Kun ei vaan suju - Seksi

Trally

Mieheni kanssa meillä menee aivan ihanasti. hän on huomioiva, rakastava, kaikkea mitä voisi mieheltä toivoa. En ole halunnut viellä seksiä koska entiset suhteet on menny niin ja näin että halusin odottaa. Kuitenkin meillä on käsihommat käytössä. Mies lupaa olla ihana ja hellävarainen, kuitenkin masturbointi ei onnistu. Ennen masturbointia se kuullostaa hyvältä, mutta asiaan päästyä miehestä tulee ihan kiihkovaltainen. ja sekin osaltaan vaikuttaa että tiedän että hän haluaa määrätä.
Hän on aivan liian kovakourainen ja tuntuu että hän enemmän keskittyy omaan nautintoonsa, vaikka jos hän päättäisi, hänen kädet olisi aina minun housuissani.
En kuitenkaan halua sanoa hänelle tästä (siis uskalla) koska hän on aina niin onnellinen kun saa minulle orgasmin tehtyä. Se ei varsinaisesti satu, mutta tuntuu hyvin epämiellyttävältä eikä niinkään niin hyvältä.

Kysymys onkin että miten voisin miehelle huomauttaa että kohtelisi minua hellävaraisemmin, ilman että loukkaisin häntä?

Kommentit (4)

Trally

Hui. Kuullostaa niin helpolta. Täytyypäs kokeilla seuraavan kerran. Enää ei itseäkään sinäsä innosta mikään, koska tuntuu että jos se on yhtä epämiellyttävää, niin miksi tehdä sitä. Mutta kyllä se tästä. Kiitos paljon avusta :wink:
Ihana kuulla etten ole ainoa jolla on tälläisiä ongelmia :D

marika_
Trally
:D kiitoksia. joo kyllä tässä suhteessa ollaan. Oliskin noin helppoa :D mut mietin et mitä jos silloin kun mies hommailee siin jotain niin silloin alkaisin ohjata häntä omilla käsilläni, ja silloin myös mies tietäisi että mistä pitäisin jne ;P

totakin voi kokeilla, jos vaan mies tajuaa vinkin :)

mutta, jos nyt saat sanottua niin vastapainoksi kannattaa sitten kehua miestä - jos hän muuttaa taktiikkaansa niin kannattaa sanoa että nyt tuntuu hyvälle ja sanoin(/äänähdyksin ;)) osoittaa että tykkää siitä mitä mies tekee. koska vaikka mies olisi hiukan ottanut itseensä sanomisistasi (mitä siis epäilen, kyllä miehesi itsetunto sen varmaan kestää), niin näin ne äkkiä unohtuvat :D

Trally

:D kiitoksia. joo kyllä tässä suhteessa ollaan. Oliskin noin helppoa :D mut mietin et mitä jos silloin kun mies hommailee siin jotain niin silloin alkaisin ohjata häntä omilla käsilläni, ja silloin myös mies tietäisi että mistä pitäisin jne ;P

marika_

Jos suhteessa eletään, niin suoraan voi sanoa. Ei nyt ehkä mitenkää "oot siis aina tehny hommat ihan päin hevon helvettiä, et jos nyt koittasit vähän hei parantaa" - tyylillä, mutta vaikka kun seuraavan kerran teette jotain niin sanot vaikka että "älä paina ihan noin lujaa" (tms..), ei mies tuosta varmaan itseensä ota.

Mies saattaa oikeasti hyvinkin huomata ettet nauti täysillä ja olla itsekin murheissaan kun ei oikeastaan tiedä mitä tekee väärin, eikä ehkä uskalla kysyä.
Meillä oli nimittäin niin, että huomasin että jotain teen väärin muttei mies saa sanottua.. joku kerta sitten puristin tiedon ulos ja hommat helpottu huomattavasti ku sai sanottua :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat