uskosta ja seksistä - Ihmiset ja ilmiöt

taki

Ystäväpiiriini kuuluu niin helluntailaisia, vapaakirkkolaisia kuin jehoviakin. (Itse olen ateisti).

Menivät kaikki hyvin nuorina naimisiin, koska heidän mielestään on seksiä odotettava avioliittoon tai on vauva tulossa(=todellakin enemmän sääntö kuin poikkeus). Liekö vika siinä, että raamatussa sanotaan keskeytetyn yhdynnän olevan hyvä ehkäisykeino..

Tulipa mieleen, että jossain jehovien viime vuoden nuorten kasvatusoppaassa oli maininta seurustelua koskien: "Seurustelevalla parilla on aina hyvä olla esiliina samassa huoneessa"tjtn..[color=red] Liha on heikko[/color]

Sivut

Kommentit (37)

Sarah

Sellaistakin olen kuullut, että erään tapauksen lestadiolaisvaimo ei saa tietenkään käyttää ehkäisyä, mutta mies saa kun ei lestadiolainen ole :lol: Heille ei näin ollen ole siunaantunut yhtä suurta katrasta kuin monille. Aika hupaisaa, eiköhän se kuitenkin niin mene, että kun seksissä on kaksi osapuolta niin silloin molemmat ovat myös sen hekäisyn käyttäjiä. Aika typerää "turhaan huijaamista", jos naista ei tuollainen "fusku" haittaa, niin miksei sitten kokonaan ajattele ehkäisyn olevan sallittua itselleen? No kukin tavallaan :roll: Aika sinisilmäinen ajattelutapa kuitenkin :)

SooZ
vanja
Ylimielisistä tulee ensimmäiseksi mieleen festareilla olevat uskovaiset, jotka tuputtavat mielipuolisesti uskontoaan kaikille. Enpä usko, että yhden hernekeiton jälkeen kahden promillen humalassa oleva festarikävijä kääntyykin uskoon. Itseäni ainakin ottavat hyvin paljon päähän nämä "himouskovaiset", jotka mielestäni lokaavat uskontoa.

Joo nuo uskoa tuputtavat on ärsyttäviä missä tahansa. En sano tätä nyt mitenkään tarkoituksena loukata ketään mutta joskus tulee mieleen ihan puhelinmyyjät noista uskovaisista. Esim. kaupungilla monesti on tultu illalla kertomaan Jeesuksesta eikä ymmärretä kun sanotaan nätisti että kun en usko niin ei kiitos. :roll: samoin kerran ovellani kävi eräs nainen, sen verran että sain oven auki alkoi samantien hirmuinen höpötys Jeesuksesta ja pelastuksesta ja lukipa vielä siihen samaan hengenvetoon vielä raamattuakin mulle. Kyllä minusta olis ensin ihan kiva jotenkin kysyä että kiinnostaako asia kenties..

figaro

Kukin taaplaa tyylillään ja valitsee elämänsä suunnan. Niin kauan, kun minulle ei tuputeta, saavat uskossa olevat ihmiset olla minun puolestani rauhassa. (Enkä tunne itseäni yhtään syntisemmäksi, vaikka olen harrastanut seksiä ennen avioliittoa :D)

vanja

Ylimielisistä tulee ensimmäiseksi mieleen festareilla olevat uskovaiset, jotka tuputtavat mielipuolisesti uskontoaan kaikille. Enpä usko, että yhden hernekeiton jälkeen kahden promillen humalassa oleva festarikävijä kääntyykin uskoon. Itseäni ainakin ottavat hyvin paljon päähän nämä "himouskovaiset", jotka mielestäni lokaavat uskontoa.

Eräässä nuorten uskontolehdessä luki, että esim Provinssirock on saatanallinen festari (aiheessa oli juttua mm Marilyn Mansonista). Olen uskovainen, mutta en koskaan ajattelisi asiaa näin.

Ja mitä uskontoon, seurusteluun ja seksiin tulee, asia olkoon jokaisen päätös. Mutta itsekin kummastelen 18-vuotiaita, jo naimisissa olevia. Kuinka he osaavat olla varmoja parin vuoden seurustelun jälkeen tuossa iässä, että haluavat viettää loppuelämänsä saman ihmisen kanssa. Kunnioitettavaahan se on, jos liitto kestää.

weramaria

Erästä juttua varten tutkin uskossa olevien nuorten suhtautumista seurusteluun ja seksiin yms. Yhden lukemani jutun mukaan uskossa olevan tytön tulisi pukeutua siten, ettei hän aiheuttaisi kiusausta uskonveljilleen. Esimerkiksi hameen olisi hyvä ulottua polven alapuolelle, niskalenkkitoppien alla voisi pitää toista toppia (ettei selkä ---> paljasta pintaa näy) ja paitojen ja housujen tulisi olla sellaisia, ettei rintoja/vatsaa vahingossa paljastu. Myöskään rintaliivien olkainten ei ole hyvä näkyä. Seurustellessa tulisi välttyä suutelemasta tai tekemästä mitään, mikä saattaisi johtaa kiusaukseen. Ja kiusauksella tarkoitetaan esiaviollista seksiä ja kaikkea siihen liittyvää. Ei-uskossa olevan kanssa seurustelua ei suositella, koska toista ei voi "pelastaa" ja hänen elämäntapansa ei ole "oikea."

Millaisia ajatuksia nämä asiat teissä herättävät?

*Jos tästä on jo keskustelua jossain, viskatkaa bittiavaruuteen vain! * :D

weramaria
sakura
Erästä juttua varten..

Olis varmaan hyvä tarkentaa vähän, niin on kivempi niiden vastata, jotka haluavat.

Nämä vastaukset eivät vaikuta juttuun enää mitenkään, se on tehty jo. Sitä tehdessäni tutkin aihetta ja ajattelin kysellä mielipiteitä asian tiimoilta. Tätä ei ole siis kirjoitettu ammattimielessä vaan ihan yksityishenkilönä. :wink:

MiuMiu*

Itse en ole uskovainen, mutta kuulostaa kyllä ainakin mun mielestä todella vanhanaikaiselta! Onko tuo yleistäkin uskovaispiireissä vielä näin 2000-luvulla? :shock:

Mun kans on yläasteella ollut uskovaistyttö samalla luokalla ( vuonna joku), mutta kyllä hän sai seurustella myös ei-uskovaistenkin kanssa ja myös suudella, mutta seksiä tms. ei kuulema suositeltu. Kyllä hän myös pukeutui "normaalisti" eli ei yrittänyt liikaa pukeutua peittävästi.
Mun mielestä tuokin sitten riippuu myös siitä, että kuinka kuuliaisesti perhe sitten suhtautuu ja noudattaa raamattua ja muita uskontojuttuja, niin ja siitäkin tietenkin mikä uskonto on kyseessä.

kameletontti

eräs ystäväni seurustelee hyvin uskovaisen perheen pojan kanssa. Perheessä ei kiroilla, käytetä alkoholia lainkaan yms. Äiti luulee, että poika ei koskaan käytä myöskään alkoholia eikä tupakoi. No, kumpikin arvaus mennyt äidillä vikaa. He asuvat yhdessä ja ovat kihloissa. Äiti painostaa heitä menemään naimisiin, perustelee ettei tarvitsisi harrastaa esiaviollista seksiä silloin. Kaverini on 19v, poika täyttää aivan pian 17v. Mielenkiinnolla seuraan vierestä mitä tapahtuu kunhan poika täyttää 18v :?

Sarah

Olen täysin pihalla kun puhutaan uskovaisista ihmisistä. Tarkoitetaanko tässä ihmistä, joka uskoo Jumalaan vai onko kenties jotain tarkempia määrityksiä käsitteelle "uskovainen"?

weramaria

Itse en pidä sanasta "uskovainen." Itse uskon Jumalaan, mutta en ole seurakunnan toiminnassa mukana- en tunne kuuluvani sinne. Elän avoliitossa jne. joten olen monen mielestä varmasti tosi syntinen ihminen. Olen tavannut niin monta ns. uskovaa ihmistä, jotka puhuvat uskosta ja Jumalasta eri tavalla ja joiden käytös on puheiden takana melko tekopyhää, joten en luota kenenkään puheisiin- vain Jumalaan. Uskovia ihmisiä löytyy niin joka lähtöön ettei heitä yksinkertaisesti voi kategorioida yhteen nippuun, jonkin nimikkeen alle.

Ninna

Mie ja miun poikaystävä ollaan kumpikin uskossa ja aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa. Noi "pukeutumissäännöt" huvitti mua aika paljon koska vaikka olenkin seurakunnassa ja erilaisissa tapahtumissa pyörinyt monia vuosia en todellisuudessa ole tavallut noin ajattelevaa ihmistä vielä kertaakaan. Tietysti vanhemmat ihmiset ovat tarkempia pukeutumisen suhteen mutta nuorilla pukeutuminen ei milläänlailla eroa muista.
Muitakin ajatuksia on mielessä mutta en saa niistä nyt yhtenäistä tekstiä aikaan....

Miffy

Aika paljon varmasti vaikuttaa, onko kyse jonkin herätysliikkeen ihmisistä vai esim. ihan "perus"luterilaisista.

Mä en voisi mitenkään alistua esim. lestadiolaisten sääntöihin, mutta en mä heitä todellakaan mitenkään tuomitsekaan. Kukin elää tyylillään, ja heidän tyylinsä ei muuta yhteiskuntaa mitenkään edes vahingoita. Toki jotkut sitten ahdistuvat siitä menosta ja pahasti, mutta...

SooZ

Hmm no muuta sanottavaa ei nyt tuu mieleen kuin että minusta on erittäin ikävää että jotkut uskovaiset nuoret oikeastaan joutuvat menemään naimisiin nuorina ja lyhyen seurustelun jälkeen jotta voi asua saman katon alla jne jne jne.
Tuskin nyt siis nämä "perus"luterilaiset mutta joissain uskonnoissa näin.
Pahahan sitä tietty on itse ruveta toisten tekemisiä arvostelemaan, itse kun en oikein tiedä mihin uskon :lol:

Miffy

No, ainakin lestadiolaiset joutuvat menemään naimisiin ennen kuin saavat hararstaa seksiä. Katsottiin joskus jotain videota uskonnon tunnilla lukiossa, ja ihan happyiltä ne ainakin vaikutti :) "Joo no kyllä me käestä pietään mutta ei sitten muuta ettei tuu kiusausta..."

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat