Ilkeä isosisko :( - Ihmiset ja ilmiöt

Tuhkimo II

Etsin aihetta, en löytänyt, aloitan siis uuden.

Pähkinänkuoressa: minulla on itseäni viisi vuotta vanhempi isosisko. En ole pitkään aikaan tuntenut häntä kohtaan mitään muuta kuin nihkeän negatiivisia tunteita. Kai jossakin alla vielä muhii jokin rakkauden tyyppinen tunne, mutta enimmäkseen en viihdy siskoni seurassa, en juuri halua puhua hänelle tai tehdä hänen kanssaan mitään.

Siskoni on mielestäni täysin erilainen kuin minä. Hän harrastaa eri asioita, arvostaa eri asioita ja haluaa tulevaisuudeltaan aivan eri asioita kuin minä. Joskus minusta tuntuu kuin se, mitä minä haluan elämältäni, olisi hänestä jotenkin halveksittavaa. Lähes aina, jos minä teen jonkun mokan, ison tai pienen, hän käyttäytyy kuin olisin aivotonta pohjasakkaa.
Kaikista eniten minua kuitenkin loukkaa, sapettaa, suorastaan korventaa se, miten rumasti hän kohtelee äitiämme:

Sisko asuu väliaikaisesti lapsuudenkodissamme ennen kuin muuttaa uuteen asuntoonsa. En voi käsittää, miksi hänen on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa sopeutua lapsuudenkotimme rytmiin: viimeksikin, kun olimme ruokapöydässä, hän vain mäkätti sitä, miten isä ja äiti heräävät ennen aamukahdeksaa viikonloppuisinkin (sisko itse ei juuri tee muuta kuin juhlii ja nukkuu krapulaansa aina iltapäivään asti). Hän haukkuu äitiämme, sitä, miten isä ja äiti elävät, miten "hän ei koskaan saa sen siunaaman rauhaa".

Samoin, jos minä olen tullut käymään kotiin, ei hän halua edes tulla pois huoneestaan, kun me muut ruokailemme yhdessä. Hän vain käy töissä, katselee telkkaria, ryyppää tai on krapulassa. Minä inhoan sitä, mitä hän tekee.

Samoin, kun viimeksi olin kotona, löysin itseni pesemästä hänen pyykkejään, jota oli ehtinyt kertyä melkoinen kasa. Silloin se iski: Minkä vitun takia minä tätä teen? Miksi minä suostun tähän? Nytkin olen viikonlopuksi menossa kotiin, ja sain juuri kuulla, että viikkosiivous jää minulle. Siis minulle, joka tulen kotiin (200 km päästä) hoitamaan lemmikkejämme siksi, koska siellä asuva sisareni ei sitä "ehdi" tehdä.

Minä en pidä sisarestani enkä hänen käytöksestään. Minun tekee mieli huutaa ja raivota aina, kun hän arvostelee äitiämme tai tämän tekemisiä. Minä en toisinaan edes haluaisi, että minulla on sellainen sisar. Mieux seule que mal accompagnée! Minä inhoan hänen itsekeskeistä käytöstään.

Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia? Miten olette menetelleet? Minusta on alkanut tuntua, että 10 vuoden päästä tällä menolla minulla ei käytännössä enää ole siskoa. :(

Kommentit (3)

Antigone

Perheasiat on aina jotenkin hankalia.. Lähinnä sen takia, että ainakin itselläni on sellainen käsitys, että omaa perhettään täytyy rakastaa oli sitten miten vaikeaa tahansa. MUTTA, vaikka itselläni on ihan hyvät välit sisariini, monella ystävälläni tilanne ei ole yhtä auvoinen, vaan pahimmassa tapauksessa välit sisariin ovat menneet kokonaan poikki.

Voisiko olla, että perheen käsite on paljon laajempi kuin verisukulaisuusrajoitteet antavat ymmärtää. Josko ne ihmiset jotka ovat meille kaikkein rakkaimpia ja tärkeimpiä voivat muodostua perheeksemme. Verisukulaisuus kun ei riitä takaamaan ehdotonta ikuista kiintymystä ja rakkautta, ainakaan sisarusten välillä.

En tiedä mitä sinun tulisi tilanteessasi tehdä, en tosiaan.. Riippuu miten paljon pystyt nielemään? Voisitko kuvitella, että siskosi käy nyt läpi jotain myöhäistä murrosikää? Ne kun tuppaavat menemään ohi ajan ja kärsivällisyyden kanssa. En tiedä oletko jo keskustellut vanhempiesi kanssa, mutta ottaen huomioon, että siskosi asuu heidän luonaan uskoisin, että he ovat nyt hyvässä asemassa vaikuttamaan siskosi toimiin..

yaniz

Ikävä kuulla, että siskosi repii perheen sisäistä rauhaa noin.

Minulla on isoveli, jonka kanssa nykyään tulen loistavasti toimeen, mutta kun hän oli pahimmassa murrosiässä, hän kohteli minua todella ala-arvoisesti myös. Jos yritin kysyä nevoa vaikkapa johonkin tietokoneohjelman käyttöön tms, sain vain haukkuja avuttomuudestani ja mistä lie. Veljelläni se oli ohimenevä vaihe, toivon että on sinun siskollasikin!

Kuulostaa ylipäänsä siltä, ettei siskoasi kiinnosta ''elämä'' tai ainakaan perhe-elämä eikä hän ylipäänsä näytä kunnioittavan kanssaihmisiään, tulevaisuuttaan tai mitään laisinkaan. Mistäköhän se voisi johtua? Onko siskollasi sisäisesti jotain ongelmia, masennusta, välinpitämättömyyttä tai jotain?

Mielestäni aikuisen ihmisen pitäisi kunnioittaa vanhempiaan (vaikkei rakastaisikaan) ja elää heidän ehdoillaan, jos asuu heidän luonaan.

Kaikille olisi helpompaa, jos siskosi tajuaisi oman käytöksensä lapsellisuuden, pystyisi hyväksymään vanhempiesi ja sinun elämäntavat jne. Eli voisiko asiaa ottaa vaikka koko perheen voimin puheeksi? Tai mitä vanhempasi ajattelevat asiasta ylipäänsä? Ainahan kannttaisi yrittää selvittää asia, jos siskosi vaikka heräisi katkeraan todellisuuteen. Jos se ei onnistu, niin tilanne on silloin todella inhottava.

Toivottavasti asiat järjestyy, jaksamisia! <:

Sea horse

Lainaus:
Siskoni on mielestäni täysin erilainen kuin minä. Hän harrastaa eri asioita, arvostaa eri asioita ja haluaa tulevaisuudeltaan aivan eri asioita kuin minä. Joskus minusta tuntuu kuin se, mitä minä haluan elämältäni, olisi hänestä jotenkin halveksittavaa. Lähes aina, jos minä teen jonkun mokan, ison tai pienen, hän käyttäytyy kuin olisin aivotonta pohjasakkaa.

Kuin mun näppikseltä.

Minä olen katkaissut välini isosiskooni, sillä emme vain yksinkertaisesti tule toimeen. Toivon, että joskus (kun olemme molemmat aikuistuneet) saisimme suhteemme edes moikkailu-asteelle.

Tsemppiä sulle kuitenkin! Uskon, että ajan kanssa teidänkin tilanteenne rauhoittuu.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat