Minun suhteeni - ja mättääkö siinä joku? - Parisuhteet

Embo

Tein omasta parisuhteestani ihan oman aiheen, kun ei se tällaisenaan oikein sovi minkään valmiin otsikonkaan alle. Tämä ei varmasti oo teille muille siinä mielessä tärkeä aihe, mutta mulle on ja haluan avautua aiheesta, vaikka en oikeastaan tiedä että mikä tässä on ongelman nimi...

Eli:
Rakastan poikaystävääni ja haluan olla hänen kanssaan. Se vaikuttaa kovasti olevan molemminpuolista.

Minä haluaisin muuttaa typerällä paikalla sijaitsevasta vuokra-asunnostani poikaystävän kanssa yhteen jo vaikka heti, (vuokralle toki ensialkuun). Olemme jutelleet myös yhteisen asunnon ostamisesta joskus tulevaisuudessa. Poikaystävälle yhteenmuutto sopii ja eräälle taholle on tehty yhteinen asuntohakemuskin. Mutta silti aika ajoin hän muistaa sanoa ettei varmasti raaski ikinä lähteä nykyisestä rakkaasta asunnostaan. Silloin se kuulostaa minun korvaani siltä kuin hän sanoisi ettei haluakaan muuttaa yhteen...

Minä en ole tätä suhdetta aikaisemmin seurustellut kenenkään kanssa vakavasti ja poikaystäväni puolestaan on. Hän hätkähti kovasti ensialkuun seurustelemattomuuttani ja pelkäsi joutuvansa minulle täten vain "aloituskappaleeksi". Sain tehtyä hänelle selväksi ettei hän ole mikään kokeilupoikaystävä, mutta nyt aivan viime aikoina olen alkanut pelkäämään että entä jos hän onkin.

En tiedä mistä pelkoni erosta kumpuaa; omasta päästäni varmaankin, sillä käytännössä ei ole tapahtunut mitään eroa ennakoivaa. Ainoa asia voisi olla poikaystävän riidellessä huutama kommentti että "kai me voidaan erotakin". Hän totesi siinä riidellessä jotenkin niin sydämensä pohjasta osaavansa yhtä hyvin olla yksinkin kuin seurustella. Siitä mulle saattoi jäädä pysyväksi jotenkin merkityksetön olo, vaikka hän on jälkikäteen pyytänyt anteeksi ja yrittänyt mitätöidä sanomisiaan.

Olen käynyt mielessäni listaa omista tavaroistani, joita olen pitkin vuotta tullut tuoneeksi poikaystäväni kämpille. Olen listannut ne päässäni, jotta muistaisin ottaa kaiken tärkeän takaisin omaan kotiini, jos erotaan. Aika järjentöntä; - en edes halua erota! Viikonloppuna laitoimme uudet lakanat sänkyyn ja sanoin miehelle, että jos tulee ero, niin minä otan nämä uudet siniset lakanat ja sinä saat ne edelliset violetit. Hän oli hetken hölmistynyt, mutta myöntyi ja sanoi tykkäävänsä enemmän niistä violeteista.

Mikä tässä edes on se ongelma? Kun se kuitenkin on jokin... :?:

Kommentit (5)

liew-
Embo
Ainoa asia voisi olla poikaystävän riidellessä huutama kommentti että "kai me voidaan erotakin". Hän totesi siinä riidellessä jotenkin niin sydämensä pohjasta osaavansa yhtä hyvin olla yksinkin kuin seurustella. Siitä mulle saattoi jäädä pysyväksi jotenkin merkityksetön olo, vaikka hän on jälkikäteen pyytänyt anteeksi ja yrittänyt mitätöidä sanomisiaan.

En nyt varsinaisesti sano, että tämä olisi se ongelma, mutta itse olen ainakin sellainen, että anteeks voin antaa, mutta unohtaminen vie aikaa. Johtuu käytännössä vain ja ainoastaan huonosta itsetunnostani sekä jätetyksi tulemisen ja yksin olemisen pelosta.

Itselläni on myös sellainen "jos sulla on kaikki hyvin nyt, ei hätää, se menee ohi"-periaate, eli kun minulla nyt on täydellinen suhde, niin en jotenkin usko, että se vois jatkua. Tää luo sellaista epävarmuutta, ilman minkäänlaista syytä. Typerää. :D

Nyytikki

Minusta tuollaisia eromöläytyksiä ei välttämättä kannata ihan liinavaatteista lähteä sanomaan, lemmikki kun otetaan, se on jo sellainen mistä kannattaa sopia jo etukäteen omistaja. Ehkä teillä on jokin kommunikaatiohäiriö? Itsekin tulkitsen monesti miestä väärin siinä, mitä hän haluaa.

Esimerkki kommunikaatiokatkoksesta: kun olimme muuttamassa hänen paikkakunnaltaan uudelle, hän kommentoi asioita uudesta paikkakunnasta vain negatiivisesti ja keksi kaikki mahdolliset ongelmat jne. ja kuitenkin jossain vaiheessa huomasin, että hän oli esimerkiksi käynyt katsomassa missä siellä on kuntosaleja ja kun keskusteltiin, hän sanoi "tottakai!" olevansa tulossa sinne. Itse samaan aikaan otin kamalia paineita siitä, haluaako hän ylipäätään tulla ja pilaako muutto kaiken jne. mutta olin väärässä...

Embo

Kiitän kommenteista.

Jokin kommunikointihäiriö on mahdollinen vaihtoehto - juuri silloin kun pitäis puhua asiallisesti vakavista asioista. Mä juttelisin mielelläni näinä aikoina parisuhteen tilasta ja tulevaisuudesta ynnä vastaavista asioista.. Jutustelualoitteen tehtyäni poikaystäväni ei usein kuitenkaan ymmärrä, että mitä puhuttavaa niissä on. Eli keskustelua ei synny. Ehkä sillä on omassa päässään kuviot selvillä, mutta minä oon ihan epäselvillä kaikesta! Sitten se kuitenkin yllättää ja sanoo lyhyesti esimerkiksi että "no, tottakai me asutaan myöhemmin yhessä ja meillä on se sauna!".
Ehkä on hyvä että se on noin varma, kun minä en ole, koska muuten tästä ei ois ehkä tullut mitään.

Mul on varmaan vaan joku henkilökohtainen kriisi? Kolmenkympin kriisi 5 vuotta etuajassa...?

egyptilaiset

Ei toi mun korviin miltään vakavalta kriisiltä kuulosta. Suhde ja rakkaus vaatii aina heittäytymistä, joten jos tunteita ja halua kerran on, niin pitää lakata jossittelemasta ja mennä täysillä mukana.
Ja kannattais yrittää varmaan sopia, ettei eroa väläytellä ees riidoissa, koska se jos mikä nakertaa suhteen perusluottamusta.

minnikkä
Embo

Minä en ole tätä suhdetta aikaisemmin seurustellut kenenkään kanssa vakavasti ja poikaystäväni puolestaan on. Hän hätkähti kovasti ensialkuun seurustelemattomuuttani ja pelkäsi joutuvansa minulle täten vain "aloituskappaleeksi". Sain tehtyä hänelle selväksi ettei hän ole mikään kokeilupoikaystävä, mutta nyt aivan viime aikoina olen alkanut pelkäämään että entä jos hän onkin.

En tiedä mistä pelkoni erosta kumpuaa; omasta päästäni varmaankin, sillä käytännössä ei ole tapahtunut mitään eroa ennakoivaa. Ainoa asia voisi olla poikaystävän riidellessä huutama kommentti että "kai me voidaan erotakin". Hän totesi siinä riidellessä jotenkin niin sydämensä pohjasta osaavansa yhtä hyvin olla yksinkin kuin seurustella. Siitä mulle saattoi jäädä pysyväksi jotenkin merkityksetön olo, vaikka hän on jälkikäteen pyytänyt anteeksi ja yrittänyt mitätöidä sanomisiaan.

Minä ja poikaystäväni olemme myös toistemme ensimmäiset, ja ajatus "harjoituskappaleesta" on alkanut kalvaa minuakin. Ei sinänsä niinkään, että minä haikailisin muiden perään tai olisin vain harjoittelemassa parisuhdetta, vaan se, jos minä olenkin miehelle vain harjoituskappale. Noh, ei tässä enää mitään teinejä olla, mutta silti.

Minäkin olen näkevinäni teillä kommunikaatio-ongelmaa, tosin, sitä on myös tässä omassa, joitakin kuukausia kestäneessä suhteessani. Avoin keskustelu olisi kuitenkin erittäin tärkeää, ettei ala yksin päässään vatvomaan asioita - kuten minä teen. :roll:

Ja niin, keskustelu olisi tärkeää myös siksi, ettei tee vääriä tulkintoja omassa päässään. MINÄ nimittäin olen jo näiden kuukausien aikana ehtinyt hajota omiin typeriin tulkintoihini, jotka sitten loppujen lopuksi ovat olleet aivan väärässä. Ei saa luulla tietävänsä, mitä toinen ajattelee, vaan pitää kysyä. Niin, tässä on itsellenikin haastetta.

Luulen, että aika monessa parisuhdekriisissä on kyse lopulta omasta, henkiökohtaisesta kriisistä. Ainakin meillä tähän pariin kuukauteen ja sitä edeltävään säätövaiheeseen liittyneet kriisit ovat usein olleet vain omassa päässäni ja kummunneet lähinnä huonosta itsetunnostani. Luulisinpa, että monta tähän liittyvää hajotusta on vielä luvassa. Valitettavasti.

Musta tuntui jo alussa, että mies ei ole sitä sorttia, joka avautuisi kovin helposti. Eikä siinä mitään, jokainen toimii tavallaan: en ole itsekään kaikkein avoimempia ihmisiä. Mutta noh, ehkä tämä lähtee tästä ajan kanssa. Ainakin ongelman tiedostaminen helpottaa. Pyrin muistuttamaan itseäni siitä, että pari kuukautta meidän kohdallamme on kuitenkin vielä hyvin lyhyt aika, ja koko ajan tässä tutustutaan toisiimme enemmän.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat