Miten voisin selvitä? - Parisuhteet

susuki

En tiedä enää mitä tehdä tai mitään.

Seurustelimme hieman alle kaksi vuotta poikaystäväni kanssa. Suhde oli hänelle ja myös minulle aivan erilainen, ja olimme aivan varmoja että tämä kestää. Vaikka olimmekin (ja olemme) kovin nuoria, silti en olisi ikinä voinut kuvitella että juuri minä saisin kesytettyä kyseisen pojan itselleni tällä tavoin. Olin "se oikea" ja elämän rakkaus. Höpötti yhteen muutosta ja melkein lapsistakin (joskus tulevaisuudessa).

En kuitenkaan ymmärrä mitä tapahtui, erostamme on n. puolitoista kuukautta. Kaikki oli ihanasti ja hän suunnitteli yhteistä tulevaisuutta ja pari tuntia ennen päätöstään vielä hehkutti sitä miten voisin seuraavana päivänä tulla hänen kainaloonsa nukkumaan. Ja sitten vain naps " mulla on paha olo kun tuntuu ettei tää vain toimi, mua ahdistaa ".
Tiedän, vaikka itseään ei saisi kokonaan syyttää. Mutta pelkäsin aina menettäväni hänet ja itse ajoin häntä pois luotani rajoittamalla hänen elämäänsä välillä aivan naurettavasti. Joka kerta kun rajoitin hänen elämäänsä, minusta tuntui todella pahalta. Mutta jos annoin joka kerta mennä vaikkapa baariin, niin se herätti mussa outoja tunteita. Pelkäsin että tapahtuu jotain, vaikka mitään ei olisikaan tapahtunut. Itse en päässyt mukaan alaikäisyyteni takia. Tämän lisäksi halusin olla alvariinsa hänen seurassaan, asuimme samassa rakennuksessa ja samalla luokallakin. Omat ystäväni/kaverini olivat jääneet taakse ja jäljellä oli vain meidän yhteiset kaverit. Joten jos poikaystäväni lähti jonnekin, jäin yleensä omaan seuraani.
Tiesin, että jos jatkan sitä niin eihän kukaan tuollaista kestä. Kaikki yrittivät puhua järkeä, mutta en uskonut. En päässyt ajattelemaan asioita, koska turvauduin vain tähän poikaan koska hän oli vieressäni. Tosin ketkään eivät ikinä tienneet kuinka paljon olin antanut kaikkia tekoja anteeksi hänelle.

Nyt kun erosta on jo jonkin aikaa, tuntuu että olen saanut ajatukseni paljon selvemmiksi. Huomaan kaikki virheeni, mikä tuntuu todella pahalta mutta hyvältä siksi koska ennen en niitä huomannut. Toisinaan rukoilen että pääsisin ajassa taaksepäin korjaamaan kaiken, mutta eihän niin voi tehdä. Olin viikon sairaslomalla ja lopetin koulun hetkeksi koska en kyennyt tekemään mitään sellaista. Nyt olen kuitenkin huomannut, ettei yhdessä ihmisessä voi roikkua. Putosin aivan tyhjän päälle mutta nyt olen yrittänyt ottaa elämästä enemmän irti, koska on vain pakko. Olen tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja muutenkin olen jotenkin rohkeampi ja vahvempi. Itsetuntonikin on kohonnut, koska nyt saan miehiltä paljon huomiota. Tai sitten ennen en vain huomannut sitä. En ole enää myöskään alaikäinen ja olen huomannut että baaripelkoni oli täyttä roskaa. Vaikka ihminen ei oikeasti ikinä ehkä muutu, niin musta kuitenkin tuntuu että jollain tavalla olen saanut ahdistustani pois. Jos koko ajan pelkää, niin varmasti menettää. Ketään ihmistä ei voi lukita häkkiin ja omistaa, näin saa sen ihmisen vihat vain niskaan.

En kuitenkaan tiedä mitä tehdä. Poika sanoi erotessamme että väärä hetki ja paikka, että ei halua pois sulkea mahdollisuutta että olisimme vielä joskus yhdessä. Olen yrittänyt kysyä hänen ajatuksiaan, eikä hän tiedä mitään edelleenkään. Rakastaa ja ikävöi, muttei tiedä mitä haluaa. Nyt hänellä on hyvä olla, muttei tiedä mitä haluaa jonkun ajan päästä. Tiedän etten saisi odottaa, koska lopullinen ratkaisu ei välttämättä miellytä itseäni koska en tiedä mitä hänen päässään liikkuu. Silti tavallaan odotan. Ärsyttää kun tuntuu että häiritsen häntä liikaa kysymyksilläni, annanko olla vain rauhassa? Olen yrittänyt katsoa muita miehiä, että onko tämä poika muka ainoa joka saa minut tuntemaan näin. Tällä hetkellä en edes osaisi ajatella ketään muita ja rakastan häntä niin paljon ettei sitä pysty edes kuvailla. Olin valmis antamaan kaikkeni hänen tähden mutta niin. Tiedän ettei suhteesta voi tulla mitään ennen kuin se on terveellä pohjalla. Mutta en tiedä mitä voisin tehdä edistääkseni asiaa. Tuntuu että kärsivällisyyteni on jo mennyt. Jotenkin vain toivoisin että asiat kääntyis vielä paremmin.

Onko parempi ruikuttaa toisen perään vai olla hieman kylmä ja vaikeasti tavoiteltava. ? Miten ihmeessä voisin todistaa hänelle että olen oikeasti oppinut jotain.

Useimmiten olen iloinen ja jaksan, mutta jotkut päivät tuntuvat aikan kamalilta. Raastava ikävä ja tuntuu että olen masentunut. Tuntuu vain että toinen iloitsee vapaudestaan jossain ja nauttii olostani. En sitten tiedä, tuskimpa asia näin on. Joskus on itsetuhoisia ajatuksia, mutta saan itseni pystyyn ajattelemalla että hän tai kukaan ei ole sen arvoinen.

Kommentit (10)

susuki

Vielä piti se mainita, että poika ei halua kuulemma tällä hetkellä mitään naisia, että haluaa olla vain yksin. Kuitenkin pelottaa, jos joku muu nainen vie kaikki viimeisetkin mahdollisuuteni häneen. Mutta yritän pakottaa itseni olla ottamatta yhteyttä häneen. Toisaalta jos niin käy, niin siinä vaiheessa toisen tunteet taitavat olla aivan kuolleet.

Niin ja siis onko kellään kokemuksia yhteen palaamisesta eron jälkeen. ?

Baby-G

Mä olen sitä mieltä että sun pitäis yrittää unohtaa koko tyyppi, ihan sun itses takia. Tuntuu pahalta että sä joudut periaatteessa odottamaan poikaa vaan siksi ettei se tiedä mitä se jatkossa haluaa susta. Ja jos kerran oikeasti rakastaa niin miksei tietäisi sitä jo nyt? Miksei se haluaisi olla sun kanssa?

Valitettavasti vaikuttaa munmielestä siltä ettei se todellisuudessa halua sua takaisin. Sinuna siirtyisin siis eteenpäin ja nauttisin nyt tuosta ajasta kun oot nuori ja vapaa, rakastuminen uudelleen ottaa aikaa mut se on sen arvoista, huomaat sen vielä. Tiedän et on tosi vaikeaa ja varmasti on ikävä, mut se kuuluu asiaa ja kasvattaa sua ihmisenä.

Tietysti, voihan olla että ajan kuluessa tää kundi tajuaa et mitä menetti ja haluaa palata takaisin yhteen. Mutta mun mielipide on, että sun kannattais oppia olemaan ensin yksin ja hankkia muita kavereita ennen kuin teet päätöksen. Silloin et oo niin helposti vietävissä ja mahdollinen uudelleenyrittäminenkin voi olla helpompaa..

susuki

Mä oon aina ollut se heikompi osapuoli, mitä tää poika on pompotellu mennen tullen. Se meinaan tietää aina että odotan ja juoksen perässä.
En vain ymmärrä, että jos ei halua olla niin musta kypsempää olis sanoa asia vaan reilusti. Se sanoi asian niin, että nyt sillä on hyvä olla muttei halua sanoa mitään lopullista, koska mitä jos se vaikka parin viikon päästä haluaiskin mut takas.

Tällä erolla oli tarkotuksena antaa sille omaa tilaa ja aikaa, koska olin ahdistanut hänet varmasti ihan nurkkaan ... tiedän. Mieluummin sen olisi kai voinut ilmasta ilman eroakin, muttä ehkä näin on nyt parempi kun saa päätään helpommin selvemmäksi.

Pelottaa vaan tulevaisuus ja jos vaikka palaisimmekin yhteen joskus, niin miten ikinä voisin antaa anteeksi hänelle hänen teot tässä välissä, jos jotain olisi käynyt. Tuntuisi kamalan nöyryyttävältä ja tekisi varmasti mieli kostaa. Mutta mä en edes pysty ajattelemaan ketään muuta miestä missään muussa tarkotuksessa kun kaverina. Melkein oksettaa jos joku muu mies yrittää jotain.

Susannna

Oon kyllä eri linjoilla kuin Baby-G. Ei tässä maailmassa kuuluisi mielestäni unohtaa ihmisiä sitä mukaa kun alkaa olla ongelmia.

Tunnetusti miehet inhoavat oman tilan riistoa, sitä että joku muu määräilee sitä mitä itse tekee, ja sitä ettei saa pyöriä kavereiden kesken jos haluaa. Jos tätä on ollut paljon, en ihmettele yhtään että poika on tullut mietintäpisteeseen.

Itsekin olen kokenut tätä "baaripelkoa" koska olen ollut alaikäinen, ja tänään olen menossa ensimmäistä kertaa selvittämään, että onko sielä tosiaan sellaiset orgiat mitkä kuvittelen olevan (tuskin on. :D). Olen myös määräillyt poikaystävääni monen asian suheen, patistanut tekemään läksyjä, lopettamaan tupakan polton, harrastamaan liikuntaa jne. Tämä on väärin, koska toista ihmistä ei voi muuttaa mieleisekseen.
Onneksi poikaystäväni sai minut avaamaan silmäni ja sanoi ettei jaksa ainaista riitelyä ja pahaa oloa.

Menin perheterapeutille ja nykyään olemme lähes alkuhuuma -tilassa, koska olen oppinut että poikaystäväni on sellainen kuin on, tekee omat päätöksensä asioista, enkä voi muuttaa häntä, mutta tiedän että voin luottaa häneen. Pelkääminen ai auta yhtään.

Tee selväksi miehellesi, että olet ymmärtänyt mitä olet tehnyt väärin. Nyt ei ole aika pelaamiselle ja ylpeydelle. Vaikka se tuntuu pahalta, anna hänelle aikaa ja tilaa miettiä. Tee myös selväksi, että odotat hänen päätöstään, tahdot jatkaa ja yrittää saada suhteen toimimaan paremmin (mikäli siis todella tarkoitat ja tunnet näin).

Jos mies todella rakastaa, hän varmasti tahtoo jatkaa, jos voi luottaa siihen että jatkossa sujuu paremmin.

susuki

Ainakin hän on minusta mustasukkanen.

Ehkä se kertoo edes vähän. Mutta annanko hänen olla nyt vaan ihan itekseen ja kyselemättä mitään. ?

susuki

Ens viikolla alkaa koulu ja hän on kanssani samalla luokalla. Mitä teen, miten olen? Käyttäydynkö kuin kaveri vai mitä? En tiedä yhtään, tiedän vain sen että se tulee olemaan todella kova paikka.

Susannna
susuki
Ainakin hän on minusta mustasukkanen.

Ehkä se kertoo edes vähän. Mutta annanko hänen olla nyt vaan ihan itekseen ja kyselemättä mitään. ?

Mielestäni tää on paras vaihtoehto jos hän ei tosiaankaan tahdo jutella sen kummemmin. Liika painostaminen vain pahentais tilannetta, jos se sen takia alunperin on lähtenyt luisumaan. Voisit nyt ihan pistää semmosen paketin menemään missä kerrot noi mitä kehotin, ja sanot että hän saa nyt rauhassa oikeasti miettiä. Jos jatkuva odotus tuntuu tosi pahalta, niin voit vaikka määrittää jonkun ajan milloin tahtoisit että puhuisitte seuraavan kerran (esim viikon päästä). Mutta tee selväksi mitä sä haluat, mitä et halua (esim. loputonta odottelua ja epävarmuutta), ja sun näkemyksen tulevaisuudesta.

Sen jälkeen et voi oikeastaan muuta kuin odottaa lopputulosta. Ja asennoitua siihen että suhteessa pitää tapahtua muutoksia, ettei samaan tilanteeseen enää jouduta. Ja vaikka se kuinka tuntuu niin epätodelliselta ja typerältä, loppujen lopuksi maailma ei kaadu yhteen mieheen, eikä kuulukaan. Mutta taistella toki kannattaa, ei luovuttaa.

Mutta mä en oo mikään perheterapeutti, tää on vain mun näkemys siitä miten tilanne parhaiten vois päättyä. :)

susuki

Olenkin varmaan tehnyt todella selväksi että haluan jatkaa ( varmaan liiankin ) ja tiedän että hän todellakin ahdistuu jos vaikka soitankin hänelle. (koska hän tietää että jossain vaiheessa puhelu päättyy siihen että painostan )

En kuitenkaan todellakaan haluisi antaa periksi, koska meillä oli todella ihanaa. ! Vaikeaakin todellaki oli, mutta se johtui siitä että suhde ei ollut niin vahvalla pohjalla ja minä ja hän teki virheitä. Olisi jotenkin ihanaa alottaa aivan alusta, mutta en tiedä miten se on mahdollista jos välissä on tapahtunut jotain kamalaa. Kai siinä vaiheessa sitten pitää punnita asioita mielessään.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat