Isäsuhde - Ihmiset ja ilmiöt

morwen84

Haluaisin tietää millaiset suhteet ihmisillä on omaan isäänsä. Oma isäni on puheillaan ja toimillaan tuhonnut suhteensa siskooni ja ajanut veljeni terapiaan ja mielialalääkkeisiin.
Vanhempien eron jälkeen (melkein 10v. sitten) se on juonu aika paljon. Kun se soittaa selvänä tai ei olen aina ihan hajalla... Muutenkaan ei haluaisi nähdä koko miestä, mutta en voi pistää välejä poikki. Ahdistaa ajatuskin nähdä tai soittaa... Onhan se kuitenkin mun ainoa isä...

Sivut

Kommentit (81)

Lucky Lady

Hmm. Aihe on isän sairauden vuoksi ollut aika pinnalla.

Isä ei ikinä ollut kamalan läheinen, ja kun äiti kuoli, välimme olivat (minun puoleltani lähinnä) aika tulehtuneet. Talouden pyörittäminen jäi minun vastuulleni, eikä meillä kuulemma ollut ikinä tarpeeksi siistiä vaikka heräsin arkisin kuudelta ehtiäkseni imuroimaan ennen kouluun lähtöä. Vähän liikaa vaadittu 12-vuotiaalta, mielestäni.

Tilanne rauhottui heti kun täytin 18 ja muutin pois kotoa. Teiniaikoina minä ihan tosissani vihasin isää, nykyään en enää, mutta selvästikään en koe häntä kovin läheiseksi, muuten olisin varmasti järkyttyneempi hänen tilanteestaan.

Kyse kuitenkin on minun ainoasta isästäni ja myös ainoasta elossa olevasta vanhemmastani. En jaksa uskoa että välimme koskaan enää tulisivat kovin läheiseksi. Välitän kuitenkin isästäni ja pidämme yhteyttä vähintään viikoittain. Sen enempää en minä kaipaa. Jos isä nyt toipuu, en usko tapaavani häntä sen useammin kuin ennenkään. Sen kuitenkin olen huomannut, että vuosien myötä olen alkanut arvostaa häntä enemmän. Toivottavasti hänkin tietää sen.

SunLion

ei tulla toimeen..en tiedä haluanko olla missään tekemisissä sen kusipään (kyllä, paremmin en sano) kanssa kun muutan kotoa omilleni. :evil:

Zuzannah

minkäänlaista isäsuhdetta ei ole, en ole yli kymmeneen vuoteen nähnyt tätä, mutta pakon sanelemana olen lähettänyt pari kirjettä. tarkemmin olen asiasta puhunut topicissa Vanhempien avioero... enkä ole siis vieläkään ottanut mitään yhteyttä isäni, vaikka aikomus olikin...

Tapsu

Mein isä on välillä ihana ja välillä raivostuttava. Välillä menee totaalisesti hermot, ja sit yhtäkkiä saattaa muistaa kuinka paljon sitä oikeesti rakastaakaan ja kuinka paljon se on uhrannut meidän kolmen lapsen takia.

Juo joka viikonloppu melkeinpä umpikännit, nyt ehkä vähän vähentäny onneks (en oo enää vkloppusin kattelemassa juoko vai ei kun pakenen poikaystävälle). Riitelee joka päivä äidin kanssa ja muutenkin sillä on hermot vähän turhan kireellä. Saattaa ärähtää jos vaan kysyy jotain asiaa. Kännissä puhuu tyhmiä, loukkaa ja suututtaa muita. On selvinpäin ja kännissä katkera, ja purkaa sen meihin muihin. Puhuu nykyään tosi usein lähtemisestä jne äitin kanssa riidellessään, pelänny oon jo monasti että nyt se avioero niille tulee. Loukannu mun poikaystäväänikin pari kertaa (mitä en anna anteeks), ja vittuilee aikas usein kaikista asioista, esim. mun opiskeluun liittyen.

Ja joskus on sit tosi ihana, tekee todella hyvää ruokaa, joskus aamusin tekee kaikille yhteisen maittavan aamupalan. Merkkipäivinä tekee aina jotain todella hyvää ruokaa. Antaa meille melkein kaiken mitä halutaan ja vähän enemmänkin (ja me ei haluta paljoa). Vaikka on huono rahatilanne, aina on ruokaa kaapissa ja kaikkea mitä tarvitaan. Huolehtii ja välittää. Jos tarvii isältä kyytiä jonnekin, sen kyydin kans saa. Maksaa kaikki menot (joka viikonloppuset junaliput, ajokortit, bussikortin lataukset, kännykkälaskut jne).

On se mein isä niin.. se vaan on. Sellanen viha-rakkaus juttu tää taitaa olla. Välillä niin vihaan sitä ja sit taas välillä tekis mieli sanoa et on rakas :/ Useesti kaikki lapset ja äiti itketty iskän kovien sanojen takia. Mutta kyllä sen kestää.

SooZ

Mä tulen hyvin toimeen isäni kanssa. Ei me kovin läheisiä sinällään olla, en aina oikein osaa puhua mitään sen ihmeempää kuin koulujuttuja ym mutta rakastan isukkia kyllä ihan kamalasti. Välistä osaa olla aika luupää mutta aina se vaan hyvää tarkottaa.

sira

Mulla on erittäin läheiset välit isäni (ja äitini) kanssa. Rakastan ja kunnioitan häntä. Isoimmat "riidat" käytiin mun ollessa teni-iässa mut ei sillonkaan mitään isoja. Niitä tyypillisiä, "mää haluun olla myöhempään mun kamujen luona". Nyt huomaa, et ne kaikkia neuvot ja rajoitukset on oikeesti ollu vaan mun parhaaksi.

En oikeestaan osaa sanoa mitään pahaa isästäni, ei koskaan vedä kännejä, ei koskaan riitele kenenkään kanssa, on aina hyvä ja altis palvelemaan. Kaukana tossusta siltikin, kotona penskoilla on aina ollu kuri mut siihen ei oo tarttettu mitään huutoa.

Vanhemmat on mun tärkeimpiä ihmisiä ja jos alkas miettiin vaikka niiden kuolemaa niin voi kauhia.
Kotoa muuttanu olen jo vuosi sitten mutta ainakin kerran viikossa käyn moikkaamassa äitiä ja isää.

Shandy

Meillä on iskän kans tosi hyvät välit. :) Oon aina ollut isin tyttö, se on ihan pikkusormen ympärillä ;) :lol: Ei tartte kun vähän vihjata et "haluisin tuommosen" niin heti se kysyy et paljonko tarttet rahaa :lol:

Nojoo. Toi on kyl aika lailla totta, mut nykysin on kyl aika suuri kynnys iskältä lähtee mitään (ainakaan kallista) pyytelemään.

Ei me sillain kovin läheisiä olla (meidän perhe ja suku ei oo mitään halailujoita jne), mut hyvin tullaan toimeen. :)

Voi, niin ihanin tekstari minkä iskä on kirjotellut oli kun meillä oli penkkarit ja lähettiin melkein heti abiristeilylle rekka-ajelun jälkeen. Se laitto et "olin kattomassa, ihan tuli tippa linssiin. Pidä hauskaa mut älä ota liikaa". Tuo oli niin sulonen kun yleensä sen viestit on tyylin "jeps" :D

Mut joo, iskä on kyl tosi tärkeä mulle. Ja niin on äitikin. :)

muoks. Ainiin, kun olin yläasteella ja lukion ykkösellä niin välit oli vähän huonommat, tosin se johtui minusta kun olin niin kamala teini.

Hawana

meillä ei isukin kanssa ole mitkään läheiset välit, mutta eipä juuri koskaan mitään riitojakaan. yleensä, kun faija jostain sanoo, niin se on sitten ihan asiaa. meillä mutsi on kyllä aina ollut se vanhemmista, joka nalkuttaa tyhjästä, ja jota ei sitten myöskään ota niin tosissaan. :roll: faija sanoo harvoin vastaan, mutta sillon kun sanoo, varmaankin varsin aiheesta. (asun vielä kotikotona, joten tästä syystä tulee vanhemmilta vielä palautetta tekemisistä hyvinkin usein)
mistään kovin henkilökohtaisista jutuista en faijan kanssa puhu koskaan, joskaan ei minua varmaan kamalasti nolottaisi/häiritsisi puhua niistä. harvemmin vietetään nykyään yhdessä aikaakaan, kahdestaan varsinkaan.
välillä kyllä ottaa aivoon jos faija sanoo liian kovalla volyymillä jostain asiasta, tai käyttää liian rankkaa tekstiä, mutta äkkiä minä aina iskälle lepyn. :wink:

Jzzu

Miulla ei varmaan ole oikeestaan minkäänlaista suhdetta isään.
Ei olla koskaan tultu mitenkään erityisen hyvin juttuun ja oon aika sujut näitten olemattomien välien kanssa.

Isän syy että äidin kanssa erosivat ja sen syy on myös se että ne myös palas yhteen.
Kertakaikkisen turha ihminen minulle.

Nyt vaan huvittaa se että se vissiin yrittää paikkailla välejä kyselemällä mutsin kautta miun kuulumisia ja lähettelemällä terveisiä, on myös olevinaan niin hyvää pataa kun porukoiden luona käyn.
Mie en kyllä anna senttiäkään periksi: liian myöhään tuli tuokin vähäinen huomio.
Ei kiitos.

Lania
sira
Mulla on erittäin läheiset välit isäni (ja äitini) kanssa. Rakastan ja kunnioitan häntä. Isoimmat "riidat" käytiin mun ollessa teni-iässa mut ei sillonkaan mitään isoja. Niitä tyypillisiä, "mää haluun olla myöhempään mun kamujen luona". Nyt huomaa, et ne kaikkia neuvot ja rajoitukset on oikeesti ollu vaan mun parhaaksi.

En oikeestaan osaa sanoa mitään pahaa isästäni, ei koskaan vedä kännejä, ei koskaan riitele kenenkään kanssa, on aina hyvä ja altis palvelemaan. Kaukana tossusta siltikin, kotona penskoilla on aina ollu kuri mut siihen ei oo tarttettu mitään huutoa.

Samat sanat. Paitsi on meillä huudettuki, mut ne on ollu sellasia kasvatusriitahuutoja, eikä mitään vihatappeluhuutoja.

Meisy

Olen ollut isän tyttö,huom. OLEN OLLUT! eli en ole enää. Murrosikäni oli todella tulinen ja kun olisin tarvinnut isää läsnä, hän ei ollut. Milloin missäkin kokouksessa ympärísuomea viikolla ja viikonloppuisin. Kun isä oli iltavuorossa en nähnyt häntä viikkoon ja seuraavalla viikolla se oli kokouksissa ja itse harrastamassa. tätä kesti 3vuotta eli silloin kun olin 15-18vuotias. Se kaikki mitä silloin jäi saamatta ja jäi tapahtumatta on vaikuttanut nykyiseen. isäni ei ymmärrä miksi olen mielisairas,ei halua/osaa jutella sairaudestani. Olen sanonut äidille,että olen katkera isälle,mutta äiti on sanonut että en saa olla.

taizu

Isä on ollut minun ja siskon tuki, kun toinen vanhemmistani lähti maailmalle. Ei ole sanoja, joilla tätä suhdetta kuvailisin, mutta paljon hän minulle merkitsee!

tanjazuzanne

Välimme on oikeastaan aina olleet vähän viileät ja varsinkin vanhempien avioeron jälkeen välit viileni huomattavasti.. Kyllä me toimeen tullaan, mutta jos jutellaan, niin se on sellasta pinnallista jutustelua.

sopuli

KAuheen monella on huonot välit!

Me ei olla erityisen läheisiä, koska porukat eros kun olin 10v ja sen jälkeen isän oli aika vaikea nähdä meitä. Muistutettiin liikaa "vanhasta elämästä". Meijän äiti siis jätti isän. Viel muutama vuosi sitten (isä on ollut jo varmaan 8vuotta naimisissa toisen kanssa ja niillä on lapsikin) tunnusti et rakastaa meidän äitiä yhä ja se ahdistuu siitä, kun joutuu tulla niiden vanhaan kotiin vaikkapa mun/pikkuveljen juhliin.

Mutta, väleissä ollaan, vaikka ei kovin läheisiä jutella. Nyt kun ostettiin kämppä, pyysin isääni (on rakennusalalla) katsomaan sitä meidän kanssa ja huomasin, et iskä oli iloinen ja ylpeä, kun pyysin ja tarvitsin sitä :)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat