Seurusteleeko kukaan pitkäaikaissairaan kanssa? - Parisuhteet

Essie

Mieheni seurustelee. Eli minun kanssa

Kommentit (10)

miiu_ti

kiitos kaikkien tarinoista!

on kiva kuulla muidenkin mielipiteitä diabeteksen ja sen hoidon kanssa elämiseen.

vielä lisätäkseni, niin ei minulle tosiaankaan hänen diabetes ole koskaan ollut ongelma. enemmän ongelmana on aina ollut se miten hän ajattelee että hänen diabeteksensä näkyy ja vaikeuttaa elämää. esim. hän ei halua pistää julkisella paikalla (ymmärrettävää toki) mutta sitten esim. hän ei suostu edes minun siskoni edessä vaikka ovat tunteneet kauan ja siskoni on vielä lääkäri. semmonen "kaikki kattoo" mentaliteetti joka ei oikeasti ole totta. en tiedä ketään joka olisi kultaani katsonut oudosti tai syrjinyt hänen diabeteksensa vuoksi, mutta hän luulee niin olevan.

ja se mikä rasittaa on että se ei usko kun sanon että se ei mua vaivaa. joskus hän joutuu keskeyttämään esim. esileikin koska on pakko mitata sokerit...toki ilman sitä voisi elää, mutta ei se mua haittaa! kaikki ne jutut tulee mieheni mukana, ne on osa sitä ja rakastan häntä sellaisenaan. kaikilla meillä on omat juttumme ja "ongelmamme" hänen on vaan konkreettisempi kuin minun.

beastgirl

mä en periaatteessa seurustele pitkäaikaissairaan kanssa mutta avomiehellä todettiin puolisen vuotta sitten syöpä. rankkojen hoitojen jälkeen levinnyt syöpä saatiin nujerrettua mutta söpä on herkästi uusiutuaa sorttia joten koko ajan saa olla varuillaa ja pelätä.

muutaman kuukauden välein on nyt tutkimuksia ja saa kyllä pala kurkussa olla aina ja odottaa soittoa että onko kaikki hyvin vai ei.

kasvaimen ja syövän löytyminen vaikutti sen verran että varsinkin syksyllä tehtiin yhdessä hirmu paljon kaikkea mistä molemmat nautti, käytiin syömässä usein ja vietettiin laatuaikaa keskenään ja yhdessä ystävien kanssa. aika paljon tuli lähennyttyä ja oltua avoimempi omista peloistaan ja tunteistaan.

eli periaatteessa se toi mukanaan jonkun verran hyvää mutta myös aikamoisen pelon jokapäiväiseen elänään.

miiu_ti

Moikka kaikille!

Mä olen nyt jo seurustellut poikaystäväni kanssa yli vuoden ja kaikki on mennyt ihanasti, mutta mun rakkaalla on diabetes ja sen takia se on myös taipuvaisempi masentumaan.

On hirveetä aina ajatella mitä se joutuu kestämään, koska itse en osaa ollenkaan samastua hänen tilanteeseensa. Onko kukaan muu kokenut samaa?

Ei tässä suhde mitenkään sen taki poikki mene, mutta olisi kva jos joku olisi kokenut kuinka rankkaa on olla jonkun kanssa jolla on krooninen sairaus koska se tulee aina olemaan varjona mukana suhteessa.

[color=blue]otsikko by sun.[/color]

marimma

Mitä ihmettä tämä ehkäisypuolella tekee :o

Parisuhteisiin ja sielläkin on olemassa jo ketju miesten masentuneisuudesta mihin tämänkin vois laittaa.

SunLion

siirsin parisuhteisiin.

Itse olen pitkäaikaissairas. Onhan miehellä siedettävää vaikeasti oirehtivan sairauteni kanssa mutta hän rakastaa minua persoonana valtavasti ja on lähinnä myötäsairas, eikä koe minua rasitteeksi...ainakaan tietojeni mukaan :D

Mulla nyk. mies on vienyt sairauden ja muun aiheuttaman masennuksen pois...olen onnellinen hänestä ja hänen kanssaan, joten ei masenna.

Diabetikoille on omat hoitajat, terveillä elämäntavoilla saavutetaan käsittääkseni ihan hyvä hoitotasapaino. Kannattaa yrittää ajatella positiivisesti! Diabetesta osataan hoitaa ja vaikka sairaus on vakava ja huonosti hoidettuna vaarallinen ja erityisen rapistuttava, sairaus on kuitenkin hyvin tunnettu.....itse sairastan sairautta joka vaikuttaa ihan kaikkeen elimistössä ja kukaan ei osaa hoitaa tätä niin että voisin täysin luottaa ammattilaisiin...vaan itse on yritettävä hoitaa itseään...Hänen kannattaisi mennä terapiaan juttelemaan tai puhua diabeteshoitajan kanssa tuosta masennuksesta!

miiu_ti

diabetes on onneksi hoidettava sairaus, mutta juuri siinä hoitamisessa se ongelma lienee piilevän. koskaan ei pääse eroon siitä työstä että pitää miettiä mitä suuhun panee ja mitä sitten pistää insuliinia ja voiko juoda alkoholia jne. ja sitä just mun on vaikea ymmärtää.

joskus tuntuu että mun positiivisuuskin ärsyttää mun kumppania. yritän aina muistuttaa elämän kivoista asioista ja siitä, että onneksi ei ole tullut mitään komplikaatioita joita usein tulee diabeteksen seurauksena, mutta se sitten jotenkin on väärin sanottu.

on vaikeaa kun se diabetes on mun poikaystävälle itelleen vaikee juttu meidän suhteessa, mutta mua se ei haittaa sinänsä. diabetes on osa häntä ja sen takia hän on esimerkiksi paljon herkempi ja ymmärtäväisempi kuin monet (minun mielestäni). sitä haluais vaan sanoa oikeat sanat ja osata olla tukena.

olen ehdottanut poikaystävälleni että menisi terapeutille, mutta kuulemma aiempi kokemus hoidosta on ollut negatiivinen. on vaikeita kausia ja sitten taas helpompia kausia.

itsekkäästi on kuitenkin pakko sanoa, että on vaikeaa kun hän käyttää sairauttaa syynä kaikkeen..ja se pitää ottaa esiin joka keskustelussa ja tappelussa, vaikka ei sairaus niihin liittyisikään. tuntuu aina siltä, että mä en saa tuntea vaikeutta elämässä, koska MINULLA ei oli pitkäaikaista sairautta jonka kanssa elän. tuntuu kamalalta noin sanoa, mutta se on totta.

onneksi poikaystäväni suostuu puhumaan asiasta eikä sulkeudu kun aiheena on hänen diabeteksensä.

Monsu

Mun edellisellä miehellä oli diabetes. Täytyy kyllä ihan rehellisesti sanoa, että vaikka seurustelin hänen kanssaan kolme vuotta, niin meidän suhteeseen sairaus ei vaikuttanut. Hän oli sairastanut diabetesta lapsesta asti (muistaakseni 5-vuotiaasta), joten hänelle itsestä huolehtiminen ja diabeteksen hoito tuli täysin luonnostaan, tavallaan hän oli siihen jo tottunut.

Edellinen mieheni sanoi joskus, ettei diabetes rajoita hänen elämäänsä mitenkään, vaan on vain sellaisia asioita, mitkä täytyy tehdä toisella tavalla. (Insuliini, syöminen tiettyihin kellonaikoihin jne.). Mutta hän ei ollut millään tavalla taipuvainen masennukseen, päinvastoin. Hänestä löytyi todella paljon itsevarmuutta, kunnianhimoa ja uhoa. En kuitenkaan sanoisi varsinaista elämäniloa, koska olihan hänelläkin heikkoja hetkiä, jolloin hän oli todella epävarma omasta hyvinvoinnistaan, vanhenemisesta, jaksamisesta yleensäkin. Todella paljon hän pelkäsi myös sitä, jos ei pysty leikkimään tai olemaan tulevien lapsiensa kanssa sairauden takia.

Paljon muuta en noista ajoista enää muistakaan, sillä erostamme on jo kauan aikaa. Eikä edellinen mieheni puhunut sairaudestaan kovinkaan paljoa, kertoi enemmänkin ohjeita siihen, mitä pitäisi tehdä, jos hänen olonsa yhtäkkiä heikkenee.

Sen verran täytyy kuitenkin lisätä, että mullakin edellinen mies käytti sairauttaan syynä kaikkeen. Hän puolustautui sen varjolla, että sairastaa diabetesta. (Hän mm. väitti joskus, että diabetes vaikuttaa hänen tunteisiinsa ja siihen, mitä hän suutuspäissään sanoo.) Ja kyllä, riidoissa sairaus nousi aina jossakin yhteydessä esille, vaikka kumpikaan ei olisi sitä siihen mennessä kertaakaan maininnut.

Virginie

Poikaystäväni on pitkäaikaissairas. Minä ainakin voin seurustella hänen kanssaan vaikka sairaus vaatii myös itseltäni hieman kärsivällisyyttä. Rakkaus on se kaikkein tärkein juttu. <3

Hän sairastaa autismia. Kultani on muuten ihan tavallinen ihminen ja tosi fiksu, mutta arjen rutiinit ovat hänelle ongelmallisia välillä. Hän ei pysty käsittelemään asioita järjestelmällisesti päässään, vaan tarvitsee sellaisen lukujärjestyksen, missä on päivän tärkeimmät tekemiset lueteltuna ja järjestys jossa ne pitää tehdä. Hänellä on myös melko huono muisti. Joudun paljon huolehtimaan että hän muistaa ottaa kaikki tarvittavat tavarat mukaan lähdettäessä johonkin.

Alussa en tiennyt hänen sairaudestaan ja oikeastaan yllätyin tosi paljon kun hän sen minulle kertoi. Ajattelin että hän on varmaan vain huolimaton, mutta sitä se ei todellakaan ollut. Nyt ymmärrän häntä paremmin. Hän on aivan tavallinen kaveri, mutta hän on käynyt erityiskouluja ja erilaisia kuntoutusjuttuja :). Kultani on aivan ihana ihminen ja hänellä on todella loistava tunneäly. Hän on hyvin rakastettava ja oikea herrasmies. Tietysti se ottaa omille voimilleni kun joudun häntä asioista muistuttelemaan, mutta onneksi lukujärjestys on apuna. Kullallani on erittäin rankka menneisyys ja hirvittävä perhetausta. Hän syntyi terveenä, mutta vammautui lapsena pahoinpitelyn seurauksena.

captive

miiuti, oma mieheni on kanssa diabeetikko ja hänelle on lääkärit useampaan otteeseen sanoneet että ihan verensokeri-pitoisuuksiensa takia on taipuvainen masennukseen, eli jos on jatkuvasti sokerit yli normaalitason niin sitten masentaa. Tämän huomaa ihan päivittäin niin että jos huomaan että poika alkaa olla ärtynyt ilman hyvää syytä olisi ehkä aihetta ottaa piikki. Toisaalta taas sekin masentaa miestäni että hän ei juuri sokeriensa takia koskaan voi olla "oma itsensä" eli hullutella ja nauraa - yleensä jos hän alkaa käyttäytyä riehakkaasti joku on kysymässä mikä häntä vaivaa ja pitäisikö syödä jotain. Itsekkin teen tuota joskus, ja se on kamala tunne kun toinen tuntee olevansa ihan kunnossa ja kerrankin todella iloinen ja minä olen tuputtamassa olotilaan heti lääkettä. Minulla on kyllä tähän syynikin: mieheni on pariin otteeseen saanut todella pahan hypoglykemia-kohtauksen, niin että on ollut lähes tajuttomana, koko kroppa kramppaa, tuskanhiki on naamalla eikä pysty enää siinä tilassa itse itseään auttamaan.
Noin yleisesti koen että diabetes vaikuttaa meidän yhteiseen elämäämme, se on semmoinen ylimääräinen huolehdittava aina matkalle lähtiessä ja ruokailuja mietittäessä, mutta toisaalta rakastan miestäni juuri tuollaisena. Välillä on raskasta ajatella että jos en olisi sattunut paikalle ajoissa, olisiko hypoglykemia johtanut esim. koomaan, ja tavallaan tulevaisuus pelottaa koska ei tiedä mitä sairaus aiheuttaa pidemmän ajan kuluessa.
Mutta noin tiivistetysti, ymmärrän näkökulmasi!

Vierailija

Joo. Tähän on valitettavasti pakko kommentoida, jo 7 vuoden kokemuksella avomiehestäni, Dee vaikuttaa moneen. Itse olen aikoinani saanut komeasti puolisoltani kaaressa turpaan, kun hypo eli vaarallisen matala verensokeri iski kesken riitelyn. Miehellä ei tästä ole tänäkään päivänä minkäänlaisia muistikuvia. 

Tämä ei ole mitenkään uutta tai erikoista diabeetikkojen kanssa. Kun matala iskee, erittyy stressihormooneja ja adrenaliinia samalla kun maksa yrittää luovuttaa sokeria solujen käytöön. Joskus käy noin. Joskus lähtee taju, joskus tulee kouristuksia. Onneksi joskus on tässä tapauksessa harvakseltaan. Nämä hommat ovat varsin yksilöllisiä. 

En kuitenkaan nää tilannetta mitenkään kynnyskysymyksenä kerta muuten on onnellinen ja tasapainoinen ja rakkaudentäytteinen parisuhde, jossa molemmat haluavat olla. Ensimmäisen mustan silmän jälkeen opettelin pitämään puoleni vastaavissa tilanteissa ja pakittamaan riitelystä  tms. ajoissa, jos mies alkaa vaikuttaa hypoiselta.  Mies opetteli olemaan tarkempi syömisiensä/olotilojensa /  verensokerin seuraamisen kanssa. Toistaiseksi en ole saanut seuraavaa mustaa silmää.

 

Mutta siis pointtini oli exääsi viitaten: exäsäsi väite siitä, että verensokeri vaikuttaa tunteisiin oli aivan tosi.

Vierailija: Monsu

Mun edellisellä miehellä oli diabetes. Täytyy kyllä ihan rehellisesti sanoa, että vaikka seurustelin hänen kanssaan kolme vuotta, niin meidän suhteeseen sairaus ei vaikuttanut. Hän oli sairastanut diabetesta lapsesta asti (muistaakseni 5-vuotiaasta), joten hänelle itsestä huolehtiminen ja diabeteksen hoito tuli täysin luonnostaan, tavallaan hän oli siihen jo tottunut.

Edellinen mieheni sanoi joskus, ettei diabetes rajoita hänen elämäänsä mitenkään, vaan on vain sellaisia asioita, mitkä täytyy tehdä toisella tavalla. (Insuliini, syöminen tiettyihin kellonaikoihin jne.). Mutta hän ei ollut millään tavalla taipuvainen masennukseen, päinvastoin. Hänestä löytyi todella paljon itsevarmuutta, kunnianhimoa ja uhoa. En kuitenkaan sanoisi varsinaista elämäniloa, koska olihan hänelläkin heikkoja hetkiä, jolloin hän oli todella epävarma omasta hyvinvoinnistaan, vanhenemisesta, jaksamisesta yleensäkin. Todella paljon hän pelkäsi myös sitä, jos ei pysty leikkimään tai olemaan tulevien lapsiensa kanssa sairauden takia.

Paljon muuta en noista ajoista enää muistakaan, sillä erostamme on jo kauan aikaa. Eikä edellinen mieheni puhunut sairaudestaan kovinkaan paljoa, kertoi enemmänkin ohjeita siihen, mitä pitäisi tehdä, jos hänen olonsa yhtäkkiä heikkenee.

Sen verran täytyy kuitenkin lisätä, että mullakin edellinen mies käytti sairauttaan syynä kaikkeen. Hän puolustautui sen varjolla, että sairastaa diabetesta. (Hän mm. väitti joskus, että diabetes vaikuttaa hänen tunteisiinsa ja siihen, mitä hän suutuspäissään sanoo.) Ja kyllä, riidoissa sairaus nousi aina jossakin yhteydessä esille, vaikka kumpikaan ei olisi sitä siihen mennessä kertaakaan maininnut.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat