Yksin eläminen - Ihmiset ja ilmiöt

Tiikeri

Haluaisin siskot rakkaat kuulla/lukea, miten olette sopeutuneet yksin elämiseen ja olemiseen esim. opiskelupaikkakunnalla? Itselläni on rakas, mutta toisella paikkakunnalla ja näkeminen on joskus kortilla töiden ja opintojen takia. Asuin 2,5-vuotta exän kanssa saman katon alla (joka muutti hiljattain pois yhteisestä vuokrakämpästä) enkä ole koskaan aiemmin asunut yksin. Siksi tällainen tilanne... :? Vinkkejä selviytymiseen saa (ja pitääkin! 8) ) antaa. Kiitos! :)

Sivut

Kommentit (46)

Rahel

Itse olen asunut yksin nyt muutaman kuukauden, ensimmäistä kertaa elämässäni. Kovasti olen nauttinut. Olen tehnyt sellaisia juttuja, jotka parisuhteessa unohtuivat: kierrellyt gallerioita ja käynyt konserteissa ym. Tykkään myös ihan vaan kävellä kaupungilla tai istuskella kahviloissa. Ystäviin olen pitänyt aktiivisesti yhteyttä. Ei tässä kovin yksinäinen olo ole vielä kerinnyt tulla. :)

tessa

Ei todellakaan tule yksinäistä oloa (ellei nyt ihan täysin erakoidu). Todella nopeasti tottuu ja tuntuu helpommalta kun osasi kuvitella. Muutaman viikon päästä tajuaa, ettei joku hullu murhamies todellakaan vaani oven takana ja, että asioiden hoitaminen yksin on ihan helppoa kun voi kysyä muilta neuvoa jos ei tiedä.

Mä elin ensimmäiset yksinasutut kuukaudet ihan ekstaasissa kun oli niin ihanaa määrätä oma rytmi (tai rytmittömyys) eikä tarvinnut ajatella muiden ruokatottumuksia tai lempiruokia tai sitä, että "en mä voi mennä suihkuun enää tähän aikaan" tai "en mä voi leipoa sämpylöitä puolenyön jälkeen" tai "en mä voi kulkea alasti jos vaikka joku näkee".

Oikeen kunnon back-to-reality-vaihe tuli kun perheeni tuli muutaman yksinasutun kuukauden jälkeen kahden viikon lomalle luokseni. Oli aivan painajaista. Jotenkin ihan kamalaa kun joutui yhtäkkiä taas alistumaan omassa kodissaan muiden rytmeihin. Eli voit varautua siihen, että susta tulee todella nopeasti mukavuudenhaluinen ja joustamaton kämppis :lol:

Nyt lähes vuoden yksinasumisen jälkeen olen jo uskaltanut varovaisesti ajatella muuta kuin yksinasumista (mä haluan herätä joka aamu poikakaverin vierestä), mutta luulenpa, että asun yksin vielä muutaman vuoden ja opettelen pikku hiljaa uudestaan tekemään kompromisseja.

figaro

Muutin omaan asuntoon 18-kesäisenä. Ensimmäinen vuosi oli rilluttelua ja nautiskelua vanhempien helmoista pääsemisestä.. Kotipaikkakunnalla oli oma roolinsa sen suhteen, että en kokenut yksin asumista tms. ahdistavana.

Paikkakunnan vaihdoksen myötä astui esiin uudenlaiset asiat. Koulu, kaupunki, ihmiset.. Kaikki outoja. Vieläpä sellainen paikkakunta, missä ei uusia tulokkaita ihan noin vain otettu vastaan. Olo oli epämukava. Käytännössä kuljin kämpän ja koulun väliä. Söin, harrastin kotona kaikkea vähemmän hyödyllistä, lihoin 10kg ja ahdistuin.

Helpotus tuli, kun muutin samalle paikkakunnalle ja vieläpä samaan asuntoon nykyisen mieheni kanssa :) Samalla tiellä ollaan. Joensuu on ok kaupunki ja ihmiset paljon vastaanottavaisempia. Koulu maistui paremmalta kuin edellinen ja muutenkin elämään tuli enemmän virikkeitä.. Itsestään.

Annie the Pooh

Miekin asun nyt ensimmäistä kertaa yksin... :D juhannuksesta lähtien olen ollut yksin, 4 kuukautta sinkkuna! Muutin suoraan kotoa exän kanssa ja nyt sit tää tilanne...

Ollut mahtavaa... voin tehdä kaikkea mitä haluan, uusia harrastuksia, saa kutsua kavereita kylään, eikä tarvii miettiä että onko siellä joku kalsarit jalassa tai murjottaa kun en ilmoittanut kolmea viikkoa aiemmin et joku tulee. :evil:

Mutta ota vain reippaasti itseäsi niskasta kiinni, keksi harrastuksia (erilaiset liikuntajutut on mahtavia moiseen), tee juttuja, joita et voisi periaatteessa tehdä jos siinä vierelllä olisi koko ajan joku. Näin säilytät oman identiteettisi ja elämäsi myöhemminkin helpommin, kun meillä naisilla on vähän se tapa että omistamma tingitään kun yhteen mennään.

Onnea ja menestystä! :D

Lisäys: Joensuu on aivan mahtava paikka. Jos asuisin vielä edellisessä "kotikaupungissani", olisin jo mielenterveystoimiston asiakas, ei myöskään todellakaan ulkopaikkakuntalaisille lämpiävä paikka, oletkohan sinä, figaro, asunut samassa paikassa? :)

Jzzu

17 vuotiaana muutin "erimielisyyksien" takia pois vanhempien luota, siitä saakka asunut yksin.
Vaikka kävikin näin en ole hetkeäkään päätöstäni katunut, välit vanhempiinikin parantuivat lähdettyäni vaikkeivat vieläkään ole samaa mieltä siitä että se oli siinä tilanteessa paras ratkaisu.

Hyvin olen yksin pärjännyt enkä muuten haluiaisikaan, kun kerran lähden ei minusta muiden tarvitse huolehtia ja omat puoleni olen aina pitänyt -ei sitä kukaan puolestakaan tee.

Käytännön asioistahan sitä on eniten joutunut oppimaan, siitä itsensä huolehtimisesta: laskujen maksu, asuminen, toimeentulo jne.
Välillä tuntuu että olisi aika yksin mutta siltä se tuntuisi minusta tilanteessa kuin tilanteessa, suurimman osan ajasta siitä osaa nautti -olen hieman erakkoluonne.

Tarvitsemani henkisen tuen saan kihlatultani ja äidiltäni, seurana minulla on kissani.

Olen siinä suhteessa onnellisessa asemassa että kohdalleni on sattunut hyviä ihmisiä joita ilman tuskin tässä enää olisinkaan.

Paras vinkki mitä voin antaa on se että omat vahvuudet ja heikkoudet on tunnistettava ja tietää milloin apua tarvitsee ja sitä myös hakee (oli kyse mistä hyvänsä asiasta).
Ja vaikka joskus on vaikeaa niin se ei tarkoita että aina niin olisi, pitää uskoa huomiseen.

Kyllä se siitä. :wink:

Maya

Tjaa. Mulla ei ole antaa varsinaista neuvoa, mutta yksi tosiasia: Kyllä se siitä alkaa menemään vaikka kuinka olisikin vaikeata. Elämä kulkee omalla painollaan ja jos on tylsää, kannattaa keksiä jotakin yksinkertaista mutta aikaavievää ja mielekästä puuhaa esim. kirjottaminen (runoja, tarinoita) tai piirtäminen. Tuollaisissa aktiviteeteissa menee aika kuin siivillä. Kun kukaan ei ole häiritsemässä, niihin voi uppoutua niin paljon kuin haluaa. Joku mainitsi konsertit, niissä kannattaa käydä vaikka kuinka paljon. Etsiä ja ihastua uusiin bändeihin ennakkoluulottomasti. Kännääminen ei kannata.

Mää olen asunut yksin nyt neljä vuotta jo ja vielä täällä potkitaan. Tosin en suosittele. :?

Pai25

Mä oon asunut aina yksin sen jälkeen kun olen muuttanut vanhempieni luota pois. Alkuun en ollut koskaan kotona, sitten kävi pieni onnettomuus ja liikkuminen rajottui aika pahasti (asuin sillon tosi syrjässä) ja totuin pikku hiljaa olemaan yksin kotona.
Ei tää yksinasuminen herkkua kyllä ole, mutta eipä tässä oikein muitakaan vaihtoehtoja näköpiirissä ole. :(
Kyllä tää yksinasuminen hajottaa pidemmänpäälle ja toivois et ois joku jonka kans jakaa tää arki ja sanoa jotain vaikka oiskin päivän kotona.
Tosin eipä tänne mun kämppään ketään enää mahtuis tavaroinensa ainakaan...

Kata

Mä asun myös yksin. Yksin asuminen on ihan kivaa, mutta tietysti ois kiva asua jonkun kanssa. Juuri sellaiset lampun kiinnitykset kattoon (olen avuton) ym. jutut, joissa tarvii miehen apua, ois helpompi ku mies laittais.
Yksin ei kauheesti kokkaillakaan aina jaksa, kun joutuu ruokaa sitten syömään niin monta päivää. Ja oishan se kiva arki jakaa jonkun kanssa, mutta ehkä sitten joskus se mullekin suodaan.
On siis yksin asumisessa hyviäkin puolia, kuten se että voi tehdä mitä haluaa, ilman että pitää toisen marinoita kuunnella.

Lucky Lady

Mä muutin omaan kämppään heti kun isä ei enää pystynyt estämään, eli kuukauden päästä siitä kun 18 vuotta napsahti asuin jo omassa kämpässä. Ehdin asua yksin pari vuotta ennen kuin muutin kihlattuni kanssa yhteen ja nautin joka hetkestä. Omilleen muutto oli minulle tosi helppoa ja luonnollista. Tämä kai johtui siitä, että äidin kuoleman jälkeen olin joutunut jo kotoa asuessani pyörittämään taloutta, joten siihen kaikkeen oli jo tottunut.

Joka tapauksessa minusta on ihanaa asua yksin, tehdä mitä huvittaa ja miten huvittaa! Viihdyn toki nyt kimppakämpässäkin, vaikka toisinaan nautin täysin rinnoin esim. jos saan olla vaikkapa viikonlopun ihan yksin kissojeni kanssa. Tekee todella hyvää! Silloin voi taas hetkeksi palata vanhoihin tapoihinsa jotka joutui hylkäämään yhteenmuuton jälkeen.

Yksin asumiseen tottuu nopeasti kun kehittää itselleen taloudenhoitorutiinit (siivoukset, ruuuanlaitot jne.). Mulla elämää rytmittivät myös mm. Salkkarit.. :oops: Helppoa se on, nauti vapaudestasi!

shazzer

Hmm joo, täällä yksi yksinasuja myös.
17-vuotiaasta asuin 3 vuotta siskon kanssa kun opiskeltiin samassa koulussa. Samalla alkoi mulla seurustelu-hommat ja muutettiin yhteen kun olin 19v. Asuttiin yhdessä n.11kk kun erottiin. Sen jälkeen, ensimmäistä kertaa muutin yksin asumaan.
Ja nyt olen puoli vuotta asustellut yksin. Alussa se vaati totuttelemista ja oli aika outoa, mutta aika paljon pyörin kavereiden luona ja kaverit kävi minun luona. Ja onneksi veli asuu lähellä, se käy mulle asentamassa lamput yms. mitä mä en todellakaan osaa :D
Nykyään viihdyn paljon omassa asunnossani yksin, se vapaus tuntuu mahtavalta. Saa tehdä mitä vaan milloin vaan ilman että kukaan on kääkättämässä vieressä :lol:

eikku

Minä kans keväästä asti asunut yksin ensimmäistä kertaa elämässäni! :D Olen kovasti pitänyt, välillä on hieman on ollut yksinäinen olo, mutta vain hetkittäin. Omaa kämppää on kiva laittaa ja pyytää ihmisiä käymään :) Rahankäytön kanssa on hieman välillä ongelmia ollut, mutta niistäkin selvitty kunnialla :) Parasta on ettei tarvitse selitää menojaan kenelläkään ja voi syödä silloin kun on nälkä ja syödä mitä haluaa :D (mulle on jotenkin ihmeellisen tärkeää, että saan tehdä itse ruokani... :roll: ) Varmasti selviät sinäkin yksin asumisesta kunhan vain totut siihen ja opit nauttimaan omasta rauhasta ja tilasta :)

Shandy

Mää oon tykännyt kyllä asua yksin. Vaikka oon sosiaalinen ja viihdyn ihmisten seurassa, niin joskus tekee mieli olla ihan vaan yksin ja hiljaa ja tehdä niitä omia juttuja. Toisaalta mun kämppä oli kyllä meidän toinen biletukikohta koko viime vuoden, että seuraakin sai halutessaan. ;)

Oli ahdistavaa tulla kesäksi takaisin porukoille asumaan.. Kaipaan jo sitä omaa kotia. Mut ei enää pitkä aika niin sitten pääsen sinne. :)

Kyllä sitä joskus ajattelee et oispa kivaa asua poikkiksen kanssa yhessä tms, mutta en mä kyllä vielä olis valmis kenenkään kanssa yhteen muuttamaan. Se vaan on niin ihanaa et omassa kämpässä saa tehä mitä tykkää ja koska tykkää, eikä tartte kysellä toisen mielipidettä esimerkiksi verhoista vaan saa just ne mitkä ite haluaa. ;)

Hyvin määkin viime vuoden pärjäsin vaikka jännittikin kun muutin. Ajattelin että en muista maksaa laskuja yms. mutta äkkiä senkin rutiinin oppii kun ne laskut tuppaa tuleen yleensä samaan aikaan kuusta ;) ..ainakin nää vuokrat ja nää. Kokkaustaidot on myös kyllä päässeet kehittymään. :)

Jzzu
Shandy

Kyllä sitä joskus ajattelee et oispa kivaa asua poikkiksen kanssa yhessä tms, mutta en mä kyllä vielä olis valmis kenenkään kanssa yhteen muuttamaan. Se vaan on niin ihanaa et omassa kämpässä saa tehä mitä tykkää ja koska tykkää, eikä tartte kysellä toisen mielipidettä esimerkiksi verhoista vaan saa just ne mitkä ite haluaa. ;)

Samis.
Miustakaan ei ois vielä jakamaan elintilaani yksin kun on oikeesti tosi vapauttavaa ja kivaakin elellä. :D

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat