Ydinvoimaloista - Ihmiset ja ilmiöt

mailis nuutinen

Maa ilmasta ohjelmassa kerrottiin miten yli 70% maailman makeasta vedestä käytetään mm. keinokasteluun. Luvun järkyttävyys on vailla vertaa, kun tajutaan kuinka suurista määristä tässä puhutaan. Vuosituhannen vaihteessa kerrottiin maailman makeanveden käyttötarpeiksi noin 50%. keinokastelupeltojen alaksi 40%. Mistä ihmeestä näin valtavat vedentarpeen kasvu kertoo ja muodostuu?

Viime kesän (-08.) Tukholman kansainvälisessä kokouksessa kerrottin maailman suurimmaksi puutelistaan siirtyneeksi aineeksi juuri puhtaan makean veden. Sielä ennakoitiin tällaisen katastrofin olemassaolo maailman TÄRKEIMMÄKSI VAARAKSI. Makea vesi katoaa kiihtyvästi miljardeilta maailmalta. Peltojen pinta-alat eivät ole kasvaneet, päinvastoin eroosio vähentää jo olevia. Ilmastomuutoksen on puolestaan aina kerrottu vain lisäävän sadantaa haihdutuksen lämmittäessä meriä. +40 prosenttia ennakoitiin sadannan kasvuksi, tähän ei siis katoa vesiä.

Syitä on etsittävä vallan muualta. Tiedättekö mikä on mm. eteläisen
pallonpuoliskon rajuin ja suurin makeanveden kuluttajayksikkö? Aivan oikein Australian uraanijalostamot ja koko uraanikaivoskompleksimassat siellä! Vielä vuosituhannen vaihteessa uraania maassa rikastettiin 4%
keskivertouraanimalmioisita. Nyttemmin siirryttiin 0,4>% alittaviin
äärimmäisen köyhiin energianegatiivisen kaivuun malmeihin. Yhtäkkiä
käsiteltävät massat jälleen 10-kertaistuivat ja samalla kymmenkertaistui
loogisesti myös siihen tarvittavat vesimäärät. Kuten olemme huomanneet koko mennyt vuosituhat on tietysti välittömnästi panut mantereen vesihuollon polvilleen juuri makenaveden puutoksistaan. Ei mikään sattuma, asiat natsaavat suorasukaisesti Australian räjähdysmnäisesti kasvaneisiin massiivisiin metsäpaloihin 2000-vaihteen tietämistä eteenpäin. Kun uraanijalostamot pumppaavat maan pohjavesivarannot alta, katoaa myös automaattisesti pintavesivarannot hupenevasti. Päivän selvää, mistä on kyse.

Otetaan toinen esimerkki. Kiinassa pohjavesivarannot katoavat jopa metrin vuosivauhtia, ja suolainen merivesi tunkee pilaamaan loput. Kiina aikoi vuosi sitten tuoda maahansa tuhatmäärin ydinvoimaloita. Vaan kun tajusi mistä on lopulta kyse, ei ydinvoimaan satsata enää. Tilalle Kiina julisti 2009 alussa satsaavansa 5-kertaistaen kivihiilivoimaan, myös tuuleen, aurinkoon, biopolttoon. Miksi tällainen täyskäännös ja noin pienessä aikaviiveessä? Jälleen kerran syvin sisältö asiaan on makean veden puuttuminen. 1000MW ydinvoimala tauotta haihduttaa hukkaan jokivesistä 1 500L/s ei tällaista miljoonakaupungin vesikäyttöä edustavaa voimalakohtaista tuhlausta voi sietää mikään talous! Kuivissa maissa on alettu käytttää kivihiilivoimalaa kaasutettuna suoraan energiaksipolttoon. Luhdutus onnistuu helposti liikuvista ajoneuvoista tutulla ilmajäähdytyksellä. Tuulivoimalat, dieselit, biopoltto, aurinkovoima kaikki tyyni kaasuvoimaloita myöten onnistuu ilman ydinvoimalan vesituhlauksia. Järki voittaa asiassa alati alaa.

Ei ydinvoimaloille (IAEA määräyksistä) pakollisilla jäähdytystorneilla
kertakaikkiaan ole varaa tappaa miljoonien ja miljoonien elitärkeitä vesiä. Varsin yksinkertainen ja kiistaton realiteetti. Jostain kumman syystä Suomessa ei näistä uskalleta lehdistössä ja foorumeilla. Vaikka jopa naapurimaamme mm. Venäjän Sosnoviborin 4 ydinvoimalaa muutetaan parhaillaan jäähdytystornillisiksi. Syynä tässä tapauksessa puolestaan on ydinvoimalatappajiksi tiedetyt jäähdytyskanavat erityisesti merissä tukkivat hallitsemattomat vaeltajasimpukkainvaasiot, ja kaspian runkopolyyppien kaltaisten räjähdysmäiset lisääntymiset laitoskanavatukkeiksi. Tismalleen sama vaiva on myös Suomen JOKAISELLA ydinvoimalallamme JO! Olkiluodosta Loviisan on Itämeren merialueemme muuttunut hallitsemattomiksi
selkärangattomien ydinlauhdekuumuudessa elävien uudistulokkaitten
kasvualtaiksi. Maailmalla on julistettu ydinkieltoon laajasti sellaisia
alueita, joihin ei noita voimaloita saa rakentaa enää ikinä. Koska
tulokasinvaasiota ei lainkaan hallita. Myös Loviisan edusta on tällaisen
kiellon alaisuuteen kansainvälisesti julistettuna!

Ydinvoimaloitten lauhdutuskanavia tukkivaa eläimistöä havaitaan maailmassa jo kaikkialla. Hengenvaarrallisia ydinvoimalan alasajoja on ollut kymmenittäin. Asiasta on tarkasti vaiettu. Mutta mitään ratkaisua ei
tähänkään ydinvoimaloitten kohdalla olla keksitty. Ongelman tekee
äärimmäisen vaikeaksi koska voimalan on saatava tukkeumapysäytyksissäänkin vähintään vuorokausi edsteettömät jälkilämmön jäähdytysvedet! Kun laitos on pakkopysäytettynä tukekasvun tonnistoihinsa mistä sen räjähtämisestoonsa saa? Huomatkaa, että ilman jäähdytettä jäänyt pysähtynyt ydinvoimalan polttoaine sulaa +3000C vellovaksi Tsherobylmassaksi vain ja ainoastaan 30s sisällä! Siinä mietittävää kaikille.
:shock: :?:

mailis nuutinen
LED Ydinvoimalapysäyttäjä.
*Vanha totuus siitä, että säästetty watti on paras watti toteutuu tässä
artikkelissa huikeasti. Kuten muistamme 60% maailman sähköstä menee
valaistukseen. Nykyisen 5% hyötysuhteen hehkulampuista kun päästään vain viidesosatarpeen, jopa loistelamput ylittävään KUNNON LED energian säästöön, voidaan varsin helposti pysäyttää maailman joka toinen energialaitos. Niin ja mikä hauskinta 1%ydinnyanssilimbosta KAIKKI! lue ja hämmästy miten pitkällä tälläkin sektorilla ydinvapauteen pääsevässä maailmassamme
loikitaan!)
_____________________________

Vähän iso tiedosto, mutta ylivoimaisesti maapallon tehokkain ja
parashyötysuhteisin LED.

Valoa tulee 70 lumenea / W isosta 100 W moduulista. Moduulin asennus ja
käyttö on kuitenkin aika kriittistä: Puolijohde ei saa lämmetä yli 125
asteen ja polttoikä on 1000 tuntia 70% valotehoon. Asennus vähän kuten
mikroprosessori eli vapaan konvektion käyttö edellyttää 5 m2 heatsinkin.

Samalla valmistajalla myös yhden ja kolmen watin mallit joista 100 lm/W eli
loistelampun luokkaa!!!!!!!! Loistelampulla tietääkseni 70% valotehon
putoaminen on jossain 10 000 tunnin paikkeilla, mutta tehoa alentamalla
valon alenemiskäyrät saa loisteputkea vastaavaksi (tiedän, että ledeillä
menevät valon alenemat virran funktiona lähes samaan muotoon kuin
loisteputkella)..

Maahantuoja Perel, en tiedä saako vielä kaupallisesti.

http://www.edison-opto.com.tw/products_detail.asp?category=1&cno=208[/qu... siirretty: LED ydinvoimapysäyttäjä

mailis nuutinen

8) :?:

Kun viikolla 25.2008 Englannin hallinnon ydinalasta annettiin kommentti Saudiarabiaan, että jatkossa rakennetan ydinvoimala joka kymmenes päivä, moitittiin laajasti, ketä palvelee moinen härskimmin yliampuva valehtelu mahdottomuuksineen? Kun TVO/Posiva konsortio ilmoitteli rehvakkaasti n. vuosi sitten sunnuntaisessa L.S-lehdessä tekevänsä ydinaseen n.puolella miljardilla muutamassa vuodessa siviiliydinjätteistä, niin ketä hyödyttää moinen yliampuvuus ylipäätään? Kun ydinhallintomme sanoo pitävänsä tarkoin hallinnassa maassamme kaikki myös kansainvälisesti tänne kuskatut ydinjätteet mainostellen Suomea ydinjätevarastoeedeninä laittomasti pitkin Eurooppaa, vaikka lakimme kieltävät moisen, niin ketä moiset ylilyönnit palvelee? Kun Euroopan viimeinen energiapositiivinen uraanikaivos Tsekissä suljettiin v.2007 ei edes hiiskuta mistä jatkossa ydinmateriaalipolttoaineet saadaan yhä uhmakkaammmin rakennetaviin ydinhankkeisiin? Kun reaktorien sanotaan olevan turvassa KAIKELTA, ja silti tuosta vaan toistuvasti presidentin linnan naapurustossa palaa maamme keskeinen ydinalaturvamme Tem-arkisto, niin menetetäänkö jo keskeisin suhteellisuudentaju ydinhallinnossamme?

Kun jopa 2007 Cernin laserisotooppijalostamojen 90% jalostusantokoe epäonnistuu 11% saantiin reaallia ei uskalleta edelleen julkaista, koska kertoo ydintalouden totaalikonkkursista tässä ja nyt! Kaikki maailman muut mm hyötöreaktorikoket Sellafield, Superphoenix ja lukuisat vastaavat plutoniumkierrätystalousydinkokeet ovat totaalisti epäonnistuneet! OL-3 maksaa jo viisinkertaisesti aiotun vuosien hälläväliäviiveittensä murskajaisissa jne.. Mutta oivaltaako 50v ydinsäteilyissään rypeneet ydinpäättäjistömme lainkaan missä loputtomassa ydinsuossaan aina vaan syvemmällä rämpivät? Ovatko heiltä kadonneet " liki syyntakeettomina" KAIKKI se reaali, mikä maailmaamme pyörittää. Miksi nykyään ei tunnuta ydinpäättäjissämme kertakaikkiaan TAJUAVAN ydinvaaroja entiseen mallin? Ikäänkuin heiltä olisi "jokin" kadonnut matkan saatossa? Oikein hyvä kysymys?!

Kun 1920-luvuilla päätettiin siirtyä auton lisäaineissa aivomyrkyn lyijyn käyttöön, vaikka tiedettiin myös "puhtaampien" oktaanikeinojen olemassaolosta, oli kyseessä eräs aivotuhoisin globaali päätös! Kun 1960-luvuilta loogisesti mitattiin lyijymyrkytysten oireena kaupunkilaisnuorissa jopa -30% älykkyyskatoja alettiin viimein torjuntatoimiin täysin tarpeettomasti tuhotun maapallomme lyijymyrkkyvapautuksen nimissä! YLE Teema 22.06.2008 Matka marssiin osa 3:"Ohjelmassa haastateltiin astronauttien kauhukokemuksia siitä, miten he avaruudessa esim. silmät kiinni tajusivat saavansa avaruusäteilyssä ja hiukkasruhjonnassa valtaisaa päävammaa ja jopa fyysisesti tajuttavaa leiskunnallista säteilytuhoa sisälleen. NASA kiinostui aiheesta huomatessaan, että JOPA puolijohteet menettivät muistiaan rajusti hiukkastykityksen alla! Avautui kauhistuttavana faktana, että säteilyn tuhoisin vaikute ei edes ollut tunnetumpi syöpäefekti, vaan suora aivovammatuho oli paljon luultua vaarallisempi vaikutuksiltaan! Ei uskallettu lähettää astronautteja edes Marssiin, koska jo muutaman päivän säteilytys tuhoaa ihmisen tärkeintä kykyä toimia, eli aivon normaalitoimintaa näkyvästi! Silmissä riutuvien astronauttien karu sanoma oli kuin isku vasten kasvoja. Vasta nyt alettiin ymmärtämään jopa pienen säteilytason murhaavantuhoisaa mekaniikkaa! Aiemmin NASA:n luottama säteilysuoja-alumiini osoittautui yllättäen suorastaan varautuneitten jälkisäteilyvarastojen tuottajaksi. Nyt niinikään paniikissa etsitään pelastussuojaa polyetyleenin kaltaisista. Kuvitelkaa siis 60v on NASA:ssa käytetty myös tässä säteilysuojatekniikoita, joista on enemmälti haittaa. Kun ei oltu ymmärretty Malenkan-kuorimallifaktoja jne!" Maapallon tuotettu säteilylisäsaastakumulaatiokasvu lisääntyy JOKA ydinkilowattitunnilta. Metastabiilitaustamme peräti 10-kertaistuminen uhkaa ihmismielen syvintä pääomaa! Otetaan lisäesimerkki siviiliydinmaailmasta.

TVO/Posivakonsortion toimesta jo Raumalla on esim. neutriinosäteilytasot 10-kertaistuneet luonnon tasosta. Neutriinon mm. Tsherenkovin vuorovaikutus aivomassaan on kiistaton ja näkyy myös esim. reaktorin veden sinivaloloisteena. Samainen säteily ei näy mittareissa toki, eikä sille ole edes suojautumismahdollisuuksia, saati edes maksimirajoja. Vaikka osuessaan protoniin se synnyttää 1 000 000eV gammaterssin. Samaan sektoriin pitkälti kuuluu mm. neutronisäteilytys. Ei suojarajayksikköjä jne.. Siksi ydinvoimalaitoksessa väki toimii vuosikymmenestä toiseen heittämällä jopa luonnontasosta 1000-kertaisten neutriinovoiden alla! Insinöörijohdosta vähäpalkkaisiin siivoojiin kaikki. Olen itse nähnyt miten tällaiseen neutronivuohon tulleet raavaat kesäharjoittelijat ja vastaavat valahtavat puolessa tunnissa hervottomaan "ydinapneatilaansa" juuri jaksamatta kättään nostaa voimanpuutosshokissaan. Ja virkistyvät päästyän säteilystä etäämmälle! Asiasta ydinhallinto on enemmän kuin tietoinen, koska mm. vierailijoita ei saa pitää ydinalueella 2h jaksoa kauempaa, ettei mainittu tunnettu "mystinen tila" iskisi liian näkyvästi!

Alussa hämmästeltiin syystä, että mikä ilmiö on ikäänkuin tekemässä ydinpäättäjistämme "vajaita ydinpäätöksiin"? Ydinalan erääseen keskeiseen puutokseen puuttui jo Antti Vahtera "Ydinenergian uhkapelikirjassaan". Ydinalaa on aina vaivanut sisäsiittoinen eristyneisyys. Eli ydinalan saloja saa oikeasti käsiinsä vain vuosikymmenet ydinmysteerioon vihkiytyneet. Politiikkojen on vaan luotettava heihin. Sama tilanne on myös ydinturvan puolella. Vain lukuisat salausvelvoitteet päästävät käytännön sisäpiirin taitajaksi. Tästä on SUUNNATON tiedonkulullinen ymmärryshaitta!" Nyt meidän ydinratkaisumme lepäävät systemaattisesti 60v kahden puolen olevien harvojen alan tuntijoitten "mutun varassa"! Sama myös STUK:n kaltaisen ns. ydinturvakontrolimonopolien tapauksessa.

Otetaan vielä eräs kauhistuttavuutta kertaava esimerkki. Rabies eli vesikauhu on tauti joka tuhoaa mm. uhrinsa aivojärjestelmiä. Saastunut tulee ympäristöstään piittaamattomaksi. Suoranainen raivo valtaa KENEN TAHANA uhrin mielenliikkeet. Mistään rauhoittumatta haluaa vaan tuhota ja purra ympärillään olevia sairastuttuaan. Eli jos luottaisimme vain ja ainoastaan vesikauhutartutettujen "sbesialistiosaajien" eksperttien sanaan tauti tappaisi ryöstäytyen kaikki! Nyt tässä ydinasiasamme luotamme VAIN sellaisten nyky-ydininsinöörijohtajien kommentteihin ydinasioissa, joiden aivoja on ydinvoimalan säteilyt anteeksi suorasanaisuuteni, "vammauttaneet perustyöpaikoillaan" NASA:n mukaan jo 40v ydinvoimalagammaamiset! Anteeksi toistamiseen vaan jos kuulostan jopa brutaalilta, mutta ohjelman sanomaa mukaillen: "Olemmeko nyt TÄYSIN varmoja siitä, että nämä systemaattisesti yli 40v säteilyn runtelemat "aivovanhusvammautuneet enää ovat täysin tiedostamassa" kauheitten ja selkeästi jo ylilyövien tekojensa seuraamuksia!? Onko esim. surullisenkuuluisat Suomen 80 000km2 kokoiset uraanikaivoshankkeet, Posivan kansainvälisine ydinjätemassiiveineen kaikkineen kärryillään? Niin monine ydinvoimalahankkeineen, ettei kukaan tunnu laskevan enää, täysipäisten hommiksi luokiteltavia, siis oikeasti? Ehkä tosiaan alun Englannin mainostamat ydinvoimala joka kymmenes päivä eivät perustu enää varsinaiseen järjenkäyttelyyn. Vaan ovat kylmä todistus ydinalalaisten säteilyaivovammoistaan johtuvista "käsiteterealihämärtymisistä"? Kiteytän vielä kerran onko NASA viimein osunut "ydinhulluuden" syvimpään mätäpaiseeseen kauhuesilleotollaan?!

siirretty: Hallintomme ydintiedotus, harhaa vai ei?

[color=blue]EDIT: muokkasin otsikkoa ja siirsin ydinvoima-keskustelut samaan ketjuun. täällä ei sallita monia alotuksia samasta aiheesta. sunlion[/color]

Sivut

Kommentit (54)

KataTheBlondi

...

asia selvitetty... ei ole referaatti toisin kuin epäilin.

Mutta mikä onkaan keskustelunaloituksen tarkoitus? Mitä keskustelua halutaan herättää? Mihin kysymyksiin voisi vaikka antaa vastauksen?

SunLion
KataTheBlondi

Mutta mikä onkaan keskustelunaloituksen tarkoitus? Mitä keskustelua halutaan herättää? Mihin kysymyksiin voisi vaikka antaa vastauksen?
samaa mietin.

mailis nuutinen
SunLion
KataTheBlondi

Mutta mikä onkaan keskustelunaloituksen tarkoitus? Mitä keskustelua halutaan herättää? Mihin kysymyksiin voisi vaikka antaa vastauksen?
samaa mietin.

Jos pari referenssiä:

A/ Maahamme ollaan tuomassa nykytarpeiksi OL-3 voimala mukaan lukien peräti 4 ydinvoimalaa.

B/ Nykyinen lamamme on poistanut pienessä ajassa jo muutamina vuosina prosenttikaupalla vuotuista sähköenergian tarvettamme. Nyt on kadonnut yli -10% pelkästään jatkuvissa lomautuksissa, Kiinaan liputuksissa ja paperiteollisuutemme pysyvissä massiivisissa alasajoissa.

C/ Ydinvoiman lisärakentelun keskeinen peruste oli 2 000MW ulkomaantuontimme. Mutta sellaista ei ENÄÄ OLE. Kaikki tarve katosi jo. Wattiakaan ei enää tuoda!

D/Kioton CO2 määräyksillä perusteltiin OL-3 hanke. Nyt se myöhästyy OL-3 3,5v viiveisiinsä loputtomiin täyttämättä mitään asetettua tavoitettaan aikamääräänsä. Sijoitus nyt viimein pakosta Suomeenkiin aiottuun 2 000MW tuulipuistoon olisi tuottanut kyllä tulosta OL-3 harhoista poiketen.

E/ 60% maailman sähköstä menee suurimmakseen haaskuun maailmalla 5% hyötysuhteen valaisimiin. LED on JO nostanut nyt jo hyötysuhteen 50% ja on pian 90% tasoissa. Reaalina kautta maapallon saamme sammuttaa varsin ripeää tahtia jo pelkästään LED rynnistyksestä joka toisen nykyisenkin energialaitoksemme. . . .!

F/ . . .Ja nyt keskeisin. Mikä päättäjiämme viiraa haalia tällaiseen tilanteeseen maamme sähköntuotannon liki kaksinkertaistavat voimalahankkeet ja vielä EU:n vaatimaa uudisenergiapykäliä vastaan sotivaa ydinvoimaa. Joka on lisäksi täysin uudisenergiakyvytöntä. Lisäksi maallamme on sakkosanktiota EU:sta jäädyttää energiataseemme -15% 1995 tasoilta.

Maamme on jo nyt velvoitettu 38% uudisenergiseen EI ydinvoimatuottoon. Jatkossa EU on päättänyt nostaa Suomeen uudisenergian pyyteet +58% ja vuoteen 2020 mennessä. EU tulee vielä kolminkertaistamaan koko EU:n EI YDINVOIMAISEN osuutensa +20%. Ruotsilta vaaditaan nykyisen 49% ekoenergian osuuden nostoa liki 90%. ja Suomelta 38%+20%+ 20%= +78%.

Pelkästään OL-3 startti pudottaa maamme uudisenergiatasetta liki -13% kauemmas EU määräyksistä. [size=18][color=darkred]Hei kamaan mitä j ä r k e ä moisten 60v-100v pitkien ydinstarttien takaa löytyy nykytilassamme LED-valorealeineen kaikiine EU määräystulemineen??[/color][/size] :shock: :?:

marimma

Hetkinen. Miks jo parissa ketjussa puhutaan pääasiassa vaan ydinvoima asioista? Itseasiassa kaikista näistä kolmesta?
Pitäiskö nää yhdistää. Ei oo mitään ideaa pitää kolmea ydinvoimaan selkeästi suuntaavaa ketjua erillään.

lunacracker

.. :D
Oon pihal ku lumiukko enkä jaksanu lukee kokonaista juttua. Voisit ottaa ehkä yhden kohdan kerrallaan ja keskustella siit? :lol:

mailis nuutinen
SunLion
[color=blue]jos sulla on mailis lisää ydinvoimala asiaa, niin lisää tähän ketjuun.[/color]

. . . .Niin no hei mistä minä tiedän miten, miksi teistä esimerkiksi LED -valo, arkinen vesi, valaan metsästys ja vaikka nyt sitten ydinvoima. Pitäisi ympätä väkisin samaan nippuun?

Jos olisin esimerkiksi Helsigin asukki, niin pantaisko kaikki tekstini sitten täällä nippuun aiheeseen. . ."Suomen Helsinki, maailmankaikkeuden maamme valtakeskus"? . . .

En kai minä alottelevana nettipalstalaisena näitä toki voi suoralta kädeltä jäsentää. Mutta kai sitä nyt sitten mulle sallittaisiin edes pari erillistä kiertävää osoitteistoa näille? Kolme, kenties. Vastatkaa nyt ihan sarkaimeen vaan. . .
-----------
PS. Malliksi vaikka tällainen kaikia kiinnostava juttuni, minne sen sitten pitäisi mielestänne mennä?

MTC-valaanrasvamysteerio.

Moniko vielä muistaa miten joskus 70-luvulla käytiin ankaraa kädenvääntöä Euroopan viimeisimmistä kaupallisista valaiden pyytämisistä? Kyse oli siitä, että nimenomaan Norja halusi jostain suurelle yleisölle aukeamattomista syistä kalastaa rantojaan asuttavaa ns. lahtivalaskantojaan. Aiheessa oli myös se outo piirre, että Norja oli jo lupautunut luopumaan harvenevien ja liki sukupuuttoon kuolleiden valaskantojen pyytämisistä. Mutta nyt yhtäkkiä oli tullut valtava tarve tappaa ja teurastaa vielä muutama kymmen valas tarkemmin erittelemättömiin tarpeisiin. Jostain syystä aihetta ei ikinä haluttu suurelle yleisölle selittää loppuun asti?

Ja nyt taas on alettu vaatia suureen ääneen, että valaiden pyyntiin pitäisi taas päästä uudelleen. Erityisesti Norja, Japani ja tällaiset maat ovat asiasta saamassa uutta intoa. No ensinnä voisimme kysellä, että mitä yhteistä nykyisyydellä ja 70-luvulle on? Aivan oikein energiasektorilla on kovat paineet käynnistellä pluitoniumituottoisia ydinhankkeita. Kyllä vaan, on tosiaan niin, että ydinvoimalla ja valastapoilla on jopa luvattoman läheiset kytkökset. Ja sitten taas mennään sektorille, josta maailmassa viimeisen päälle ydintyyliin vaietaan. Ja asiasta osaa toki kertoa vain tuskin kukaan. Valaan rasvalla on muutamia ainutlaatuisia erityispiirteitä, joita ei olla osattu kopioida syntetisoituvassa maailmassa. Eräs piirre on sen käsittämättömän hyvä tartuntakyky erilaatuisiin pintoihin. Jos valaan rasvaa saa sormiinsa, sen pysyvyys siinä omalla pintajännityksellään on ainutlaatuista. Jopa niin ainutlaatuista, että esim. avaruustutkimuslaitteistoihin valaanrasva on yksinkertaisesti "must".

Meitä kiinnostaa valaanrasvan käyttö tietysti massoittain suurempina määrinä esim. TVO:n ydinvoimalaitoksissa, josta haluan meitä tiedottaa. Ydinvoimaloiden kaikki esim. tuhannet seinät lävistävät sähkökaapeloinnit on vietävä betoniseinien läpi noin 10cm paksuilla monimutkaisilla paloa kauan kestävillä kasattavilla ja painetta sietävillä ferreksinruskeilla neopreenikumisilla MTC paloilla. Toki muita keinoja on tukuttain, mutta koska tässä tarvitaan myös tonneittain valaanrasvaa systeemiä ydinalalla suositaan sumeilematta rajusti. Kun tuollaiset suurkitkaiset kumipalat on kasattava seinän ahtaitten reikien tukkeeksi niihin pitää saada kitkan poistoon sellaista asennusta helpottavaa rasvaa, joka ei kuivu edes ankarassa säteilytuhossa. Ei edes ajan saatossa puserru pois väleistä. Ja juuri siksi TVO:lla käytettiin kymmenien valaiden tuottamaa voitelurasvakäsittelyä näitten asennuksiin.

Aine oli pakattuna huulirasvamaisiin valkoisiin pienehköihin tuubeihin käytön helpottamiseksi. Ja kyllä sitä ydinalalla sitten tonni poikineen pantiin menemään myös! Tämä tilanne jatkui ydinyhtiössä vuosikymmenet samanlaisena ja valaanliha oli ydinyhtiön ykköskulutusmateriaalina pitkään ja hartaasti. Jostain kumman syystä edes tällainen aihe ei ikinä päässyt suurempaan tarkasteluun? Ehkä TVO ja rasvatukkurina kunnostautunut Asea-atomi ja ASEA vaan oivalsi, ettei valaiden sukupuuttoon tappaminen ole ydinalalle niitä suurimpia mainemeriitin nostattajia edes silloiseen valaanmetsästyskeskusteluihin. Ennen kaikkea on myös mykistävää havaita, vaikka tämä valaanlihan ydinalan megatonnikäyttö oli ydinyhtiöiden työväen keskuudessa kyllä tiedossa aihe ei ikinä päässyt ansaitsemiinsa luonnonsuojelijoiden käsittelyihin. Ja koska valaan metsästystä taas käynnistellään, veikkaan ettei julkaisuistani huolimatta maailmassa edelleen kukaan halua tutkia edes näin räikeää faktaa. Mitä sitä nyt valaskantojen kohtalosta kannattaa keskustella, kun ydinyhtiöt ei halua aiheesta näköjään tikkua ristiin panna? Ja jo se olisi kumma, jossei taas nouseva ydinbuumi saisi itselleen elintärkeitä hiukan toipuneita valaskantoja teiliä mielin määrin taas!

SunLion

tämä ketju käsittää kaikki ydinvoimala asiat. keskustelullesi tämä on oikein hyvä ketju.

ja ei, me ei sallita saman aihepiirin asioita keskusteltavan monissa ketjuissa. Se on vasten foorumin sääntöjä.

Et voikkaan tietää arvaamalla sääntöjä, mutta siksipä me moderaattorit niistä sinulle kerromme.

lisäksi foorumilla on tälläinen ilmoitus, jossa sanotaan lue ennen kuin kirjoitat: http://www.cosmopolitan.fi/keskustelut/foorumin-ohjeet-lue-ennen-kuin-ki...

Tsein

Olen sitä mieltä, että Suomen pitäisi erota EU:sta ja sen jälkeen siirtyä täysin ydinvoimavaltioksi. Unohdetaan kokonaan kaikki uusiutuvat energialähteet. Ydinvoima rokkaa. Voitais perustaa pari voimalaa vaikka lisää, toinen Keravalle ja toinen Uusikaarlepyyhyn. Torilla voitaisiin jaella hauskoja LED-valoin koristeltuja hattuja. Ja sitten kaikki pulahtavat raikkaaseen veteen saamaan ydinvoimakasteen!

ps. Valaanrasvasta saa kivan keiton! 35%,..!!!!!

marimma

Kuten huomaat niin jokaisessa sun keskustelussa on kaivettu se ydinvoima, ydinvoimala ja muut vastavaat aiheet esiin. Joten ne on nyt sitten täällä koska kaikkia yhdistää tuo ydinvoima (ja mitä suurimmassa määrin). Tämä valaanpyynti juttukin on nyt väännetty ydinvoiman kanssa sidoksiin keskenään

SunLion
Tsein
Olen sitä mieltä, että Suomen pitäisi erota EU:sta ja sen jälkeen siirtyä täysin ydinvoimavaltioksi. Unohdetaan kokonaan kaikki uusiutuvat energialähteet. Ydinvoima rokkaa. Voitais perustaa pari voimalaa vaikka lisää, toinen Keravalle ja toinen Uusikaarlepyyhyn. Torilla voitaisiin jaella hauskoja LED-valoin koristeltuja hattuja. Ja sitten kaikki pulahtavat raikkaaseen veteen saamaan ydinvoimakasteen!

ps. Valaanrasvasta saa kivan keiton! 35%,..!!!!!

siis onko nää ledit mistä nytten puhut, niitä joulukuusenvaloja? vitsi ne näyttää nätille, palaa niin kirkkaasti. Onko niistä jotain haittaakin? Ai siitä täällä puhutaan, mulla kesti vähän tajuta aihe.

älä nyt hyvä ihminen siinä ydinvoimakasteessa pulikoi! siis onko se sitä happosadevettä vai mitä? Vaikutat tietävän tsein näistä paljon, voisitko vähän valaista mua maallikkoakin. Komppailen sua koska tiedät aina kaiken parhaiten.

Tsein

Joo LED-valot on niitä mitä mummot ja muut sokeat sytyttelee palamaan ja sitten niiltä räjähtää pää, koska eihän ne mitään kynttilöitä ole. Ne vaan näyttää siltä!!!!

Ja happosadevesi on tosi hyvä asia. Siinä saa ihan ilmaseks kemiallisen kuorinnan iholle sen sijaan, että menis kosmetologille maksamaan tästä käsittelystä. Sit voi käyttää sitä valaanrasvaa ja sivellä itsensä sillä ja se imeytyy tosi hyvin, kun huokoset on happojen jäljiltä kivasti avoimena.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat