Lemmikin menetys - Ihmiset ja ilmiöt

k87
hannatus
k87
meiltä kuoli iki-ihana labradorinnoutaja kesällä 2004.

Meijän oli kans labradorinnoutaja. Ollaan tykästytty siihen rotuun ku ne on nii lempeitä palleroita :) Kesällä tuleva on myös labbis.

juurikin ton lempeyden takia itekkin haluaisin sellasen sit vielä joskus ottaa. miehen allergia vaan rajottaa aika paljon :?

Sivut

Kommentit (49)

neesha

meijän mossu kuoli tammikuussa oli sairastellu jonki aikaa muttei sitä päältä päin huomannut ku vasta päivä ennen kun se jouduttiin lopettaan mitään ei voinu tehä.ois täyttäny vappuna 11.
5 vuotta sitten kuoli myös meirän bagheera saman tyyppiseen sairauteen.

R.I.P

Katya

Varmaan yli kymmenestä lemmikistä oon joutunu luopumaan erilaisten syiden takia.. :(

vaikeehan siitä on päästä yli varsinki jos lemmikki on kuollut. ku multa monta vuotta sitten kuoli lemmikki olin tosi pitkään itkusilmässä mut viimesimmän lemmikin kuollessa itkin sitä päivän ja se loppu siihen. tottakai kamala ikävä oli ja on mutta ku ei mikään sureminen tuo ketään takasin.

On hyvä jos tietää kuitenki et lemmikillä on kaikki hyvin. Se lohduttaa jonki verran. Ja kyllä niillä kuolleillakin on onneks edes hyvät olot....

nookuliina_

itkettää kun lukee näitä juttuja. :cry:

minäkin on menettäny muutaman lemmikin. mulla oli 2 pupua koun asuin vielä kotona. saimme ne ilmaiseksi äitin työkaverilta ja minä kiinnyin niihin heti.. vuoden ajan ruokin niitä joka päivä ja istuin niiden kanssa ulkorakennuksessa jossa niiden piti olla muiden perheenjäsenten allergian vuoksi. :(
jouluna 2005 sitten menin viemään pupuille ruokaa ja toinen pupuista vaan makasi maassa. :cry: itkin paljon kun ymmärsin että puppea ei enää ole. :cry: pari viikkoa sen jälkeen myös toinen pupu arttu menehtyi.. luultavasti yksinäisyyteen.. :cry:

sain myös hamsterin Lillin kesällä 2005 kun puputkin vielä elivät. se oli kanssani samassa huoneessa ja oli aivan ihana karvapallero.. viime marraskuussa suunnittelimme muuttoa rakkaani kanssa yhteen ja tottakai lilli oli tarkoitus ottaa mukaan.. muutama päivä ennen suunniteltua muuttoa Lilli kuoli. :cry: kultakin itki kun oli tykästynty lilliin niin paljon jo.

eihän uudet lemmikitkään voi koskaan korvata menetettyjä lemmikkejä, mutta meillä on uusi hamsteri hansu. :D ja tammikuussa perheeseen liittyi pupuvauva <3 lämmöllä muistelen menetettyjä lemmikkejä. :) ne ovat nyt enekelitä jossakin ja elämää vilkastuttaa uudet otukset. :D

Bluegirl

Miten voi olla että suren lemmikkini menetystä kuin ihmisen kuolemaa? Jouduin erotilanteessa jättämään rakkaan kissani ex-mieheni luo maalle. Aikaa on kulunut jo lähes vuosi. Onko kellään samansuuntaisia kokemuksia ja kuinka pääsen eteenpäin, että unohtaisin kissan? Asia tekee niin kipeää. :( Olenkohan ihan outo..? Yksinäisyyttä tämä ei ole. Uusi miesystävä on ja ystäviä.

cosmo21

Minäkin olen joutunu luopumaan kissasta pikkuveljen allergian takia ja ei todellakaan ollut helppo tilanne, sydän särkyi. :cry: Olen sitä mieltä, että sen asian kanssa oppii elämään, mutta siitä ei koskaan pääse täysin yli.

Lucky Lady

Lemmikin menetys on ihan oikeasti rankkaa. Suren yhä ensimmäistä kissaani, joka vajaat viisi vuotta sitten piti lopettaa sairauden vuoksi. Suru on yhä, vaikka talo on täynnä ihania kisulaisia. Kyllä sen poisnukkuneen muistaa silti aina.

Jotenkin minä suhtaudun eläimen kuolemaan melkein raskaammin kuin ihmisen. Tämä siksi, että ihmisellä sentään on (yleensä) keinot vaikuttaa elämänlaatuunsa, kun taas eläin on ihmisen hyväntahtoisuudesta ja tietämyksestä riippuvainen. Tulee mietittyä, olisinko voinut jotenkin estää kissani kuoleman, pidentää ja parantaa sen elämää jotenkin...

James Branleur

:cry: tämä topic palautti mieleeni siskoni lemmikkigerbiilin kuoleman... en välittänyt mitään siitä sen elinaikana, mutta kun se kuoli, huomasin yllätyksekseni surevani sitä. olin surullinen, vaikkei se edes ollut minun lemmikkini. voin vain kuvitella, kuinka pahalta oman lemmikin menetys tuntuu...

sen kuolemasta on aikaa jo yli 3 vuotta

Bluegirl

Sen takia varmaan suren kisssaani niin paljon, koska eläimillä on ihmeellinen taito lohduttaa ja ymmärtää. Niitten ei tarvi muuta kuin olla suloisia ja tulla viereen niin heti on parempi mieli. Tätä on kai tutkittukin.. Ja sitku mun kissa oli vielä niin hemmoteltu ja se piti mua jotenki emohahmonaan. Aina töitten jälkeen mahan päälle kehräämään ja mahollisimman lähelle naamaa. ;) Kaipaan sitä karvakerää vaan niin valtavasti.. :(

Lizzie

Meidän ihana kultaisennoutaja kuoli syöpään kun olin 13-v, surin sitä tosi pitkään. Sitten kun olin 14 niin sain oman koiran, mustan sekarotuisen noutajana, mutta muutin 16-vuotiaana pois kotoa ja koira jäi vanhempien hoidettavaksi. He eivät vaavia ehtineet hoitaa kunnolla, joten antoivat koiran jollekin vanhuksille maaseudulle lellittäväksi, ja jutuista päätellen koiruli nauttiis siellä olostaan täysin, sillä on oma nojatuoli olohuoneessa jne. :)

Mutta ilman muuta suren molempia, varsinkin sen ensimmäisen koiran kanssa oli rankkaa, koska koira sairastui, leikattiin, sit oli toivoa, ja sit löysin uuden kasvaimen. :( Ja ne viimeiset ajat koiran kanssa, kun katsoi miten toinen väsyi, lopetus ja kaikki. Ihan hirveetä.

Lemmikin sureminen on ihan oikeaa surua, eikä sitä tarvi häpeillä mitenkään.

Klara

Kyllä lemmikkiä voi surra kuin ihmistä. Meidän kummatkin kissat kuolivat tänä syksynä ja on ollut hirveä ikävä niitä ja surrut murujen poismenoa. Jos lemmikki on ollut tärkeä sitä kaipaa koko loppuelämänsä, oli se kuollut tai sitten muualla. Ootko miettinyt uuden kissan hankkimista? En tarkoita entisen korvikkeeksi, jokainen eläin oma yksilönsä. Uusi kissa voisi kumminkin tuoda iloa elämään, jos on kovin eläinrakas (tai kissarakas)

Bluegirl

Olen toki miettinyt, jos vielä hankkisin jonkun lemmikin, mutta kissaa en voi hankkia, kun asun kerrostalossa ja tykkäisin kuitenkin että kissalla olisi tilaa elää ja olla. Kannatan lajinmukaista käyttäytymistä. Kämppäni on niin onnettoman pieni, että kissa varmasti tylsistyisi.
Osaakohan eläin (kissa) muuten ikävöidä? Muistaako se minut yhä? Toivottavasti se on unohtanut minut kokonaan..

Lucky Lady

Jonkin aikaa kissa ikävöi ja muistaa tutut ihmiset, mutta ajan kanssa se unohtaa eikä enää tunnista jos sattuu törmäämään. Veikkaisin että jokunen kuukausi tähän menee.

Ja mikset muuten ottaisi ihan pesunkestävää sisäkissaa? Esim. simskuja ja itämaisia ei tulisi kenellekään mieleenkään päästää yksin pihalle, tai vaikkapa perskiä. Rotukissojen joukossa on monta erityisesti sisäkissana viihtyvää rotua!

Fanni

Mä tiedän miltä tuntuu menettää todella rakas lemmikki. Meidän pieni koira kuoli syöpään viime jouluaattona, enkä tule koskaan pääsemään siitä täysin yli. Se eli meillä lähes tulkoon 10 vuotta. Se oli yhtä lailla perheenjäsen kuin siskoni, äitini tai isäni. En koskaan tule unohtamaan sitä, mutta aika kultaa muistot :) Kipuun ei auta mikään muu kuin aika, myös uusi lemmikki voisi parantaa haavoja.

Fanni
Lucky Lady
Jonkin aikaa kissa ikävöi ja muistaa tutut ihmiset, mutta ajan kanssa se unohtaa eikä enää tunnista jos sattuu törmäämään.

Riippuu tietenkin miten läheinen kissa on ollut. Uskon että oma kissani muistaisi minut loppuunsa asti, sillä olen kuulunut sen elämään jo yli 13 vuotta ja olen joka päivä sen kanssa paljon tekemisissä.
Koirat ainakin muistavat todella hyvin, sillä entisen koiramme entisen isäntäperheen isäntä kävi meillä monen vuoden jälkeen ja koiramme tunnisti hänet heti. Koko illan istui vain sen miehen vieressä ja halusi rapsutusta. Varmasti muisti ensisen omistajansa :)

Bluegirl

No minä en saanut tuntea kissaani kuin pari vuotta, joten eiköhän se minut unohda ajan mittaan. Harmittaa vaan kun tiedän ettei kukaan enää paijaile sitä niin paljon kuin pitäs. Ex-mieheni ei ole mikään varsinainen "kissa-ihminen". Mut kai se siitä tykkää.. ;) Jätkät siellä viettää poikamies elämää.
Tuota rotukissa-asiaa en muuten tullut ajatelleeksi.. Sitä voisi miettiä. Mutta en aio tehdä hätiköityjä päätöksiä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat