Diak - Työ ja opiskelu

blackmamba

Sellasta kyselisin, että onkos joku täällä opiskellut diakoni amk:ssa? itse olen aloittamassa sosionomi opiskelut maanantaina.. :D ja ihan mielenkiinnosta kyselisin mitä mieltä olette olleet oppilaitoksesta.. itse en ole sosionomi+diakoni puolella, vaan sillä ihan tavallisella..

Kommentit (4)

Muffinssi

Hei loistavaa! Oon itse nyt syksyllä hakemassa myös tuonne ihan samaan linjaan kuin sä! Eli voisitko vähän kertoa (vaikka tää meneekin ohi aiheesi) että millaista siellä on ollut ja millaisia kursseja tms. on?

Santtu

Emn. Luin itsesi kyseisessä koulussa sosionmi-diakoniksi ja kyseinen matka oli verta hikea ja kyyneleitä ja nimen omaan koulun takia. Jos en olisi päättänyt meneväni vaikka läpi harmaan kiven niin kyseinen **** olisi jäänyt väliin.

Ainakin oman yksikköni opettajat olivat hyvin kapeakatseisia ja suurin osa kristinuskon opettajista oli vakaasti sitä mieltä, että Raamatussa on joka sana totta. Homoliitot olivat kauhistus ja osan mielestä naispappeus ei ollut mitenkään suotavaa. No, voitte arvata, että olen hieman eri mieltä. Samoin kun opettajilleni selvisi larppaamiseni (jonka osa tulkitsee saatananpalvonnaksi) niin kaikki muuttui aina vaan hankalammaksi.

Viimeinen harjoittelupaikkani taisi olla varsinainen niitti kaikille, käytin vanhoja seurakuntanuori suhteitani ja löysin itseni seurakuntayhtymästä. Ei mitenkään huono paikka, eikä huono ohjaaja (kirkon piireissä varsin tunnettu mies joka toimi aikanaan rippipappinani) ja suuri katkeruun mm. ohjaavan opettajani taholta, koska hän olisi halunnut paikkaani jonkun "kristillisemmän ihmisen".

Lopputyöni sivusi roolipelejä ja noh, voitte varmaan edellisen perusteella arva, miten siihen suhtauduttiin. Noh, pääsin läpi, valmituin suhteellisen hyvillä arvosanoilla ja jatkoin toiseen kouluun lukemaan liiketaloutta.

Itse en osaa valitettavasti sanoa paljoakaan hyvää koulusta, muutamissa aineissa toki opettajat olivat erinomaisia ja ainakin tiesivät mistä puhuivat. Kyseessä oli nyt siis kuitenkin vain yksi yksikkö, en osaa sanoa muista yksiköistä joita nyt on kuitenkin ympäri Suomea. Mutta ainakin itse kohtasin ennakkoluuloja enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella.

Itse en suosittele diakoni linjaa ainakaan, normaalipuolella asia voi olla eri. Sairaanhoito ja terveydenhoitaja puolelta en osaa sanoa mitään.

philia

Santtu, opiskelitko sattumoisin kauniaisissa?

ei mitenkään pahalla, mutta en ole kuullut tuosta kauniaisten yksiköstä koskaan muuta kuin pahaa. siellä ollaan tajuttoman kapeakatseisia fundamentalisteja, eikä eriäville mielipiteille ole ollenkaan sijaa.

itse opiskelen järvenpäässä sosionomiksi+nuorisotyönohjaajaksi. toka vuosi alkaa pian ja innolla jo odotan. on siis ollut tosi mukavaa ja mielekästä (paitsi ehkä eka harjoittelu, joka oli päiväkodissa. ei yhtään mun juttu...). ilmapiiri on hyväksyvä ja lämmin, ei siis mitään raamatulla päähän takomista. nekin, joilla ei ole kirkollista suuntaumista, ovat olleet mielissään, että uskontoa ei tuputeta, jos sitä ei ole opintoihinsa valinnut.

heila

opiskelen tällä hetkellä Diakissa Oulussa sairaanhoitajaksi.Hyvin olen nämä vuodet viihtynyt.Sen olen kuitenkin oppinut että pidän pääni kiinni kaikesta uskontoon ja Raamattuun liittyvästä, sillä yksikössä on todella uskovaisiakin opiskelijoita/opettajia.turhauttavaahan se on istua diakonian tunneilla vaikka diakonissaa minusta ei tulekaan.mutta suurin osa opiskelijatovereista on todella ihania ja kannustavia.yhdessä puramme sitten turhautumistamme opinnoista.eka vuosi oli pääsoin turhaa ja epäoleennaista ja seuraavat saikin sitten tehdä hiki hatussa töitä.Enemmän minulla on kuitenkin yksiköstäni hyvää kuin huonoa sanottavaa.Jos itse vaan haluaa valmistua,niin ei se koulusta tai sen suuntautumisesta ole kiinni.Pitää vaan suodattaa kaikki hölynpöly toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat