Työpaikka- ja koulukiusaaminen - Ihmiset ja ilmiöt

paperikirahvi

[color=orange]
Edit: keskustellaan täällä työ-ja koulukiusaamisesta. -sun-
[/color]
En löytänyt vielä foorumilta tällaista aihetta. Itse olen ollut työpaikkakiusattu ja tällä hetkellä pelkään, että joudun sellaiseksi uudelleen ellen osaa olla varuillani. Kaipaisin nyt tukea ja ehdotuksia, mutta kerron tässä vaikka ensin pitkän tarinani.

1,5 vuotta sitten ollessani 19-vuotias, menin pienelle huoltoasemalle tarjoilijan hommiin. Minulla ei ollut ravintola-alan koulutusta, joten kaikki oli uutta ja jännittävää. Ensimmäiset pari viikkoa sujui hyvin. Esimieheni oli pelottavan oloinen ja karski kaljupäinen mummo, joka huusi suuttuessaan kuin hinaaja. Aluksi tulin toimeen hänen ja muiden työkavereideni kanssa. Esimieheni opetti, että annokset tulee aina heti niiden valmistuttua tarjoilla pöytiin ja jos on ruuhkaa, tiskit voi jättää hetkeksi odottamaan - tärkeintä oli, että asiakkaat saisivat ruokansa nopeasti. Noudatin käskyjä, olin innokas oppimaan ja kyselin paljon.

Pian kuitenkin huomasin, että esimieheni oli sitä ihmistyyppiä, jonka mielestä tyhmiä kysymyksiä on olemassa ja itse ilmeisesti esitin niitä hänelle liikaa. Jos kysyin jotain, esimieheni saattoi selkäni takana leikkiä vammaista niin, että muut työntekijät näkivät. Noin kuukausi aloittamiseni jälkeen esimieheni valitti minulle, että keräilen liikaa tiskiä lounasaikana. Annokset kuulemma voisivat kyllä pari minuuttia odottaa, että tiskit saataisiin hoidettua. Ristiriitainen ohje, minulle oli epäselvää miten toimia. Sinä päivänä yritin kiinnittää tavallista enemmän huomiota tiskeihin. Kului ehkä puoli tuntia, huomasin esimieheni valmistaneen annoksen, mutta ladoin nopeasti laseja tiskikoneeseen ja ajattelin, että annos voi odottaa sen aikaa, että saan koneen päälle. Esimieheni karjaisi: "Vie annos!" Ihmettelin ääneen, miksi saan ristiriitaisia ohjeita ja esimieheni meni vaikeaksi.

Ei mennyt aikaakaan kun muutkin työkaverini alkoivat kiusata minua. Suurin osa työkavereistani oli minua reilusti vanhempia (50-60v) naisia. He marmattivat jatkuvasti kaikesta mitä tein. Minusta tuntui, etten osannut tehdä mitään oikein. Asiakkaista n.90% oli vakituisesti ravintolassa asioivia miehiä ja tulin heidän kanssaan oikein hyvin toimeen, samoin muutaman miespuolisen kollegani kanssa. Sain mummokomppanian useita kertoja kiinni puhumasta paskaa minusta keskenään ja pari kertaa eräs hyväkäs haukkui minua asiakkaillekin! Onneksi vakioasiakkaat olivat aina puolellani, mutta siitäkös ne mummot vasta vimmastuivatkin. Kerran lasi räjähti pesukoneesta tullessaan käteeni jännitteen voimasta. Eräs työkaverini syöksyi luokseni raivoamaan, että "Mitä sä paiskot niitä laseja, etkö osaa edes lasikoreja täyttää?!" vaikka käteni olivat veressä ja lasinsiruja täynnä.

Kuuluin myös työpaikkani savuttomaan vähemmistöön, mutta siellä poltettiin joka nurkassa. Ravintolan puolella sai vapaasti polttaa tupakkapuolella, joka ei ollut millään tavalla eristetty ja sijaitsi heti kassan tuntumassa. Työntekijät polttivat taukohuoneessa ja aina kun olin tauolla, joku nökötti viereisellä penkillä tupakka suussa. Lopulta aloin syödä pukuhuoneen 20cm leveällä penkillä tai pakastimen päällä istuen.

Minut myös eristettiin työyhteisöstä olemalla hiljaa kun yritin kysyä jotain.
Minulle oli kerrottu, että kahvipannut pestään aamupäivän aikana heti aamiaisruuhkan laannuttua. Eräänä aamuna olin hyvissä ajoin laittamassa pannuja pesuun, kun eräs kollegani sanoi, ettei niitä saa pestä vielä siihen aikaan. Kysyin, mikä sitten olisi parempi aika pestä ja työkaverini vastasi "Ajattele itse." Myöhemmin kun vein pannuja pesuun, epäröin hetken ja kysyin keittiöön astuessani: "Voinhan nyt pestä kahvipannut?" Kaikki olivat hiljaa ja katselivat vain toisiaan. Kukaan ei sanonut minulle sanaakaan, eikä katsonut minuun päinkään. Esimieheni myös sanoi, ettei työajalla saisi puhua työkavereiden kanssa muusta kuin työasioista. Tuo sääntö näytti kuitenkin koskevan vain minua, sillä muut kyllä puhua pälpättivät kaikesta mahdollisesta myös esimiehen läsnäollessa.

Jouduin myös olemaan töissä sairaana. Esimieheni kielsi soittamasta iltaisin ja vapaapäivinään, joten jouduin menemään eräänä aamuna töihin ilmoittamaan, että olin kipeä. minulla oli kuumetta ja kurkunpääntulehdus, enkä voinut puhua ollenkaan. Esimieheni ei saanut ketään tilalleni ja jouduin olemaan koko päivän kassalla ilman ääntä ja kuumeisena.

Lopulta ajattelin työpäivieni aikana vain sitä, miten surkea ihminen ja työntekijä olen. Haukuin itseäni kaiket päivät ja itsetuntoni mureni lähes olemattomiin. Onneksi sain uuden työpaikan heti ensimmäisessä haastattelussa käytyäni. Sain irtisanomisajaksi sairaslomaa ja jouduin käymään psykologilla juttelemassa muutaman kerran. Epäilin olevani masentunut, elämänhaluni oli kateissa ja pelkäsin poikaystäväni hylkäävän minut, koska olin niin masentunut koko ajan. Psykologi kuitenkin totesi parin käynnin jälkeen, että olen kunnossa ja minusta löytyy kyllä tarpeeksi voimavaroja selvytymiseen.

Uusi työpaikkani oli mahtava. Esimieheni ja pomoni pitivät minusta paljon ja kaikki työkaverini olivat ihania. Aloin taas luottaa itseeni vähitellen. Puolen vuoden työskentelyn jälkeen kuitenkin hermostuin 12-tuntisiin työpäiviin ja siihen, ettei minulla ollut koskaan vapaita viikonloppuja. Lisäksi eräs miespuolinen työkaverini alkoi ahdistella minua. Sain taas heti uuden työpaikan, johon oli aluksi melko vaikea sopeutua, koska minua ei koulutettu työtehtäviini juuri lainkaan ja uusi esimieheni oli lomalla juuri silloin kun aloitin työt. Pari ensimmäistä viikkoa painiskelin entistä työpaikkaani ikävöiden, mutta vähitellen aloin viihtyä. Työkaverini olivat samaa ikäluokkaa kanssani ja aloin pitää kaikista heistä oikein kovasti.

Nyt tilanne on hiukan muuttunut. Olen ollut nykyisessä työpaikassani puoli vuotta. Huoltoasemalta en ole vieläkään saanut työtodistusta, vaikka olen soittanut sen perään kolmesti. En uskalla mennä kyselemään sitä paikan päälle, koska pelkään entistä esimiestäni kuollakseni. Nykyisessä työpaikassa työkavereillani on erittäin ärsyttävä tapa kuittailla pienistä virheistäni ja oikeastaan melkein kaikesta, mitä teen/sanon. Kerran asiakas kysyi, olisiko mahdollista saada yhdet ranskalaiset kahdelle eri lautaselle. Keittiössä näytti olevan häslinkiä, joten en viitsinyt keskeyttää kokkien puuhia ilmoittamalla asiasta. Neuvoin asiakkaalle, mistä saa ottaa pieniä lautasia ja jakaa sitten ranskalaiset kahdelle lautaselle siten miten itse tykkää. Asiakas oli hyvillään ja jo matkalla pöytään kun keskusteluamme sivukorvalla kuunnellut kokki huikkasi keittiöstä: "Voin mä ne laittaa kahdellekin lautaselle" Myöhemmin samainen kokki kertoi koko työporukalle naureskellen "Hohohoho, arvatkaa mikä oli tänään päivän väläytys!? ***** sanoi asiakkaalle, ettei ranskalaisia voi laittaa kahdelle lautaselle!" Sitten kaikki nauroivat "tyhmyydelleni", vaikka tosiasiassa olin vain halunnut helpottaa kiirettä keittiössä, enkä tosiaankaan ollut sanonut asiakkaalle, ETTEI RANSKALAISIA VOI LAITTAA SAMALLE LAUTASELLE.

Keittiössämme on myös vesihana, joka on herkkä menemään päälle, jos sitä vahingossa tiskatessa töykkäisee vesisuihkulla tai lautasella. Hana sijaitsee paikassa, josta vesi vuotaa suoraan lattialle. Tiskatessani se on joskus vahingossa mennyt päälle ja työkaverini tekevät asiasta ison numeron ja sanovat tyyliin: "susta ei kyllä tiskaajaa tule" ja "jos saat hanan menemään päälle, se on VIRHE. Ei me muut koskaan laiteta sitä hanaa vahingossa valumaan" Ja jos sanon vastaan tai mielipiteeni asiasta, esimerkiksi että "Hanassa on virhe kun se on niin herkkä menemään päälle sellaisesta kohdasta, josta sen ei oikeasti tulisi edes käynnistyä" saan vastaukseksi "Älä väitä aina vastaan, ei kukaan jaksa kuunnella, asia on loppuunkäsitelty."

Nyt pelkään aivan mielettömästi, että joudun taas kiusatuksi. Tuo nälviminen on pientä ja harmitonta siihen verrattuna, mitä jouduin huoltoasemalla vuosi sitten kokemaan, mutta pelkään, että tuo kasvaa yhtä suureksi ja hallitsemattomaksi. Kaava menee tällä hetkellä näin: Minulle valitetaan tai nälvitään pikkuasiasta -> Säikähdän hyökkäystä, sanon mielipiteeni ja harmittelen sitä, että tuollaiset pikkuseikat täytyy aina nostaa esille -> Minulle valitetaan siitä, etten osaa myöntää virheitäni ja haluan aina olla oikeassa -> Minä sanon, että myönnän kyllä virheeni, jos se on aiheellista, mutta en jaksaisi sitä, että minulle valitetaan pienistä kun valittaja ei edes ole minua korkea-arvoisempi työntekijä tai esimies -> Minun käsketään olla hiljaa ja loukkaantumatta -> Pidättelen itkua ja nielen kiukkuni.

Olen kertonut kahdelle työkaverilleni kiusaamiskokemuksistani. He vaikuttivat ymmärtäväisiltä kertoessani, mutta se ei ole muuttanut heidän käytöstään minua kohtaan. Esimieheni on kuullut jokaisen riitamme, mutta on ylikiltti eikä puutu asiaan vaan antaa meidän kinastella keskenämme. Tuon takia esimiehelle puhuminen tuntuisi omituiselta, epäilen puuttuisiko hän asiaan millään lailla. Olen alkanut pelätä töihin menoa. Pelkään joka päivä, että nälviminen yltyy oikeaksi kiusaamikseksi. Tällä hetkellä en voi vaihtaa työpaikkaa. Yritän vain vimmatusti hakea opiskelemaan ensi syksyksi. Poikaystäväni on tukenani ja ymmärtää minua, mutta on ikävä kyllä tällä hetkellä armeijassa. Itken nykyään lähes päivittäin ainakin hiukan ja ylireagoin kaikkeen vähänkin negatiiviseen, mitä minulle töissä sanotaan. Jos teen oikeasti jonkin virheen, märehdin asiaa päiväkausia ja sätin itseäni huonoksi. Hyviäkin työpäiviä vielä on, ehkä joka toinen päivä.
Olisi mahtavaa, jos saisin täältä tukea ja tästä syntyisi jonkinlaista keskustelua. Tulipa pitkä viesti, kunpa edes joku jaksaisi lukea ja vastata.

Kommentit (9)

olematon

Ootko ihan varma ette vaan reagoi turhan nopeasti uudessa työssäsi siihen , jos jollakulla on esimerkiksi huonopäivä ja ärjäsee jotain sulle? etten heti sulkeudu kuoreesi ja ajattele että taas se alkaa..
Itse koin ensimmäisessä työpaikassani olevani työpaikkakiusattu. Olin siivoamassa erästä toimistotaloa, työaikani alkoi iltapäivällä ja osa työntekijöistä saattoi vielä olla silloin töissä. Työpaikan miehen tulivat kyllä kanssani juttuun ja välillä saattoivat tarjota esimerkiksi jäätelöä, mutta toista saattoi sanoa niistä ylikireistä stilettikoroilla kävelevistä jakkutakki-toimistopieruista. AINA ne katsoi mua nenänvartta pitkin eikä edes tervehtineet vaikka niille kuinka koitti hymyillä ja tervehtiä. Ja osa sen paikan miestyntekijöistäkin koki tarpeekseen vittuilla mulle. ykskin kerran meni vessaan sen jälkeen kun olin sen siivonnut, ja ulos tullessaan sanoi jotain tyyliin "kylläpä helpotti" ja virnisti oudosti -->vessa oli vetämättä ja aivan täynnä Paskaa. Ja sitten jotku niistä vihelteli perään ja heitti jotain tosi epäsopivaa kommenttia, ja itse kun en oikein oo koskaan ollu täysin sinut itseni kanssa niin... :roll: Muutaman viikon töissä olon jälkeen alkoi ilmestymään lappuja "siivooja, käännä käsipaperi telineen paperit oikein päin" vaikka siinä telineessä oli avain että ne vois itsekin kääntää, ja plus, ettei ne olleet edes väärinpäin. lisäks musta alettiin valittaa. Kerran kävi sanomassa mun pomo siitä, ja toisenkin. Minä tietysti ihan paniikissa luuttusin ja siivosin ja koitin ehtiä tehdä kaiken ja lopulta juoksin kieli vyön alla bussille, kun silloin ei mulla vielä ajokorttia ollut. Taas minusta valitettiin, tällä kertaa joku pomoni pomo tuli tarkistamaan, ja totesi kaiken olevan hänen mielestään kunnossa. Mutta edelleen minusta valitettiin. Kerran töihin tullessani muistan ihmetelleeni miksi pomoni on siellä. Hän kysyi kiukkuisena miksi olin laittanut likaisia astioita astiakaappiin... en ollut. Mutta kun hän otti sieltä lautasia ne olivat likaisia! Eli joku oli "lavastanut" minut syylliseksi. Sain myös kuulla, että pomolleni oli sanottu, että jotkut toimiston naikkoset olivat valittaneet tällä kertaa sillä perusteella että he olivat tehneet testin. He olivat piilottaneet roskan jonnekin ja kun minä en sitä ollut sieltä löytänyt, he valittivat. Tietysti teki kipeää kuulla että aina valitettiin vaikka kuinka yritin. Kerran pomoni ollessa lomalla pyysin vapaapäivää mieheni valatilaisuuden takia, ja hänen sijaisensa myönsi sen minulle. Kuitenkin enne tätä päivää, pomo soitti ja kiljui ettei mitään vapaita voi pitää, ettei sijainen voi niitä noin vaan myöntää, että tulet töihin ja teet sitten mitä ehdit ja hyvä niin, Muttakun sen jälkeen tulin töihin, kun olin hieman hutiloiden saanut kaiken kutakuinkin hoidettua LUVALLISESTI, pomoni oli taas minua vastassa ja totesi, että tällä kertaa oli valitettu että siivouskaappi on aivan kamalan sotkuinen. (Siis anteeksi, mitä toimistopierut tekee siivouskomerossa?!) Samalla hän myös totesi että minulla ei ole enää työpaikkaa, koska minusta valitetaan kokoajan. hänen mukanaan oli myös uusi siivooja. Aika kumma,että uusi siivooja löytyy tuosta vain ,kun minun vpaaapäiväksi ei saatu ketään vaikka pyysin vapaan jo kauan ennen itse päivää. Onneksi ei tarvitse enää olla siellä töissä! Vihaan koko rakennusta ja kaikkia siellä työskenteleviä ääliöitä!

celia

paperikirahvi: Voi kamala :( No onneksi pääsit tuosta ensimmäisestä työpaikasta pois. Tiedän itsekin miltä tuntuu olla kiusattu. Lain mukaanhan esimiehen on puututtava kaikkeen häirintään, mutta sinunkin tilanteesi oli vaikea kun itse esimies oli kiusaamassa :shock: Oma pomoni ei kyllä ikinä kiusaisi ketään ja on todella mukava, mutta hieman liian vässykkä pomoksi. Ei puutu työpaikkakiusaamiseen tai muihin häirintöihin.
:|

paperikirahvi

No sehän tässä juuri tällä hetkellä onkin ongelmana, että tiedän ylireagoivani työkavereiden vittuiluun, mutta en uskalla olla puolustamatta itseäni. Olen todella sosiaalinen, puhelias ja valoisa persoona, rohkeakin. Ja minulla on aina ollut hyvä itseluottamus. Ihmiset kuvittelevat sen olevan hyvä edelleen, koska minusta saa reippaan ja rohkean kuvan. Siksi minusta on aina tuntunut oudolta se, että jouduin kiusatuksi. Minua ei ollut koskaan aiemmin kiusattu missään ennen kuin aloitin työt siellä huoltoasemalla. Siellä jäin heti alakynteen, koska muut työntekijät olivat minua paljon vanhempia, pääkiusaaja oli esimies ja kiusaajia oli monta.

Nykyisessä työpaikassani on helpompi puolustautua kun työkaverit ovat suunnilleen ikäisiäni. Ongelma siis ei ole tällä hetkellä itse kiusaaminen - minuahan ei vielä varsinaisesti kiusata. Kyse on ennemminkin siitä, että työkaverini ovat ottaneet minut leikillään pilkkansa kohteeksi, koska osaan nauraa itselleni, enkä muka suutu. Niin asia olikin ennen, mutta ei enää. Olen muuttunut hirveän pelokkaaksi asian suhteen ja nousen varpailleni heti kun huomaan, että työkaverini ovat jollain tavalla minua vastaan - ihan sama mistä pikkuasiasta on kyse. En uskalla jäädä alakynteen, vaan suojaudun.

Työkaverini eivät pidä siitä, että puolustan itseäni. Heidän mielestään minun pitäisi vain alistua ja myönnytellä tyyliin "juujuu, olin väärässä." Toki myönnän virheeni, jos se on merkityksellinen, eikä kyse ole mistään vesihanasta tai puheistani, joita on väännelty ja liioiteltu, jotta ne saisivat toimintani kuulostamaan hupaisalta. Lisäksi minulle valittavat työntekijät ovat samanlaisia perusduunareita kuin minäkin. Jos esimieheni valittaisi minulle, pistäisin asian korvan taakse, mutta minusta on naurettavaa, että kaltaiseni työntekijät oikein keksimällä keksivät päivittäin tekemisistäni jotain, mille voi nauraa ja mitä voi vähän suurennella. Tietysti haluan, että minua neuvotaan, opastetaan ja virheeni korjataan, mutta en jaksa tuollaista pikkuseikkoihin tarttumista. Esimieheni tietää nuo asiat ja varmasti sanoisi minulle niistä, jos kokisi ne tärkeiksi. Hän kuitenkin on kuullut minun puolustautuvan ja tietää, etten pidä noita pieniä virheitäni sellaisina, jotka olisi syytä korjata. Kyllä muillakin on varmasti työtapoja, joista voisin itse valittaa, mutta en ole valittajatyyppiä ja minulle on pääasia, että hommat hoituvat. Kukin tyylillään. En vain ymmärrä, miksei esimies puutu riitelyymme. Työskentelemme avokeittiössä, joten asiakkaat saattavat kuulla puheemme ja minua se ahdistaa.

Yritin selitellä ylikierroksilla toimivaa itsepuolustusvaistoani sillä, että minua on työpaikkakiusattu, mistä en ole vielä päässyt yli ja mistä juuri tuollainen nälviminen ja naureskelu kovasti muistuttaa. Kerroin asiasta kahdelle työkaverilleni toivoen, että he siitä edes ymmärtäisivät, miksi puolustaudun ja hätäännyn kun tunnen, että työkaverit ovat minua vastaan. Edistystä ei tapahtunut. En haluaisi toitottaa heille asiaa, koska he saattaisivat ajatella, että yritän kuitata kaiken vain tuolla työpaikkakiusaamisella ja kerätä sääliä, että saisin erikoiskohtelua. En halua mitään erikoiskohtelua, haluan vain, että minut jätettäisiin rauhaan perusteettomilta valituksilta ja että kuulisin palautteeni pääosin esimiehen suusta.

Lukretia

Ihan alakoulumeininkiä, myös tuolla nykyisessäkin työpaikassasi. :( Miten voivatkin aikuiset ihmiset käyttäytyä noin?

Myös olemattomalla oli kurjia kokemuksia. Työskentelen itsekin siivoojana, ja pääosin eri työkohteissa on ollut mukavaa porukkaa. Kerran olin kuitenkin tavaratalossa siivoamassa, ja siellä kun yritti myyjiä tervehtiä, tuli vastaukseksi katse nenänvartta pitkin ja epämääräinen mutina. Ei niin, että kenelläkään olisi aihetta käyttäytyä noin nuivasti, mutta ihan kuin kaupan kassa nyt olisi jotenkin parempi ammatti kuin siivooja. :D

paperikirahvi

Mulla meni tuolla työpaikalla kiusaaminen ohi, kun mainitsin siitä yhdelle työkaverilleni, joka sitten kertoi esimiehelleni. Aloin myös itse puhua asiasta avoimesti työkavereilleni ja he ymmärsivät tilanteeni. Nyt olen jo vaihtanut työpaikkaa, mutta loppujen lopuksi asia korjaantui siellä edellisessäkin paikassa niin hyvin, että pidän edelleen yhteyttä entisiin työkavereihini. Ja uusi työpaikkani on myös oikein kiva. Jotenkin sitä vain oppii selviytymään, vaikka joskus lannistuisikin! :D

TaskuMyy

[color=green]Itse olen koulukiusattu, kiusaaminen tapahtui lähinnä koulussa: luokassa, välitunneilla. En tietenkään sanonut opettajalle, koska koin, että olen jo hannari tms, jos menisin kertomaan. Kärsin kiusaamista n. 10vuotta. Ekasta luokasta aina amiksen ekaan, kunnes jätin sitten amiksen kesken..
Millaset ihmiset....? Hhmm.. ööh.. siis, lähinnä ne jotka olivat ks. paikkakunnalta missä koulu sijaitsi. Ei kait mitenkään erikoisempia. Muutaman vanhemmat eronneet.
Monta itkettyä iltaa, pahaa oloa olen kärsinyt aikoinani kiusaamisesta... ei edes vanhempani tienneet siitä. Jotenkin oppinu maalla asuessa, että turhasta ei valiteta ja elämä on kovaa, ei passaa valittaa jne jne.. Tiukka kasvatuskin varmaan osa syy, miksi sitten itsekseni huoneessa itkin iltaisin. Aamuisin keksin välillä selityksiä miksi kouluun en halunnut.. Koulukiusaaminen jatku koko kouluvuosien, että en hakenut apua eikä kukaan mitään huomannut..

Ala-astella lähinnä pelkkää nimittelyä, tönimistä ja syrjintää. Y-astella jatkui nimittely/v*ttuilu hiusten lisäksi pituudestani (joka oli tuolloin mulle kova pala), mutta sitten paheni ja pari tyttöä alkoi räkimään hiuksiini ja heittelemään kuminpalasilla ja vessapaperin palasilla..

Siksi nykypäivänä, kun näen että jtn vähänki 'syrjitään/kiusataan' niin olen melkein silmille tulossa.. Olen vahvempi nykyään, uskalla tulla silmille vaikka pituudella en pilattu.[/color]

chilimarenki

Mua kiusattiin mun koko peruskoulun ajan, ja se alkoi itseasiassa jo tarhassa :( . Se oli lähinnä nimittelyä, tönimistä ja syrjintää, mutta sattui silti ja pahasti. Pienempänä olin välillä hakkaamisen ja päälle sylkemisen uhri. Yläasteella varsinkin viimeisenä vuonna pelkäsin välillä edes hengittää, kun olin samoilla tunneilla kiusaajien kanssa. Mein koulus oli aika pelottavia tyyppejä, jotka harrasti välillä opettajien uhkailua ja tappeluita. Ysi luokan viimeisenä vuonna lintsasin usein. Terkkari meinas lähettää mut jo jatkotutkimuksiin, kun teeskentelin aina mahakipua päästäkseni kotiin (must tuli mestariteeskentelijä).
Valitsin sellaisen lukion, mihin ei ketään muuta meijän koulust menny ja kiusaaminen loppui kuin seinään :D . Nyt itsetuntoni on kohonnut paljon, vaikka olen edelleenkin aika ujo.

Ikävä kuulla kamalasta kokemuksestasi TaskuMyy :( . Aika säälittäviä noi kiusaajat, kun pinnallisten syiden takia menee pilaamaan toisen itsetunnon :evil: .

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat