Noloimmat tilanteet - Seksi

Kepatäti
Mariel
en vieläkään ymmärrä miksi seksiä pitää harrastella jos on muita kotona :? musta jotenkin epäkohteliasta

Jos me ei oltais alkuaikoina harrastettu seksiä silleen, että muita ois kotona, ni me ei oltais harrastettu seksiä käytännössä ollenkaan. Ekat kolmisen kuukautta kummatkin asui kuitenkin kotona vanhempiensa luona. Iskä meillä ei oo kotona melkein ollenkaan, mutta äiti taas ei poistu kotoa kuin oikeastaan töihin.

Kullalla taas on kaksi nuorempaa sisarusta ja äiti perhepäivähoitaja, joten hän tekee työnsäkin kotona.

Sitten kun muru muutti pois kotoa puolisentoista vuotta sitten, niin hän asui kämppiksen kanssa. Silloin nyt oltaisiin vielä jo voitukin sovitella aikoja niin että saadaan olla kahdestaan (ja paljon tehtiinkin), mutta kyllä sekin nyt sit aina on sellasta säätämistä. Pitäisi harrastaa seksiä sen mukaan, että kämppä on tyhjä eikä sen mukaan, että nyt haluttais.

Sivut

Kommentit (74)

katarii-na

kaikista noloin oli kyllä pyörtyminen kesken seksin kun exäni kanssa ensimmäistä kertaa olimme puuhissa. vaikka sillekkin on luonnollinen syy (hemolyyttinen anemia -> hapenottokyky huononee ja pyörtyminen normaalia), kun hommat oli niin kiihkeät ja tuli hieman kuumakin siinä sivussa, niin kyllä se vähä nolotti kun yhtäkkiä lahtikin taju pois ja ex-raukka oli aivan paniikissa tuon takia ja en ollu ees ehtiny kertoa kärsiväni tälläisestä ongelmasta :roll:

vaapukka

no se oli varmaan nolointa, kun joskun muinoin käyttämäni ehkäisyrengas jäi kiinni ukkelin kikkeliin seksin jälkeen. sitten sitä rengasta etsittiin yhdessä tuumin, kunnes huomattiin, että siellähän se vaan killuu tapin varressa. tähän loppu tämän tytön renkaan käyttö :lol:

Sharon
eeepa
Mariel
en vieläkään ymmärrä miksi seksiä pitää harrastella jos on muita kotona :? musta jotenkin epäkohteliasta

Totaa, jos ei viiti mennä oikeen pihallekkaan tai tunkee kaverille?... :lol: Jos asuu kotona niin ei sitä oikeen jaksa siihen jättää että ne joskus satumalta ois kaikki pois.

Samaa mieltä marielin kanssa. Me käydään suhkoht usein mun vanhempien luona eikä kyllä pakoteta niitä kuuntelemaan meidän ääniä. Eli jos jotain harrastetaankin niin ilman ääntä eikä siis loppuun asti.
Kyllä sen ymmärtää, jos on itse joutunut kuuntelemaan monta vuotta toisten jokailtaista panemista. Kyllä jonkin verran pitää hienotunteisuutta olla.

olematon
hannatus
Minusta nuo emätinpierut ei oo mitenkään kovin noloja :D Tosin eräs tapaus niihin liittyen oli hieman kiusallinen kun poikaystävä taisi juuri olla nassu mun haarovälissä. Kohta nousi ylös ja sano, että pimpistä tuli hassu tuulahdus sen naamalle :roll:

Toi olis kyllä noloa, tai mua ainaki hävettäis vaikkei sille mtiään voi.

Famous
Mariel
en vieläkään ymmärrä miksi seksiä pitää harrastella jos on muita kotona :? musta jotenkin epäkohteliasta

jännitystä,kun yllä vallitsee pieni kiinni jäämisen riski. :wink: mutta eipä se sitte kovin jännää enää ookaa jos oikeasti joku tulee ja keskeyttää.mutta minkäs sitä himoilleen voi.

Yummy

Täälläkin emätinpierut. Varsinkin kullan ekalla kerralla. En mä kyllä siitä näkyvästi nolostunut ja myöhemmin kerroin, mistä se johtu, mutta kyllä mua oikeesti hävettää. :oops::lol:
Ja sit tietty nää, että sisko on kävelly sisään ja äitiki kerran käyny kurkkaamassa.
Kännissä kerran piiiitkän session jälkeen olen sanonut entiselle poikaystävälle "nyt ei enää jaksa, mä lepään hetken" ja nukahtanut. :D

xaz

Mikähän se sitte olis nolointa.. :-k
Eka tulee mieleen just tyypilliset "emätinpierut" ja kesken kaiken nuupahtamiset, vaikka toisaalta ne kai on myös hyvin luonnollisia ilmiöitä.. :roll:
Kerran aloin pitään aivan epäluonnollista ääntä ku alko kesken kaiken vetää pohkeesta suonta! :lol: Siinä mieski katto jo aivan ihmeissään meikäläisen älämölöä :lol:
Nukuttiin exän kanssa heidän kotonaan pirtissä, ja kesken aamuöisen sormettamisen appiukko pölähti sinne olohuoneeseen, matkalla vessaan tai jonnekki, eikä se täkki ollu meikäläisen päällä mitenkään peittävästi.. en tiiä mitä appiukko näki, vai näkikö mitään, en oo menny jälestä päin kyseleen :lol:
Mutta niin, nää on nyt tällasia tosityypillisiä joita sattuu kaikille. Mutta hauska topikki, jatkakaa hyvät naiset ja herrat! :D

Neko

Emätinpierut :evil: :oops: :?

No kuitenkin... Olin ensimmäistä kertaa pojan luona ja tunnelma tiivistyi ja hän päätti työntää kätensä housuihini. No minä reippaana tyttönä päätin vastata takaisin ja työnsin myös käteni hänen housuihinsa. No siinä meni vähän aikaa ja yhtäkkiä ovelta kuului koputus, äkkiä kädet pois housuista ja erilleen. No pojan äitihän sieltä tuli tarjoten kättä. Tuijotin vähän aika kättäni, meinasin ensiksi tarjota vasenta, mutta päädyin vähän pyyhkimään kättäni lakanoihin ja kättelin äitiä. :lol:

nippet

Kerran jäätiin aika hyvin kämppikselle kiinni, ku oli ovi unohtunu auki ja ovelta suora näköyhteys sänkyyn. Tuli aika kiire saada peittoo päälle:D Äänet muutenki kuulu helposti kämppiksen puolelle että kyseinen ihminen varmaan inhoo mua, mut kun eli kaukosuhteessa ni siinä ei aikaa ja paikkaa kysytty.
Mun vanhemmilla veli melkein käräytti itseteossa, itseasiassa kakski kertaa :oops:

Miten me ollaan niin vastuuttomia oltu :wink: kai se kiinni jääminen sitten hieman kiehtoo...

janikajande

Joo, on tolle naurettu sitten jälkikäteen avokin kanssa :) Silloin ei naurattanut, kun kultani porukoiden piti olla poissa koko yön, ja yhtäkkiä ovi vaan aukeaa, kulta painaa täysillä takaapäin, mä kiljasen ja anoppi vaan tokasee appiukolle että "me tullaankin vasta pian sisälle".

eeepa
Mariel
en vieläkään ymmärrä miksi seksiä pitää harrastella jos on muita kotona :? musta jotenkin epäkohteliasta

Totaa, jos ei viiti mennä oikeen pihallekkaan tai tunkee kaverille?... :lol: Jos asuu kotona niin ei sitä oikeen jaksa siihen jättää että ne joskus satumalta ois kaikki pois.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat