Yliopistossa opiskelevat! - Työ ja opiskelu

Susette

Osaisiko joku valaista sellaista asiaa, että vaikeutuvatko opinnot perusopintojen jälkeen vai päinvastoin yliopisto-opiskelussa? Kyse on lähinnä humanistisista aineista. Aloittelen nyt toista opiskeluvuottani, ja pääaineessani siirryn aineopintoihin ja sivuaineissa jatkan vielä perusopintoja. Mielestäni ensimmäinen vuosikin oli melko vaikea, sai tehdä paljon töitä hyvien arvosanojen eteen, joten pelottaa, kuinka paljon opinnot vielä vaikeutuvat?

Kommentit (5)

Rahel

Kyllähän ne tuppaa vaikeentua... Toisaalta tuossa vaiheessa alkaa teoreettinen ja analyyttinen ajattelu jo luonnistua ja kurssit alkaa olla erikoistuneempia, joten kurssit ei välttämättä tunnu vaikeemmilta.

Susette

Niin, ainakin ensimmäisten suomen kielen peruskurssien aikana piti oppia kokonainen uusi sanavarasto ja lukuisia termejä, joista ei ollut koskaan kuullutkaan. Vaatiivaa oli tällaisen kokonaisen "maailman" uusi omaksuminen.

Amalia

Mä en sanoisi, että kurssit niinkään vaikeutuu, mutta menee kyllä paremmin sisälle niihin asioihin, joista on opittu perusteet aikaisemmin. Toisaalta voisi ajatella, että opinnot helpottuu, kun tavallaan vanhaa asiaa tarkennetaan. Tietty tää riippuu myös aineesta!

Miffy

Joo, mulla kanssa kokemus suomen kielestä. Mun mielestä tää on tosiaan kakspiippunen juttu. Perusopinnot oli mielettömän monimuotoiset ja monipuoliset ja haastavat, mutta aineopinnoissa ja syventävissä lukemista on enemmän ja asiat toki vaikempia, mutta onhan siinä sitten taustalla se perusopinnoista omaksuttu tietovaranto, joka auttaa.

Ja se on totta, että itse voi paljon enemmän valita, mitä opiskelee; voi siis suunnata kursseille, jotka itseä kiinnostavat. Tää varmasti auttaa myös asioiden tajuamisessa.

Lizzie

Meillä oli perusopinnot aika tylsät, mutta aineopinnoissa on jo syttynyt sellainen hirvee innostus, etenkin keväällä. Kurssien nimistä päätelleen ainakin loput aineopinnot ja syventävät on tosi mielenkiintoisia, käytännöstä en sitten tiedä (aloitan 3. vuoden OKL:ssä).

Onhan se aika luonnollistakin, että kun perusasiat on hallinnassa ja mennään syvemmälle, menee opiskelukin mielenkiintoisemmaksi. Päästään syvemmälle ilmiöihin ja oma ajattelu ja tiedot on jo kehittynyt ja saa kehittyä lisää uusien asioiden parissa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat