Suhde solmussa - Parisuhteet

Haahu

En todellakaan kehota tekemään mitään, mutta heitän ilmoille senkin ajatuksen, että ehkä joskus kaksi ihmistä eivät vain ole luotu yhteen. Jos vain riitelette kaikesta ja sinulla on selvät suunnitelmat mitä tahdot viiden vuoden sisällä, eikä hän ole varma että tahtooko edes yhteen muuttaa, luulen että kannattaa tosissaan pohtia, muuttuuko ne hänen ajatuksensa siitä sen samanlaisemmiksi sinun ajatustesi kanssa muutaman vuodenkaan päästä.

Tiedän, että hyviä miehiä ei puissa kasva, ja on aina vaikeaa löytää uutta seurustelukumppania, mutta kannattaa miettiä, että kannattaako jäädä moneksi vuodeksi suhteeseen missä ei tapahdu edistystä suuntaan eikä toiseen, vai kenties hyväksyä se mahdollisuus että ehkä teitä ei olekkaan tarkoitettu yhteen.

Omasta kokemuksesta ja ystävieni kokemuksesta tiedän, että niitäkin miehiä on, jotka jopa muutaman kuukauden seurustelun jälkeen tahtovat muuttaa yhteen. Eli luulenpa, että jos mies tosissaan tietäisi tahtovansa elää sinun kanssasi loppu elämänsä, hän ei epäröisi muuttaa samaan kämppään eikä todellakaan sanoisi, että ei ole varma tahtooko viiden vuodenkaan päästä. Minusta tuollaiset kommentit ja ainainen riitely hieman oireilisi että miehesi ei välttämättä näe tulevaisuutta kanssasi.

Itse muutin yhteen nykyiseni kanssa neljän kuukauden seurustelun jälkeen, ja kyseessä oli kaukosuhde. Tosin on meillä jo ikääkin 22 ja 23 vuotta, että ehkäpä olemme siihen jo hieman kypsempiäkin. Lisäksi omat lapsihaaveeni osuvat melko yksiin mieheni kanssa, tosin mitään ei koskaan voi ennalta tietää täydelleen.

Toisaalta, nyt kun ajattelen, niin taidatte olla vielä melko nuoria? Ehkä tosiaan puheet "viiden vuoden sisällä tehdään lapsia" hieman säikyttää jos kyseessä ei ole mikään kovin vanha kaveri. Että jos tahdot suhteenne jatkuvan niin kannattanee jutella läpi nuo asiat hänen kanssaan, ja miettiä jaksatko odottaa tarvittaessa monta vuotta että hän viimein on kenties valmis yhteen ja vielä monta vuotta että on valmis isäksi. Jos sinulla itselläsi on jo kiire perheen perustamiseen, niin ehkä on parempi etsiä joku joka on valmis jakamaan haaveesi.

Mutta ennen kaikkea, kannattaa jutella poikaystäväsi kanssa oikein kunnolla, syyttelemättä ja rauhallisesti, kenties päädytte johonkin ratkaisuun ja mahdollisesti suuret näkemyserotkin käy ilmi. Kannattaa ihan suoraan ehkä kysyä, että näkeekö miehesi tulevaisuuden sinun kanssa.

Kenties asiat alkaa ratkeamaan. Mutta hätiköidä ei kannata.

Kommentit (6)

Ninni_

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa vuoden. Ensimmäinen puoli vuotta suhteestamme oli kaukosuhteilua intin vuoksi ja nyt asumme omissa asunnoissamme samassa kaupungissa. Viime aikoina me olemme riidelleet jatkuvasti! Aina löytyy jokin riidan aihe. Mies on erittäin herkkä ja ottaa itseensä kaikkia sellaisia asioita mitä ei todellakaan pitäisi mielestäni ottaa! Tiedän että olen luonteeltani äkkipikainen, mutta toisaalta taas lepyn äkkiä. Mies taas on pitkävihaisempi. Minua ärsyttää kun tuntuu, että hänelle on kaikki muut asiat tärkeämpiä paisti minä. Tuosta siis syntyy paljon riitoja.

Suuri riidan aihe on myös yhteenmuutto. Minä olisin jo valmis, mutta mies ei eikä hän kuulemma osaa sanoa onko valmis vielä viidenkään vuoden jälkeen! Olen ihan pihalla mitä hän musta haluaa! Minulle tärkeää on vakava parisuhde ja perheenkin perustaminen noin viiden vuoden sisään. En siis tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella..

Viimeinen niitti oli kun eräs tyttö laittoi hänelle "seksikäs" kommentin hänen kuvaansa nettiin tänään..Tämä tyttö on ollut kuvioissa paljon kauemmin kuin minä ja olen aina epäillyt heillä olevan jotain (hän on ulkomaalainen ja ovat tutustuneet netissä). Suhteen alussa varsinkin kyselin häneltä asiasta, mutta lopulta rentouduin kun mies sanoi että he ovat vain hyvät ystävät. Nyt kuitenkin hieman hermostuttaa!

Mitä voin tehdä kun tuntuu että suhde on oikeasti aivan solmussa enkä osaa edetä mihinkään..? Tuntuu että olemme sata kertaa sopineet että nyt ei riidellä ja aina niitä riitoja jostain syntyy..Auttakaa hyvät kanssasisaret!

Tsein

Jos suhde on solmussa, niin sinä et voi siitä yksin edetä minnekään, jos kuitenkin haluat pysyä siinä suhteessa.

Oletko keskustellut poikaystäväsi kanssa tuosta sinun viisivuotissuunnitelmasta tarkemmin? Mitä hän on siitä mieltä? Tuollaisilla suunnitelmilla nimittäin voi olla todella pelottava vaikutus, jos ei itse olekaan sitä mieltä, että viidessä vuodessa haluaa isäksi ja naimisiin. Vaikka välittäisikin tyttöystävästään, niin se voi nuorena (?) olla silti erittäin pelottava ajatus, että on sitouduttava nyt loppuelämäksi.

Painostamisella saatat ainakin aiheuttaa sen, että hän alkaa paitsi ahdistua seurassasi myös vilkuilla, josko muualla voisi olla paremmin. Olette kuitenkin seurustelleet todella lyhyen ajan ja sinä puhut jo perheen perustamisesta. Ehkä hän ei vaan ole vielä samassa vaiheessa kuin sinä, etkä sinä voi häntä sinne pakottaa.

Se, että tuntuu ettet ole hänelle tärkein, ei tarkoita sitä, että asia näin olisi. Edelleenkin vetoan ikään, jota teillä ei ilmeisesti ole kovin paljon, ja sanon, että tuossa elämänvaiheessa on ihan luonnollista olla kiinnostunut monesta asiasta yhtä aikaa - kaverit, harrastukset, työ, vapaa-aika, tyttöystävä, opiskelu... kaikki vaativat oman osansa ja voivat tuntua hänestä lähes yhtä tärkeiltä asioilta, joille oma aika pitää jakaa. Jos vaadit häneltä, että sinun on oltava se tärkein, saatat vaan aiheuttaa hänelle ahdistuksen. Vaikka aikaa onkin rajallisesti ja hän sitä jakaisi muillekin kuin sinulle, ei se tarkoita ettekö olisi hänelle tärkein ihmissuhde. Priorisointi ei vaan aina ole niin yksinkertaista.

Älä nyt enää lisää mustasukkaisuutta suhteeseenne. Et voi tietää kuinka läpällä tuo "seksikäs" on hänelle heitetty. Itse ainakin heitän kavereille just tuollasta "uuh seksi peipe"-juttua ihan ilman, että haluan panna heitä välittömästi ladon takana.

Mitä voit tehdä? Vaatia vähemmän. Yrittää ymmärtää. Mutta myös keskustella poikaystäväsi kanssa siitä mitä haluaisit ja mikä sinua suhtessanne painaa.

Ninni_

Tänään sitten olikin tämän suhteen paras keskustelu. Kumpikin pystyi puhumaan ääntä korottamatta. Mieheni totesi, että minun täytyy ajatella olenko valmis olemaan hänen kanssaan vaikken tarkkaan tiedä tulevaisuudestamme. Hän sanoi ettei ole mitään järkeä tässä kohtaa erota sen vuoksi ettei tiedä mitä viiden vuoden päästä tapahtuu. Olen kyllä ainakin nyt samaa mieltä hänen kanssaan, mutta silti takaraivossa kytee ajatus, etten halua suhdetta joka ei etene minnekään.Täytyy kai siis vain toivoa, että tämä johonkin suuntaan etenisi..

Iästä kun puhuitte, niin olemme molemmat 20 ja yliopisto-opiskelijoita. Onko tuo nyt sitten kauhean nuori vai ei? Sen oman viisivuotissuunnitelmani olen tehnyt sillä perusteella, että silloin olen valmistunut ja vakaapalkkaisessa ammatissa ja mitä todennäköisimmin jo aivan valmis äidiksi. 25.v on mielestäni passeli ikä perustaa perhe..

Nyt on siis sellaiset fiilikset, että katsellaan. Hän on ihana mies, enkä haluaisi häntä menettää! Eikö kaikissa suhteissa ole kausia, jolloin riidellään enemmän..? Vai koitanko vain epätoivoisesti uskotella itselleni että tämä voisi toimia..?

Tsein

Ei tuo miltään mahdottomalta suhteelta kuulosta ollenkaan eli sikäli kyllä tuossa toivoa on. Riitely voi olla kausittaista ja yleensä johtuu siitä, että riitelyn aihetta ei käsitellä kunnolla loppuun, vaan se nostetaan aina vaan uudestaan käsiteltäväksi.

20-vuotias on nuori. Se on se elämänvaihe kun "pitäisi" saada bilettää ja pitää hauskaa, opiskella sitä mitä haluaa ja olla niin huoleton kun voi vaan olla. Opiskeluaika on todennäköisesti parasta aikaa ihmisen elämässä omalla tavallaan. Silloin voi olla hyvin vaikea ajatella mitään sitoutumisia ja pitkän tähtäimen suunnitelmia, jos on enemmän persoonaltaan spontaani ja haluaa elää hetkessä. Voi olla vaikea edes käsittää, että joku on jo etukäteen päättänyt, että joku tietty ikä on se oikea lapsenteko ikä ja viiden vuoden päästä ollaan jo ehdottomasti vakitöissä valmistumisen jälkeen. Kai olet itse varautunut siihen vaihtoehtoon, että elämä ei menekään niin kuin olet suunnitellut? Kuulostaa nimittäin aika naiivilta, eikä siinä mitä, sekin kuuluu ikään.

Oletko ajatellut, että suhde voisi edetä kyllä ihan ilman sitäkin, että menette naimisiin ja hankitte 2,5 lasta? Kehittäkää sitä teidän keskinäistä parisuhdetta. Oppikaa toisistanne ja edistäkää sillä tapaa omaa suhdettanne. Ei se välttämättä takaa mitään edistymistä, että mennään kihloihin ja sitten naimisiin. Suhde voi polkea ihan paikallaan, vaikka ulkoisesti tapahtuu päivitystä.

Ninni_

Toki olen kanssasi samaa mieltä siitä etten välttämättä voi elämääni täysin itse ohjailla. Voihan huominen tuoda tullessaan mitä tahansa. Olen suoraan lukiosta päässyt opiskelemaan opettajaksi ja kuitenkin noita töitä on hyvin tarjolla tietyillä paikkakunnilla. Luulen siis, että ainakin sijaisuuksia on hyvinkin vastavalmistuneelle opettajalle tarjolla, kenties joltain tuppukylältä vakipaikkakin. Ehkä olen naiivi, mutta ainakin luotan tulevaisuuteeni.

En ole valmis ajatukseen, etten koskaan menisi naimisiin tai saisi lapsia. Se voi sopia jollekin, mutta ei minulle. Koen sen kuitenkin elämäni tärkeimmäksi päämääräksi, että minulla on joskus perhe. Toki ajattelen niin, että naimisiin ei pidä kiirehtiä ja sen täytyy tapahtua sitten kun molemmat ovat täysin valmiita. Tuntuu vain, että itselläni on hiukan eri ajatus siitä kuinka vakavaa yhteen muutto on. Minulle se ei ole mikään lupaus avioliitosta tms. mitä se kai jostain syystä poikaystävälleni tuntuu olevan. Tai ainakin hän ottaa sen todella paljon vakavammin kuin minä. Tavallaan se yhteen muutto olisi itselleni sellainen pieni askel vakavampaan suuntaan, mutta kihlat ja avioliitto ovat siitä vielä kaukana.

Tsein

Sattumoisin olen itse valmistunut luokanopettajaksi ja yllätys yllätys, ollut kaks vuotta kohta työttömänä. Omalla kohdalla johtuu siitä, että en todellakaan ole valmis muuttamaan pääkaupunkiseudulle, enkä tällä hetkellä muutenkaan pois kotipaikkakunnalta. Mutta jos olet valmis lähtemään töiden perässä, niin kyllä niitä sitten varmasti löytyy. (Vakaapalkkainen on tässä tapauksessa muutenkin huono asia, koska palkka ei kehity minnekään, vaikka työn vaatimukset on aivan eri luokkaa palkan kanssa.)

Kihlautumista ja avioitumista käytin muuten ihan vaan esimerkkinä ulkoisesta suhteen viemisestä eteenpäin. Mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että suhdetta kannattaa kehittää sisäisesti eteenpäin eikä vain tähdätä niihin ulkoisiin merkkipaaluihin kuten lapsiin ja avioitumiseen. En tarkoittanut etteikö niistä kumpaakaan pitäisi koskaan tehdä, mutta ne eivät voi olla toimivan parisuhteen ainoat päämäärät. Älä siis keskity liikaa siihen, mitä sinun mielestäsi sinun pitää saavuttaa viidessä vuodessa.

Yhteenmuuttokin on jo tietynlainen sitoumus. Eroaminen ei siinä vaiheessa enää ole "helppoa" kun on yhteinen talous ja elämänrytmi. Se voi olla pelottavaa pelkästään ajatuksena, vaikka ei olisikaan mitään aikeita erota. Siinä sitoutuu toisen ihmiseen päivittäiseen elämään.

Ja kuitenkin mitä virallinen sitoutuminen eli avioliitto enää siinä vaiheessa tuo lisää, kun jo asutaan yhdessä ja ollaan pari. Enemmän siinä yhteenmuuttaessa ja yhdessä asumisessa toiseen sitoutuu kuin siinä rituaalissa, jossa sormuksia vaihdetaan ja sanotaan papille "tahdon".

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat