Sopeutumisen kuvottavuudesta.. - Ihmiset ja ilmiöt

Miffy
sira

No tänkin voi ajatella sillain, et mihis niitten köyhien maiden asukkien on pitänyt sopeutua? Niillä on iankaikkisesti ollu asiat yhtä paskalla mallilla, kun taas länsimaissa ihmiset ovat sopeutuneet/sopeutuvat kokoaikaiseen kehityksee

Näin jos sanoo, ei tiedä kovin paljoa historiasta.

Vahvat länsimaat ovat riistäneet köyhiä maita (esimerkiksi Afrikan maita) niin kauan, että ei ole mikään ihme, että niiden on vaikea päästä jaloilleen. Tästä riistosta esimerkkinä siirtomaatouhut, jotka jollain lailla yhä jatkuvat; köyhät maat tuottavat raaka-aineita, rikkaat maat ostavat halvalla ja keräävät voitot. Rakennetaan jopa kauppsaartoja. WTC toimii hyvin epäreilusti, samoin IMF; rikkaiden maiden ehdoilla ja hyödyksi.

Kommentit (8)

june

Mä henk. koht. miellän sopeutumisen ulkopuoliseen maailmaan lähinnä toisten huomioon ottamisena. Koska meitä on pakattu tälle pikkuruiselle pallolle yli kuusi miljardia, olisi mahdotonta olla sopeutumatta. Tai kaiketi kaikki on mahdollista, mutta se rasittaa ympäristöä liikaa, jos yksi päättää, että nytpä elän just niinku mua huvittaa. Yhteisten sääntöjen kyseenalaistaminen on toki suositeltavaa, sillä välillä niistä löytyy huomattaviakin epäkohtia, mutta kyse onkin silloin jo eri asiasta. Tiiviisti sanoen. Sopeutumalla teemme elämisen yhdessä mahdolliseksi ja mikäli ei tällaisiin "epämiellyttäviin myönnytyksiin" ole valmis, kannattaisi tarkistaa hitusen omia asenteitaan.

sira
Miffy
Oikeasti, maailmanlaajuisesti suurimmat sopeutujat ovat köyhät maat ja länsimaat elävät juuri kuten haluavat.

No tänkin voi ajatella sillain, et mihis niitten köyhien maiden asukkien on pitänyt sopeutua? Niillä on iankaikkisesti ollu asiat yhtä paskalla mallilla, kun taas länsimaissa ihmiset ovat sopeutuneet/sopeutuvat kokoaikaiseen kehitykseen.

Toisaalta ymmärrän ketjun aloittanutta, toisaalta en. Esim. ihmiset, jotka kapinoivat ja haraavat joka asiassa vastaan ehdottamatta itse parempaa vaihtoehtoa, eivät ansaitse kunnioitustani. Kumminkin kun ajatellaan, niin tämä valtio on rakennettu sille pohjalle, että jokainen pitäis oman paikkansa puhtaana, eikä turhaan aiheuttaisi ongelmia.

Mutta tietysti on paljon asioita, joita vastaan pitää taistella (mutta en käyttäisi sanaa kapinoida, joka kuulostaa teinien touhuilta) esim. kaikki tietää jutut pedofiilia, rasismi jne.

Neppis_

Hmm.. kuulostaa hieman uhmakkaalta. Mainitakseni etten juuri itsekään niitä sääntöjä kuuntele saati tottele täs yhteiskunnassa, mutta Massaan sekoittuminen ja mielisairaalan sääntöihin "sopeutuminen" on kyllä kaks eriasiaa. On HYVÄ että sairaaloissa (varsinkin kun on kyse pääkopasta) On säännöt, miten muuten siellä sit elettäs -niinkun MINÄ haluan! :?: .. hmh eipä kovin monen kohdalla parantumista todettaisi.
Varsinkin jos paikka on nuorille, on aika paljon 13-20 nuoria jotka kapinoi ja älämöi kaikkiea mahdollista vastaan -kun ei sopeuduta joukkoon.
(no tosin tossahan yhteydessä se pätee.. hmm *pohdintaa*)

Anyway yritän vain sanoa että Monet eivät ikunakuuna päivänä sovi tähän maailman kierteeseen,oli säännöt sit minne suuntaan tahansa..
aina teitä kapinoijia löytyy. [eikä nyt kukaan polta hihojaan :) ]

Mielisairaala on oikea paikka suurinmalle osalle potilaista, siellä on käytössä eri mekanismit kun mitä täs vapaana höykytyksen keskellä.
Moni kaveri on paikkaan eksynyt ja yli puolet on palannu terveempänä kotia.

Ja mitä jääräpäähän tulee, Se on sun luonteessas. juurtunu ja pysyy.

figaro

Sinulla on sanoissasi pointtia. Loppujen lopuksi se vastaan hangoittelun kautta asioihin sopeutuminen on enemmän opettavaista kuin se, että kaikki menee kuin vettä vain.. Samalla oppii omasta luonteestaan, ylpeydestään jne.

Toisaalta.. meitä on niin moneen junaan tässäkin suhteessa. Toiset menee aina helpoimman kautta, toiset taas aina vaikeimman - vaikkeivät niin tahtoisikaan.

sira

Öö, no lähinnä tarkotin just tuota mutta ilmaisin "kierosti". Siis, köyhiä maita on aina, läpi historian sorrettu ja tähän asiaan ei kai ole tullu kovin konkreettista muutosta!? (Paitsi orjuus tms.)

Nyt kyllä meni ilmaisut aika kiertoteille..heh heh ja muutes, aika paljo tiedän historiasta ja aina oon ollu todella kiinnostunu! :lol:

Lizzie

Tavallaan sun jutussa on pointtia. Toisaalta tuli vaan heti mieleen, että valitettavasti yhteiskunnassa toimiakseen on noudatettava tiettyjä sääntöjä, esim. Suomen lakia. Jos kaikki menis vastavirtaan ja olis "jääräpäitä" jne, homma ei toimisi. Esim. pedofiilit tietävät kyllä, että lapsen raiskaaminen on laissa väärin, mutta eivät välitä siitä ja ovat "jääräpäitä".

Mieluummin mukaudun ja sopeudun ja elän pelisääntöjen mukaan, vaikka kaikkea kivaa en sitten pääsisikään tekemään, vaikkapa ajamaan kännissä autolla tai varastamaan ihania vaatteita.

Ihmettelen, että millä tavoin se sääntöjen vastainen eläminen palkitsee?

Mua henkilökohtaisesti ärsyttää sellaiset "oman elämänsä eläjät" (jota kaikki tekee) jotka eivät välitä samoista säännöistä kuin muut ja kokevat olevansa niin ihania ja khuuleja mennessään vastavirtaan ja samalla aiheuttavat muille harmia. Tarkoitan tässä lähinnä lain rikkojia.

Omaa järkeä saa käyttää, kaikkeen ei tarvitse sopeutua (jos kyse ei ole lain määräämistä asioista). Toisaalta, kapinointi ihan kapinoinnin takia on mun mielestä lapsellista ja epäkypsää.

menthol

Inhoan sopeutumista. Se oli nuorena helpompaa, enää se ei vaan vetele. Sopeutuminen asioihin NEUTRALISOI vaan niin vitusti. se lyhyellä tähtäimellä tekee asiat kyllä helpo0mmiksi, mutta ei palkitse, ei YHTÄÄN. Mieluummin ajaisin itseni vaikka tuhon partaalle omin ehdoin, se olisi niin paljon hienompaa kun harmaaseen massaan sekoittuminen. Elämäni rankin sopeutuminen oli mielisairaalaan joutuminen. jouduin lyhyessä ajassa sopeutumaan sairaalan sääntöihin (en esim. päässyt pariin viikkoon ollenkaan ulos, oli ruoka- ja nukkumaanmenoajat sekä vahva lääkitys joka vei melkein horrokseen). Kesti pitkään päästä yli, mutta sen jälkeen olikin helpompaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna tein oikein, kun taistelin vastaan kynsin ja hampain. Jos olisin heti hyväksynyt kaiken paskan, en olisi saanut siitä mitään irti. On siis paljon parempi olla jääräpää ja antaa ympäristön pakottaa sopeutumaan kuin päättää itse sopeutuvansa semmoiseen mihin ei kannata. Olen jääräpää. Kannattaa olla jääräpää.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat