jännittäminen - Ihmiset ja ilmiöt

heica

Yksi jännittäjä ilmoittautuu!
Jännitän useimmiten bussista poisjäämistä (varsinkin jos bussi on täynnä ja yksin pitää tungeksia), puheiden/esitelmien pitämistä, juhlia, sukulaisten tapaamisia (vierailuja), joskus kauppoihin lähtöä, avun tai esim. kellonajan kysymistä, puolituttujen tervehtimistä esim. kaduilla.

Kaikki tää vaikeuttaa elämää, ja kadehdin toisinaan niitä, jotka eivät ole yhtä ujoja. Mutta se hyvä puoli koko hommassa on, ettei koskaan suinpäin ryntää asioihin tai tee mitään ajattelematonta.

muoks. siitä vielä, että en koskaan saa ääntäni kuuluviin, taisiis, en osaa huutaa. Kukaan ei yleensä kiinnitä huomiota mun mielipiteisiin jos ollaan isossa porukassa, koska en saa yksinkertaisesti osaa puhua kovaa :?

Sivut

Kommentit (35)

Murehtija
michelle..
mä en tajuu. että minkä takiamä jännitän kaikkea ihan hirveesti! Ja otan stressiä ihan pikku asioistaki.

Nytki mulla on kohta yks esitelmä mikä pitäis esittää meijän koko ryhmälle ja pelkkä ajatuski saa mun sydämen hakkaamaan enemmän ja jos esimerkiks ajattelen sitä illalla en saa unta!

en tajuu es mitä siinä pelkään. Aina ku pitää tehä joku ton tyylinen ni mulla alkaa ääni värisemään ja kädet ja jalat tärisemään. Nykyään varmaan vaa jännitän sen takia ku luulen et kaikki oikein oottaa et nolaan itteni. ja vaikka suunninpiirtein kaikki mun ryhmästä on sellassii tuttuja ja kivoja mut en tajuu...

Se on niin rasittavaa ja ärsyttävää!! :oops: :( :oops:

oisko kokemuksia tai neuvoja?

Pakko kysyä et miten vanha oot? Mulla oli hirvee parin vuoden jännittämis vaihe sen jälkeen kun olin täyttänyt 18.

Sitten elämä alkoi potkia päähän oikein kunnolla ja jäin yksin ja jouduin ottamaan elämäni omiin käsiini. Ei paljoa auttanut enää jännittää....asioita oli PAKKO hoitaa, oli pakko mennä autokouluun ja pitää esitelmät ja kaikki. Piti vaan yrittää jaksaa vaikka ei ois halunnut ees nousta sängystä aamulla.

Kyllä mua vieläkin jännittää esitelmät mut täällä ammattikorkeassa niitä pidetään niin paljon että niihin tottuu ja ikäänkuin turtuu. Mun mielestä paras keino on se ettei ota itteensä liian vakavasti. Kaikki mokailee! Mä oon ottanut sellasen tavan et jos mokaan tai en meinaa saada jotain sanaa sanottua niin väännän sen vitsiksi heittämällä yleisölle "kylläpäs mä ny taas sössötän!! asdasdas!!" :lol: Tai jotain muuta vastaavaa....

michelle..

mä en tajuu. että minkä takiamä jännitän kaikkea ihan hirveesti! Ja otan stressiä ihan pikku asioistaki.

Nytki mulla on kohta yks esitelmä mikä pitäis esittää meijän koko ryhmälle ja pelkkä ajatuski saa mun sydämen hakkaamaan enemmän ja jos esimerkiks ajattelen sitä illalla en saa unta!

en tajuu es mitä siinä pelkään. Aina ku pitää tehä joku ton tyylinen ni mulla alkaa ääni värisemään ja kädet ja jalat tärisemään. Nykyään varmaan vaa jännitän sen takia ku luulen et kaikki oikein oottaa et nolaan itteni. ja vaikka suunninpiirtein kaikki mun ryhmästä on sellassii tuttuja ja kivoja mut en tajuu...

Se on niin rasittavaa ja ärsyttävää!! :oops: :( :oops:

oisko kokemuksia tai neuvoja?

Teresa_

Tiedän kyllä mistä puhut. Mulle toi on kans ollu hyvin tuttua. Mä oon kans ollu aina sellanen oikein ylijännittäjä ja se on todella hirveetä. Kädet ja jalat tärisee, ääni värisee, päässä humisee, puhuminen on vaikeeta.. Ite oon päässy melko hyvin eroon tosta ylijännittämisestä teatterin avulla. harrastan näyttelemistä ja se että on esiintyny, on auttanu ihan mielettömästi tohon jännittämiseen. On vaan pakottanu ittensä lavalle vaikka kuinka jännittäs. En osaa edes sanoin kuvailla sitä jännityksen määrää mikä mulla oli silloin kun esitin pääosan yhdessä kaupungin teatterin näytelmässä. Mä pelkäsin et kaikki menee vituiks vaan sen takia kun jännitän ihan liikaa. Ensi-illassa ennen lavalle menoo luulin että kuolen siihen jännitykseen. Mut nyt on tullu oltua yleisön edessä jo niin paljon että tollasiin tilanteisiin on jo "tottunu" ja enää en ylijännitä. Nykyään se jännitys on sellasta normaalia, vois sanoo että jopa "kivaa" jännitystä...

Mutta siis todellakin tiedän mitä on toi ylijännittäminen kun pelkää vaan sitä että epäonnistuu sen takia kun jännittää niin paljon.. mutta mun vinkki oli siis tähän asiaan se että kannattaa hakeutua vaan rohkeesti tilanteisiin jossa joudut esiintymään tai olemaan muuten huomion keskipisteenä niin ennenpitkää huomaa ettei jännitä enää samanlailla tollasissa tilanteissa ja kaikki sujuu paljon mukavammin, usko pois :wink:

Amalia

Pottumainen totuus taitaa olla se, että esiintymisjännityksestä ei pääse eroon muuten kun harjottelemalla eli esiintymällä mahdollisimman paljon. Lohduttavaa, eikö :)?

Siinä ahaa-elämystä odotellessa kannattaa valmistautua esityksiin tosi hyvin: jos tietää mitä puhuu ja mistä puhuu, homma sujuu huomattavasti helpommin. Ja lohduttaudu myös sillä, että ei kukaan sitä huomaa, vaikka sä jännittäisitkin. Yks mun kaveri jännittää niin paljon, että sillä hikoo kädet ihan valuvaan kuntoon joka esityksessä, mutta päällisin puolin se näyttää siltä, että vois esitelmöidä mistä tahansa millon tahansa.

Sinsemilla

Täälläkin on hirvee kammo...
pitääkin tuolla yliopistossa olla kaikenmaailman seminaareja ja esityksiä...prkl... ;)

nyt olis tulossa eka yksin pidettävä semma keväällä ja en kyllä tiiä miten selviän...kun jo se parin minuutin puhuminen porukassa alkaa ahistaa niin paljon,... siis en vissiin muista hengittää ollenkaan ulos, kun sitten tuntuu että tulee joku hyperventilaatio...jos tiedätte mitä tarkotan...

ei oikeesti pitäs olla mitään syytä jännittää...ja aina ennen esitystä on nii varma olo, mutta sitten kun se puhe alkaa, ni auta armias...

punastun myös tosi helposti...ja joskus tunnilla tekis mieli sanoa jotain, mut tuntuu että sydän hakkaa jo valmiiksi tuhatta ja sataa...tosi tyhmä tunne...

yritin lievittää esiintymiskammoa käymällä pitämässä abi-infoa lukiossa, se meni ihan hyvin...ja huomasin että kun tietää mistä puhuu, ei jänitä yhtään niin paljon... ja tietty riippuu myös yleisöstä...
harmi kun tänä vuonna ei päästy pitämään... :(

voi meitä onnettomia... ;)

MiuMiu*

Mä olen kanssa hirvee jännittäjä, jo pelkästään tunnilla oleminen kun tietää vaikkapa että kohta tulee mun lukuvuoro saa sydämen hakkaamaan ja sitä omaa vuoroa odottaa kauhulla. Vaikka luokkatoverit on tuttuja niin en ymmärrä miksi silti alan jännittään tuossakin tilanteessa. Esitelmäpäivinä olen monesti poissa ja joskus opettaja onneksi suostuu siihen, että en halua esittää jotain luokalle...tuossakin tilanteessa sitten taas vähän kyllä hävettää jos olen ainoa joka ei jotain esittele...
Olen lukenut vaikka ja mitä siitä miten jännittämisestä pääsisi eroon, mutta ei ne auta mun kohdalla...

taotao83
michelle..
mä en tajuu. että minkä takiamä jännitän kaikkea ihan hirveesti! Ja otan stressiä ihan pikku asioistaki.

Nytki mulla on kohta yks esitelmä mikä pitäis esittää meijän koko ryhmälle ja pelkkä ajatuski saa mun sydämen hakkaamaan enemmän ja jos esimerkiks ajattelen sitä illalla en saa unta!

en tajuu es mitä siinä pelkään. Aina ku pitää tehä joku ton tyylinen ni mulla alkaa ääni värisemään ja kädet ja jalat tärisemään. Nykyään varmaan vaa jännitän sen takia ku luulen et kaikki oikein oottaa et nolaan itteni. ja vaikka suunninpiirtein kaikki mun ryhmästä on sellassii tuttuja ja kivoja mut en tajuu...

Se on niin rasittavaa ja ärsyttävää!! :oops: :( :oops:

Mulla kans jännittää aivan hirveästi kaikki esitelmien pidot, työpaikkahaastattelut, kilpailut ja kaikki mahdolliset missä pitää olla esillä.

*Sandy*

Mua ei varsinaisesti jännitä esitelmät, mutta jotenki aina punastun niissä, vaikkei mitään syytä olekaan :oops:

Hermostuneena puhun kauhean nopeasti, ja välillä se hankaloittaa ymmärtämistä, erityisesti kun esitelmät ovat englanninkielisiä.

Meidän luokka on onneksi niin rento, ettei siellä tarvitse turhia jännittää, kaverit sitten auttaa jos on tarve :)

taizu

Olipa taas massu kipeä siihen asti, kun jännitetty koe oli ohitse. Olen tuota massujännitystä potenut pienestä asti...

Esiintyminen pitäisi olla minulle muuten tuttua ja ehkä pelleily ja muu esitelmöinti niinkään hermota.. mutta onhan näytteilijöilläkin ramppikuumetta..

Annie the Pooh

mie olen kans melkoinen jännittäjä.. mutta mulla se on sellaista hirveää etukäteen jännittämistä. Jännitän kaikkia uusien ihmisten tapaamista ihan kamalasti, nytkin kun on noita poikaystävän sukulaisia ja kavereita pitänyt tavata, niin jännitän ihan kamalasti etukäteen. Mutta sitten kun ollaan siinä tapaamisessa, niin sitten huomaankin, että ne on ihan kivoja, eivätkä katokaan minua pitkin nenäänsä.

Kaikkia esityksiäkin jännitän, mutta sitten nykyään niissäkin, kun se on päällä se tilanne niin sitten se jännitys vaan siirtyy. Olen koettanut opetella siirtämään sen jonnekin muualle siksi aikaa.. Ehkä tuo ikäkin tekee sen... :roll:

Daisy

Mutta onkos kukaan jännittänyt sillä tavalla, ettei PYSTY SYÖMÄÄN? Minä olin pienenä vieläkin pahempi tässä asiassa, mutta vieläkään en joka tilanteessa pysty syömään kun jänskättää. Ihan jätkäkaverinikin kanssa joskus jos saatetaan käydä vähän paremmassa paikassa syömässä tai se tilanne on jotenkin erityinen, en saa kurkustani alas oikein mitään! Samoin ikuisesti jos olen hotellissa yötä, en ole pystynyt vielä syömään siellä aamupalaa kertaakaan.
Joskus nuorempana olin vieläpä niin paha, että jos olin lähdössä tapaamaan jotakin poikaa, mua jänskätti niin paljon, että oksentelin.

Shandy
Daisy
Mutta onkos kukaan jännittänyt sillä tavalla, ettei PYSTY SYÖMÄÄN?

Jep. Kun tiedän et päivällä tapahtuu jotain, mitä pitäs jännittää, niin en saa kyl mitään syötyä.

Mäkin jännitän ihan hulluna, ja välillä niin outoja asioitakin. Oon kyl saanut tosi hyvää palautetta esim. esitelmistä, että se jännittäminen on vähän lakannut, mutta ei se kyl kokonaan poistu koskaan.. Oon kyl siinä mielessä onnekas et kaikki ainakin sanoo ettei musta huomaa kun jännitän. :roll:

maaruli

Mä oon kanssa kamala jännittäjä. Ihan pikkujututkin jännittää. Maha tulee kipeäksi ja tärisytyttää ja mua punaisempaa ei sitten löydy! :D Jännittäminen ei oo kivaa ollenkaan. :/ Oon kyllä jossain määrin päässyt siitä eroon nyt ku oon ollu koulussa töissä.. Vaikkakin lapsille on paljon helpompi esitelmöidä kuin aikuisille.. :roll:

SunLion

jos jännittää en saa nukutuksi. Kamalaa...yleensä nukun missä melussa tahansa kuin tukki, mutta jos jänskäilen jotain on tosi vaikeeta ylipäätänsä nukahtaa ja heräilen useasti.

Tigerheart

Hyvä tietää, että täällä joitakuita muitakin, jotka jännittävät. Itse olin nuorenakin tosi ujo, minulla ei ollut kovin paljon kavereita. Aina kun piti puhua jollekulle tuntemattomalle, tai pitää esitelmä yms. niin mä jännitin ihan hirveesti!! :oops: Kädet tärisi, sydän hakkasi, punastelin, kuulostin hermostuneelta ku ääni värisi vähän jne. :( Kai sekin oli syönyt mun itsetuntoa, kun mua oli kiusattu pienenä, ja siitä jäi pahat arvet. :cry: Nykyään koulussa joutuu pitämään joskus esitelmiä, ja mua edelleen hermostuttaa aina ennen sitä, mutta en ole nykyään enään niin ujo. Meidän ryhmäkin on aika rento, ja niille on ihan mukava esittää esim. esitelmiään. Mutta en ole kyllä mikään himoesiintyjä, mutta olen saanut jännittämisen kohtuullisiin piirteisiin. Enää minusta ei niin huomaakaan, jos jännitän. Mutta tiedän todellakin, että on tosi inhottavaa, jos jännittää esiintymistä, mutta niihin kannattaa valmistautua kunnolla, ja suunnitella esiintyminen hyvin. :)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat