Ystävyyden loppuminen - Ihmiset ja ilmiöt

Murehtija

Mulle on käynyt niin että lukion loppuminen ja porukan lähteminen eri suuntiin ei välejä rikkonut...

Mutta sitten mun exä jätti mut ja vuosi aiemmin mun vanhemmat oli eronnut. Yli vuosi sitten olin lähes täysin pohjalla. Masentunut ja aivan sekaisin. Tuolloin aloitin hurjan bilettämiseni jota jatkan edelleen (nykyään siksi koska olen saanut elämäniloni takaisin ja haluan vain pitää hauskaa). No tuolloin kun olisin eniten kaivannut apua, kaikki paitsi yksi kavereistani loitontuivat huomattavasti. Kukaan ei koskaan kysellyt mitä mulle kuuluu...Helvetti kukaan ei edes tullut ajatelleeksi et oonko mä enää ees hengissä. Mulla meni silloin niin huonosti että itsari kävi pari kertaa mielessä. Olin menettäny lähes kaiken mitä mulla koskaan oli ja "kaverit" ei ees kysellyt perään kun viikot istuin yksin asunnossani ja raahauduin aamuisin kouluun kuin jokin täysin tunteeton ihmiskone.

Kun aloin bilettää ja olla edes jossain määrin "toimintakykyinen", aloin huomata että erityisesti yksi ystävistäni jotenki tavallaan halveksi mua. Se aukoi päätään mulle (ja tekee sitä edelleen) siitä jos lähdin yksin baariin. Kun olin menossa yksin Tangomarkkinoille ja murehdin miten pärjään siellä, kun mun pitää nukkua autossa. Kaveri tuumasi tohon että "iske joku hyvännäkönen mies ja mee sen luo yöksi". Aika helvetin epäkypsä ja suorastaan paskamainen kommentti mun mielestä.

Muutenkin tämä samainen kaveri on yksi peppureikä nykyään. Se yrittää koko ajan vääntää asioita siihen suuntaan että mä muka jotenkin "tarvitsen sitä" ja nyt kun mä oon saanu uusia kavereita, se on suorastaan muutaman kerran hyökännyt mun kimppuun henkisesti.

Kun mä vuosi sitten olin ihan hajalla, itkin ja huusin tuskaani silloisella asunnollani. Kukaan ei soittanut, ei lähettänyt viestiä. Kun mä jälkeenpäin oon kertonut kavereilleni että olin harkinnut jopa itsaria niin niillä ei ilmekään värähtänyt. Ja nyt sitten mua arvostellaan siitä jos kuljen yksin baarissa.

Mä en luota ihmisiin enää juuri lainkaan.

Sivut

Kommentit (50)

Lauryn

Pienenä luulin, etteivät ystävyydet lopu koskaan. Vain miehet tulevat ja menevät. Aikuistuminen on osoittanut asian olevan toisin. -Sääli. Onko teillä muilla kokemuksia välirikosta/etääntymisestä yms. jonkun hyvän ystävän kanssa?

kameletontti

monia, monia todella hyviä ystäviä on matkan varrelle jäänyt :cry: kaipaan useita heistä yhä. Syinä opiskelut, poika ja tyttöystävät, muutot toisille paikkakunnille yms. vanhimman kaverin kanssa ollaan tunnettu ala-asteelta lähtien, nyt n. 11v, mutta olen pikkuhiljaa tajunnut, ettei koskaan olla eikä tulla olemaan mitenkään sydän ystäviä :? en tiedä miksi, mutta oli se aika järkytys huomata asia viimein näin pitkän ajan päästä.

dyingbride

joo, mäkin olen monia kavereita menettäny, valitettavasti. parhaan kaverini kanssa jotenkin vaan etäännyttiin... ja monia kavereita menetin samalla kun lopetin entisen harrastukseni.

tanjazuzanne

Ihan tuttua.. Parhaani kaverini kanssa tuli eräänlainen välirikko, monimutkaista selittää. Sitten loppu peleissä huomattiin, ettei kumpikaan luota toiseensa ja ettei tämä ole ystävyyttä.
Ja muutama muukin tärkeä ihminen jäänyt enää tutuksi, jota moikataan jos tavataan. Syinä ollut nuo poika/tyttöystävät, muutot ja sekin, että se ystävyys vain hiipu.

SunLion

Meni välit yhteen yläasteen parhaan kaveriin eikä ole välejä tullu korjattua...eipä muihin ole välit mennyt...Kaipaan mielettömästi ympärimaailmaa olevia kavereitani joita kaikkia en enää koskaan näe :(

sopuli

Mullakin on päättynyt muutamat ystäväsuhteet. Pari ihan erinäisistä syistä, mutta osa vain muuttojen ym etääntymisten vuoksi. Enää ei sit vaan oikein ole yhteistä puhuttavaa tai mitään. Aika surullista, mutta niinkuin mun työkaveri sanoi: Osa ystävyyksistä on tarkoitetuu vaan väliaikaisiksi tuttavuuksiksi tuomaan iloa elämään ja osa kestää läpi elämän. Aina tulee uusia tuttavia ja ystäviä, ja osasta joutuu luopumaan erinäisistä syistä, valitettavasti.

Mulla on myös ystäviä, jotka olen tuntenut tosi kauan ja joita näen usein, mutta heidän kanssaan en varmaan ikinä tule olemaan ns. sydänystävä, niinkuin Kamaletontti tuolla kirjoittikin.

Kaikki mun ystävät on tosi rakkaita :D

Miffy

Mulle kävi niin, että jollain lailla kasvettiin erilleen mulle aivan todella todella tärkeän ystäväni kanssa.

Tunnettiin jo kauan ennen kuin alettiin hengailla yhdessä, ja kun alettiin, oltiin lukion ekalla. Meillä vaan synkkas; samat kiinnostuksenkohteet, muutenkin samanlaisia, aina hauskaa yhdessä...(heh, joo, nyt kun mietin niin se oli hyvin seurustelunoamista :D).

Muutama vuosi oltiin kuin paita ja peppu, liftattiin ympäri SUomea, käytiin joka viikonloppu keikoilla ja kesäisin festareilla, suunniteltiin yhteistä pitkää Euroopan reissua ja ties mitä, aina oli hauskaa jne jne.

Sitten aloin seurustella nykyisen poikaystäväni kanssa, syksyllä. JOtenkin rauhotuin, ja meidän välit alkoi viiletä. Meillä oli ollut niiin tiivistä, ja nyt kun mietin taaksepäin, toki ymmärrän, ettei se sellaisena olsii voinutkaan jatkua.

No kuitenkin, seuraavana keväänä meni välit jotenkin ihan kokonaan poikki, oikeastaan tämä ystäväni oli tässä suurin vaikuttaja. Itkin monta viikkoa lähes putkeen ja olin ihan hajalla.

Sitten tämä ystäväni muutti toiseen maahan opiskelemaan. Nykyisin näemme pari kertaa vuodessa, kun hän käy Suomessa, mutta entinen on vääjäämättä mennyttä. Yhä vieläkin joskus kun kuuntelen vaikka niitä levyjä joita silloin kuunneltiin, saatan itkeä ihan kunnollakin. Ja edelleen vähän ihmettelen, miten siinä niin kävi.

Tässä yksinkertaistettuna, mutta kuitenkin ;)

SooZ

Nykyään kieltämättä tuntuu että ne todellä tärkeät ja rakkaat ystävät ovat jääneet.

Yhden ystäväni menetin kun hän alkoi seurustella. Kaikki hänen "omat" ystävänsä jäivät ja hän alkoi olla vain miesystävänsä kavereiden kanssa. Välejä en jaksanut enää viime joulun jälkeen paikkailla kun en saanut edes joulukorttia. Olkoon onnellisia keskenään sitten.

Moni lapsuuden ystävä on myös jäänyt. Ja nykyisten kanssakin nähdään harvoin. Johtuen kyllä elämän tilanteesta. Aika moni ystäväni seurustelee tai on kihloissa kuten minä. Kaikki joko opiskelevat tai ovat töissä ja osa on muuttanut toiselle paikkakunnalle. Ei sitä enää jaksa välttämättä koulupäivän jälkeen enää sen kummempaa tai sitten toiset ovat vielä töissä/koulussa.
Ja kun oma rakas tekee vuorotyötä niin on sitten niitä viikkoja että ei tule lähdettyä mihinkään kun tietää että nyt on ne pari tuntia mitä keretään yhdessä olla ja nähdä.

Mutta sellaista se elämä on. Kaikkiin nykyisiin ystäviini yritän kyllä pitää yhteyttä mahdollisimman tiiviisti vaikka ei aina keretä näkemään.

Jzzu

Niin monet ystävyyssuhteet on päättyneet, hyvä että laskuissa pysyy.

Moni ystävä hävinnyt muuttojen myötä ja osa kadonnut kun elämässäni on ollut hieman vaikeampaa, eli juuri silloin kun eniten olisin olkapäätä tarvinnut.
Eipä noita jaksa/viitsi surra, yleensä minä olen ollut se joka pitää yhteyttä ja jos ongelmia tullessa "ystävät" hylkäävät tukemisen sijaan ei oikea ystävä kyseessä ollutkaan.

Onneksi vastaavasti tutustuu ja ystävystyy myös silloin tällöin uusienkin ihmisten kanssa. :wink:
Täällä foorumillakin muutamia joita voisin ystävikseni kutsua. :D

Fansku

Mulla on myös mennyt välit parhaan ystävän kanssa, jonka kanssa oltiin niin läheiset ekasta luokasta lukion viimeiseen luokkaan asti. Sitten kun hän alkoi seurustella suoraan sanottuna alkoholistin kanssa, niin tiemme erkanivat. En vaan halunnut joutua siihen seuraan. Hän itsekkin jotenkin häpeili sitä ja siksi etääntyi itsekkin minusta. Minusta se oli merkki siitä, että olemme menettänet sen mitä meillä oli, meistä oli tullut liian erilaisia! Minulle ei ollut enää mitään syytä jatkaa tai yrittää olla väleissä. En vastaa hänen viesteihinsä enää. Mutta täytyy sanoa, että menetin paljon! Ja harmittaa se, että kyse oli vain yhdestä miehestä (joka rikkoi välimme), mutta kuitenkin niin vaikuttava tekijä, olisi tullut aina olemaan esteenä meidän yhdessäololle, koska tosiaan en halunnut joutua hänen seuraansa. Surullista, mutta näen yhä unia, joissa olemme yhdessä. Yhdessäolomme oli jotain niin uniikkia etten tiedä saanko koskaan mitään vastaavaa tilalle :cry:

mimmah

olen huomannu sen että hyvät ystävät on jääny,monet on muuttunut..todella ikävä todeta näin..mulla on ainakin vaikeata saada ketään kiinni kun olen niin hirveästi töissä ja yritän pitää välit kunnos..en oikein tiedä mitä keksis....moni on muuttunu tai muuttanut pois ja silleen.....karu totuus on vain se että ystävät joko jää tai ei...mun lapsuuden paras ystävä muutti yläasteella ku oltiin pois ja ollaan kyllä sen kanssa vielä tosi hyviä ystäviä=)sentään...

Lania

Oon huomannu että ystäviä voi "saada" takasin, jos on käyny niin että sattumalta vaan ajautunu erilleen. Ite oon ystävystyny uudelleen esim yläasteaikasen tosi hyvän kaverin kanssa, jonka kanssa en muutamaan vuoteen ollu oikeestaan yhtään tekemisissä. Nyt tuntuu vaan ihan hassulta, miks ylipäätään oltiin "erossa", mutta hyvä että ei ainakaan enää.

Annie the Pooh

aika monestihan nuo miehet tulee siihen väliin... niin kävi miulle ja ystävällenikin. Oltiin kuudennelta luokalta parhaat kaverit, yläaste meni ihan kuin paita ja peppu, ysillä tuli vähän eri mielisyyttä, ja oltiin sit se noin vuosi ettei puhuttu, eri koulut ja silleen, sit taas ystävystyttiin, kunnes 19-vuotiaana tapasin exän ja sit ne välit taas viileni ja neljään vuoteen ei oltu missään tekemisissä. Kesällä taas otettiin yhteyttä ja kun sit tavattiin, niin kolme tuntia vaan istuttiin ja juteltiin kun oli niin paljon asiaa, juttu luisti ihan kuin entisinä aikoina!

Ala-asteen hyvä ystävä jäi kun vaihdoin paikkakuntaa... Lukiossa taas kohdattiin, mutta sitten oli molemmat niin eri ihmisiä, että hyvää päivää sanottiin, ei sen enempää!

Mutta sepä onkin se ero ystävien ja kavereiden välillä...

*Sandy*

Tuttua täälläkin. Olen tuntenut ystäväni ala-asteelta saakka, olimme todella läheiset lukion puoleenväliin saakka. Sitten kaikki alkoi hieman muuttua, aloin seurustelemaan ja meidän poikaystävät eivät oikein tulleet toimeen keskenään. Yritin kuitenki sopia tapaamisia, ihan vain kaverini kanssa. Hän ei kuitenkaan ollut yhtä innostunut jatkamaan kaverisuhdettamme, joten pikkuhiljaa väsyin siihen, että minä aina jouduin ottamaan häneen yhteyttä, ja kuitenkaan hän harvemmin ehti tapaamaan koska hänellä ja hänen poikaystävällään oli jotain tärkeämpää tekemistä. Tämä asia harmittaa minua todella, mutta ei oikein keksi enää mitä tehdä asialle, ja olen niin väsynyt vatvomaan tätä samaa juttua uudestaan ja uudestaan. Eli meillä kävi niin, että ne miehet tulivat väliimme, vaikka joskus yläasteella vannoimme, ettei niin koskaan kävisi MEILLE...

figaro

Useiden muuttojen yms. siitä eteen tulleiden asioiden myötä minusta on tullut yksi niistä ihmisistä, joilla ei ole koskaan ollut sitä ns. sydänystävää. Kavereita ja tuttuja on ollut paljonkin matkan varrella ympärillä ja on yhä, mutta ei niitä läheisimpiä.

Uusia tuttavuuksia on osunut useita kohdalle ja heidän kanssaan käyn tätä "pelottavaa" vaihetta sinänsä - milloin jälleen tapahtuu etääntyminen. Minulla näet on taipumusta jossain vaiheessa työntää toista pois luotani, mikäli hän käy liian läheiseksi. Varmaankin siksi, että koko ajan takaraivossa hakkaa "mikään ei ole pysyvää". Ja niin monet taipuvat tähän härkämäiseen sarvien osoitteluun.. ja katoavat.

Niin.. Ja on useita kavereita, joiden kanssa on yhteydenpito jäänyt vuosien varrella kokonaan, vaikka vielä kouluaikaan olisikin ollut tiivistä kanssakäymistä. Välillä olen koettanut herätellä henkiin vanhaa harrastusta, kirjeenvaihtoa, juuri näiden ihmisten kanssa, mutta jostain syystä tämä tyssää aina muutamaan kirjeeseen.

Pakko sanoa, pahinta vanhenemisessa on se, että ystävät kaikkoavat ja uusia ei noin vain tulekaan tilalle. Ja mitä enemmän ikää, sitä vähemmän luottaa siihen, että ystävyyssuhteet enää kestääkään..

Kylläpäs taas jaarittelen, mutta ehkä syvin pointti tuli esille :roll: :)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat