Suomalaisuus - Ihmiset ja ilmiöt

-Maya-

Perustanpa tänne tämmöisen ketjun, kun tarvitsen hieman apua erääseen tehtävään.. :D
Kertokaapa siis, mitä teille tulee mieleen sanasta suomalaisuus? Tai suomalainen?
Mitä kuuluu mielestänne suomalaiseen kulttuuriin?
Mitkä ovat suomalaisen kulttuurin heikkoudet ja vahvuudet sekä mahdollisuudet ja uhat?

Sivut

Kommentit (23)

SunLion

hmm, meinaatko että aiot muiden esiin tuomien asioiden avulla tehdä jonkin kirjotelman aiheesta? Lainaamatta/viittaamatta alkuperäiseen kirjottajaan olisi plagiointia käyttää vastauksiamme omassa kirjoitelmassasi..

mitä itse olet noista suomalaisuus-asioista mieltä?

Tsein

^Voihan sitä poimia muiden ajatuksista niitä teemoja ja kirjoitella niistä. Sama se mistä ne ajatukset on tulleet, kunhan teksti ja pohdinta on oma.

Suomalaisuus/suomalainen sanasta tulee vahvasti mieleen metsän reunassa mökissä asustava parraskas mies, joka on pukeutunut kumisaappaisiin, verkkareihin ja college-paitaan. Hänellä on suussaan piippu ja hän katselee, kun talon kissa vilahtaa pihan poikki.

Minussa asuu vahvasti tämä jonkinlaista agraariyhteiskuntaa ihannoiva persoona, vaikka itse olenkin henkeen ja vereen kaupunkilainen. No juu... maatalous on vähentynyt aika rutkasti ja suurin osa porukasta asuu kaupungeissa, mutta silti jotenkin minusta on äärimmäisen suomalaista ajatella suomalaiset maanviljelijöinä. Se on kaiketi se kulttuuriperintö.

-Maya-

No jos käyttäisin tarkasti jonkun toisen sanomaa, niin sitten voisin laittaa lähdeviitteet ja lähteet, foorumilla käytyyn keskusteluun voi ilmeisesti viitata samanlailla kuin muuhunkin internetmateriaaliin.
Lähinnä haluaisin kuitenkin keskustelua aiheesta, kun itse tässä olen noita asioita yrittänyt pohdiskella.

Suomalaisuudesta tulee mulle ainakin aina ensin mieleen sellanen eristäytyneisyys ja melankolisuus. Itse ainakin huomaan sen, että syksyllä alkaa mieli mennä masentuneisempaan suuntaan ja sitten keväällä ekojen auringon paisteiden myötä taas osaa ajatella paljon positiivisemmin.
Eristäytyneisyys tulee mieleen siinä mielessä, että ei kovin helposti päästetä muita ihmisiä siihen "omaan tilaan". Koulussa puhuttiin, että suomalaisilla on sellanen käden mitta vapaata tilaa ympärillä, jota vieras ei saa ylittää. Senhän huomaa jo siitä, että vaikka bussissa se viereinen paikka on varattu laukulle/repulle ja siihen ei hevillä ketään päästetä vaan halutaan olla yksin.

marimma
Tsein
Suomalaisuus/suomalainen sanasta tulee vahvasti mieleen metsän reunassa mökissä asustava parraskas mies, joka on pukeutunut kumisaappaisiin, verkkareihin ja college-paitaan. Hänellä on suussaan piippu ja hän katselee, kun talon kissa vilahtaa pihan poikki.

Melkein sama (no ei sinne päinkään oikein), mutta mökki metsän reunassa onkin melkein ainoa joka osuu samaan. Pihassa kävelee sellaseen puuvilla kangassäkki mekkoon ja essuun pukeutunut nainen, jolla on hilkka (miksi niitä ennen kutsuttiin vai onko ne ollu tolla nimellä sillonkin) päässä ja peltinen lypsyämpäri kädessä. Talon pihassa on navetta ja iiiiiisot laitumet. Muutama hevonen ja paljon lehmiä. Ja lehmille ennen lypsyä jutellaan ja vähän "silitetään" ja ollaan muutenkin siitä eläimestä kiinnostuneita kun vaan lypsy mielessä. Samaan aikaan talon isäntä ruutupaidassa ja pitkissä saappaissa on viljapellolla piippu suussa.

-Maya-

^ihana mielikuva :D mutta tuota mietin itse, että onko se jo "vanhentunut" ajatus suomalaisuudesta vaikka itsellekin sellainen tulee ensimmäisenä mieleen. Tuollaisia ihmisiä on enää todella vähän, kun kaikki on enemmän tai vähemmän kaupunkilaistuneet.

marimma

Kyllä se mun mielestä on sitä "perisuomalaisuutta" jotenkin. Ihan sama vaikka ois mitenkä vanha kuva, mutta se syvin olemus jotenkin on säilynyt ainakin täällä kauempana pelkistä kaupungeista. Ei täälläkään kyllä enää mitään vapaana juoksevia lehmiä ole, saati lypsyämpäreitä tai ihmisiä joilla on muutama lehmä vain että saavat maidon pöytään. Mutta.. Kai se on jotain "olisipa niin vieläkin" kuvaa :)

Tsein

Miustakin tuo on just se suomalaisuuden ydin, vaikka harvemmassa nuo maitotilat mummoine ja pappoineen taitaa kyllä olla. Lypsytkin hoitanee nykyään (ja itse asiassa jo monen vuoden ajan) koneet.

Toi bussikäyttäytymien on kyllä jotain niin suomalaista kans. Tuijotetaan ikkunasta ulos ja varotaan katsomasta muita matkustajia, koska jokuhan saattaisi vaikka alkaa jutella, jos katsot sitä silmiin tai - hyvänen aika sentään - sehän saattaisi käydä viereen istumaan, jos antaa elettäkään, ettei ehkä olis maailman huonoin asia, jos istuisi viereen.

Jos vertaa eteläeurooppalaisiin niin suomalaiset on vähemmän sosiaalisia tuntemattomien kanssa, eivät käy juttusille ihan tuosta vaan kenen tahansa kanssa. Ollaan enemmän sisäänpäinkääntyneitä ja vähäeleisiä.

Jesssi-

Miulle tulee mieleen hyvin pitkälti samoja asioita kun edellisilläkin. Vahvimpana just sellanen joku syrjäinen mökki, missä asuu joku vanha pariskunta, joilla on mahdollisesti kissa tai muita lemmikkejä. Pariskunta elää melkein omavaraistaloudella eli omistaa lehmiä ja kasvimaan jne. josta saa ruokaa ja muuta tarvittavaa.Mitään elektroniikkaa ei ole.Tää on sisänsä outo mielikuva että kyllähän sitä suomalaisena tietää ettei me tällasia oikeasti olla.Mutta lähinnä se tulee ehkä siitä että pidän stereotyyppistä suomalaista hiljaisena,vetäytyvänä ja jurona, jolla kuitenkin on suuri sydän ja joka ei halua olla riippuvainen muista ihmisistä.

Oon viime aikoina kiinnittänyt tosi paljon huomiota tuohon Tseinin mainitsemaan bussikäyttäytymiseen ja se on melkein alkanut huvittamaan. Mutta kyllä mie itsekin niin aina käyttäydyn. Jotenkin naurattaa se, mitä ihmettä ulkomaalaiset meistä oikeasti ajattelee kun/jos näkee tuollasta.

Mutta hyvä puoli suomalaisissa on miusta se että me välitämme läheisistämme todella paljon,sellainen kuva miulla ainakin on, kaikesta juroudesta huolimatta. Emme ehkä julista suureen ääneen tunteitamme, mutta tekomme puhuvat yleensä puolestaan.

Kauhea kun on sekavaa mutta tää on juuri niitä aiheita mistä tulee kauheasti asiaa mieleen eikä tiedä miten sen ilmaisisi :D

marika_

^Tuli tuosta Jessin mainitsemasta läheisten välittämisestä mieleen, että mulle keskeinen suomalaisuuteen liittyvä mielikuva on just sellanen rehellisyys ja aitous. Tai toisin kun esimerkiks Jenkeissä, niin jos täällä joku sanoo rakastavansa, niin useimmiten sillä ihan tosiaan tarkotetaan sitä, eikä se oo semmonen hyvänpäiväntervehdys- tyyppinen kommentti. Keskivertosuomalaisesta myös esimerkiksi näkee kyllä kilolmetrin päähän kenestä pidetään ja kenestä ei, sillä harvempi jaksaa esittää mitään. Tunteita ei ehkä kailoteta koko kylälle, mutta tosiaan ne arkipäivän teot puhuvat puolestaan.

Stereotypioitahan nää on kaikki ja varmasti monet (esimerkiks tietylainen pinnallisuuden lisääntyminen..) asiat on muuttuunu viimesten vuosikymmenien aikana, mutta kyllä mä silti näkisin että noin on sellasia asioita jotka jossainmäärin edelleen kuvastaa suomalaisuutta.

ether

On vaikeaa, ellei mahdotonta, miettiä suomalaisuutta objektiivisesti, kun on suomalaiseksi kasvanut, ja vielä tässä maassa suurimman osan elämästään elänyt. Suomalaisuuden kuvailu stereotypioita viljejemällä tuntuu vähintäänkin ikävältä, mutta jostain on kuitenkin pakko aloittaa - ilman yleistyksiä saisi tuskin kasaan yhtään minkäänlaista kokonaiskuvaa. Sanottakoot nyt vielä, että alla esiintyvät mietteet eivät ole minkäänlainen henk.koht. kannanotto mihinkään suuntaan, vaan nimenomaan ajatukseen perustuva kuva.

Jos ajatellaan suomalaisia asioita, mieleen nousevat ensimmäisenä puhdas luonto, metsät ja järvimaisemat. Luonnonläheisyys kykeytyy mielestäni myös (ainakin jossain määrin) suomalaiseen perusluonteeseen; turhaa teeskentelyä, koristautumista, ym. ei juuri arvosteta, tervashampoo menee kaupaksi ja ihannenainen on saunapuhdas.
Nykypäivänä yhä useammat tietysti asuvat kaupungissa, mutta velvoitteiden niin salliessa monet pakkautuvat autoihin/veneisiin/juniin ja suuntaavat mökille, tms. pienen sisäisen erakkonsa ohjaamana. Tällä "erakolla" tarkoitan sitä piirrettä, joka vaatii sitä omaa käden-ja puukonmentävää henkilökohtaista tilaa, potee kaamosmasennusta, ja puskee kivestäkin läpi aivan omin voimin. Myös yksin olemista ja menemistä pidetään täysin luonnollisena, mikä taitaa olla pohjoismainen harvinaisuus: Kun matkustin yksin kielikurssille, italialaiset kurssikaverit kauhistelivat rohkeuttani ja ihmettelivät, enkö kaipaa tuttua juttuseuraa.

Rehellisyys ja jämptiys, kääntöpuolenaan ärsyttävä pilkunviilaus ja byrokratia, ovat myös asioita, jotka yhdistän suomalaisuuteen. Eteläisessä amerikassa asuessani koin kamalan kulttuurishokin, kun paikallisille ihmisille lupausten tekeminen ei merkinnytkään niiden pitämistä, ja puhelinasentaja saapui 4 tuntia myöhässä. Suomessa iloitsen päivittäin siitä, että asiat alkavat ajallaan. Toisinaan sitten kihisen raivosta, kun erinäisten virastojen tädit kieltäytyvät tulostamasta paperia, koska se ei ole heidän tehtävänsä, eikä siten heidän tehtävissään.

Suomalaisen sisun maailmanlaajuinen hehkuttaminen lienee jo vähintäänkin yliampuvaa, mutta jossain määrin totta kuitenkin. Valitettavasti sisukkuus saa olympiavoittojen ohella myös murheellisempia sävyjä. Sillä samalla sisulla painetaan töitä burnouttiin asti, tai kieltäydytään avaamasta henkilökohtaista tilaa - olipa kyse sitten omasta sielunelämästä, tai supisuomalaisen maailman avaamista maahanmuuttajille.
Joissain yhteyksissähän suomalaisia kuvataan yksilökeskeisiksi - läheisistä välitetään, ja pidetään huolta, mutta oma "minuus" korostuu, vaikka side johonkin yhteisöön olisikin voimakas. Ajatusta voi miettiä vaikka sananlaskujen kautta: "oma"-alkuisia on aika paljon, "meidän"-muotoisia paljon vähemmän. Siis, vaikka kodissa asuukin koko perhe, oma koti on silti aina se kullan kallis. Itselle tärkeästä, rakkaasta ja arvokkaasta - ystävästä aina maaplänttiin asti - pidetään hyvä huoli ja tiukasti kiinni: "Kaveria ei jätetä, eikä isänmaata myydä Venäläisille."

Manteli

tulee mieleeni eräs tapahtuma toissa uudenvuodenaatolta kun olin yksin istumassa suhteellisen hiljahkossa kapakassa helsingin keskustassa ja seuraani "änkee" ranskalainen mies kysyen tulta. annoin toki tulta ja mies jäi seuraksi istumaan mukamas röökinsä ajaksi. No ei se siitä kyllä mihinkään lähtenyt vaan rupes jotakin juomaa tarjoamaan ja olkapäitäkin hieromaan ja koko ajan siirteli itseään lähemmäksi minua ja minä sitten koko ajan kauemmaksi hänestä. oli kyllä tosi ahdistunu olo ja sanoinkin sille ettei olis noin lähellä mutta tyyppi vaan imartelee eikä ymmärrä mitä tarkotan. englantia siis juteltiin :D lopulta sitten mies meni vessaan ja itse vaihdoin ihan pöytään kun olin yksin sinne baariin tullut ja vähän niinku halusin olla yksin. vessasta tullessaan mies tietenkin huomaa ettei hänen seura enää kelpaakaan ja käy huutamaan että suomalaiset on itsekkäitä ja vieressä istuville suomalaisille miehillekin huutaa että pitäkää suomalaiset miehet suomalaiset naisenne..
eli siis ulkomaalaisten miesten kanssa ei ilmeisesti voi keskustella ja pitää välimatkaa...

Snaelaug
-Maya-
Suomalaisuudesta tulee mulle ainakin aina ensin mieleen sellanen eristäytyneisyys ja melankolisuus.--
Eristäytyneisyys tulee mieleen siinä mielessä, että ei kovin helposti päästetä muita ihmisiä siihen "omaan tilaan". Koulussa puhuttiin, että suomalaisilla on sellanen käden mitta vapaata tilaa ympärillä, jota vieras ei saa ylittää. Senhän huomaa jo siitä, että vaikka bussissa se viereinen paikka on varattu laukulle/repulle ja siihen ei hevillä ketään päästetä vaan halutaan olla yksin.

Samasta asiasta on meilläkin koulussa puhuttu.
Kyllä mä sen myös joissain määrin omasta käyttäytymisestäkin huomaan. Ei mulle oo mitenkään vaikeaa päästää tuttuja ihmisiä lähelleni, ja käyn saunassa siskojen ja mutsin kanssa jne, mut esimerkiksi just bussissa ja junassa mulla on aina viereisellä istuimella reppu tai laukku, mikäli yksin olen matkustamassa, ja tilaa löytyy muualtakin kuin juuri mun vierestä. Kuitenkaan vieraassa kulttuurissa ollessa ei tuota minkäänlaisia ongelmia halata ja antaa poskisuudelmia puolitutuille :roll: kai se vaan menee jotenki et maassa maan tavalla jne.

Stereotypioista tuli mieleen, tai rupesin aatteleen et se on jännää et samalla kun suomalaisia pidetään juuri hirveen myrtseinä ja ehkä vähän jopa töykeinäkin, hiljaisina ja eristäytyneinä, niin siltikin on olemassa tää Lappi vs. Etelä-Suomi -asetelma, et etelässä on sellasia ja tällasia, ja Lapissa on niin lupsakkaa ja reilua porukkaa :-s Enpäs sit tiedä itse, molemmat kokeneena sanoisin et molemmissa päissä Suomea on kyllä kaikenlaisia ihmisiä.

Menee ehkä vähän ohi aiheen mut piti päästä taas ääneen.

Jesssi-
-Maya-
Eristäytyneisyys tulee mieleen siinä mielessä, että ei kovin helposti päästetä muita ihmisiä siihen "omaan tilaan". Koulussa puhuttiin, että suomalaisilla on sellanen käden mitta vapaata tilaa ympärillä, jota vieras ei saa ylittää. Senhän huomaa jo siitä, että vaikka bussissa se viereinen paikka on varattu laukulle/repulle ja siihen ei hevillä ketään päästetä vaan halutaan olla yksin

Meilläkin puhuttiin tästä koulussa viime viikolla. Ja omalla kohdallani allekirjoitan ihan täysin tuon oman tilan.Siis ahistaa jos tuntemattomat tunkee ihan naamaan kiinni. Onneksi suomalaiset tekee sitä tosi harvoin ja ulkomaalaisten kanssa tulee oltua aika harvoin tekemisissä :D

Oon aina ihmetellyt sitä amerikkalaisten tapaa sanoa rakastavansa lähestulkoon kaikkia.Eikö sitä sanalta mene voima kun sitä aina ja jokapaikassa toistelee?No se on tietysti osa heidän kulttuuriaan.

Noniin liittypä taas aiheeseen joo :D

ether

^

Tuosta bussi-esimerkistä tuli mieleen muisto terveyskeskuksesta. Kotikaupungissani terveydenhuolto on tällä hetkellä sillä tolalla, että akuutin flunssan, tms, kanssa voidaan tulla tiettynä aikana jonottamaan sairaanhoitajan/lääkärin vastaanotolle. Paikalla on muutama sh, lääkärille pääsee vasta pienen "arvion" jälkeen, ellei sitten ole pomminvarmasti reseptilääkettä kaipaava tapaus. Odottaminen kestää vähintäänkin tunnin, ja tapahtuu todella kapeassa käytävässä, jossa on tuolirivistöt molemmilla puolilla.

Viime kerralla kompuroin paikalle todella väsyneenä, huonovointisena ja silmät umpeen muurautuneena. Käytävä oli todella täynnä, mutta ihmisiä kuitenkin istui vain joka toisella tuolilla; monet olivat vetäytyneet nojaamaan seinään, tms. Sen ihmeempiä miettimättä istuin ensimmäiselle vapaalle tuolille, ja lähelläolijoiden katseet olivatkin sitten sen mukaiset. En oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Sen kyllä ymmärrän, että bussissa haluaa istua yksin, ainakin, jos tilaa löytyy, mutta se, että on sosiaalisesti hyväksyttävämpää nojata puolikuolleena seinään, kuin istua vapaalle penkille menee yli hilseen :roll:.

Ulkomaalaisista sanoisin nyt sen verran, että heitäkin on moneen lähtöön. Yksikään ulkomaalaisista miespuolisista tutuistani/ystävistäni ei ole koskaan lähennellyt tai uhannut minua fyysisesti sen enempää, kuin kukaan suomalainenkaan. Halauksia ja kosketusta esimerkiksi normaalin keskustelun yhteydessä on ehkä saattanut tulla jossain yhteydessä, mutta en ole pitänyt sitä mitenkään epämiellyttävänä, vaan kulttuurisidonnaisena asiana. Ikäviä poikkeustapauksia on toki kaikkialla, suomessa ja sen rajojen ulkopuolella. Kyllä suomalainenkin mies voi yhtä lailla yrittää tulla iholle, ainakin jos kuningas alkoholilla läträtään.

...Ja ettei tämä nyt ihan aiheen vierestä menisi, niin mainittakoot, että nuorison kalsarikännit/yksin ryyppääminen on muuten ilmiö, jonka olen aina *mieltänyt* hyvin suomalaiseksi. En kyllä tiedä, pitääkö se paikkaansa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat