yksinäisyys - Ihmiset ja ilmiöt

Moumou

Vähän vaikea vastata tähän ketjuu kun päälle puolet vastauksista poistettu mutta noh...

Itse olen viettänyt nyt kohta 3 vuotta enempi vähempi yksikseni, siitä lähtien kun muutin opiskelujen perässä pois kotoa. On mulla 2 kaveria mut molemmat ovat ripustautuneet poikaystäviinsä lähes täysin eikä kumpikaan ole edes aikeissa muuttaa meidän kotikunnasta pois.

Itse rupesin vain tekemään niitä omia juttuja, noudattamaan omaa päivärutiiniani. Tietokoneharrastus auttaa paljon ja netissä mulla on aika paljon juttukavereita. Baarissa käyn ihan yksinkin jos niikseen on mutta nyt on alkanut tuntumaan ettei se onni yksinäisestä ryyppäämisestä löydy.

Ei mua nykyään enää niin tuskastuta elää näin yksin mutta tämä tuleva joulun ja uudenvuoden aika on mulle maanpäällistä helvettiä. On aika masentavaa istua yksin kämpillä uutenavuotena kun puhelin ei edes kertaakaan soi. Jouluna taas vaikka olen kotona äidin luona, sitä alkaa vain kaipaaman sitä kun oli oma kulta joka edes laittoi jouluviestiä.

Olen itse oppinut ajattelemaan asian niin että jos löydän itseni ja opin elämään yksin niin sitten seuraava parisuhteeni on jo valmiiksi paljon terveemmällä pohjalla kun mullakin on elämässä ne omat jutut enkä etsi onnea pelkästään siitä miehestä...

Sivut

Kommentit (45)

Kaihokielo
tsear
. Ja onhan minulla tuo ihana miesystävä, mutta kun minusta tuntuu että pilaan tämänkin olemalla liian vaikea ja heitteleväinen. En voi uskoa että hän todella haluaa olla kanssani ja koko ajan haluaisin kuulla vakuuttelu siitä.

Sama tunne. Vaikka miten tietää, että saattaa tehdä asiat vain paljon pahemmaksi haluamalla vakuutteluja rakastamisesta, tulee miusta aina riitatilanteissa sellainen. On niin vaikea luottaa. Noh, tätä asiaa käydään terapiassa läpi.

Sitten yksinäisyydestä. Mie oon vähän sellanen erakkoluonne, tosi helposti jään kotiin nyhväämään, vaikka miten tiedän, että muiden kanssa juttelemisesta tulee loppupeleissä hyvä olo. Välillä yritän tavallaan tunkea itseni johonkin aktiviteettiin, ettei miusta tulisi mökkihöperö. Ehkä tää fooruilukin mahtuu siihen kategoriaan. Valitettavasti sillä keinolla ei vaan paljon oikeita ystäviä tule. Vaikka toisaalta usein tuntuu, etten ehkä niitä niin kaipaakaan, tärkeintä on muitten seura vaikka vain "pinnallisemmassakin" muodossa.
Miten muilla? Oonko ainoa erakko?

Zara
leeah
Tämän takia jokainen ihastuksistani lipuu ohitseni.. kun en OSAA tehdä mitään, en uskalla, en luota itseeni.. :cry:

*huoh*

Tuttua, niin tuttua. Tuollaista tapahtui mullekin aiemmin monta kertaa. Nyt en ole edes ihastunut pitkään aikaan, mistä olen vain kiitollinen.
Jos jollain on rohkaisevampia kokemuksia tästä niin kertokaa ihmeessä!

Hiukan yksinäiseltä mustakin joskus tuntuu vaikka on kavereita. En kai osaa olla kovin avoin, jotenkin vain sulkeudun välillä kuoreeni varsikin jos on ongelmia joista en viitsi puhua muille.

jessi
leeah
Joskus taas tunnen itseni ihan näkymättömäksi, esim. kun keskustelufoorumeilla yritän jotain jutella, sivuutetaan minut ihan kokonaan.. kuin en olisi edes mitään sanonut :cry: typerää, tiedän..

Heh, niin mutki lähes aina :lol: Mutta eipä se nyt niin suuri asia ole..:P Sitte jäisin varmaan vielä enemmän koukkuun...:)

Theea

Ja onhan minulla paras ystävä: Siskoni. Meillä on paljon samoja kiinnostuksenkohteita, joten suomea on kierretty yhdessä jne. Pian hän kyllä muuttaa toiselle puolelle Suomea, joten siinä vaiheessa saatan tosissani kaivata seuraa.

Exäni kanssa olen yrittänyt hoitaa välejä kuntoon siksi, että hän on hyvä tyyppi, koska olimme parhaita ystäviä kahden vuoden ajan ja koska hän on käytännössä ainut ystäväni perheen ulkopuolelta. Mikä on kyllä surullisen kuuloista :lol:

Theea

Ei ihme, että kaikki ovat niin masentuneita kun ei kellään tunnu olevan oikeita ystäviä (ja poikaystäväähän ei tähän nyt lasketa). :lol:

Yläkouluaikainen ystäväni, joka oli minua sosiaalisempi (toisin sanoen teennäisempi) muuttui yläkoulun alussa kokonaan. Hänestä tuli liisa, minä jatkoin omaa rataani. Tutustuin uusiin ihmisiin ja sain muutaman hyvän ystävän sekä joukon tuttuja. Välit noihin hyviin ystäviin ovat menneet poikki osittain omasta kriittisyydestäni ystävien suhteen sekä sen vuoksi, että löysin poikaystävän, josta tuli paras kaverini seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Puoli vuotta sitten erosimme poikaystäväni kanssa, löysin taas uusia kavereita, mutta nekään eivät ole aitoja ystävyyssuhteita.

Välillä luulen, että minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, mutta uskon tämän johtuvan siitä, että tekoni vuosien varrella ovat leimanneet minut tietynlaiseksi ihmiseksi (jollainen en todellakaan ole).

En koe itseäni yksinäiseksi, sillä viihdyn omassa seurassani, mutta en voi myöskään kieltää, etteikö olisi mukavaa, jos olisi muutama oikeasti hyvä ystävä, joiden kanssa voisi viettää leffailtoja, käydä baareissa, nauraa...

Noo, olen aina löytänyt kavereita ja tulen aina löytämään kavereita :wink: Ei kannata oikein mitään ottaa kovin vakavasti elämässä. Paitsi tosirakkautta =D>

marimma
Moumou
Vähän vaikea vastata tähän ketjuu kun päälle puolet vastauksista poistettu mutta noh.

Tehdään tästä sellanen yleinen yksinäisyysketju :) poistelen noi viivatut.

tsear

Minunki itsetunto on kadonnut. En kyllä tiedä onko sit koskaan niin hurjasti ollutkaan mutta nyt tuntuu ettei sitä ihmisuhde asioissa ole kyllä yhtään. Satan ihmisille antaa tosi itsevarman ja vakuuttavan kuvan mutta sitte sisältä kuolen siihen etten usko kenekään pitävän minusta tai haluavan olla kanssani.

Olen hyvin yksinäinen, muutin pari vuotta sitten uuteen kaupunkiin ja olen saanut peräti yhden ystävän. Tuttuja kyllä on mutta ei sellaisia joiden kanssa voisin liikkua tai tehdä ylipäänsä muuta kuin koulu aikana. Ja onhan minulla tuo ihana miesystävä, mutta kun minusta tuntuu että pilaan tämänkin olemalla liian vaikea ja heitteleväinen. En voi uskoa että hän todella haluaa olla kanssani ja koko ajan haluaisin kuulla vakuuttelu siitä.

Kaiken lisäksi miesystäväni ja tämä minun yksi ystävä ovat olleet kavereita jo piempään, sinäänsä minua ei enää vaivaa se että he tuntevat toisensa hyvin jne. Mutta silloin kun minua ei ikinä kutsuta yhteisiin illan vietoihin joita he pitävät ja istun sen aikaa kotona yksin alkaa taas heitämään päässä. Alkaa ahdistaa ja tulee niin paska olo että. En ole vihainen heille siiä että haluavat viettää aikaa myös kahdestaan, muttakun minua ei ikinä kutsuta mukaan. Edes silloin kun olen päivällä vihjannut siihen suuntan että olisi mukava (jotain yhdessä).. Vaan saan seuraavana päivänä kuulla että oliva olleet vaikkapa baarissa eikä minulle ole edes mainittu asiasta.

Turhauttaa olla yksin, ja niin perhanan yksinäinen. Itselläni menee hermot itseni kanssa kun joskus on perhanan hyvä päivä ja sitten sormien napsautuksesta kaikki katoaa ja alkaa ahdistamaan itkettämään ja huudattamaan. Eilen huomasin etten enää osaa edes itkeä kunnolla. Onko minusta tulossa hyvää vauhtia vain kova ja välinpitämätön ihminen..?

Olisi mukavaa jos olisi jotain omaa, eikä kaikki riippuisi miehestä ja ystävästäni. Olen myös miettinyt että itä minä sitten teen kun jos miesystäväni jättää minut?? Minulla ei ole yhtään mitään. Istunko kotona vain itkemässä vai loppuuko jaksaminen siihen ja lopetan koulun?

Pelottaa helvetisti ja ei ole edes ketään ammatti ihmistä jolle voisin puhua. Koulu kuraatorilla olen käynyt mutta se ei auta asiaa, hän on melko ärsyttävä ja tekee oletuksia kysymättä minulta. Ja puhuu enemmän kuin minä koko tapaamisen aikana. Toisen laiset ammatti auttajat ovat tod. näköisesti liian kalliita :/

Mutta näin vastaukseksi carmenille että kaupunginvaihto ei auta asiaa, varmaan suurimmassa osissa tpauksista vain pahentaa sitä jos on vakea saada ''kontakteja'' kotikaupungissakin..

Ja anteeksi purkaukseni mutta kun ei pysty enää..

koeputkilapsi
jessi
leeah
Joskus taas tunnen itseni ihan näkymättömäksi, esim. kun keskustelufoorumeilla yritän jotain jutella, sivuutetaan minut ihan kokonaan.. kuin en olisi edes mitään sanonut :cry: typerää, tiedän..

Heh, niin mutki lähes aina :lol: Mutta eipä se nyt niin suuri asia ole..:P Sitte jäisin varmaan vielä enemmän koukkuun...:)


Esimerkiksi tuolla höpötellään-keskustelussa niin kukaan ei sano kenellekään muulle mitään kuin parille yläpuolellaan olleelle kommenttille. Sama taitaa olla inttikeskustelussakin mitä olen sitä vähän taustaillut. Se, että joku tarttuisi teidän sanomiin, täytyy teidän sanoissanne olla jotain mihin sanoa oikeasit jotain vastaan tai sitten niissä täytyy olla joku hyvä pointti. Valitettavan totta.
Cosmo on myös sen verran suuri foorumi, että useampi alkaisi muistamaan tietyn nickin, täytyy olla jäänyt jostain asiasta mieleen (esim.täysin eri mieltä kuin muut) tai kirjoitellut ihan helvetisti ja näkyvästi.

Aloittajalle: pystytkö tekemään pienen vaihdon koulussasi, eli opiskella jonkun aikaa helsingissä ?
Tutustukaa miehen kanssa kunnolla ja sitten vasta käy tuollaisia muuttohaaveita sen perään puhumaan. Kuten joku sanoikin, muuttaminen ei välttämättä ole ratkaisu yksinäisyyten.

marsu

tsear

mulla on aika samoja tuntemuksia..uusi kaupunki, ei ystäviä, poikaystävä käy baareissa ilman mua jne. tyhmäähän se tosiaan on tuntee ittensä "ylimääräseks" jos poikaystävällä on omaakin elämää, mut niin siinä vaan käy.mustasukkasuus ja villi mielikuvitus ei todellakaan auta asiaa.. välillä on parempia hetkiä ja sit yhtäkkiä kaikki onkin taas huonosti eikä auta kun itkee hysteerisesti.en tutustu ihmisiin helposti. poikaystävä on oikeesti ainut jonka kanssa viettää aikaa ja alkaa tuntua et ripustaudun häneen ihan liikaa. pelottaa etten anna hänelle tarpeeksi omaa aikaa ja lisäksi hän on koko ajan huolissaan minusta ja tuntee syyllisyyttä jos jättää mut yksin... näin ei pitäis olla :cry:

Moumou
Theea
Ei ihme, että kaikki ovat niin masentuneita kun ei kellään tunnu olevan oikeita ystäviä (ja poikaystäväähän ei tähän nyt lasketa). :lol:

Kaverit ovat usein todella yliarvostettuja. Toki jos on tosiystäviä niin onhan se mahtavaa mutta minä olen aina pudonnut siihen hyöty-hyöty suhteeseen. Nykyiset välini entiseen parhaaseen kaveriini ovat suorastaan sairaat. Yritän häntä mukaani baariin ja käytän hänen seuraansa hyväksi niin kauan kun löydän muuta seuraa. Rumaa? Kyllä mutta se miten tähän on tultu...

Itse ottaa muhun yhteyttä vain kun ei mitään muuta tekemistä ole. Aina kaiken pitäisi sopia hänen aikatauluunsa vaikka ihminen tyyliin istuu kotona ja odottaa vaan että näkis poikkiksen. Kaikki nämä vuodet olen hyysännyt, kysellyt perään ja ollut tukena ja turvana vain jotta mut voitiin dissata heti kun mulla meni vähän huonosti. Kaikki on aina ihan helvetin vaikeaa. Mihinkään 50km kauemmas ei voi mennä, missää uudessa paikassa ei voi käydä. Ei voi tehdä muuta kuin viettää sen perus baari-illan. Yhteiset uudetvuodet tai muut eivät tule kuuloonkaan kun on aina vain se poikkis erillään kaikesta muusta maailmassa.

Jos yritän tilanteesta ärähtää saan paskat niskaan ja haukut siitä että haluan vain valittaa. Sitten kun sovitaan ja nähdään niin sitten alkaa vain taas se päteminen ja silmille hyppiminen kun kaverilla selvästi on jokin ongelma omasta elämästään ja purkaa sitä aina muhun.

Toinen kaverini on järkevämpi mutten hänenkään kanssa jaksa hirveästi olla WoWin ulkopuolella. Hänet päästää kaupunkiin juhlimaan niin saa hävetä usein silmät päästään kun se käyttäytyy ihan miten sattuu. Ja tämäkään ihminen ei suostu lähtemään 50km kauemmas.

Itse olen suunnitellut lähteväni mesetuttuni luo 200km päähän pohjoiseen uudeksivuodeksi. Olen niin kyllästynyt kavereideni jatkuvaan vaikeuteen että haluan vain jättää kaiken ja lähteä sitten yksin sinne, ilmoittaa vaan että moi moi, tehkää mitä lystäätte.

haili3

]

Kylläpä meitä yksinäisiä on paljon :D Läysin vasta tän cosmopolitan.fi-sivuston ja oon todella tyytyväinen löytööni. Täällä on niin paljon jotenkin mun kaltaisia ihmisiä. Aivan ihana hoksia että en ole ainoa joka kamppailee yksinäisyyden kanssa. Itsellänihän on myös poikaystävä (ja ihana onkin) mutta tarvisin silti oikean ystävän. Olisi ihana jos voisi puhua jollekin kaikista maailman asioista. Poikaystävälleni kyllä voin puhua,mutta ei se ole sama asia. kyllä ystävä on aina ystävä.((:

Moumou
[haili3]
Kylläpä meitä yksinäisiä on paljon :D Läysin vasta tän cosmopolitan.fi-sivuston ja oon todella tyytyväinen löytööni. Täällä on niin paljon jotenkin mun kaltaisia ihmisiä. Aivan ihana hoksia että en ole ainoa joka kamppailee yksinäisyyden kanssa. Itsellänihän on myös poikaystävä (ja ihana onkin) mutta tarvisin silti oikean ystävän. Olisi ihana jos voisi puhua jollekin kaikista maailman asioista. Poikaystävälleni kyllä voin puhua,mutta ei se ole sama asia. kyllä ystävä on aina ystävä.((:

Netti on kyllä aivan loistava paikka kavereiden löytämiseen :) Vaikka ei mitään "live-kaveria" löytäisikkään niin piristää todella paljon jutella ihmisten kanssa netissä. Mua huvittaa kun yksi entinen kaveri murehti siitä kun istun yksin kämpillä, mutta totuus oli se että AINA kun olin kämpillä, juttelin vähintään yhden ihmisen kanssa joko mesessä tai sitten jollain foorumilla.

Nyt on edes poikaystävä :) Vaikka välillä kyl vähän huolestuttaa se, että toivottavasti en tule liian riippuvaiseksi hänestä kun itsellä on vain noi 2 jonkinsortin kaveria, mut sitä virhettä me ei ainakaan tulla tekemään että oltas kahestaan neljän seinän sisällä joka vloppu. Vaikkahan sit oltas sen kaverien seurassa.

Susannna

marsipaaninapa, onko sun poikaystävällä yhtään harrastuksia? Voisiko sieltä löytää vanhoja, tai kenties uusia tuttuja ja lähentyä vähän enemmän?
Entä onko teillä tuttavapariskuntia? Voisitteko viettää aikaa vaikka neljästään, käydä elokuvissa tai keilaamassa ja näin tutustuttaa myös pojat toisilleen? Tai vaikkapa käydä lenkillä niin että te tytöt kävelevät vähän kauempana ja pojat omissa oloissaan.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat