Sulkeutuneisuus - Ihmiset ja ilmiöt

Lukretia

"Lukretia, i feel your pain. Mulle selvis tänään, että meidän koko ensimmäinen kouluvuosi on yhtä isoa ryhmätyötä. Vaikka sais kaikki yksittäiset kurssit suoritettua kiitettävin arvosanoin ni jos vuoden lopussa ei ole palauttaa (tai ei ole osallistunut siis) ryhmäportfoliota ni kaikki opintopisteet jää saamatta."

:( Pakkoryhmätyöt ovat kyllä sieltä ja syvältä. Mulla oli ennen sellainen käsitys, että korkea-asteen opiskelupaikoissa istutaan vaan joillain massaluennoilla eikä kehenkään tarvitse tutustua, mutta eipäs se niin olekaan. :(

Sivut

Kommentit (16)

Ladybird

Mulla on sama ongelma, eli en pysty ystävystymään juuri kenenkään kanssa.
Harvoin uskallan jutella kenellekään tai jos uskallankin, en tiedä mistä jutella. Tuntemattomien ihmisten kanssa menen ihan lukkoon. Olen tuppisuu. :( En olekaan ala-asteen jälkeen saanut uusia ystäviä. Se johtuu varmaan siitä, että en ole uskaltanut tutustua kehenkään kunnolla.

Viime vuonna opiskellessa mulla oli vain tuttuja/kavereita, joiden kanssa juteltiin koulussa, mutta ei sen ulkopuolella. Hakeuduin tietty toisten seuraan. Ja nyt jälkeen päin tuntuu, että piti vaan olla mukana porukassa, koska olisi ollut kurjaa olla yksin, kun kaikilla muilla oli kavereita ja ystäviä joiden kanssa nauraa ja jutella. Jotenkin en vain päässyt sisälle siihen ryhmään, vaikka olivatkin mukavia ihmisiä jokainen. En ollut tarpeeksi puhelias. Kaikki varmaan ajattelivat, että tuolle ei kannata sanoa mitään, kun se viihtyy niin paljon yksikseen. Ja oikeasti kyllä viihdynkin omissa oloissani.

Jään aina porukan ulkopuolelle, enkä uskalla avata suutani ryhmässä, koska pelkään että sanon jotakin typerää, muut eivät ymmärrä tai eivät vain pidä minusta. Yritän kyllä aina välillä kakistaa jotakin ulos, mutta harvemmin siitä tulee yhtään mitään. Yläasteella ja lukiossa inhosin kaikenlaisia pari- ja ryhmätehtäviä. Olen vain hiljainen ihminen, enkä jaksa touhottaa enkä pälättää enkä olla aktiivinen. Olenko vaan tällainen, enkä muuttua voi, vaikka ehkä haluaisinkin?

kastraatio

Asia on mielestäni mielenkiintoinen. Mitä ihminen tarvitsee muilta ihmisiltä? On nimittäin selvää, että ihminen tarvitsee muita ihmisiä, koska suurin osa varmasti kuolisi ennemmin kuin valitsisi loputtoman yksinäisyyden. Riittääkö yksi toinen ihminen eli tyttöystävä, aviopuoliso jne? En usko. Ihminen tuskin olisi loppujen lopuksi tyytyväinen elämään pelkästään yhden ihmisen kanssa täysin eristyksissä muista. Ihminen kaipaa huomiota. "katsokaa kaikki, mitä minä olen!" Huomiota kaivataan täysin tuntemattomiltakin ihmisiltä. Suorastaan huvittavia nuo kuvat jossain irc-galleriassa, joissa joku poika kähmii jotain tyttöä. Luulisi riittävän, että on hauskaa keskenään? Vaan ei. Pojat tavoittelee kauniita tyttöjä paljon sen takia, että näin he saavat enemmän kateutta ja huomiota osakseen. Seuraksi sinänsä riittäisi rumempikin. Sitten aina sanotaan, että kasvetaan "aikuisiksi" kun ollaan jo "kypsiä" ja on "parempia arvoja". Näin ei oikeasti tapahdu. Päteminen siirtyy vain muihin asioihin, kun henkilö toteaa oman naaman olevan jo liian ryppyinen ja iän liian paljon nuorten ihmisten asioissa pätemiseen. Yksi huvittavimmista ihmistyypeistä on keski-ikäinen sosiaalisella asemalla ja työsuorituksilla pätevä mies. Näitäkin on kahta tyyppiä: perheellinen, jonka perhe on olemassa vain siksi, koska muuten hän itse ei olisi "vakavasti otettava" henkilö, ja nuorten naisten perässä juokseva. Ihminen siis määrittyy paljolti sen perusteella, millä hän pyrkii pätemään. Itse usein kysyn itseltäni tämän kysymyksen, kun tapaan jonkun henkilön. Millä tämä kyseinen henkilö pyrkii pätemään?

Sitten nostaisin vielä esiin tapahtuman, joka on minusta korkealla huvittavuusasteikolla. Kyse on häistä. Kutsutaan koko saamarin suku paikalle. "katsokaa meitä! me pussataan" Sitten häiden jälkeen masennutaan: "meistä tulee vanhoja, eikä kukaan enää katso meitä".

Kepatäti

Kiitos <3

K*sipää nyt on ehkä aika vahvasti sanottu, mutta ihan oikeasti mä en oo ihan niin hirveen mukava ihminen tai ainakaan sillä perinteisellä tavalla. Oon sellanen ihminen, että tarttee semmosen tietyn "jipon" että musta tosiaan tykkää ja toisaalta mut täyty tunteakin aika hyvin. Mun kanssa tarttee olla huumoria ja vähän tietynlaista kovuuttakin, koska mä osaan aukoa päätäni ja teen sitä vaikken tarkotakaan välttämättä mitään pahaa ja teen sitä ihan siis huomaamattani :? Toisaala lauonkin kyllä mielipiteitäni sen kummempia ajattelematta :oops:

closure
Kepatäti
Oon vaikea ihminen ja aikamoinen k*sipää suurimman osan ajasta jos saa rehellisesti sanoa. :oops: :?

En usko! :)
Ei mutta. Tiedän kyllä, että se on hankalaa alkaa yhtäkkiä tulla toimeen tuntemattomien kanssa, mutta jos teillä on ryhmätyötä koko vuoden, niin siinä on pitkä aika jolloin voi tapahtua vaikka mitä. Tsemppiä sulle ihan hirveästi!

Kepatäti

Ehkä joo, mulle ryhmätyöt on vaan muutenkin tosi vaikeita ihan tuttujen ja kivojen ja ihanienkin ihmisten kanssa, saatika sitten tuntemattomien. En muutenkaan rehellisesti sanoen ole ihminen, joka tulee helposti toimeen kaikkien kanssa (tai no tietty sen mitä nyt on ihan pakko, mutta tässä kun tarttee ihan oikeesti toimii yhdessä yksikkönä).

Plus että tuntemattomien ihmisten kanssa työskentelystä ei kyllä tuu mulla yhtään mitään ja pakko tutustuminen on musta tosi ahdistavaa.

Oon vaikea ihminen ja aikamoinen k*sipää suurimman osan ajasta jos saa rehellisesti sanoa. :oops: :?

Kepatäti

Lukretia, i feel your pain. Mulle selvis tänään, että meidän koko ensimmäinen kouluvuosi on yhtä isoa ryhmätyötä. Vaikka sais kaikki yksittäiset kurssit suoritettua kiitettävin arvosanoin ni jos vuoden lopussa ei ole palauttaa (tai ei ole osallistunut siis) ryhmäportfoliota ni kaikki opintopisteet jää saamatta.

Tekis mieli vaan lopettaa toi koko koulu. On tosi kurjaa olla koulussa kun ei oo ketään kelle juttelee ja musta on ihan hirveen ahdistavaa kun meillä on aika pitkiä välitunteja/hyppäreitä/ruokkis niin pyöriä siellä nyt sitten yksikseen..

Tässä justiinsa kauhulla ajttelen, että mun on pakko lähteä 3 kuukaudeksi vaihtoon. Tuun jumankauta olemaan 3 kuukautta yksikseni siellö. Jos en tutussa ympäristössä samassa tilanteessa olevien kanssa pysty tutustumaan ni miten ikinä selviän ulkomailla, kun kultttuurierotkin tuo jo isoa shokkia.

Lukretia

"Mulla ei tuota silleen ongelmia tulla toimeen muiden kanssa, siis omasta mielestä. "

Mulla tässä on just se ongelma, että en osaa puhua ihmisten kanssa mitään, kun olen niin hiljainen. Muutenhan mä olen hirmu ystävällinen ja positiivinen ja ihana ihminen, mutta se ei ehkä tule niin esiin, kun en osaa puhua mitään. :D

"Tulin just työhaastattelusta ja voi tsiisus sitä änkyttämistä ja täytesanojen määrää. Annoin varmaan hirmu hyvän kuvan itsestäni"

Mua pelottaa erityisesti se, kun pitäisi päästä sisään työpaikan valmiisiin sosiaalisiin kuvioihin. Hrr. Lähteä nyt tutustumaan ihmisiin, jotka ovat jo valmiiksi klikkiytyneet omiksi ryhmikseen.

Ässä
Lukretia

Voin vaan kuvitella taas sitä kauhua, kun pitäisi joihinkin töihin hakea.

Miulla se on parhaillaan eessä... :( Tulin just työhaastattelusta ja voi tsiisus sitä änkyttämistä ja täytesanojen määrää. Annoin varmaan hirmu hyvän kuvan itsestäni :?

xaz
Lukretia
Vähän sama juttu mulla. :( En niinkään pelkää tulevani torjutuksi tai loukatuksi, mutta olen vaan niin ujo ja epäsosiaalinen vässykkä - - Siksi ystävätkin on laskettavissa yhden käden sormilla, ja nämä kaikki ystävät ovat siis ala-asteajoilta, uusia ystäviä en ole onnistunut juuri saamaan.

my words :)
Eli sama täällä. Mulla ei tuota silleen ongelmia tulla toimeen muiden kanssa, siis omasta mielestä. Muut saattaa aatella et mun kanssa on just vaikee tulla toimeen, koska oon niin kirotun hiljanen, ja varmaan juurikin vaikutan kauheen ylpeeltä ja vihaselta.
Nyt oon kuiten aina tauoilla ku en käy röökillä, niin meen istuskeleen muiden tyttöjen kanssa, ja yritän saada sanani sanottua yleiseen keskusteluun, jos koen sen tarpeelliseksi. Ne ei ne tytöt suoraan sanottuna oo ollenkaan sen olosia et meistä vois joku päivä tulla mitään sydänystäviä, mut roikun kuiten mukana just luokkahengen takia.

Valitettavasti tänään kuulin et kivoin meidän luokan tytöistä ei välttis tuu enää ollenkaan takas, ku se on nyt kaks päivääköhän se on ollu pois.. se on kuulemma vähä masentunu ja oli sanonu jollein et se ei viihtyny meidän koulussa ku sillä ei oo kavereita eikä mitään.. :(

Lukretia

Vähän sama juttu mulla. :( En niinkään pelkää tulevani torjutuksi tai loukatuksi, mutta olen vaan niin ujo ja epäsosiaalinen vässykkä. Mun on vaan vaikea tulla ihmisten kanssa toimeen. Siksi ystävätkin on laskettavissa yhden käden sormilla, ja nämä kaikki ystävät ovat siis ala-asteajoilta, uusia ystäviä en ole onnistunut juuri saamaan. :(

Lukiossa mulla oli tasan yksi ystävä, ja yliopistoon mennessäni päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta juttelemaan ihmisille. Yksinkertaisesti tein vain niin, että sen sijaan, että olisin mennyt yksin istumaan johonkin, meninkin jonkun viereen ja näin pakotin itseni kommunikaatiotilanteisiin. Tästä seurasi se, että mulla on kyllä koulussa joitakin kaverintapaisia ja tuttuja, joiden kanssa saatan jutella koulussa ja ryhmätöihinkin löytyy ryhmän, mutta ei mitään oikeita kavereita tai ystäviä kuitenkaan. Onneksi tuo lukioaikainen ystäväni tuli opiskelemaan samaa alaa. :)

Mutta siis edelleen tarkistan kurssikuvauksista, mikä on kurssin sisältö, ja jos kurssi vaikka suoritetaan pari- tai ryhmätöin ja kurssilla ei ole ketään tuttua, en mene kurssille sitten ollenkaan. :roll: Mulla on joku sosiaalisten tilanteiden pelko.

Voin vaan kuvitella taas sitä kauhua, kun pitäisi joihinkin töihin hakea.

Ässä

Miulla ei niinkään ole pelkoa tutustua uusiin ihmisiin, mutta kyllähän se aina jännittää todella paljon ja miettii, että sopeutuuko porukkaan vai ei. Ja olenkin aina ihan hirmu hiljainen vähänkin tuntemattomien seurassa. Aloittaessani AMK:n paikkakunnalla, jossa olin ehtinyt asua jo yli 20 vuotta, huomasin, että eihän täällä ole yksiäkään tuttuja kasvoja (olin jotenkin olettanut, että kyllä nyt puolituttuja sentään koulusta löytää, olihan kyseessä kotikaupunkini). Siitä se tutustuminen pikkuhiljaa kuitenkin lähti. Tilannetta varmaan helpotti se, että ensimmäinen puoli vuotta se oma luokka oli yhtenä tiiviinä ryhmänä kaikilla tunneilla ja siinä väkisinkin tuli kasvot ja nimet tutuiksi. Ja vaikka en useinkaan keksinyt mitään sanottavaa siinä porukassa vaan olin hiljaa niin iloisella ilmeelläni viestitin muille, että en ole ylpeä enkä snobi vaan hirmu hiljainen. Minun taustoissani ei ole juurikaan kehumista ja kysyttäessä esimerkiksi perheestäni kerron jotain yleistä ja siirrän keskustelun takaisin kysyjään. Ihmiset pitävät siitä jos heihin osoitetaan kiinnostusta ja siksi keksin aina jonkun vastakysymyksen kysyjälle ja koitan saada siitä aikaan keskustelun ja välttää keskustelun omista taustoistani.

Ja muistanpa muuten AMK-luokaltani naisen, joka oli hirmu hiljainen eikä koskaan puhunut mitään (siis puhui vielä vähemmän kuin minä), mutta hän oli iloisen oloinen aina muiden seurassa ja osallistui minun tavoin keskusteluihin kuuntelemalla ja osoittamalla sanattomasti kiinnostusta puhujaan.

Miun vinkkini siulle on se, että vaikuta iloiselta ja kiinnostuneelta muiden seurassa niin siuta ei pidetä koppavana ja snobina. Olipas pitkä selitys, mutta halusin kertoa oman tapaukseni.

Snuffle

Oli vähän sama tilanne kun viime vuonna itse aloitin opiskelut. Yläasteella minua kiusattiin, ja lukiossa en ollut saanut yhtään kaveria järjettömän ujouteni takia, joten itsetunto oli täysin nollassa. Olin hirvittävän arka ja pelkäsin myös jääväni yksin moniksi vuosiksi.

Muutin asuntolaan, joten päätin ottaa käyttöön uuden taktiikan; mennä AINA mukaan kaikkeen. Menin istuskelemaan yhteisiin tiloihin muiden seuraan, vaikken uskaltanutkaan puhua mitään. Jos joku kysyi tarvisinko kyytiä kauppareissulle, menin mukaan vaikkei varsinaista tarvetta ollutkaan. Istuskelin ja oleskelin aina muiden lähettyvillä, osallistuin kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin ja bileisiin jne. Ajatuksena oli se, että muut tottuvat läsnäolooni ja eivät sitten järkyty jos satun ilmestymään vaikka bileisiin.

Taktiikka kuitenkin toimi. Ihmiset tottuivat minuun ja minä opin siinä tarkkaillessani vähän tuntemaan muita. Lopulta uskaltauduin puhumaan aina enemmän ja enemmän. Sain ystäviä.

Tämän mahdollisti toki hirvittävän mukavat ihmiset, jotka pyysivät aina mukaan juttuihin ja olivat ystävällisiä vaikka olinkin hiljainen. Eivätpä tosin olisi voineet jutella, jos olisin piileskellyt huoneessani. Minun neuvoni on siis: aktiivisuutta! Kannattaa yrittää puhella vaikka jostain täysin arkipäiväisestä, lainata tunnilla lyijykynää jne. Kyllä se siitä. :) Tämän opiskeluvuoden aloitin ihan erilaisissa tunnelmissa, oli oikeasti mukava palata takaisin, kun tiesi että on ystäviä vastassa.

Kepatäti

Nyt kun tässä alkkoi koulut ja moni täälläkin aloittaa uutta koulua niin itselleni ainakin nousee ongelmaksi tuntemattomien kanssa sosialisoituminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen, ystävien tekeminen.

Kuten moni teistä täällä tietääkin, niin oon elänyt melkoista vuoristorataa viimeiset kaksi vuotta kun on ollut läheisten sairastumista, kuolemaa ja muutenkin isoja muutoksia kuten kotoa pois muuttaminen. En ole koskaan ennenkään ollut ihminen, joka helposti tuo itteään tykö tuntemattomien ihmisten kanssa ja uusiin ihmisiin tutustuminen on mulle aina ollut vaikeaa, koska pelkään satuttavani itteni.

Aina olen siis tuntemattomien kanssa ollut sulkeutunut ja tämmösessä tilanteessa kun kaikki luokalla on uusia tuttavuuksia niin muhun on hirveen vaikea luoda kontaktia. Oon melko syrjäänvetäytyväinen ja muutenkin itse hirveen epäaktiivinen kontaktien luoja, mikä varmaan osittain ymmärretään snobiutena ja ylpeytenä vaikka oikeasti en vaan halua tulla torjutuksi tai ängetä seuraan mihin mua ei kaivata ja oon hirveen arka. On ihan kamalaa nyt kun on alkanut ja mulla on hirvee pelko siitä, että jään melkeen neljäks vuodeks yksinäiseks sudeksi. Mielessä siintää vaan sadat yksinäiset ruokatunnit ja ahdistus siitä, että ryhmätöitä pitäs tehdä ja ryhmiä muodostaa jne.

Kellään muulla tälläistä? Miten ootte voittanut omia pelkojanne? Yleensäkin keskustelua aiheesta..

closure
Kepatäti
Mulle selvis tänään, että meidän koko ensimmäinen kouluvuosi on yhtä isoa ryhmätyötä.

Mutta eikö se oo tavallaan helpompaa päästä tutustumaan ihmisiin kun on pakko toimia ryhmässä? :o

cunisex

Itsekin olen aika sulkeutunut ihminen ja viihdyn omissa oloissani. En vaan koe sitä ongelmaksi muuten, kuin ehkä sosiaalisena painostuksena. Ystävien saaminen ei sinänsä ole minulle vaikeaa, vaikutan varmasti ulospäin aika sosiaaliselta.

Mutta paineet siitä, että pitäisi viettää ystävien kanssa aikaa viikoittan tai jopa päivittäin ahdistaa. Poikaystäväni päivittäisestä seurasta nautin ja kaipaankin sitä, jos olemme useita päiviä erossa. Tyttöpuolisten kavereitten seuraa en vaan sinällään kaipaa, kerran kuussa-parissa baarissa käyminen tms. riittää mainiosti. Poikaystäväni on toisaalta myös paras ystäväni, ehkä hän siis pystyy yksin täyttämään "ystävyystarpeeni".

Teininä ennen poikakaverini astumista kuvioon vietin lähes päivittäin aikaa tyttökavereitteni kanssa. Nyt tuntuu, että kun on kasvanut, ei kavereita enää "tarvitse", niin karulta kuin se kuulostaakin. Ei huvita enää sellainen samanlainen teinimeininki, jolle osa sen aikaisista kavereistani tuntuu tavallaan jääneen. Tiedän etten voi tukeutua pelkästään poikakaveriini, ja muutkin sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä ihmiselle ihan mielenterveydenkin kannalta.

Mutta yleensä kun vietän vaikka iltaa kavereitteni kanssa, jossain vaiheessa alkaa vaan suoraan sanoen v-ituttamaan, ei huvita sosialisoida ja meuhkata jostain ihanasta kynsilakasta. Ehkä syynä on vääränlaiset ihmiset, tai ehkä kavereiden kanssa olo -kiintiö vaan täyttyy jossain vaiheessa. Osa kaverisuhteistani onkin aika pinnallisia, en aidosti aina viihdy heidän kanssaan.

Kuitenkin minulla on yksi todella hyvä ystävä, jonka kanssa aikaa voisi viettää vaikka enemmänkin. Ehkä yksi syy hyvälle ystävyydellemme onkin se, että hänkin arvostaa yksinäisyyttä ja ahdistuu liiasta ajasta kavereitten kanssa, tai liian monista kavereista.

Tulipahan avauduttua :) Onko muilla samanlaisia tuntemuksia? Olisi kivaa tietää muitakin, joille sosialisointi ei aina maistu.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat