Vaadinko mieheltä liikaa? - Parisuhteet

MJ

Seuraavista haluaisin kommentteja. Millainen on tyydyttävä suhde? Onko realistista hakea ns. itselleen täydellistä kumppania (täyttäisi kaikki mahdolliset kriteerit, omaisi täysin yhteensopivan persoonallisuuden jne)? Onko täydellistä kumppania edes olemassa, vai perustuvatko kaikki parisuhteet toisen vikojen sietämiseen ja hyvien puolien korostamiseen? Oletko itse vaativa suhteessasi?

Itse kaipaisin poikaystävältäni enemmän panostusta suhteeseen. Hän pitää minua itsestäänselvyytenä, ei arvosta romanttisia eleitä tai arkipäivän piristäviä yllätyksiä, ja kehittävä keskustelu suhteesta ei kovinkaan usein onnistu (mies väittää minun vain arvostelevan häntä). Olen sanonut hänelle että toivoisin suhteeseen enemmän huomioonottamista ja romantiikkaa, ja vastaus on ollut "En mä tollaisia edes osaa ajatella, olen tyypillinen mies. Tarkoitatko romantiikalla jotain kynttiläillallista?" Olenko siis nirso kun haluaisin poikaystävältäni vähän enemmän, vaikka suhteen pohja on kunnossa (hän on luotettava, hellä jne)?

Sivut

Kommentit (48)

Illuusia

Hassua, tuo on suoraan kuin minun suustani!
Mieheni on romanttinen vain "vahingossa" ja vaikka
kuinka toivon että hän olisi romanttisempi ja ottaisi
minua enemmän huomioon, ei toivoakaan.
Mutta en usko että ruoho on sen vihreämpää aidan
toisella puolella. Ei täydellistä miestä olekkaan ja harva
miehistä osaa osoittaa ettei pidä naistaan itsestäänselvyytenä.
Olen sanonut suoraan miehelleni että hän on todella tylsä
ja minulla on harvoin rakastettu olo. Se kolahti vähän...
Toivottavasti oppisi myös osoittamaan rakkauttaan enemmän.

Susannna

Kyllähän tätä on itsekin tullut vähän mietittyä niissä tilanteissa, kun on tuntunut että miehen huonot puolet vie voiton hyvistä.
Mutta totuus taitaa aika pitkälti olla se, että vaikka jossain vaiheessa sitä voi kuvitella, että joku muu olisi varmasti parempi, huomioivampi, rakastavampi, jnejne, olisi silläkin kuitenkin sitten ne omat huonot puolensa, joita vähän ajan päästä taas kiroaisitte.
Muutaman huonon puolen takia ei siis kannata missään tapauksessa heittää miestä pellolle. Joskus niitä huonoja juttuja on tietenkin ihan oikeasti liikaa, mutta ei silloinkaan kannata heti luovuttaa. Monille on vaikeaa kuulla itsestä kritiikkiä, mutta rakentava keskustelu usein tuottaa edes jotain tulosta, ja pidemmällä aikavälillä enemmänkin.
Joskus ei auta kuin suoraan sanominen, niinkuin Illuusia on tehnyt.

ether

Noista kysymyksistä sen verran, että on tietysti ihan henkilökohtainen juttu, mitä pitää täydellisenä ja mitä ei - itse pidän enemmän ajatuksesta, että kumppani ei jaa kanssani kaikkia ajatuksia, kiinnostuksen kohteita tai edes arvoja. Syntyypä sopivaa jännitettä ja mielenkiintoista keskustelua, parhaassa tapauksessa uusia näköaloja puolin ja toisin. Suvatisevaisuutta ja keskustelutaitoa siis vaadin, kaikkien muiden piirteiden edestä.
Mielestäni suhde on tyydyttävä, kun kumpikin sen omalta osaltaan sellaiseksi kokee. Täydellistä suhdetta tuskin - siis sen ihastumisvaiheen jälkeen - on edes olemassa, mutta puhuttakoot nyt tilanteesta, jossa kumpikin kokee suhteessa olonsa hyvänä asiana kumppanin/tuntemustensa takia. Silloin alkaa taas olla asiat enemmän tai vähemmän huonosti, jos yhdessä ollaan vain siitä syystä, että muuten oltaisiin yksin.

Kuten jo sanottu, vaikka kumppani ajoittain tuntuisi maailman tylsimmältä olennolta, parinvaihto tuskin toisi, ainakaan pidemmän päälle, tilanteeseen mainittavaa muutosta. Alkuhuuman jälkeen on yksinkertaisesti mahdotonta pysytellä sokeana toisen huonoille puolille, niin ikävää kuin se onkin. Mitä itsestäänselvyytenä olemiseen tulee, mielestäni on hieman epäreilua arvostella moisesta yksinomaan miestä, ellei hän sitten ole muuttunut tavoiltaan huomattavasti epäromanttisempaan suuntaan: Jos herra X ei omaa yhtään hyvää piirrettä, miksi neiti Y ihastuu häneen alunperinkään? Suhteen jatkuessa käy vain niin, että X ei enää joudukaan juoksemaan neiti Y:n perässä. Toisaalta neiti Y myös tottuu niihin X:n piirteisiin, joihin hän alun alkaen ihastui. Kumpikin siis ottaa toisensa itsestäänselvyytenä.

Karu totuus on, että toisilta romanttisten juttujen ideointi/toteuttaminen sujuu, toisilta ei. Jos se häiritsee, kannattaa kyllä ehdottomasti sanoa suoraan, mitä tahtoisi tapahtuvan. Joskus taas miehen mittapuulla hienovaraiset "vihjeet" (kuka kieltää itse kantamasta sitä kynttilää pöytään?) voivat auttaa paljonkin. Monille miespuolisille tutuilleni suurin kynnys näyttää olevan oikeastaan siinä, että he pelkäävät tytön reagoivan romanttisiin yritelmiin huonosti, eikä niinkään siinä, etteivätkö he haluaisi tosissaan yllättää tai ilahduttaa; Entäs jos ei ihan oikeasti osaakkaan ja jonkinnäköisen sulamisreaktion sijasta tyttö repeääkin nauruun?

marika_

etherpä sen sanoi, komppailen täysin :)

Ja tuohon erilaisuuteen, niin itse koen ainakin sen rikkautena. Ollaan miehen kanssa monissa asioissa ihan eri planeetoilta (esim. mussiikkimaku yms.), mutta enemmän siitä on ollut hyötyä kun haittaa. Oon oppinu jollaintavalla ymmärtään sitä genreä jota mies kuuntelee, kun tuo itsekin siis sitä musaa tekee, ja tavallaan se etten haluu enään oksentaa koko genren päälle ja pierasta sitä sinne missä pippuri kasvaa, on vaan hyvä asia.

Romanttisuuteen, niin ei tuokaan ole aina se maailman romanttisin, mutta sitten kun tuo jotain isompaa (tai edes vähän pienempää) järjestää, niin se tuntuu sitten ihan tosi ihanalle. Ja kun itse mietin tarkemmin mietin, niin varmasti rupeaisi vähän imeltään mies joka joka ilta haluaa rakastella kynttilämeren keskellä ruusunlehtien seassa ja joka kutsuu minua "kauniiksi kuin taivaan tähtöset" (tämä on koettu yhden miehen kanssa.. hyi kamala).

Ja harvonhan se vaihtamalla ainakaan paranee :) Tietysti jos ei vaan selkeesti kemiat kunnolla kohtaa ja toinen ei YHTÄÄN vastaa sitä mitä hakee, niin turha sitten roikkua. Kaikissa on kuitenkin huonoja puolia - omaksi tehtäväksi jää sitten sen punnitsemisen voittavatko ne hyvät puolet kuitenkin lopulta ja voiko niiden huonojen puolten kanssa elää.

MJ

On aivan totta, että sitä alkaa suhteen edetessä pitää toisen ihastuttavia piirteitä itsestäänselvyytenä. Itsekin sen huomaan :oops:
Lisäksi tulin ajatelleeksi, että oli väärin sanoa ettei tuo mies tajua mitään romantiikasta: kysehän taitaa pohjimmiltaan olla siitä, että meillä on asiasta hieman eri käsitykset. Kumppani suosii arkista, eleetöntä romantiikkaa, minä taas sitä jenkkisarjoista tuttua. Kynttilöitä makuuhuoneessa tai söpöjä viestilappuja tyynyllä töihin lähtiessä, jne... Enkä voi siitä miestä syyttää, hän kun oikeasti luulee että romantiikka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä kynttiläillallista kalliissa ravintolassa.

Inga

Itse olen huomannut oman mieheni kohdalla ettei hienovarainen vihjaaminen romantiikan puutteesta riitä. Mies syyttää tästä sukupuoltaan, ei kuulemma voi/osaa olla romanttinen, koska on mies. En tiedä tuntuuko tämä olevan joku miessukupuolen geenivirhe :) Mutta itse täräytän aina suoraan joko olevani täysin onneton tai etten tunne olevani rakastettu ja silloin mies yleensä hätkähtää ja tajuaa (ainakin hetkeksi) mitä minä häneltä tahdon. Erolla uhkailu ei kannata, sillä seuraavan riidan aikana se yleensä kimpoaa takaisin omalle naamalle.

Beatriz

Itse voin sanoa, että olen ehkä jollain tasolla hieman vaativa miehen suhteen. Aiemmin sinkkuna ollessani monet minulle sanoivatkin siitä, että taidatpa olla liian nirso miesten suhteen :roll: Mutta mielestäni tietty vaativuus on hyvästä: minä nimittäin kuitenkin aina ajattelen, että jos aikoo olla yhdessä miehen kanssa, tulisi miehen olla sellainen jota pystyy rakastamaankin täydestä sydämestä ja olemaan hänen rinnallaan onnellinen. En ole koskaan halunnut tuhlata aikaa minulle "vääriin" miehiin, joista tiedän, etten voisi olla heidän kanssaan loppuelämääni. (olen ollut aina vähän romantikko, joka haluaa etsiä sitä omaa Prinnsi Oikeaa..jonka löysinkin lopulta<3)
Tiedän kuitenkin, että KUKAAN ihminen ei ole virheetön ja täydellinen, enkä sitä koskaan keneltäkään vaadikkaan. Jokaisen ihmisen näkökulmista ja tavoista voi aina oppia jotain uutta, ja niinhän se on että erilaisuus on rikkautta! Omalla kullallanikin on omat ärsyttävät tapansa ja mielipiteet, joista en ole samaa mieltä. Siltikin voisin sanoa että hän on minulle täydellinen kumppani, koska tärkeimmät asiat, kuten ajatukset parisuhteesta ovat meillä samanlaisia.

Haahu

Itsekin mietin, että vaadinko liikaa.
Kaipaisi edes sitä että toinen antais heti aamusta suukon. Mie saatan heti masentua kun on vähän kylmempää päivä tai pari, olen sitten itse aivan alavireinen. Mä joudun tällä hetkellä asumaan rakkaani kans heidän kotonaan ja meitä on täällä sitten lisäksi vielä apintekele ja kultini pikkuveli. Eli keskivertoa rankempaa. Jotenkin mie täällä kaipaisin erityistä hellyyttä ja huolenpitoa kun en oikein jaksaisi täällä asua (alkuperäinen suunnitelma oli asua kk, nyt on jo viides kuukausi kohta menossa), ja on rankkaa välillä kun kahdenkeskistä aikaa ei juuri ole.

Jotenkin väsyttää just se, että kun menin mainitsemaan yhdestä viikonlopusta, että olis kiva olla vaihteeksi kahdestaan, niin kultini ihmettelee että mikä siinä kahdestaan olossa on mulle niin tärkeää. Jos mä saisin edes sitä hellyyttä vähän enemmän, pusu sillon tällön ihan itse annettuna, että mun ei tarvis aina ite mennä pussailemaan, helliä kosketuksia, ihan mitä vain ettei se hellyys jäis aina ennen seksiä olevaksi, mä jaksaisin vaikka ilman niitä kahdenkeskisiä hetkiä, mut rakkaani saattaa muutaman päivän muistaa käydä suukotteleen pari kertaa enemmän ja sitten se unohtuu kokonaan.

Se on vaikeaa, kun on koko elämänsä ollut siinä luulossa että ei ole minkään arvoinen, etenkään vaivannäön, miesten taholta. Sen takia sitten sitä rakkauden osoitusta ja vaivannäköä kaipaisi edes omalta rakkaaltaan. Mut mä en jaksa enää sanoa, rakas kuites ahdistuu vaan siitä ja ajattelee että yritän kontrolloida, vaadin liikoja.

Hankalaa kun tuntuis että se vähän isompi määrä hellyyttä olis se asia joka auttais mua jaksamaan, mut kai hän ei sitten halua helpottaa mun oloja. Kestetään vaan. Joopa joo, mie en tajua miehiä ja jos en olis niin rakastunut tuohon mieheeni, joka on oikeasti ihana ihminen kuitenkin, niin mä eroaisin ja olisin ikisinkku, että ei tarvis masentua ihan turhien asioiden takia. Vois olla vaan ihan vapaasti, pitää huolen vaan omasta itestään, eikä siinä vieressä olis ketään jolta tarvis hellyyttä, ei olis ketään jonka takia olo on välillä niin itsestäänselvyys. Mä haluisin oikeasti tuntea oloni rakastetuksi. En mä mahdottomia tarvis, mut tuntuu että miehelle ne on mahdottomuuksia. Hellyys tulee kyl jos tahtoo rakastella. Mutta olis kiva tuntea olonsa oikeasti rakastetuksi.

Toivottavasti tämä asia muuttuu kun päästään omaan kämppään täältä. Mä taidan nääntyä jollain tapaa kun joudun asumaan täällä, ja miten sitä kertois miehelleen että mä tartten omaa aikaa meille kahdelle. Mä olin niin pettynyt kun hän kysyi että mikä siinä on niin tärkeää. Tuntuu että hälle se on ihan sama. Hän ei kaipaa kahdestaan oloa. Hän ei halua saada mun oloa hyväksi. Siltä se välillä tuntuu.

Että tällaista, taitaa olla vähän matalapainetta mulla tällä hetkellä... :)

TaskuMyy

[color=green]Miusta et vaadi liikaa!
Oletko selittänyt kullallesi siittä miksi haluat olla kahden kesken?
Oletko ajatellut muuttavasi esim. omaan kämppään? Ja jos kultasi vierailisi siellä?[/color]

Lukretia

"Noista kysymyksistä sen verran, että on tietysti ihan henkilökohtainen juttu, mitä pitää täydellisenä ja mitä ei - itse pidän enemmän ajatuksesta, että kumppani ei jaa kanssani kaikkia ajatuksia, kiinnostuksen kohteita tai edes arvoja. Syntyypä sopivaa jännitettä ja mielenkiintoista keskustelua, parhaassa tapauksessa uusia näköaloja puolin ja toisin."

Elän itse suhteessa, jossa molemmilla on erilaiset kiinnostuksenkohteet, ajatukset ja arvot. Jotain samaakin on, tietysti, muutenhan emme varmaan pitkään olisi yhdessä pysyneet. Mutta erilaisen miehen kanssa eläessä olen kyllä todennut, että ei tällaista enää. Yhteistä tekemistä ja yhteisiä puheenaiheita on vähän, kun toisen kiinnostuksenkohteet eivät nappaa. Olisi hienoa, jos olisi mies, jonka kanssa voisin jakaa kiinnostuksenkohteeni ja saada näin oman rakastettuni kanssa hienoja ja uusia kokemuksia. Näitä kokemuksia ei oikein tule miehen kanssa, jonka saa vain katsomaan telkkaria ja elokuvia. Kivaa tekemistä nekin, mutta olenko tyytyväinen 20 vuoden päästä, kun katson taaksepäin ja mietin, mitä on tullut tehtyä.

Tässä kuitenkin arveluttaa juurikin se, että vaikka mielessäni on ihannemies, joka on kuin minä mutta miespuolinen, onko sellaista oikeasti? Vaikka eroaisin tästä miehestä, rakastuisinko uudestaan taas johonkin putkimieheen, joka makaa sohvalla ja katsoo tv:tä? Vai voisinko oikeasti saada jonkun paremman? Entäpä jos en löydä enää uutta miestä? Vuoden yksinolon jälkeen tämäkin suhde varmasti alkaa tuntua parhaalta mahdolliselta. Onko tyytymättömyyteni syy se, että olen idiootti, joka ei osaa arvostaa sitä, mitä on saanut? Vai olenko vain pelkuri?

Haahu

Ihan hyvin nyt pärjäilen, ja kestetään ja jaksetaan elää tääl appilassa molemmat. Ei auta muu sillä ei oikein ole varaa vuokrakämppääkään ottaa, minkä lisäksi me muutetaan jo joulun jälkeen muualle koko kunnasta, että kyl tän jaksaa.

Olen mie sen päättänyt että jaksan katsella pitempään miestäni, hän osaa olla todella ihana ja jos totta puhutaan, hän on kaikin puolin muuten oikein sopiva mulle, mitä nyt noita ikuisia "naine ntarvii hellyyttä, mies ei osaa antaa paljoa" hommia on aina :) Mut hei, tähän pätee aina se, että miehet on Marsista ja naiset Venuksesta eikä siitä pääse mihinkään ;)

Mies todellakin pitää ainakin suureksi osaksi hyväksyä sellaisenaan, mut jos mie annan periksi omista tarpeistani, saa kyllä mieskin vähän katsoa tapojaan.

Tuo aikaisempi kirjoitus, silloin todellakin oli matalapainetta. Pillerien takia masennusta tyllut ja silloin maa kaatuu pienemmästäkin :) Paremmin jaksanut nyt kun ei ole ollut turhia hormoneja rasittamassa. Tosin perjantaina alkaa uuden tuotteen kokeilu, toivottavasti toimii... Eikä aiheuttais enää moista.

Mut juuh, kyl mä opettelen vaatimaan sopivasti ;) En aio jäädä ilman asioita joita tarvin. Eiköhän tässä monta vuotta katsella. Mie kuiten haluan lapsia, ja tahdon tietää ennen kun niitä mukuloita yritetäänkään hommata, että kuinka hän osaisi tehdä oman osansa, olla avuksi niin, että en uuvu. Tiedän tasan tarkkaan että mie varmaan joudun kotiäidinksi, ja varmasti tahdon tehdäkin niin. Mutta pitää vielä pitää huoli siitä, että mie en joudu lapsen hoitamisen lisäksi tekemään ihan kaikkea muutakin sille perusteella, että "mies on ollut töissä ja on väsynyt". Ja saas nähdä kuinka muutenkin menee, heh. Kaikkea sitä miettiikin jo ennen kun niitä lapsia edes on :) Mut juuh, kyl mä vaadin ja tulen vaatimaan paljon mieheltäni, mut niinpä se vaatii hänkin.

TaskuMyy

Tupakan poltto ei ole helppo lopettaa sormia napsauttamalla..mutta onko törkeää pyytää toista vähentämään pikku hiljaa tupakointia??
Ainki hieman vähentää ettei menis asia vähän toista päivässä :o :shock:

aapo

Asia mistä en pidä: kun toinen olettaa saavansa jotain.
Asia mistä pidän: kun toinen ilahtuu saadessaan jotain.

Miksi miehellä pitäisi olla jotain motivaatiota toteuttaa teidän "hei olis niinku kiva" -monkumisenne? Kuin lapset karkkikaupassa. Huoltaja ostaa karkit, että lapset olisivat joskus hiljaa. Mikään mitä annat ei kuitenkaan tyydytä pidemmän päälle, vaan nälkä kasvaa syödessä. En lähtisi tuollaiselle tielle ollenkaan. Suhteet on täynnä vaihtokauppoja. Jos haluat hellyyttä, osoita olevasi hellyyden arvoinen.

TaskuMyy

Jos mies vetää 1-1,5 askia päivässä niin ja pyydän sitä vähentää niin ei se kyll ole mtn epäitsekästä :roll:

Muoks:
Ja ko ne on niittä 30 tipakan askeja..

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat