Juoppo isä - Ihmiset ja ilmiöt

Anska

Minunkin edesmennyt isäni oli alkoholisti. Hän kuitenki piti meidät lapset tiukasti pois alkoholinhuuruisesta elämästään. Ei halunnut sekoittaa meitä omiin touhuihinsa ja samalla suojeli meitä kaikelta pahalta.
Alkoholismia vältellään liikaa. Siitä ei uskalleta puhua ja jos joku läheinen on alkoholisti, sitä peitellään. Mun mielestä tämmönen ajattelutapa on väärä. Alkoholismi on sairaus, yksi muiden joukossa.
Mä en ymmärrä sitä alkoholistien syrjimistä. Munkin isäni olisi vielä elossa jos se olisi otettu todesta, eikä syytetty sen kaikkia vaivoja alkoholin tekemisiksi. Jos sitä vaan olisi kuunneltu niinkuin muita "normaaleja" IHMISIÄ. :(

Sivut

Kommentit (25)

Tonde

Mun isä oli kans alkoholisti, ku mä olin pienempi. Siks porukat sit eroski. Jossain vaiheessa se meni sit niin pahaks, et faija ryyppäs ittensä sairaalaan. Sen jälkeen ei ole juonu pisaraakaan, tais itekki säihkähtää siinä määrin. Mä oon siitä todella onnellinen. Varsinkin, ettei sen juomisen tarttenu viedä hautaan. Näinpäin meillä.

*Sandy*

Myös mun isä juo paljon. Ei hän nyt alkoholisti oli (mikä muuten on alkoholistin määriltelmä?), mutta paljon meneen kaljaa ja väkeviä. Ei isän juominen muuten häiritse, mutta olen niin huolissani hänen terveyden tilastaan. Se heikkenee pikkuhiljaa, vaikka vielä ei ole kovin isoja ongelmia ollut. Äitini ottaa myös, mutta vähän. Olen monesti miettinyt millaista äidillä on, mutta uskon hänen olevan onnellinen. Ainakin siltä he ovat vaikuttaneet, varsinkin sen jälkeen kun muutin pois kotoa :D
En vaan usko, että isä enää tässä vaiheessa lopettaa juomista, kunhan vain edes vähentäisi. Onneksi juominen ei ole vaikuttanut hänen työhönsä, eikä sosiaaliseen elämään.

nimosa

Mietin minne palstalle tämä kuuluisi ja päätin laittaa sen tänne parisuhteisiin, sillä onhan tyttären ja isänkin välinen yhteys eräänlainen suhde....
Sanon sen tässä nyt suoraan. Isäni on alkoholisoitunut. Hän oli juoppo kun olin pieni, mutta raitistui kun menin kouluun. Hän oli jotain 11 vuotta raittiina, mutta sitten ote alkoi lipsumaan. Onneksi asuin jo muualla tässä vaiheessa. Luulin, että isän juopottelu ei vaikuttaisi enää minun elämääni, koska välimatkaa kuitenkin on paljon. Silti tuntuu, että en pääse hänen otteestaan, sillä äitini asuu yhä isän kanssa, vaikka ei ole ollut enää vuosiin onnellinen. Olen yrittänyt kysyä miksi hän ei eroa, mutta en ikinä saa muita kuin ympäripyöreitä vastauksia. Ehkä hän vanhankansan ihmisenä kulkee isän rinnalla hautaan asti.
Ja te ette voi uskoa kuinka minulle tulee siitä paha mieli. Äiti on minulle hurjan rakas ja tärkeä ja minulla on täällä maailmalla kova ikävä häntä. Silti kotiin meno tuntuu pahalta kun isä on siellä, yleensä kännissä :cry: Käyn siellä siksi hyvin harvoin.
Isäni on kännipäissään haukkunut avomieheni kun soitti tälle ja perään soitti myös minulle ja sain kuulla pahemmat haukut. Isä on luvannut olla raittiina kun tulemme harvoin käymään, mutta silti hän on ollut päissään.
Nyt hänellä todettiin kasvain takaraivossa. Juominen pitäisi lopettaa, mutta ei hän lopeta...
Olen joutunut kyseenalaistamaan itseni tiedon kuullessani, sillä joskus jopa toivon, että hän menehtyisi siihen ja saisin vihdoin äidin itselleni ja muuttamaan lähemmäksi minua ja että vihdoinkin voisi hengittää vapautunutta ilmaa kun käy kotona. Tuntuu, että laiminlyön myös äitiäni kun käyn niin harvoin kotona...
Pelkään että äiti menehtyy ennen isääni, koska hän tekee kahta raskasta työtä pienellä palkalla ja toinen vain juo ne. Ja minä en voi muuta kuin itkeä äidin puolesta täällä kaukana :cry:
Kaipaan hirveästi äitiäni..Äitini soitti äsken, ja ehdotin, että jos hän tulisi juhannuksena mökille mieheni suvun seuraan, mutta ei hän tule. Isäni on kännissä ja jonkun pitää vahtia häntä sillä äitini pelkää myös kahden koiransa vuoksi, että niille ei tapahdu mitään. Ja minä murenin taas pieniksi palasiksi......
Ehkä elämä helpottaa joskus ja saan vihdoin istua äitini kanssa kahdestaan ja nähdä hänet onnellisena.. Ehkä joskus...... :cry:

dani

Myös minun isäni oli alkoholisti. Lapsena toivoin isäni kuolevan, ja niinhän siinä sitten kävi. Joskus syytin itseäni, että siksikö isä kuoli koska niin toivoin, mutta olen tajunnut että eihän se minun syyni ole. Kuulostaa kamalalta, mutta taitaa olla perheeni (ja ehkä isänikin) kannalta parempi että hän nukkui pois. Luulen, että elämäni olisi aika erilaista jos isäni olisi vielä hengissä ja joisi samaan malliin. Äitini on ollut kunnioitettavan vahva, ja nyt hänellä taitaa olla asiat paremmin kuin koskaan ja kerrankin hän saa nauttia täysillä elämästään. Kaipaan isääni, tottakai, mutta uskon että näin oli tarkoitus tapahtua ja isällä on varmasti parempi olla nyt siellä jossain.

Miffy

Meijän isi ei ole sinänsä alkoholisti, mutta juo kuitenkin liikaa. Lähinnä kaljaa, mutta joskus myös väkeviä (nykyään enenvissä määrin...). Meiän äiti kärsii jo tuostakin ja isän terveys myös. Sillä on jo nyt kaikkea kremppaa ja kova stressi, että varmasti elinvuodet tollasestakin jo vähenee. Tämä nyt ei sinänsä ole mitään aiempiin kertomuksiin nähden, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa, koska muakin ahdistaa jo tällainen.

Eikä meiän porukoilla muutenkaan mee kovin hyvin. Muakin surettaa meiän äidinkin puolesta - mä haluaisin että se olis onnellinen, mutta eipä taida olla.

Meiän pappa juo tosi paljon ja pelkkiä väkeviä, ja mamma kärsii. En tiiä, kai se sitten on geeneissäkin. hyvää vauhtia olen mä samalla tiellä :roll: Kummaa vaan on se, ettei oma juominen yhtään ahdista.

Smooth

Oma isäni on myös alkoholisti ja niin myös monen ystäväni. Se ei ole helppo asia myöntää. Oikeastaan meillä tuntuu melkein kaikki suvun miehet olevasn alkoholisteja. Itselläni on ehkä juuri siksi niin negatiivinen suhde alkoholiin, enkä sitä voi "nauttia" ilman syyllisyyttä.

Asun nyt pois kotoa, mutta ei ole kiva mennä kotiin ja nähdä mitä se elämä siellä olikaan. Haluan vain aina pois, mutta sitten taas tunnen syyllisyyttä kun äiti joutuu kestämänn isää joka päivä (vaikkei isä nyt joka päivä humalassa olekkaan). Isä uhkaa humalassa tappaa kaikki ja on muutenkin välillä aika pelottava. Kerran hän meinasi ampua itsensä, koska pelästyi äidin soittaneen poliisin. Sain hänet ympäripuhuttua, mutta sillä hetkelläkin ajattelin että teen sen vai siksi etten halua nähdä sitä omin silmin (hänellä siis oli ase jo esillä jne.).

Nyt on taas joulu tulossa. Ei siitä ainakaan onnellinen perhe joulu tule isän vuoksi, mutta ei sitä yksinkään halua olla jouluna.

Murehtija

Mun isä ei nyt ehkä ihan alkoholisti oo mut kyl se vetää hirveet peput ollalle joka viikonloppu...ettei peräti 2 päivää putkeen. Se alkoi sillä et se rupes juomaan yhen tai kaks kaljaa jokaisen työpäivän jälkeen ja määrä senkun kasvoi. Muistan aina miten nuorempana pelkäsin pikkujouluaikoja kun tiesin että isä tulee kotiin ja oksentaa koko aamuyön.

Lopultahan sitten saimme vuoden 2003 jouluna tietää että se on noilla "humppareissuillaan" tehnyt aika lailla muutakin kun vaan "juonut pari". Naisissa se oli kulkenut jo 8 vuotta ja meni sitten ja rakastui johonkin kotikuntamme jakorasiaan (anteeksi suora ilmaus taas vaihteeksi).

Puoli vuotta äiti taisteli niiten avioliiton eteen mutta isä oli ihan sekaisin. Nyt ne on eronneet ja äidillä on uusi miesystävä ja isä on kihloissa sen uuden naisensa kanssa ja railakas meno jatkuu edelleen. Muuten isä on tasoittunut ehkä hieman ja mä olen ollut sen kanssa nyt ihan hyvissä väleissä ja tekis mieli nähdä sitä useimmin muttakun viikonloppuisin se on AINA kännissä.

Itseäni huolestuttaa isän terveys etenkin siltä suunnalta että tämä sen nainen on aika provoisoiva ketä tahansa kohtaan kännissä...Myös itse saan joskus morkkiksia juomisesta, etenkin hirveiden bileputkien jälkeen. Tykkään myös joskus viikolla ottaa yhen tai kaksi saunasiideriä josta äiti jaksaa aina nalkuttaa ja huutaa vaan jos sanon että pystyn kyllä olemaan juomatta jos niin haluan...Toisaalta täytyy myöntää että nautin siiderin mausta ja siitä KEVYESTÄ humalan tunteesta etenkin jos oon menossa baariin mutta räkäkännejä vihaan yli kaiken. En jaksa ymmärtää ihmisiä jotka juovat itsensä siihen kuntoon.

Nakkis

Mun appiukko on alkoholisti.

Viimeksi eilen soitti kännissä kuin ampiainen ja alkoi ensimmäisenä haistattelemaan (hänen mielestä se on hurjan vitsikästä).
Minäpä kilahdin aian täysin. Sanoin tiukalla äänensävyllä seuraavan rimpsun: Se on hirveen kiva, kun soitat ja alan ensimmäisenä haistattelemaan, että haista kuule ite!

Oli pitkän aikaa hiljasta ja sitten olisi pitänyt antaa hänelle anteeksi, kun se on hänen tapansa.
Ilmoitin yhtä tiukalla sävyllä, että se tapa on paras kuopata, että mä en ala kuuntelemaan yhtään haistatteluja keneltäkään piste.

Olen ennenkin paiskannut samalla mitalla apelle takaisin, olen siitä veemäinen, että minun silmilleni ei vanhat juopot hypi, he jäävät aina toiseksi, jos minulle alkavat haastamaan.

Mieheni meinasi, että lauantaina mennään heti aamusta sinne, ettei se ole ehtinyt aloittaa ryyppäämistä, mutta enpä taida vaivautua. Minun 1- vuotiaan pojan joulua tai omaa joulua en ala pilaamaan yhden säälittävän alkkiksen takia.

Sen takia, että "alkoholismi" on sairaus, se oikeuttaa heitä käyttäytymään miten sattuu :roll:
No, mä olen raskaana. Saanko minäkin nyt hyppiä kaikkien silmille?

(piti päästä purkautumaan, pahoittelut :oops: ja täydet sympatiat kaikille, jotka joutuvat elämään alkoholistin kanssa jollain tapaa. Voimia jokaiselle)

Nannerl

Mun isälläni on myös ollut alkoholiongelma. Se tosin ilmeni hieman eri tavalla kuin teidän muiden kohtalotovereiden *empatiaa*

Isäni on korkeasti koulutettu ja hänellä on aina ollut hyvä työpaikka ja muutenkin päällisin puolin asiat kunnossa. Just joo... Itse asiassa hän oli ollut vakavasti masentunut hyvä ettei murrosiästä lähtien, ja sitten vielä sen ja äidin toinen vauva (eli mun isoveli) kuoli kuukauden iässä...

Minä pienenä lapsena näin vain sen, että isä makasi illat pitkät sängyllä itkemässä ja sitten äiti meni sinne juttelemaan ja minä yritin kuulla mitä ne puhuivat, enkä tietenkään ymmärtänyt että miksi isillä on paha mieli.
Ollessani kymmenen vanha tämä homma sitten kärjistyi niin pahaksi, että eräs kaunis viikonloppuaamu äiti sanoi isälle, että "nyt lähdetään" ja niin sitä mentiin päivystävälle psykiatriselle osastolle. Siellä isä sitten olikin seuraavat kuukaudet, ja vuoden päästä toiset.

Alkoholiongelma tuli minulle ilmi vasta näiden sairaalajaksojen jälkeen. Mielestäni isä oli aina juonut kohtuullisesti, eikä hän koskaan edes käyttäytynyt humalaisen tavoin. Sitten kerran illalla tuli puhelu että isä oli ajanut autonsa ojaan kännipäissään. Puhelu tuli sentään isältä itseltään eikä poliiseilta. Äiti oli hemmetin vihainen ja minä taas aivan hämmennyksissä, että mikä isillä nyt on, kun se noiden sairaalajaksojen jälkeen pärjäsi niin hyvin.

En tiedä, miten tämä juttu tarkalleen saatettiin päätökseen, mutta epäilen että äiti uhkasi tehdä jotain, ellei viinanjuonti lopu. AA:ssa isä sitten raitistui ja on nyt ollut raittiina ja ilman sairaalajaksoja jo monta vuotta. Hän oli siis perinteinen suomalainen työnarkomaani-juoppo.

Nykyään minulla on isän kanssa oikein hyvät välit, ja tuntuu että olen saanut ainakin jonkin verran takaisin niitä lapsuuden menetettyjä vuosia isäsuhteen kannalta. Näen joskus painajaisia siitä, että isä on taas ruvennut juomaan ja muuta kamalaa, mutta enimmäkseen en onneksi ajattele koko asiaa. Lapsuuden kokemukset (yhdessä monen muun asian kanssa) johtivat kuitenkin siihen, että lukioiässä minäkin masennuin niin vakavasti, että tarvitsin aivan ammattiapua. Mutta saanpa kiittä onneani, että meidän perheessä nuo masennusasiat jo tunnettiin ja minä sain apua jo varhaisessa vaiheessa ja nyt elämä hymyilee ja sitä rataa.

Että tällainen tarina täällä. Jaksamista kaikille jotka painivat näiden asioiden kanssa.

tiikeli

Täälläkinpäin appiukolla on alkoholiongelma, ja hyvin on periytynyt myös pojalle... :?

Miksi pitää 'ottaa' kaikki mahdolliset vapaapäivät ja istua kotona sohvalla ja tuijottaa telkkaria!? Ja öristä, syytellä kaikenlaisista kummista asioista, ja vaatia kaikkea. Ihan kuin asuisi lapsen kanssa.

Eilen oli krapulapäivä ja olisi ilmeisesti kaivannut seuraa jne, mutta minäpä en vaan jaksanut jutella miehen kanssa jne, olin vaan koneella. Ei voi aina jaksaa katsoa sitä samaa naamaa mikä on just muutaman illan ollut känni-ääliö. Sitten multa vielä kysellään että miksi olen "pahalla päällä".. Lähinnä halusin vaan olla yksin ja RAUHASSA.

Mä en TAJUA. En TAJUA. Mitä vikaa on selvinpäin olemisessa. Tai miksei voi ottaa vaan sen verran ettei sammu sohvalle. Viikonloppu ei ole mitään "vapaa-aikaa" mulle jos joudun katselemaan toista joka ehtii jo aamusta aloittaa ryyppäämisen.

Miksei se edes YRITÄ. Suunnilleen kerran 2-3 kuukaudessa tulee joku "mun on pakko lopettaa tää ryyppääminen" -itsesääli. Usein kyllä vaan kännissä tai krapulassa sekin. Heti kun on hyvä olo, niin eikun oottamaan perjantaita.

*muokkaus*

Oon miettinyt että näyttäiskö sille jotain AA-oppaita tms, mutta se voi ottaa sen tosi pahana v*ttuiluna tai jotain. Monta kertaa oon meinannu laittaa linkkejä sille koneelle että vois käydä katsomassa. Ehkä vois nyt Tipattoman tammikuun piikkiin laittaa jonkun tuollaisen... Ite ainakin meinaan olla koko kevään selvinpäin (lukuunottamatta 2 synttäreitä), ja laihduttaa.

tiikeli
Nakkis
^ Miten sä jaksat seurustella ihmisen kanssa, jolle alkoholi on elämän (tai viikonloppujen) suola?

Viikolla se on ihan täysin toinen ihminen kuin viikonloppuisin.

Nakkis

En siltikään ymmärrä, että miksi sietää sellaista, joka satuttaa :?
(ei mun kuulu edes ymmärtää vieraiden ihmisten aivoituksia. ajattelen vain itseäni vastaavaan tilanteeseen, niin kyllä alkaa sappi kiehumaan ja ihan vain pelkästä ajatuksesta)

Fanni

Meillä menee viinaa kyllä litratolkulla. Meillä iskä ja äiti juo molemmat. Seittemän vuotta sitten tämä kaikki alkoi, silloin niillä alkoi olemaan ongelmia parisuhteessaan. Ja siitä asti äitikin on kännitellyt joka ikinen v-loppu! Kyllä isäni on juonut paljon jo silloin ku olin pieni, mutta tänäpävänä se juo aina, kun on vapaalla. Kyllä se käy töissä, sillä on vuorotyö. Eli keskellä viikkoakin voi olla pitkiä vapaita ja silloin kyllä viinaa menee. Ei se kuitenkaan koskaan juo "putkeen monta päivää" mutta joka ilta kuitenkin. Ja aina kun tulee töistä, jopa yövuorosta tullessaan kuuden aikaan aamulla täytyy saada "rentoutumisryyppy" :roll:
Äitini on alkanut juomaan myös paljon. Ennen se joi vain isän seurassa, mutta nykyään vaikka iskä olisi v-loppuna töissä, äiti istuu täällä yksin juomassa. Ja se ottaa päähän.
Ennen vanhemmat riiteli ja tappeli paljon kännissä. Oon 11-vuotiaana soittanut poliisitkin paikalle. No siihenhän tuli mukaan sitten kaikki sosiaalivirkailijat ym, sanoivat että minut ja siskoni viedään pois jos tulee vielä jotain tämmöstä. No tulihan sitä, mutta en mä enää uskaltanut soittaa poliisille kun pelkäsin että mut vietäisiin pois! :shock: Olis kyllä ehkä välillä ollut syytä soittaakin, mutta enhän mä uskaltanut sitten enää..

No joo, kyllä tämä tuosta on jo rauhoittunut, eikä mulla olis oikeastaan todellakaan syytä valittaa kun omistan kaikki mitä tarvitsen ja on hyvä koti, eikä täällä kuitenkaan ole niin kauheaa, kuin teillä joillakin täällä. Silti aina kun tulee tämä puheeksi, katkeroidun niin hirveästi kun alan muistelemaan mitä oon kuitenki joutunu kokemaan kaikkien muitten vaikeutteni lisäksi. Ennen tapasin aina vertailla kavereideni perheitä omaani ja unelmoin siitä että mullakin olisi sellainen perhe niinkuin niillä, vanhemmat eivät koskaan juoneet, korkeintaan yhden saunakaljan, tai viiniä ruoan kanssa :roll:

Oon luvannut itselleni että jos joskus saan lapsia, en todellakaan aio juoda ja rällästää. Eihän lapset hauskan pitoa estä, mutta kyllä kohtuus tässäkin asiassa.

Ja en mä tiedä haluaisinko mä ihan himouskovaisia vanhempiakaan, niinkuin joillain ystävilläni, koska sekin on vaikeuttanut joidenkin ystävien elämää. Ja niinkuin sekin, että mun poikaystävän äiti on uskovainen, eikä uskonnollisten syiden vuoksi halua esimerkiksi että mä ja poikaystäväni muutettaisiin yhteen ennen naimisiin menoa. Ja sen takia sitten elämä hankaloituu, ku haluais kuitenki elää omaa elämää, mutta kuitenkaan loukkaamatta ketään.

Mun vanhemmat on myös ollut eroamassa kerran, ja siihen aikaan toivoin sitä varmasti koko sydämmestäni. Se oli yläasteen alkuaikoina, ja silloin oli kyllä kovat ajat täällä kotona, vaikka tiedänkin että muilla on ollut varmasti pahempaa. Harmi että on olemassa tämmöistä, mutta yritän aina ajatella niin, että jokaiselle on oma tarkoituksensa ja se kans että jos ei olisi pahuutta, ei olisi myöskään hyvyyttä. Ainakin kun tämmöistä, tai mitä tahansa pahaa sattuu kohdalle, osaa sitten arvostaa niitä hyviä ja onnellisia hetkiä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat