Yllätin mieheni pornon parista kun heräsin päiväunilta. - Parisuhteet

minnie_may

En oikein löytänyt aihetta käsittelevää keskustelua, vaikka paljon oli keskusteluja pornon katselusta.

Eli ensinnäkään minua ei ole haitannut tähän mennessä se, että mieheni katsoo pornoa. Ymmärrän sen, että on mukavaa touhuilla itsensä kanssa ja samalla katsoa pornoa tms. Eilen kuitenkin olin päiväunilla ja herättyäni oli mieheni tietokoneen edessä pornovideo päällä, housut kintuissa ja muna kourassa. Tunsin itseni niin tyhmäksi. Miksi mieheni katsoo pornoa kun MINÄ nukun vieressä? Se olisi ollut täysin ok katsoa jos en olisi ollut kotona. Mielestäni seksielämämme on hyvää, harrastamme seksiä suht useasti, edellisenä iltana viimeksi ennen tätä yllätystä. Eli jos mieheni kerran teki mieli miksi hän valtsi PORNON ennemmin kuin MINUT? Nyt mielessäni pyöriinkin että onko hänellä pakkomielle katsoa pornoa aina vain kun on mahdollista vai enkö minä enää riitä hänelle, vaan hän pitää pornofilmien tyttöjä haluttavampina. En tiedä. Hänen mukaansa vain alkoi tehdä mieli.

Olen kaksi kertaa aiemmin tullut kotiin ja kokenut saman, mies on runkkaamassa, mutta tämä mielestäni meni hieman yli.

Mitä mieltä olette, mitä pitäisi ajatella?

Kommentit (1)

Celestia

Foorumilta löytyy kyllä jo useita ketjuja aiheesta, lueskelepa vaikka näitä tai kopioi tekstisi yhteen näistä:

http://www.cosmopolitan.fi/keskustelut/kun-mies-kay-pornosivuilla-t518.h... Kun mies käy pornosivuilla

http://www.cosmopolitan.fi/keskustelut/pornon-katselusta-taas-t1801.html... Pornon katselusta

Nuo ovat sellaisia yleisiä pornoketjuja joihin voi hyvin lisätä oman tapauksensa muiden luettavaksi ja kommentoitavaksi :)

Myös http://www.cosmopolitan.fi/keskustelut/miehen-masturbointi-t122.html?hig... Miehen masturbointi-ketju löytyy.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat