Seurustelu väkivaltaa tehneen kanssa - Parisuhteet

Essie
nele
Vaikea aihe itselle. Jos mies on vain kerran läppässyt naista poskelle (jotenkin puolikovaa), en pitäisi asiaa niiin vakavana. Turpaan vetäminen on tietysti täysin eri juttu tai vaikka se, että tilanne olisi läpsäisyn jälkeen jatkunut tönimisenä tms.
En tykkää yhtään jos mies vaikka tönisi edes pois kauemmas, jos tekisi sen siis väkivaltaisesti. Mutta tosiaan, jos kyse on vain yhdestä kerrasta, voisin hyvinkin antaa asian olla.

Uskon siis, että ihminen voi yhden läppäisyn tehdä vahingossa ilman aikomusta vahingoittaa ja olla tekemättä niin enää toiste (minä tein, minä opin ja minä häpesin, enkä usko, että toistuu). Mutta mielellään tästä olisi pitänyt kulua jo pidemmän aikaa, että voisin luottaa siihen, että kyse on menneisyyden virheistä. Jos mies kuitenkin koskisi minuunkin, luottamus olisi mennyt ja suhde ohi.

Itsellä on kauhean ristiriitainen suhde väkivaltaan. Vihaan esimerkiksi baaritappeluita, en kestä katsella ainakaan raakaa väkivaltaa ja en pidä ihmisistä, jotka hakemalla hakevat tappelua vaikka narikkajonossa. Itsepuolustuksen ymmärrän tietysti ja jopa sen, että lyö takaisin (koska se on ainoa oikeus minkä Suomessa ainakaan saa kun ei aina auta vaikka oikeuteen veisi). Mutta tietysti suosittelen puhumista tai pois lähtemistä ennen kuin kukaan ehtii tehdä mitään.


Et tarkoita varmaan tuolla tönimistä sellaista että esim häipyy vihaisesti riitatilanteessa ja sitten "keho osuu" toiseen vaan varmaan että oikein käsillä tönäisee toisen maahan kun se ei kuuntele tai on ärsyttävä?

koska kyllä mä esim kaupungilla jos on paljon ihmisiä ja ei mahu nii hermostun ja sitte oon sellanen tuskanen ja ku häivyn kaupasta nii se voi osua johonki, tai just oon esim riitatilanteessa lähteny pois ja sitten on osunu keho poikkikseen.

Sivut

Kommentit (30)

Vanamo

Joskus löytyy myös tilanteita joista ei pääse pois ja on pakko puolustautua. Jos kimppuusi hyökätään ilman syytä monelta suunnalta niin mitä siinä voi tehdä? Aina ei puhuminen valitettavasti auta.

Itse seurustelen miehen kanssa, joka ei mielellään tappele, mutta on joskus joutunut puolustautumaan väkivaltaisia ihmisiä vastaan.

Kiira

Antaisin miehelle anteeksi, enkä pitäisi edes kovin pahana, jos on kerran naista lyönyt avarilla.

Olen itse lyönyt miestä, vuosia sitten. Eikä jäänyt kertaan, vaan löin useamminkin ennenkuin ymmärsin, että niin ei tehdä. Sen jälkeen en ole lyönyt. Virheistään voi oppia..

Essie

Olet umpirakastunut, olet löytänyt ihanan miehen jonka kanssa olisit valmis jopa menemään kihloihin. No hänestä selviää pian menneisyydessä tapahtunut asia: hän on kerran menettänyt malttinsa entiseen tyttöystäväänsä ja läppässyt tätä.
Mitä teet, jatkatko suhdetta vai eroaisitko miehestä vaikka olisit todella rakastunut? Hän lupaisi ettei koskaan koskisi sinuun.

Eli siis jääkö ne ihmiset lopunelämäks ilman kumppania sen takia että ne on menettäny joskus malttinsa nii pahasti että on tönässy tai läppässy?

itse en kykenisi jatkamaan suhdetta, en voisi edes seurustella miehen kanssa joka on lyönyt joskus miestä.

-edit: otsikko+ lisäsin äänestysvaihtoehdon -sun

kirahveli

Kyllä mä uskon kuitenkin toiseen mahdollisuuteen ja varsinkin sitten jos mies rehellisesti kertoo olleensa väkivaltainen niin uskon hänen voivan tehdä parannuksen.
Asia olisi eri, jos kyseessä olisi jokin vakavampi pahoinpitely, kuin läpsäisy.

jozz

Hmmm, onhan se vaikea kuvitella että seurustelisi jonkun kanssa joka olisi ollut väkivaltainen entiselleen. Mutta toisaalta, tekijöitä voi olla monia. Mutta en mä sellasta asiaa ainakaan ihan tosta vaan hyväksyis.

Muiden miesten lyöminen on taas mun mielestä eri asia. Oma poikaystäväni on lyönyt toista miestä itsepuolustukseksi, enkä pidä sitä kamalana, koska hän on rauhallinen luonne ja lyö oikeasti vain silloin kun ei muuta keinoa ole, eikä ikinä aloita sellaista joka voisi johtaa tappeluun. Eri asia jos olisi kamala riitapukari ja vetäisi turpaan pienimmästäkin asiasta.

Elmeri

No, jos se on ollut yksi läpsäisy. Ei mikään nyrkillä vedetty tälli tai täysillä voimilla vedetty kämmenellä poskeen, niin ei siinä ois mulla mitään ongelmaa. Jos se läpsäsis mua sellasella bitch släpillä ni mä lätsäsisin sitä takas.

papu-kaija
Elmeri
No, jos se on ollut yksi läpsäisy. Ei mikään nyrkillä vedetty tälli tai täysillä voimilla vedetty kämmenellä poskeen, niin ei siinä ois mulla mitään ongelmaa. Jos se läpsäsis mua sellasella bitch släpillä ni mä lätsäsisin sitä takas.

hahahah. samaa mieltä!

pilke

Mun mies on joskus lyönyt teininä jotain toista miestä. En hyväksy sitä ja mieskin sanoo että se oli virhe, eikä väkivalta ole ratkaisu mihinkään. Mutta kaikki ihmiset tekee joskus virheitä. Ei se tee huonoa miestä, että on joskus teiniangstina muksaissut toista. Ihminen muuttuu ja kehittyy.

Sitä en kyllä koskaan antaisi anteeksi, jos hän mua läpsäisisi. Pienen tönäisyn voikin antaa anteeksi, ainakin mä oon häntä joskus kiukuspäissäni tönännyt. Se ei oo mun mielestä väkivaltaa siinä mielessä.

Merilyn

On mun mies ollu useissakin tappeluissa nuorempana, hän nyt vaan on sellainen tyyppi, että ajautuu usein ihmeellisimpään tilanteisiin, vaikka ei hän väkivaltainen ole. Hän on vain puolustanut itseään. Toki olen hänelle sanonut, että jos joku alkaa v*ttuilemaan, ei siihen tarvitse jäädä hankkimaan tappelua, ja nykyisin hän onkin jo vähän aikuistunut. Voin siis seurustella "väkivaltaa tehneen miehen kanssa"(kuulostaapa pahalta), mutta toki vain jos kyseessä on juuri tuommoset tappelut, joihin nyt aika suuri osakin miehistä on joskus ajautunut. Ehkä myös avokämmenellä lyönnin voisin katsoa läpi sormien. Eli riippuu tilanteesta oikeastaan.

diian

Jos kyse todella on vain kerran menetetystä maltista ja läpsäisystä, eikä mistään oikeasti turpaan vetämiseksi laskettavasta, en kyllä edes ajattelisi miestä väkivaltaiseksi. Missään nimessä tuollainen ei tulisi suhteen jatkumisen tielle, ellei hän alkaisi harrastaa minun läpsimistäni kokoaikaisesti.

SunLion
Essie
SunLion
Multa ehdoton EI, EN!

entä jos ois lyöny toista miestä?

ihan sama ketä lyö. Väkivalta on kuvottavaa. Tässä tosin täytyy muistaa että lapsena useimmat pojat on jotain nahistelleet lapsellisuuttaan...mutta se et tarkotuksella lyö toista ihmistä suutuksissaan niin se ei ole musta tervettä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat