Mitä tehdä? Näköalattomuus huolena - Ihmiset ja ilmiöt

Ulpia

Hei,

ajattelin kirjoittaa tänne kysyäkseni, mitä minun pitäisi tehdä? Elämäni on käännöspisteessä monella tapaa. Olen 23-vuotias opiskelija Oulusta. Jotta ymmärtäisi, mistä nykyisyyteni näköalattomuus ja sen aiheuttaman epävarmuus johtuu, niin on kerrottava parin viime vuoden tapahtumat.

Vuonna 2006 aloin seurustelemaan tämän astisen elämäni ensimmäistä kertaa. Suhde oli monin tavoin vaikea ja päättäyi keväällä 2007. Jälkeenpäin kuulin että rakkaimpani oli vielä pettänyt minua, joka aiheutti suurta surua. Suhteemme oli myös vaikea siksi, että kärsin ahdistuksesta ja suurista peloista. Ahdistuksen ja pelkojen ja suhteesta selviämisen vuoksi olen käynyt terapiassa, joka hyvässä tapauksessa loppuu tänä vuonna. Pahaa oloa myös pakenin nettipeliin. Opiskelu on unohtunut ja silleen oikean elämän kohtaaminen on pelottanut.

Nyt kuitenkin olen lopettelemassa peliä, kun tajusin, että enää ei voi paeta ongelmiaan ja ei se pelaaminenkaan enää kiinnosta. Sitä paitsi opiskelu alkaa taas vähitellen kiinnostaa, mikä on hyvä juttu. KYSYMYKSENI on, mitä teen iltaisin?

Olen hyvin ujo ja ystävystyminen vie aikaa. Iltaisin ei ole kivaa olla yksin, koska silloin yksinäisyys iskee koviten. Pidän kyllä yksinolosta, mutta liika ahdistus on liikaa. Mikä eteen? Uusi harrastus? Sellaista olen miettinyt, piirtämään haluaisin opetella. Ainoa vain, että olisi opittiva tulemaan toimeen tunteidensa kanssa.

Selvitykseni taisi olla hieman sekava, mutta jos joku, joka on ollut joskus samassa tilanteessa kanssani voisi auttaa minua. Toivoisin vain että pääsisin ykisnäisyyden peloistani eroon ja voisin suunnata eteenpäin jotenkin.

Kommentit (1)

FeCo

Hei Ulpia! Itse muutin vähä aika sitten uudelle paikkakunnalle ja noh, kaikki illat istun yleensä kotona. Avomies on kyllä kainalossa, mutta hän tekee kolmivuoro työtä. Jos onkin kotona niin yleensä nukkuu. Aamuvuorossa vain meillä on yhteistä aikaa kunnolla ja tietysti viikonloppuisin.

En tunne täältä vielä juuri ketään. Yhden kaverin olen onnistunut löytämään, mutta hänkin varsin menevää sorttia. Kerran kuukaudessa ehkä onnistumme tapaamisen järjestämään. Haluaisin kyllä kovasti tutustua uusiin ihmisiin, mutta olen kamalan ujo tuntemattomien ihmisten kanssa. Tutustumiskynnys on siis korkea niin kuin ilmeisesti sinullakin. Enkä osaa näyttää oikeaa minääni heti uusille ihmisille, vaan olen hiljainen ja mietin kolme kertaa ennen kuin avaan suuni. Jos toinen ihminen jaksaa ja haluaa minuun tutustua niin kyllä sitten puhetta piisaa.

Yksinäisyyden vallitessa lähden yleensä liikenteeseen. Vain kaupungille pyörimään tai muualle missä ihmisiä on; leffaan, kirjastoon, kävelylle.... Minun yksinäisiä iltojani helpotti myös paljon, kun hankimme kissan. Saan huolehtia kisun hyvin voinista ja se minun :)

Jostain uudesta harrastuksesta minäkin haaveilen. Jonkun kansalaisopiston kurssille voisi mennä tai osallistua punaisen ristin ystävätoimintaa. Siis että autetaan vanhuksia ja käydään heidän luonaan pitämässä seuraa yms. Siinä voisi antaa ja saada paljon. Jos joskus saisi vain otettua itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain oikeasti eikä vain ajatella tekevänsä.

Onko terapiasta ollut sinulle sitten apua?

Paljon joutuu tekemään kyllä sen eteen että saa revittyä itsensä irti yksinäisyyden kehästä. Voimia!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat