Opiskelu ja masennus - Työ ja opiskelu

Mokkis

Mulla on sama juttu :cry: Oon ollut jo masentunut kauan, mutten ole hakenut mitään apua, kun tuntuu ettei mikään kummiskaan auta.. Ja jos mulle todettaisiin oikeen lääketieteellisesti masennus, niin tuntuu että se vaan masentaisi enemmän.

No mulla on semmonen juttu että kävin vuoden lukiota, ja sitten lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi. Nyt olen ollut vuoden lähihoitaja opinnoissa, mutta en usko tämän olevan oikea ala. Ala on niin henkisesti raskasta ja alipalkattua.Hoitoala vaan masentaa mua enemmän. Nyt olen vaihtamassa varmaankin merkonomiksi.

Mua pelottaa kans tulevaisuus ja mitä se tuo tullessaan. :( Mutta eiköhän töitä kummiskin jossain vaiheessa saa, ku menee korkeakouluihin. Ja uskon että mun masennus helpottaa just sitten kun mulla on vakituinen työpaikka, sitä ennen on vaan niin kamala stressi tulevasta. :roll:

Sivut

Kommentit (22)

Mimia

No kävin sitten sillä lääkärillä. Masennustestistä 34,5 :arrow: vaikea masennus, tai keskivaikea ainaskin :arrow: sairaslomalle ainakin kuukaudeksi. Kyllähän se minulle kolmet lääkkeetkin kirjoitti, tosin en tunne tarvitsevani niitä (yksi lääke sitäpaitsi aiheuttaa aika nopeasti riippuvuutta ja sitä en todellakaan tähän päälle enää kaipaa!).

Kyllä minä ainaskin ymmärsin sinun juttusi, että ei se liian sekava ollut.
Tosiaan opiskelu töiden, tai toisinpäin, ohessa ei olisi ollut minullekaan mahdollista ennen 4. vuotta. Kolme ensimmäistä opiskelu vei oikeasti ihan kaiken ajan.

"Ja kun itsellä on se huono (toisaalta hyväkin) tapa ajatella aina ensin muita ja sitten vasta itseäni"

Sama vika minullakin, mutta meidän pitäisi tsempata tuon kanssa, sillä itsellekin on tullut monia henkilöitä vastaan, jotka vaan haluavat käyttää kilttiyttä hyväkseen.
En minäkään ehkä olisi vielä mennyt lääkäriin, jos itsekseni olisin. Avoliitossa kuitenkin asun ja näen miten poikaystävä kärsii minun huonosta olosta ja stressistä. Ei se ole sitä ansainnut, vaikka en kyllä varmasti minäkään.

Ajattelin että jos saan sairaslomaa, niin tuo lisää ahdistusta edelleen, sillä enhän ole oikeasti sairas, vaan jotain muuta. Nyt kuitenkin on jotenkin rentoutuneempi olo, kun tavallaan ei tarvitse kieltäytyä töistä, muttei tarvitse niitä tehdäkään. :) (ai tämä ei ole sitten sekavaa.. :lol: )

Ihanaa, nyt minulla on aikaa kirjoittaa gardua, siivota, tehdä palapeliä, urheilla, nukkua päiväunia, katsoa telkkaria, nukkua pitkään, leipoa, lukea ei-koulukirjoja ja kaikkea mihin ei ole ollut aikaa viimeiseen vuoteen. Tai no, kuukausi on kuitenkin aika lyhyt aika, enkä usko asioiden muuttuvan/paranevan, mutta saanpahan ainakin kesä[size=7]sairas[/size]loman

Miss Blood

Mimia, tuo kuulostaa kyllä ihan älyttömältä työmäärältä :shock: Kyllä sun jostakin kohdin kannattaisi hellittää... Saisitko joustoa, esim. gradun teosta, jos selvittäisit tilanteen sun ohjaajalle? Tai pystyisitkö luopumaan siitä sun toisesta työstä ?? Tuota menoa olet kyllä tosiaan sairaalassa, jos et tahtia hellitä yhtään :( . Toisaalta ite kunnioitan todella suuresti kaikkia opiskelijoita, jotka tekevät töitä opiskelujen ohessa. Ite en siihen yksinkertaisesti pystyisi, mennyt vuosi varsinkin oli meillä tosi rankka eikä yhtään vapaa-aikaa jäänyt omaan elämään, saati sitten töihin :? Vaikka muutama opiskelukaveri teki viikonloppuhommia ja ne sanoikin, että hemmetin raskasta se on...
Ja tuo on tosiaan kun ei itseä pidä masentuneena, vaan ajattelee että on muita jotka tarvii apua enemmän kuin itse :? Ja kun itsellä on se huono (toisaalta hyväkin) tapa ajatella aina ensin muita ja sitten vasta itseäni :roll:
Mutta tosiaan yritähän sinäkin jaksaa ja hieman edes vähentää tuota työmäärää, tiedän kyllä että vaikeaa on mutta yrittänyttä ei laiteta :)
(tulipa tästä sepostuksesta epäselvä.. :roll: )

Gwen
Miffy
Muista, että jos tdella olet opiskelukyvytön, älä tuhla opintotukiasi! Vaan: Nosta sairauspäivärahaa.

Juurikin näin!

Ja kannustavasti vielä voisin kertoa, että minulla tuttava joka piti masennuksen takia väliä opinnoista, mutta nyt juuri joulun alla sai merkonomin paperit käteen, eli masennuksen takia ei tarvitse todellakaan heittää toiveita opintojen loppuun viemisestä. Mutta tärkeintä tietenkin kuunnella itseään ja omaa oloaan..

Tsemppiä sinulle! Olet jo oikealla tiellä, kun olet lähtenyt hakemaan apua..

Mimia
amnika
Itse olen kokenut masennuksen kaikista huonoimmat puolet , mutta selvisin siitä , kun muutin oman asenteeni ja pistin elämän asiat uuteen tärkeysjärjestykseen . Pitäkää posiitivista ja energistä mieltä yllä , niin kaikki tuntuu selviävän itsestää ja ongelmat saattavat tuntua sen jälkeen pieniltä ja saatte lisää kokemusta , mitä tehdä jos masennus iskee uudestaan

Vähän epäilen tuota [size=9](enkä edesä ihan vähän!)[/size], sillä oikean masennuksen huonoimmista puolista harvoin selviää itse vain ajattelemalla positiivisesti, hyvä jos edes jotenkin selviää niistä hengissä...! :?

Miss Blood, kiva (tai no ei niitä tarvitsisi olla kellään, mutta..) tietää että muillakin on samoja ongelmia.
Meillä on kanssa paljon labrahommia, mutta niistä ei kannata stressiä ottaa, sillä yksi assari lohdutti kerran että mitä enemmän tyrii labraharkoissa, sitä enemmän niistä oppii ja sehän niiden tarkoitus onkin. :roll: Ja tottahan tuo on. Eipä ainakaan tule niin suurena iskuna se, ettei kaikki menekään niinkuin pitää, kun oikeita töitä tekee.

Minäkään en tiedä olenko masentunut oikeasti, vai vain ihan älyttömän stresssaantunut. On vaan niin kamalasti kaikkea tekemistä, ja aika ja energia vaan ei yksinkertaisesti tunnu riittävän. Itsetuntoni on niin maassa, etten uskalla kieltäytyä lisätöistä siinä pelossa että suututan tai aiheutan ongelmia jollekin. Tästä seurauksena teen töitä paskalla palkalla 40h/vko, lisäksi opiskelen ja teen graduani sekä toisessa työpaikassa teen 1-2 viikonloppua kuussa töitä. Jäähän minulle 4-6pv/kk "vapaata", joka kaikki kyllä menee itkemiseen ja nukkumiseen. Miten mä oikein tällaiseen tilanteeseen itseni sain? #-o
Enkä tiedä ulospääsyä tästä. Kävin aamulla YTHS:lla terkkarilla juttelemassa, se oli ihan järkyttynyt tästä kaikesta. Sanoi että minun pitäisi jäädä sairaslomalle kesäksi. Mutta kun minulla on niin paljon tekemistä, etten ehdi olla sairaslomalla...Ja vielä se, etten miellä itseäni sairaaksi, loppuunpalaneeksi ehkä, mutten sairaaksi. Suunnilleen tällaiselta elämäni on tuntunut jo viimeiset pari vuotta, että vaikka silloin tuntuu etten jaksa enää, olen jaksanut silti tähän astikin, niin varmasti jaksan vielä vaikkei siltä tunnukaan.
Ehkä olen jaksanut raataa siinä uskossa, että kunhan valmistun niin voin jäädä työttömäksi ja saan "lomaa". Nyt tuokin murenee, pääsisin alallani arvostettuun työpaikkaan, johon moni muu vain haaveilee pääsevänsä. Toki arvostan tuota, mutta kun en tiedä olenko oikealla alalla, enkä usko olevani sellaisessa mielentilassa että voisin mitään päätöksiä noin suurista asioista tehdä.

Miksei elämä vaan voisi olla helppoa ja ihanaa kaikille.. :evil:

Nepe

Ittelläni meni viime syksy ja kevät tämän kanssa tapellessa. Opinnot viivästyi jonkun verran, suorittelin vain ihan vähän opintopisteitä, kun en tahtonut saikulle täysin. Kävin terapiapsykologilla 2-3 krt viikossa ja sain lääkkeet ahdistukseen ja pelkotiloihin. Vuosi meni ja nyt tuntuu siltä että ens syksynä jaksan ehkä taas aloittaa täysipainoisemman opiskelun.

Ittelläni ja omalle luonteelleni ei sovi "tauon" pitäminen, vaan hidastin vaan rankasti tahtia ja jätin kursseja pois.

celestine

Mulla kesti noin puoli vuotta masennusta kun vaihdoin koulua kesken vuoden. En päässyt heti sisälle porukkaan ja tunsin itseni todella ulkopuoliseksi vaikka tavallaan tulinkin toimeen luokkalaisten kanssa ja he olivat hyvin mukavia. En vain jaksanut raahata itseäni luennoilla, koska vakuuttelin ettei minulla ole ystäviä siellä. No jaksosta tuli 3 nollaa ja tunsin itseni mitättömäksi. Syksyllä otin uuden asenteen ja päätin että kyllä mut hyväksytään ja on vaan itse mentävä mukaan ja iloittava ja opiskeltava. Siitä se lähti..tutustuin paremmin tyyppeihin ja sain niistä kavereita. Aineet alkoi samalla kuulostamaan mielenkiintoisemmilta ja numerot kohosivat 3-4 (asteikolla 1-5) :P

Miss Blood

Itselläni tuli masennus yläasteen lopussa (8.-9. luokan vaihteessa) ja sitä "kesti" enemmän ja vähemmän vakavana lukion kolmannelle asti (koskaan ei ole diagnosoitu ja kävin tuolloin juttelemassa seurakunnan nuorisotyön tekijän kanssa).
Sitten kun yliopistoon pääsin ja muutin kotoa se hieman helpotti, mutta välillä aina paheni, koska olin niin yksinäinen (opiskelin vuoden kakkos vaihtoehdossa, kun en haluamaani koulutusohjelmaan päässyt ekalla yrittämällä) enkä paljoa kavereita silloin saanut.
Onneksi pääsin sitten haluamaani koulutusohjelmaan ja siinä on mennyt paremmin ja muiden kanssa tullaan tosi hyvin toimeen (sen verran pieni laitos ja opiskelijoita ei niin paljoa). Nyt ei siis yksinäisyys ole vikana, mutta tänä 2.vuotena on itsetunto mennyt tosi maahan ja tullut mietittyä olenko sittenkään omalla alalla... Olen alkanut tuntemaan itseni niin tyhmäksi ja tuntuu että kaikki muut tajuavat asiat paremmin ja muilla onnistuu aina labratyöt ym. (meidän alalla on paljon labratöitä), kun itsellä menee kaikki aina niin pieleen...
En sitten tiedä, onko tämä masennusta vai pelkkää stressiä. Stressinä olen aina tätä itselleni hokenut, mutta eipä ole ollut edes aikaa käydä juttelemassa esim. psykologin luona... Vaikka tuskin ihan normaalia on kuvitella itsensä vessan lattialle makaamaan ranteet viilleltyinä... Tuo tosin tuli ihan yllättäen mieleen tuossa pari kuukautta sitten, kun katsoin Sentencedin dvd:tä...Saa nyt nähä miten seuraava vuosi menee, kun olisi kandin tutkinto edessä. Täytyy toivoa, että sitä vielä jaksais 3 vuotta puurtaa...

koeputkilapsi

Oletko hakenut apua ?
Oppilaitoksesta riippuen terkkarin tai vastaavan juttusille ja eteenpäin hän sitten osaa neuvoa, ei nimittäin yksin tule mitään.

pikku-kata

Mä suosittelisin, et olisit jakson tai pari vapaalla ja rentoudut ja yrität saada itseäsi kuntoon... Opintotukeahan et tältä ajalta saa, mutta kai sitä toimeentulotuen saa (en tästä asiasta ole yhtään varma, päättelisin vain näin). Järkevämpi pitää taukoa opiskelusta, jos ei yhtään inspaa, kuin se että saa kursseista huonoja numeroita jotka jää todistukseen.

Jzzu

On ollut masennusta kahdeksannelta luokalta saakka ja kaikki peruskoulun jälkeiset koulut ja koulutukset ovat tähän mennessä jääneet kesken.
Nyt opiskelen vuoden kestävänä työvoimakoulutuksena myynninammattitutkintoa ja todella toivon että valmistun muiden kanssa 6.6.2007! [-o<

Tähtisumu

Huh,eilen tilasin ajan lääkärille,sain onneks jo viikon päähän. Mä oon ollu koko viime vuoden tekemättä mitään. Se on varmaan vaan lisänny entisestään henkistä huonovointisuutta. Oon täysin samassa tilanteessa,kun vuos sitten,nimittäin kävin silloin lääkärissä väsymyksen takia ja lääkäri epäili masennusta,mutta en saanu mitään apua :( Oon miettiny,et jos oisin jo heti sillo saanu jotain apua,niin ehkä tää tilanne ei ois nyt näin pahana.

Jzzu: tsemppiä sulle!

Embo

Syksyllä masentuneisuus vaivasi enemmän, mut oon viel nyt tässä kuussa menossa psykologin juttusille käymään.. Se voi olla ihan hyvä homma.

Jzzu
Gwen

Ja kannustavasti vielä voisin kertoa, että minulla tuttava joka piti masennuksen takia väliä opinnoista, mutta nyt juuri joulun alla sai merkonomin paperit käteen, eli masennuksen takia ei tarvitse todellakaan heittää toiveita opintojen loppuun viemisestä.

Niinno, miulla ei henk.koht. oo kokemusta kuin noista epäonnistumisista opiskelujen suhteen, kiitos masennuksen, että välillä on tosi vaikea uskoa voimiinsa saada mitään loppuun, tätäkään nykyistä koulutusta vaikka kuinka toivon ja yritän tosissani. :(
Neljä yritystä takana joista ei mistään tullut kuin kokemusta rikkaammaksi, epäonnistumisen kokemusta.. :?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat