukkui minut luokan kuullen..). :roll:

Muutama vuosi sitten kuitenkin tulin siihen tulokseen että koska kaikkea ei voi kuitenkaan saada, niin mielummin olen älykäs enkä osaa lukea kuin että olisin tyhmä ja osaisin. Tuo vaan jotenkin lohduttaa minua aika paljon. :lol:

Koska en kuitenkaan saanut hyviä numeroita, niin loppujen lopuksi en viitsinyt enää yrittääkään. Kaksiin ruotsinkokeisiin taisin yläasteella lukea. Sain alle viitosen joka tapauksessa, niin turha käyttää aikaa ja energiaa siihen lukemiseen. Kunhan tunnilla esitin kysymyksiä, niin en saanut nelosta todistukseen.
Tosinaan lintsasin ihan vaan kun tein mielummin jotain muuta. Poissaolovihkossani oli kyllä ihan oikeat syyt kaikkeen, äitini allekirjoittamana. Paras oli ehkä kun olin Seppälän avajaisissa, kun olisi pitänyt olla liikuntatunnilla :lol:

Hauska ketju muuten! :D Jos saisin yhden vuoden elää uudestaan, eläisin tuon kutosluokan uudestaan. Oli se sen verran mukavaa aikaa.

ilakka

Mä olen kai läpi peruskoulun ollut sellainen luokassa kiltti, mutta muualla pahis. Eikä omalla kohdallanikaan tuo opettajien saama kiltin tytön kuva johtunut niinkään nuoleskelemisesta, vaan kenties juuri siitä oppimisen halusta.
Se tosin rajoittui puhtaasti koulussa istuttuun aikaan. Varsinkin ala-asteen lopulla ei ollut sellaista viikkoa, kun en olisi istunut koulun jälkeen tekemässä unohtuneita läksyjä. Etenkin historia oli tässä suhteessa herkkä paikka.

Matikka oli jo tuolloin lempiaine, ja sainkin opettajan luvalla edetä kirjassa omaa tahtiani, eli useamman aukeaman muiden edellä. Kotona luin ihan älyttömästi kirjoja, mikä näkyi koulussa romaaneja lähentelevinä aineina.

Muistan hyvin ala-asteen ensimmäisen historian kokeen, johon luin käsittämättömällä innolla opetellen vuosilukuja sun muuta. Mitään nippelitietoa ei kuitenkaan kysytty. Sen jälkeen en peruskoulussa lukenyt yhteenkään kokeeseen tuntia enempää. Silti päättötodistuksen keskiarvo oli 9 ja risat.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat