Vahingon ilo, paras ilo? - Ihmiset ja ilmiöt

JellyPoint

Millaisissa tilanteissa tunnet vanhingon iloa?
Tuli tuossa mieleen kerran kun näin ylä-asteelta tutun tytöt joka oli tyypillinen pissis-kovis ja muutenkin hyvin ikävä ihminen siihen aikaan monia muita tyttöjä kohtaan. No hän oli nyt vuosien jälkeen hyvin kulahtaneen näköinen pulskistunut paikallisen siwan kassa. Tuli vaan tunne että ha ha! (Siitäs sait;)) Ei sillä että siwan kassassa sinänsä mitään vikaa. Ymmärrätte varmaan mistä vahingon ilo johtui. Itse ihan normaali duunari ja tienaan hieman enemmän oman tarpeen, asun itsekseni itsenäisesti ja pysynyt ihan kunnossa yms. ei valittamista omassa elämässä. Toisinaan huvittaa kun näkee että ihmiset jotka eivät aikanaan pitäneet minua juuri minään, ovat nyt itse ylipainoisia siwan kassoja ja itsellä menee ihan mukavasti. Toisinaan harmittaa nähdä vanhoja kavereita jotka ovat joutuneet huonoille teille tai ovat muuten mokanneet elämänsä joiltain osin mutta minun mielestä ikävät ihmiset ovat "ansainneet" olla rumia ja lihavia ja huonossa asemassa.

Olen ilkeä, mutta vain salaa ;)

Kommentit (15)

SunLion

mäkin joskus mietin kun mua on koulukiusattu pahimmillaan yläasteella koko luokan toimesta...että kun niistä tosi moni on nykyisin todella ylipainosia...että niinpäniin.

SinRuid

Vahingon ilo ON paras ilo!
Voi sitä ihanaa autuuden tunnetta joka valtaa koko kehon, kun jollekkin ikävälle ihmiselle sattuu jotain epämiellyttävää!

Ja melkein voisin vannoa että joka ikinen tallaaja nauttii tästä.

shazzer
SinRuid
Vahingon ilo ON paras ilo!
Voi sitä ihanaa autuuden tunnetta joka valtaa koko kehon, kun jollekkin ikävälle ihmiselle sattuu jotain epämiellyttävää!

Ja melkein voisin vannoa että joka ikinen tallaaja nauttii tästä.


Kyllähän se näin taitaa olla. Tietty riippuu vähän asiasta, jos jotain vakavaa sattuu niin eihän se ole hauskaa. Mutta juurikin vaikkapa kaatumiset jaksaa naurattaa :lol:

Harmi kun nyt ei tule mieleen mitään sellasta tänne kerrottavaa, mutta palaan astiaan!

Taffel

Jos jotain vakavaa sattuu,niin en ole iloinen vaikka kyseessä oliskin veriviholliseni :)
MUTTA, sitten taas nämä pienet vahingot... Kylläpä nauratti kauheena ku yks poika jätti mut ikävällä tavalla keskellä kapupunkia ja sitten se lähti ajamaan autollaan kauheeta kyytiä pois ja sen auto meni rikki siinä! Kuulu kauhee pamaus ja sit ei auto liikkunu enää mihkää.. buahahaa!! No joo.. onhan se ehkä lapsellista nauraa toisille,mutta toisinaan se helpottaa :lol:

Msuh

Minä olen vahingoniloinen, mutta toisaalta en ole siitä ollenkaan ylpeä. Tilannekomiikka on vain jotain niin mahtavaa: toisten pienet vahingot saavat minussa aina aikaan naurunpyrskähdyksiä ja siksi sitä sitten saakin joskus osakseen paheksuvia katseita :roll: Toisaalta tunnen usein myös myötähäpeää, eikä silloin todellakaan naurata. Tuntuu että voisi vajota maan sisään toisen puolesta :D

Emmily_

Minä myöskin tunnen aika helpostikin myötähäpeää toisten ihmisten puolesta.. Parhaiten tuo vahingonilo toimiikin silloin kun kyseessä on joku ei-niin-mukava ihminen. :)

olematon

Mä kyllä olen vahingoniloinen. Mutta useat näistä tilanteista on sellasia, että tätä kelle vahinko käy, naurattaa myös. Mutta oon monesti nauranut paskasia, kun jollekin mulle ikävästi tehneelle ihmiselle on ikäänkuin osunut pilkka omaan nilkkaan.

celia

Menee vähän OT mutta keskustelun aloittajan viestistä tuli mieleen vähän samanlainen tapaus.

Ala- ja yläasteella erästä luokkani poikaa kiusattiin ja paljon. Kiusaamisessa oli mukana paljon porukkaa, tyttöjä ja poikia. Syytä ei oikeastaan löydetty. Nyt vuosia myöhemmin tämä poika on TODELLA hyvännäköinen, ja pyörittää erään ravintolaketjun kahvilaa ja tekee mallintöitä. Suurin osa näistä kiusaajista (jotka siihen aikaan olivat koviksia/suosittuja yms.) ovat jääneet sinne pieneen maalaiskylään, jättäneet koulun kesken (ei kaikki mutta jotkut), työttömiä tai "juoppoja". Olen todella ylpeä tästä pojasta että on pystynyt saavuttamaan noinkin paljon kaikesta tapahtuneesta huolimatta.

Lukretia

Kyllä sen oikeastaan jo yläasteella pystyi sanomaan, kuka tulee pärjäämään elämässä. Ne kaikki "suositut" (oman porukkansa keskuudessa) ja muita haukkuvat ja kiusaavat luuserit, jotka ehkä näyttivät hyviltä ja tekivät kaikkea kuulia, kuten polttivat, joivat ja tulivat kouluun kaula syötynä, ovat nykyisin kuka missäkin surkeassa tilassa: on alkoholistia, narkkaria, teiniäitiä (tosin ei enää niin teiniä), rikollista, HIV-potilasta... Että se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. :wink:

Enkä osaa näiden ihmisten kohdalla olla niin empaattinen, ettenkö tuntisi vahingoniloa, vaikka nuo ovatkin vakavampia asioita kuin vaikka joku liukastuminen kadulla.

Charlene

Kyllä olen vahingoniloinen. En ollut yläasteella suosittu ja tyyli sekä taju ihan hukassa. En siis ollut kovin kaunis, taikka edes lähellä "normaalia" :lol: . Koulussa olin huono, eikä mulla ollut monia ystäviä, sillä olin hyvin sisäänpäin kääntynyt ja ujo. Näin vuosien saatossa olen mielestäni löytänyt itseni ja saanut sopivasti itsevarmuutta. Olen kohta valmistunut tradenomiksi, tyyli on aikuistunut ja naisellistunut, mulla on ihana kihlattu, 2 kissaa ja ihana koira ja viihtyisä koti :). Lasta ollaan suunnittelemassa ja kaikki tuntuu olevan napillaan..paitsi nykyinen työ josta en pidä laisinkaan :? . No sekin on vain väliaikaista :) . Monet näistä yläasteen suosituista tyypeistä ovat täysiä luusereita nykyään. Eivät ole sen kummemmin käyneet kouluja yläasteen jälkeen ja naama ja ahteri on kaikilla levinnyt suuntaan taikka toiseen. Sitten on tietysti nämä teiniäidit, joilla isästä tuskin tietoakaan :roll: .

Pumpuli

Ihan pakko vastata tähän... Taidan olla ainoa, joka ei pysty olemaan vahingoniloinen.. Jos pienen hetken tunnen vahingoniloa, muuttuu se heti katumukseksi. En esimerkiksi nauti, jos joku ei-niin-hyä-ystäväni tulee baarin vessasta vessapaperi jalkapohjaan tarttuneena. Menen kertomaan siitä hänelle ja yritän tehdä sen huomaamattomasti, ettei hänen tarvitse nolostua. Toimin näin siksi, että toivon itseäni kohdeltavan samoin. Olen ehkä sitten todella outo, kun en osaa nauraa toisten kustannuksella. Lähipiirissäni on jonkun verran näitä ihmisiä, jotka pitävät vahingoniloa parhaana ilona, mutta heidän seuraansa tulee aina vain harvemmin liittyneeksi, sillä haluan luottaa ympärilläni oleviin ihmisiin.

Ps. Se, että on lihava ja ruma, ei tarkoita, että elämässä menisi huonosti..

TaskuMyy
SinRuid
Vahingon ilo ON paras ilo!
Voi sitä ihanaa autuuden tunnetta joka valtaa koko kehon, kun jollekkin ikävälle ihmiselle sattuu jotain epämiellyttävää!

Ja melkein voisin vannoa että joka ikinen tallaaja nauttii tästä.


Riippuu vähän vahingosta, mutta muuten aika lailla noin.. :D

JellyPoint

en niin väittänytkää että lihava ja ruma=menee huonosti. pointtina asian ironisuus, se että ko. henkilöt ovat esim. olleet teineinä hyvännäköisiä ja haukkuneet muita. nykyään ovat itse sellaisia joita ovat kiusanneet...

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat