Mustasukkaisuus ja vaikea tilanne kaveriporukassa - Ihmiset ja ilmiöt

Dardan

Ensiksikin, olen siis mies ja tämä on lisäksi ensimmäinen postaukseni tänne, suonette anteeksi tämän hieman röyhkeän tunkeutumisen naistenlehden keskustelualueelle. Fakta vaan taitaa olla, että täältä voi jopa saada vastauksia tällaisiin asioihin. Myös alue saattaa olla väärä, modet siirtäkää aihe sopivammalle alueelle jos näin on.

Sitten asiaan.

Eli tilanne on tämä: muutin pari vuotta sitten uuteen kaupunkiin opiskelujen perässä ja samalla edessä oli uusien kavereiden etsiminen. Tämä ei ollutkaan ongelma, vaan löysin suht nopeasti kivan porukan jonka kanssa olenkin viettänyt suunnilleen kaiken vapaa-ajan siitä lähtien. Tämä kyseinen porukka siis tunsi toisensa ennalta, lähes kaikki ovat olleet jo lapsuudentuttuja keskenään. Itse siis tulin uutena valmiiseen kaveripiiriin.

Porukka sitten paisui ajan myötä lisää uusilla tuttavuuksilla ja niinhän siinä sitten kävi että minä ja eräs miespuolinen tästä alkuperäisestä porukasta kiinnostuttiin samasta naisesta. Kummatkin osoittivat aika selvästi kiinnostuksensa tätä naista kohtaan mutta aika nopeasti kävi niin, että nainen "valitsi" minut tämän kaverin sijasta. Tästä lähtien (ihan ymmärrettävistä syistä) tämä kaveri on ollut minua kohtaan aika jäätävä ja välinpitämätön, ja minusta tuntuu että hän koittaa hieman "savustaa" minua ulos tästä kaveriporukasta. Ei kovin aktiivisesti mutta aina tilaisuuden tullen hän on aina sopivasti minua vastaan ja yrittää
saada minut näyttämään huonolta muiden silmissä. Tätä tapahtuu eniten
silloin, kun olen tyttöystäväni (eli siis sen naisen, josta tavallaan kilpailimme) kanssa tämän porukan seurassa. Sinänsähän olen aika
altavastaajana, koska hänellä on niin paljon enemmän historiaa näiden
alkuperäisten porukkaan kuuluvien kanssa, joten he varmaan tiukan
paikan tullen ottavat vastapuolen minuun nähden.

Ärsyttävä tilanne. Paras olisi tietenkin puhua avoimesti asiasta tämän kyseisen tyypin kanssa. Pelkään vain sitä, että kun hän saa tietää
että tämä asia ihan oikeasti häiritsee minua ja hänen toimillaan
on merkitystä, savustaminen vain pahenee. En haluaisi menettää tätä
kaveriporukkaa, koska muita kavereita ei tässä uudessa asuinpaikassa juuri ole. Varsinkaan, koska muiden tyyppien kanssa ei ole mitään ongelmia, eikä ollut tätäkään ennen naisen mukaantuloa. Pahin tilanne olisi mielestäni se, että tyttöystävä jatkaisi näiden ihmisten kanssa niin kuin ennenkin mutta minut olisi kokonaan blokattu näiden bileistä jne. Söisi miestä aika raskaasti. En tietenkään voi tyttöystävääni pakottaa mitenkään valitsemaan seuraansa, enkä sitä haluakaan.

En mielestäni ole mitenkään erityisen "paska jätkä" ja tulen yleisesti ottaen erittäin hyvin toimeen kaikkien ihmistyyppien kanssa. Osaan kyllä pitää puoleni mutta on erittäin vaikea alkaa kuittailemaan takaisin ihmiselle, joka on ollut aika hyvä kaveri vielä äsken ja jolla on väliä. Tekisi kyllä mieli alentua samaan leikkiin, mutta vielä on kieli pysynyt kurissa. En ikinä ole vanhassa kaupungissa ja vanhan kaveripiirin aikana joutunut vastaavanlaisten ongelmien eteen, joten olen vähän ulalla siitä että mitä pitäisi tehdä.

Mitä tehdä? Täytyykö vain kestää ja olla välittämättä vai alanko avautua asiasta? Kaveripiiri vaihtoon? Onko muilla ollut vastaavanlaisia tilanteita?

Kommentit (1)

Msuh
Dardan
Ensiksikin, olen siis mies ja tämä on lisäksi ensimmäinen postaukseni tänne, suonette anteeksi tämän hieman röyhkeän tunkeutumisen naistenlehden keskustelualueelle.

Mitäpä moisesta, on täällä muitakin kaksilahkeisia näkyillyt :)

Hassua, että miestenkin kaveriporukoissa ilmenee tällaisia sotkuja. Sinä olet fiksusti tiedostanut ongelman, ja minusta paras tapa päästä ns. niskan päälle olisi jättää koko kuittailu omaan arvoonsa. Kuinka kauan kettuilua on jatkunut? Ymmärrän kaverin katkeruuden, mutta loputtomiin en uskoisi kenenkään jaksavan olla tuosta käärmeissään, ellei vastapuoli itse anna siihen aihetta. Viimeistään uuden naisen astuttua kiikariin tilanteen luulisi korjaantuvan.

Miten porukan muut jäsenet ovat suhtauneet tämän yhden kaverin käytökseen? Olisiko mahdollista joskus puhella tilanteesta näiden muiden kanssa, jotta he ymmärtäisivät olla välittämättä tämän katkeran herran käytöksestä? Kiukuttelu saattaisi lopahtaa hyvinkin nopeasti, kun muukin porukka alkaisi katsoa sitä kieroon.

Tuli vielä sekin mieleen, että kaverista saattaa tuntua aika pahalta nähdä tyttöystäväsi sinun seurassasi, jos hänellä jotain lämpimiä tunteita tyttöä kohtaan vielä on. Voisitte viettää enemmän aikaa vain miesten kesken, ja naishuolet saattaisivat häneltäkin unohtua? Kaveripiirin laajentaminenkaan ei varmasti olisi pahitteeksi, jos uusiin ihmisiin tutustuminen sinulta kerran sujuu :) Koko vanhaa porukkaa en hylkäisi yhden kettuilijan takia, mutta voisi olla hyvä antaa pölyn hieman laskeutua.

Nojuu, en tiedä osasinko antaa ainuttakaan rakentavaa neuvoa näin täysin ulkopuolisena :roll: Heitin kehiin vain tekstisi herättämiä ajatuksia. Tule toki tarkentamaan tilanteen etenemistä, jos jotain tapahtuu :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat