muutto toiseen kaupunkiin - Ihmiset ja ilmiöt

papuna

aihe on siis jo joskus ollut,mutta kadonnut bittiavaruuteen.

keskustelua siis muuttamisesta.etenkin kun muutettaessa vaihdetaan kaupunkia.

itsellä edessä muutto 500km päähän kauas kotikonnuilta...
muutamme miehen töiden vuoksi(tai ansiosta) ,ja myönnettäkön nyt että olen kyllä itsekkin varsin innoissani tästä ;) kiusottelen tosin miestä,että näin se raahaa naisen tukasta mukaansa,ja meikä vikisee kiltisti perässä ;)

edessä on hyppy melko tyhjään sosiaaliseen aukkoon. siellä on vain muutama puolituttu,ja niillekkään en edes aio ilmoittaa tulostamme... kaikki ystävät,kaverit ja perhe jää tänne :( melko haikeeta,mutta silti tuntuu "hyvälle" lähteä...

Sivut

Kommentit (37)

nele

Muutatteko isompaan, pienempään vai samankokoiseen kaupunkiin?
Kiinnostaisi myös mitä sinä rupeat tekemään siellä, menetkö töihin myös?

Itse muuttanut muutaman kerran. Aikanaan muutin opiskeluiden perässä Tampereelle, en tuntenut kaupungista ketään, mutta omat kaverisuhteeni kotikaupungissa olivat niin heppoisia, etten mitään olisi voinut menettääkkään. Oli elämäni paras päätös!
Tällä hetkellä asun väliaikaisesti ulkomailla uudessa kaupungissa, mutta Suomessa kotini on nykyään Tampereella. Sieltä puuttuu vain perheeni, mutta synnyinkaupunkiini ei ole jäänyt edes kavereita.
Omaa muuttoani helpotti tosin itsenäisyyteni ja yksinäisyyteni sekä se, että lähdin opiskelemaan ja koulun kautta sainkin nopeasti ensimmäiset ystävyyssuhteeni ennenkuin olin täysin kotiutunut kaupunkiin.

k87

meillä muutto todennäköisesti ens syksynä uuteen kaupunkiin. isompi on ja pikkusen pelottaa :? oon koko ikäni asunu täällä ja täältä löytyy kaikki kaverit ja suku ja perhe ennen kaikkea. mut toisaalta on ihan pakko mennä. täällä on kaikki nähty ja ehkä etäisyys tekee ihan hyvääkin :) ja maisemanvaihdoksen luulis piristävän.

mietityttää vaan työpaikan ettiminen :?

papuna
nele
Muutatteko isompaan, pienempään vai samankokoiseen kaupunkiin?
Kiinnostaisi myös mitä sinä rupeat tekemään siellä, menetkö töihin myös?

melkeimpä samankokoiseen muutetaan,siinä ei tule isoa muutosta...
sijainti on vaan melko kinkkinen ,niin kulkuyhteydet on huonot,ja epäillyttää,että näkeekö sitä sukulaisia/kavereita seuraavaan puoleen vuoteen ollenkaan :roll:
meillä ei oo autoo,ja julkisilla menee NIIN kauan ja maksaa NIIN paljon,että tuskin 1-3 kyläilyä enempää saadaan seuraaviin moniin kuukausiin odottaa...

ja työt saadaan sieltä hankittua kyllä,siittä ei ainakaan tällä tietoo tartte niin stressata. oon luultavasti pari ekaa viikkoa "lomalla"(eli työtön),että saadaan asiat hoituun. mä leikin sen hetken kotirouvaa,että mies voi heti keskittyä täysillä hommiinsa :)
mutten osaa tosiaan sanoo viä,kun vasta on alkupuheilla nuo minun työ jutut...

mä oon siis itsekkin muuttanut ennen.kahdesti eri kaupunkiin yksin asumaan. sillon en vaan kokenut mitään tuskaa lähteä.olo oli,ettei mulla ollut yhtän hyvää syytä jäädäkkään...

ja tuonnekkaan meidän ei ole tarkoitus jäädä.miehen työt on sen luontoisia,että muuttaminen tulee varmasti vielä tutuksi :)
ja itsellä on opiskeluja vielä edessä,eli eihän sitä tiedä vaikka syksyllä pakkailisin omia tavaroitani taas uuden osoitteen perässä...

kavereita sieltäkin varmaan saan,ja niin ukkokin. mulle on vaan niin vaikee ystävystyä,ja nyt kun sellaisia on pari siunaantunut,niin tuntuu vaikealta mennä...

ja käytännön asioiden siirtäminen (lääkärit ym) vaihtaminen kans ahistaa hiukan. taas uudet tyypit joille selittää miksei viisaudenhampaitani ole vieläkään leikattu :roll:

mandii

No minä en muuttanut toiseen kaupunkiin, vaan ensimmästä kertaa elämässäni kaupunkiin: pienestä kunnasta ja lapsuudenkodistani.

Muutos oli melkoinen: en tuntenut opiskelukaupungistani juuri ketään ja ison maatalon tyttärenä, keskellä peltoja kasvaneena koko kaupungissa asuminen vaati pitkän totuttelun: en tiennyt, miten kaupunkibusseja käytetään, en tiennyt ettei pyörällä saa kulkea saamaa kaistaa jalankulkijoiden kanssa, en meinannut millään tajuta että pihalle mentäessä pitää laittaa ovi lukkoon ja ottaa avaimet mukaan jne. Kaikki tuntui jotenkin niin hankalata ja oudolta.

Nyt puolessatoista vuodeaas olen tähän elämään tottunut ja kavereita saanut. Pitää kuitenkin myöntää, että kotikotona kaikki oli helpommin ja järkevämmin tehtävissä.

nele

mandii.

Minä jouduin myös opettelemaan kaikenlaista, vaikka muutin kaupungista (pienestä) toiseen.
En myöskään osannut lukea bussiaikatauluja ja pelkästään se, että busseja kulki useampaa kuin kahta reittiä oli uutta :).
Lähes koko ikäni ennen muuttoa olin asunut omakotitalossa enkä ikinä kantanut avaimia mukanani. Vielä välilläkin kotoa lähtiessä tarkistan, että avaimet on mukana joku 3 kertaa, kun pelkään jääväni lukkojen taakse, kuten tuli alkuaikoina välillä jäätyä.
Ennen muuttoa olin myös käynyt ravintoloissa (niitä kun ei montaa synnyinkaupungissamme ollut) harvakseltaan ja muistan, kuinka outoa oli nähdä, kun kaksi n. 14-vuotiasta poikaa oli ravintolassa (ei MC tms.) KAKSISTAAN syömässä. Ja se on kuulemma aika normaalia kaupungissa asuville nuorille.
Isosiskoni hämmästelee edelleenkin ihmisten ulkonäköä kun tulevat luonamme käymään. Siis jos joku poikkeaa vaikka sinisten hiusten takia muista.
Mutta nämä ovat mielestäni kaikki olleet ihania asioita opetella!

celia

Muutin 16 vuotta täytettyäni pienestä maalaiskylästä tällaiseen "suurkaupunkiin" (minun näkökulmastani tämä oli/on iso kaupunki, vaikkei ehkä paikallisten mielestä :lol: ). En ollut ikinä mennyt paikallisliikenteen busseilla ja se kyllä tuotti ongelmia. En ymmärtänyt että bussi ei lähde kotiin päin samalta pysäkiltä mihin olin jäänyt :oops: Myös terveydenhuolto on paljon "suurempaa" kuin siellä mistä olen kotoisin. Siellä tiesi mennä siihen yhteen terveyskeskukseen/yhteen hammaslääkäriin.

Nyt melkein 4 vuotta asuttuani en kyllä vieläkään ihan kaikkea ymmärrä :lol: Oli muutenkin shokki muuttaa 16-vuotiaana pois kotoa, saatika sitten opetella miten kaupungissa toimitaan. Päivääkään en kyllä ole muuttoani katunut.

sense

minulla olisi ensi kuussa edessä muutto täältä "tuppukylästä" hieman suurempaan kaupunkiin. jännityksellä kyllä odotan, että mitä kaikkea siellä tulee töppäiltyä juuri esimerkiksi noiden bussien kanssa :roll:
mutta kaipa sitä sitten kokemusten kautta oppii.. tuntuu kyllä haikealta jättää kaikki hyvät ystävät tänne, mutta onneksi paras ystäväni muuttaa kanssani ja sieltä löytyy jo valmiiksi yksi todella hyvä ystävä sekä siskoni. kaipa sieltä koulusta sitten uusia kavereita löytää.. toivottavasti.

Nyytikki

Muutin miehen perässä (niinpä niin, perinteinen tarina!) Helsingistä huomattavasti pienempään kaupunkiin äidin helmoista hieman alle 2v sitten. Ei tässä mitään hirveää kulttuurishokkia tullut. Ainoa mikä ärsyttää, on se, että jotkut vaatekaupat menevät arkisinkin klo. 19 kiinni ja bussia en ole käyttänyt kuin kerran, bussiliikenne on niin surkeaa.

Ei täällä sen ihmeempiä ole, yli 250km perheestäni ja ystävistäni, mutta heidän luo pääsee aina ja olen löytänyt uusia kavereita- olen mielestäni hyötynyt tästä kokemuksesta hirmuisesti.

Nyt pitäisi sitten 200km pohjoisempaan muuttaa, jos/kun pääsen kouluun. Se jännittää, vaikka olenkin täysin valmis siihen. Paljon enemmän jännittää kuin viimeksi myös siksi, että mies muuttaa mukanani ja hän on aina asunut täällä ja hänelle se lähtö ei tunnu yhtä helpolta. Minähän viis veisasin siitä, että koko elämäni mullistui, kun ei se oikealla asenteella mihinkään hävinnyt vaan monipuolistui. En ole mikään yksinäinen susi, mutta minua ei vaan haittaa, jos en ole jatkuvasti ystävien kanssa.

Täällä on miehen ystävät, joiden kanssa vietämme paljon aikaa. Jotenkin olen itsekin vähän juurtunut jo tänne ja sekin tekee 200km pohjoisempaan muuton inhottavaksi. Minulla tulee etäisyyttä myös omaan perheeseen ja kavereihin lähemmäs 500km, miehellä tuon 200km.

Emme tunne ketään sieltä, mutta saan varmaan opiskelujeni (tulevien, toivottavasti) takia sieltä helposti kavereita, miestä jännittää se kavereiden saaminen enemmän - hän on aina, alakoulusta lähtien, hengannut saman porukan kanssa eikä ole joutunut kaverustumaan kenenkään kanssa, kun hänen ei ole tarvinnut. Hän tulee kyllä hyvin toimeen ihmisten kanssa.. miten saisin hänen mielensä paremmaksi muuttoa kohden? :?

Kiva kuulla, että täällä on muitakin suht samassa tilanteessa.

nele

Kun muutimme pois avomieheni synnyinkaupungista, missä hän oli koko ikänsä asunut, minua pelotti saako hän uusia ystäviä. Itseni puolesta ei pelottanut ollenkaan, koska tutustun helposti ihmisiin halutessani, mutta minulla ei ole myöskään mitään ongelmaa olla yksinkään. Kannoin hirveästi huolta asiasta, vaikka tiesimme jo muuttaessamme, että kyseessä on väliaikainen ehkä n. vuoden mittainen asuminen muualla ja mieheni on kuitenkin loppupeleissä ehkä minua sosiaalisempikin. Hetken kesti, mutta hän löysi uudet kaverinsa kiinnostuksensa (jalkapallo) ja työnsä kautta.

Nyytikki, meneekö miehesi töihin siellä? Parhaasi mukaan vain tuupit miestäsi työpaikan/koulun pippaloihin tai sitten tutustutat uusiin kavereihisi ja näiden puolisoihin. Lohduta sillä, että 200km ei ole niin pitkä matka, etteikö miehen kaverit voisi käydä vierailulla useastikin. Autolla vain muutama tunti.

Nyytikki

Kiitos kovasti nele :) Unohtui tosiaan mainita se, että hän joutuu sitten myös vaihtamaan koulua kesken opintojen ja sekös häntä jännittää ja ärsyttää. Hän aloittaa siis kolmannen vuotensa uudessa kaupungissa uudella luokalla, jos pääsen sinne kouluun (siis kun pääsen :roll: !).
Sama opintolinja se on, mutta hän pelkää, että asiat ovat siellä kuitenkin toisin ja ryhmätöihin ei ole tekijöitä ja hän ei tutustu. Nytkin hänen luokallaan on samasta kaveriporukasta kavereita, jotka ovat aina olleet hänen kanssaan, eli hänen lapsuudenkavereitaan = ei ole hankkinut uusia kavereita sieltä. Meillä asuminen siellä tulee kestämään 4-5v eli aika kauan.. Pitää siis tuuppia häntä varovasti.. ei hän epäsosiaalinen missään nimessä ole, mutta hänen ei vaan koskaan ole tarvinnut yksin. Vaikka se on hyvä itsenäistymiskoulutus, pelkään tämän rasittavan suhdettamme :?

EDIT:

Tähänpä piti jatkaa omasta tilanteestani, että kotipaikkakunnalleni jääneet kaverit eivät ole kahden vuoden aikana tulleet koskaan nykyiselle paikkakunnalleni. Yksi pariskunta tosin kävi meillä, siitä pisteet heille. Ei siinä mitään, käyn siellä ja voidaan nähdä sielläkin välillä, mutta se lupailu "nyt tullaan sinne" on ollut ärsyttävintä- kukaan ei ole toteuttaneet lupaustaan. Miten vaikeaa se nyt voi olla, vetoavat kiireisiin tai rahaan, joita pidän tekosyinä: jos autolastillinen porukkaa tulee, matkoihin kuluu 5e/nenä.

Jotenkin he eivät vaan saa tultua, tätä en pysty tajuamaan. Täällä on parin viikonlopun mittainen kiva festari, jonne he ovat luvanneet tulla käymään jo monesti, sama juttu tänä vuonna- saas nähdä! Miksi luvata, jos ei aio pitää lupaustaan? En usko enää noihin lupailuihin. Kyllä se hieman nakertaa ja olenkin kyseenalaistanut monet kaverisuhteeni täällä ollessani ja saanut näkökulmaa asioihin. Se on oikeastaan vaan ihan hyvä juttu.

nele

Teillä tilanne on kyllä vaikeampi, kun on noin pitkästä ajastakin kysymys. Ja voihan se ollakin ärsyttävää vaihtaa koulua ja juuripa kolmannella, kun siinä vaiheessa muut ovat jo linkittäytyneet omiin porukoihinsa. Mutta mikäli hänellä on suurin osa tunneista saman luokan kesken niin se on hyvä, koska sitten naamat ei vaihdu, mikä edesauttaa ihmisiin tutustumista.

Minulle käy tuota myös. Ihmiset lupaavat, mutteivat sitten toteuta.. Se on ärsyttävää. Kun synnyinkaupungista muutin, niin se ei paljon haitannut, koska kaverisuhteeni olivat aika hataria. Moni silti vannoi tulevansa käymään, mutteivat tulleet.
Ulkomaille muuttaessa ymmärrän kyllä vähän paremmin, ettei ihmiset tänne niin helposti tule. Mutta silti, miksi luvata ja hehkutella jos ei aio tullakaan? Muutamia täällä on käynyt, kiva juttu vaikka heistä uskoin alusta alkaenkin, että ovat tulossa. Kaikista ex-innokkaista en niin kauheasti välitäkkään, mutta harmittaa vain tuollainen lupailu ja hehkutus. Kauheasti puhutaan mutta mitään ei tehdä.

Nyytikki

Aivan, turhat lupaukset ovat inhottavia. Ne, jotka meillä kävivät täällä olivatkin ylläripari, jonka kanssa en edes ollut parasta kaveria, mutta tuo nosti meidän kaveruutemme jo uudelle tasolle ja huomasin, että heihin kannattaa tutustua paremmin :). Ne parhaat - jopa elinikäiset - kaverit eivät sitten viitsi nähdä vaivaa. Jotkut eivät soittele ikinä tai tekstaile elleivät sitten tiedä, että olen sinne menossa. He ovat tosi kivaa porukkaa, mutta eivät kai sitten ymmärrä, että olisi kiva kuulla muutenkin heistä kuin 1-2 kertaa kuussa. Pidän heitä kyllä ystävinä, vaikka näistä syistä sitä välillä vähän kyseenalaistaa asioita.

Yhteen kaveriin, johon yhteydenpito on aina ollut hankalaa vaikka asuimme vierekkäin, olen menettänyt toivoni kokonaan. Hän oli joskus paras kaverini, mutta hänellä ei ole ikinä aikaa minulle, kun menen siellä käymään. Hän teki minulle myös ikävät oharit ja unohti toivottaa hyvää ystävänpäivää, teki sen kyllä myöhemmin.
Hän ei koskaan soita, tekstaa tai pidä muuten yhteyttä, se on minun tehtäväni. Kannattaako minun enää edes yrittää, jos hänelle välimatka on näin vaikea asia? Miten voi olla näin vaikea päästää irti jo 7- vuotiaana tutustuneesta kaverista? :?

Kun muutamme vielä kauemmaksi, arvatkaa huviksenne tuleeko meillä käymään yksikään kaveri. Ehkä miehen paikkakunnalta saattavat porukat tullakin joskus ryyppyreissulle..

marika_

Itellä olis tässä parin kk sisään muutto edessä. Muutan yhestä Suomen suurimmista kaupungeista miehen aikapaljon pienempään kaupunkiin, kaupunkeja siis kuitenkin molemmat.

Ei sinänsä hirvitä, kun ei kotikaan ole kun joku 1,5h matkan päässä ja miehen kaupungissa ne mun parhaat kaverit jo on... Ainoo mihin menee ehkä totutellessa, on että siellä ei oo kunnollista toimivaa julkista liikennettä, täällä ku oon tottunu menee bussilla maito-ostoksillekin :lol:
Noh, tuleepa harrastettua hyötyliikuntaa ;)

Nii ja en siis ole muuttamassa miehen kanssa yhteen, muuten vaan samaan kaupunkiin päätymässä.. Mut eipä tuo kovin kummoselta tunnu, koska tosiaan parhaat kaverit jo siellä, ja niitä muutamia kavereita jotka tänne jää, ni voin kuitenki varmaan suhteellisen usein tulla moikkaamaan.

Tapsu

Ite oon koko ikäni asunu "maalla". Hiljainen pikku kaupunki jossa kaikki tunsi toisensa tyyliin. Mieheke asui lapsuutensa Jyväskylässä. Kun sitten tavattiin ja kun mies viimein sai armeijan käytyä toissa kesänä, muutettiin yhteen.
Tampereelle, n. 30km sieltä missä asuin, ja mies muutti siis Jyväskylästä.

Ensin olin huolissani että miten se pärjää kun kaikki kaverit jää sinne. Lopetti rullaamisen, tai no oli lopettanu jo aikasemminkin. Sai töitä, vaihtoi toiseen työpaikkaan jossain vaiheessa ja sieltä sai sitten enemmän tuttuja. Ja yksi ystävä JKL:stä muutti myös tänne päin vaimonsa kanssa, mua ja miehekettä molempia muutaman vuoden vanhempi pariskunta. Että ainakin yks kaveri löytyy.

Ittellä oli moniakin kavereita Treella, lähinnä niitä homoja joiden seurassa liikuin jossain vaiheessa. Mutta kun miehekkeen löysin sillon joskus, alko yhteydenpito vähentyä. Nyt ei siis oikeen muita kavereita meillä kummallakaan oo muuta kun miehekkeellä töitten kautta, ja sitten se ystävä vaimoineen, mulla muutama tuttu ympäri tamperetta joita en kuitenkaan näe kauheasti, ja sitten miun exä. Ihanaa kun exä ja kulta tulee toimeen hienosti. Mulla on kyllä hirmusti ihania ystäviä ulkomailla ketä en oo vielä nähny face-to-face, mutta mesen kautta ollaan yhteyksissä :)
Olin käyny Tampereella koulua ja 3 vuotta ainakin kun muutettiin, joten paikallisbusseilla kulkeminen on selvää ja tunsin paikat tarpeeksi hyvin. Mies ei vieläkään tiedä kaikkia paikkoja mutta kohtuu hyvin osaa jo kulkea :)

Eikä se muutto hällekään loppujen lopuksi mitenkään vaikea ollut. Nyt on jo saanut niitä uusia tuttavia töiden kautta ja uusia ajanvietteitä keksinyt. Soittelee kitaraa. Ihan onnellisia ollaan eikä koskaan oo antanut ymmärtää että katuisi muuttoa. Ihan senkin takia oli Tampereelle muuton kannalla että uskoi saavansa helpommin töitä kun JKL:stä. Ja saikin jo ennen kuin muutettiin, muutti meidän vanhempien luo hetkeksi. Oli vähän ahdasta olla samassa huoneessa kaikki, minä mieheke ja mun sisko (meillä kun oli yhteinen huone) :roll: Mutta hyvin pärjättiin :P Onneks kohtuu nopeesti löydettiin kämppä. Ja onneksi mun vanhemmat ja sisko oli niin ihania että suhtautui suopeasti siihen kun mieheke muutti meille siksi muutamaksi kuukaudeksi.

Vieläkin välillä kun viikonloppusin herää toisen kainalosta, käännän katseeni alkovista olohuoneeseen ja ihmettelen että tää on todellakin meidän asunto, meidän ihan oma kämppä. Jotenkin niin ihanaa :)

xaz

Mää oon muuttanu omilleni 16-vuotiaana, pois kotikylästä, kirkonkylälle. Sen jälkeen vielä kaks kertaa ihan konkreettisesti muuttanu. Nyt on sellanen olo et en oo täysin kotonani missään. Aina on kaipuu just sinne toisaalle ku missä ite on :roll:

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat