Eutanasia - Ihmiset ja ilmiöt

Puhelinpervo

Hyväksyn aktiivisen eutanasian sillä ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään. ja neliraajahalvaantuneena ei pahemmin kuolla oman käden kautta. kuulostaa karulta mutta niin se vaan on. :?

Sivut

Kommentit (22)

Msuh

Taskishan on pistänyt tänne uusia keskustelunaiheita pystyyn, hyvä! :)

Minun mielestäni eutanasiassa ei ole mitään väärää. Voisin aivan hyvin itse joskus kuvitella pyytäväni sellaista, jos olisin todella vakavasti sairas, eikä parannuskeinoa olisi. En pystyisi nauttimaan elämästä, jos olisin varma, että kaikki päättyy minun osaltani pian. [size=9](Voihan se tietty päättyä milloin vain näin terveenäkin ollessa, mutta näin naiivisti ajatellen luulen eläväni ainakin tuonne kahdeksaan kymppiin asti :D)[/size] Eri asia on sitten se, pystyisinkö itse päättämään kenenkään läheisen (tai kenen tahansa) elämää, vaikka hän itse sitä toivoisikin :? Minulle luultavasti tulisi siitä syyllinen olo joka tapauksessa, en pystyisi siihen :-#

gnirom

Mietin joskus näitäkin juttuja aika lailla. Mun mielestä eutanasia pitäs periaatteessa laillistaa suomessakin, eihän se taida olla kun hollannissa euroopassa laillista (?? saa korjata). Asian tekee vaa vaikeeks just se mikä määritellään tarpeeks painokkaaks pyynnöks eutanasian "uhrin" kohdalla...mistä voi tietää onko toinen sillä hetkellä täysin järjissään jne...tuo tekee asiasta paljon monimutkasemman ku se muuten ois. lisäks tälläset "eutanasialaitokset" ois hyvin vaikeeta pitää pystyssä sen perusteella, kun esim juuri omaiset usein kokee eutanasian "tarpeellisuuden" varmasti ihan erilailla ku kyseinen henkilö itse. kenenkään housuihin on kuitenkin hemmetin vaikea täysin samaistua. periaatteessa hyväksyn siis kyllä eutanasian ihan täysin, ja jos se toimis näiden asioiden suhteen niin mun mielestä se on myös oikein eikä sitä tiedä josko vaikka itsekin joutuisin sellaseen tilanteeseen, voi olla että kallistuisin myös eutanasiaan. läheistenkin kohdalla varmasti hyväksyisin sen, jos tietäsin että he on miettineet asiaa ja ovat siitä niin varmoja ku voivat olla. en silti tiiä kykenisinkö ite mitään eutanasiaa suorittamaan, sen takia tollaset "laitokset" oliskin mun mielestä parempi ratkasu...vaikka toisaalta niistä tulee mieleen mitä kaikkea epäeettistä toimintaa tollasissa vois harjoittaa, ihminen saattaa kuitenkin todistetusti ajautua vaikka minkälaisiin aatteisiin jne...hankala aihe, mutta pohdinnan arvoinen, kiitos avauksesta taskumyy!

Msuh
gnirom
Mietin joskus näitäkin juttuja aika lailla. Mun mielestä eutanasia pitäs periaatteessa laillistaa suomessakin, eihän se taida olla kun hollannissa euroopassa laillista (?? saa korjata).

Belgiassa ja Sveitsissä eutanasia on myös sallittu :P Suomessa saa näemmä jopa kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksen :o

Pennsylvania

Periaatteessa hyväksyn. Jos ihminen on parantumattomasti sairas, kipeä, jokainen hengenveto ja liikahdus sattuu, elämä ei tunnu minkään arvoiselta ja kuolema tuntuu pelastukselta, en näe syytä siihen, miksi lääkäri ei voisi tällöin nopeuttaa hänen pääsyä kärsimyksistään. Omaisille tietysti asia voisi olla raskas, vaikka ajatukseen kerkeäisikin totutella paremmin kuin "yllärikuolemassa" ja hyvästit kerkeäisi jättää. Silti, rakkaan ihmisen näkeminen kivuissaan ja kärsivänä on raskasta myös omaiselle.

Rajanveto olisi varmasti vaikeaa.

Rasberry
Msuh
gnirom
Mietin joskus näitäkin juttuja aika lailla. Mun mielestä eutanasia pitäs periaatteessa laillistaa suomessakin, eihän se taida olla kun hollannissa euroopassa laillista (?? saa korjata).

Belgiassa ja Sveitsissä eutanasia on myös sallittu :P Suomessa saa näemmä jopa kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksen :o

No sen kun näkis :roll: eihän täällä saa vankeusrangaistuksia mistään, paitsi jos siihen liittyy rahaa. Paitsi, voihan siitä "saada" kahdeksan vuotta, mutta siitä istutaan ehkä hyvällä lykyllä maksmissaan kaksi vuotta, tuskin sitäkään. OT.

Muutoin olen Pennsyn kanssa samoilla linjoilla, eli pääpiirteittäin hyväksyn täysin. Täytyy tulla filosofoimaan joku toinen päivä, perjantai-iltaisin se ei enää luonnistu :lol:

TaskuMyy

Ite haluan itselleni eutanasian, jos esim. sairastun syöpään, josta en parane niin en halua viettää viimesiä elonhetkiä kamalassa tuskassa ja kivussa, niinkuin mummoni teki :(
...hänen katsominen sai ajatteleen asioita :/

olematon

Mun mielestä eutanasia pitäisi laillistaa, mutta sellasinen pitäis sitten sallia vain henkilöille jotka on oikeesti "järjissään".. :roll: eli tietävät että todella haluavat sen. On mun mielestä väärin että ihmiset joutuvat kärsimään, eihän eläimiäkään jätetä kärsimään jos ne ovat todella sairaita. Itsekään en haluaisi viettää esim. Viime päiviäni syöpätuskissa niinkuin mummoni :(

Samaa mieltä!

zanzibar

minustakin eutanasia pitäisi laillistaa, tosin ensin tarvittaisiin luotettava systeemi jotta sukulaiset eivät rahan himoissaan pääse asioista päättämään. Itse en ainakaan aio aivokuoleenna letkuissa virua, sen tietää puolisoki että toivottavasti tekee sitten jotain. eihän eläimiäkään saa pitää elossa jos kärsivät kovasti,, miksi sitten ihmisiä?

Snaelaug
Puhelinpervo
Hyväksyn aktiivisen eutanasian sillä ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään. ja neliraajahalvaantuneena ei pahemmin kuolla oman käden kautta. kuulostaa karulta mutta niin se vaan on. :?

Aivan totta.
Kyllä munkin mielestä pitäis hyväksyä.
Ihmisillä on oikeus mielekkääseen elämään jne, mitä kaikkea sitä sanottiinkaan ihmisoikeus-jutuissa.
Niin mitä mielekästä on elää juurikin esmes neliraajahalvauksen vankina. Jotkut voivat iloita siitä että ovat säilyneet hengissä kaikesta huolimatta, mutta kuinka mielekästä se elämä sitten on, toki voi nähdä kaikenlaista, mut onko se ihan loppupeleissä kuinka kivaa kun ei voi muuta kuin nähdä ja kuulla. Ei voi tehdä oikein mitään muuta kuin olla.

Danko

Ehdottomasti pitäisi laillistaa, mun mielestä ihmisillä on oikeus päättää elämästään. Ei eläimiäkään jätetä kitumaan tai makaamaan letkuihin vihanneksina. En ite haluais maata sairaalassa, jos vaikka halvaantuisin tosi pahasti niin kuolisin kyllä mielummin.

Sea horse

Olen samaa mieltä. [size=9](OT. Mutta mielestäni silti, vaikka on kuinka halvaantunut, elämä voi olla mielekästä ja onnellista. Esimerkiksi yksi sukulaiseni, joka on neliraajahalvaantunut liikenneonnettomuudessa, on ehkä onnellisin ihminen, jonka tiedän. Hän osaa nauttia elämästä. En tietenkään tarkoittanut, että Snaelaug sinä olisit näin väittänyt vaan halusin vaan tuoda tämän pointin esille.)[/size]

TaskuMyy
Danko
Ehdottomasti pitäisi laillistaa, mun mielestä ihmisillä on oikeus päättää elämästään. Ei eläimiäkään jätetä kitumaan tai makaamaan letkuihin vihanneksina. En ite haluais maata sairaalassa, jos vaikka halvaantuisin tosi pahasti niin kuolisin kyllä mielummin.

[color=green]Niimpä, ja olisi hyvä että ihmisiltä kysyttäisiin jossain vaiheessa lääkärillä käydessä (kun on vielä suhtkoht järjissä) että haluaisiko hän tämmöinen, toki pitäisi antaa miettimisaikaa.. [/color]

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat