mitään mahdollisuuksia enää? - Parisuhteet

Isabella

Seurustelin yhden kaverin kanssa jokunen aika sitten, suhde ei enää toiminut joten päätettiin olla kavereita. Tai no lähinnä "kavereita" kun yritettiin sitä suhdetta vielä saada toimimaan muttei varsinaisesti seurusteltu. Kuitenkin vietettii aikaa yhdessä, myös sängyssä.
Nyt sitten sovittiin ettei siitä tule mitään ja et ollaan kavereita. Asiasta ei paljon puhuttu, ei sovittu mistään erityisistä asioista sen tarkemmin. Kun kaverini sitten jatkoi kuitenkin hyväilyjä ym. niin otin asian puheeksi. Hän tekee sitä koska tykkää tehdä niin, enkä itsekään laittanut vastaan koska se tuntui hyvältä. Sovittiin että seksi ei enää kuulu asiaan, mutta siitäkin säännöstä ollaan vähän jo luovuttu. Kaverini sanoi jopa ettei siitä olisi kokonaan tarvinnut luopuakaan. Ollaan siis oltu kavereita jotka tekevät kaikenlaista (myös seksi kuuluu asiaan). Sitten tuli puheeksi että onko kummallakaan toiveita että vielä seurusteltaisiin. Kaverini sanoi että haluaa olla kaverina. Eikä sitä haittaa nykyinen tilanne, että ollaan kavereita jotka tekevät kaikenlaista yhdessä. No ei se muakaan varsinaisesti haittaa mutta tiedän että ei siinä ehkä mitään järkeä silti ole, ei ainakaan pidemmän päälle.

Sen hyväilyt ja kaikki vaan vaikuttaa välillä niin sellaiselta että olisi vaikea uskoa että se todella haluaa olla vain kaveri. En osaa sitä selitää mutta nyt kun meillä on viime aikoina mennyt ihan kivasti, niin sen näkee hänestäkin että sillä on mukavaa. Ei meidän ongelmat ihan täysin selviä ole, pientä ongelmaa vielä on mutta...jos meillä alkaisi homma toimia tässä tämän nykyisen tilanteen aikana niin voiko tosiaan olla ettei hän haluaisi yrittää vielä? Ne sen katseet ja koskettelut vaan vaikuttaa jotenkin ihan muulta kuin pelkältä kaveruudelta ja että "tykkään vain tehdä niin" . Toisinaan jo tuntuu että kuvittelenko vain...en viitsisi tätä enää puhua kun tuntuu että olen yrittänyt tätä jutella selväksi niin paljon. Ettei hänestä tunnu että jankutan jo asiasta ja olisin juuttunut tähän asiaan täysin. Ei kuitenkaan olla puhuttu että oltaisiin täysin kavereita ilman mitään tekemisiä, ja jotenkin se seksin jättäminenkin tuntu jo sellaselta että hän ei oikein pitänyt ajatuksesta että siitä luovuttiin joksikin aikaa. En tiedä haluaako hän tosiaan olla vain kaveri. Koska tiedän että luultavasti jossain vaiheessa tulee tilanne jossa pitää valita että ollaanko todella vain kavereita vai seurustellaanko. Jossain vaiheessa tämä välimuoto pitäisi jättää pois. Ei olla puhuttu edes muiden tapailusta tms.

Mitä mieltä te olette? Omia kokemuksia? Neuvoja?

Kommentit (6)

ankku

Sinun tilanne muistuttaa ihan minun ja exän tilannetta..

Vuosi sitten erottiin, puoleen vuoteen ei oltu minkäänlaisissa tekemisissä kunnes taas alettiin kavereiksi ja oleen aina vaan enemmän ja enemmän yhessä sitten päätettiin alkaa seurusteleen ku molemmilla oli tunteita toisia kohtaan ja homma tuntu toimivan ku unelma, mutta se homma toimiki vaan sen kaksi viikkoa kunnes oli niin isot riiat pystyssä et päätettiin taas olla kavereita. No vähän sen jälkeen jäin exälle yöksi taas puhuttiin ja sovittiin että ollaan kavereita mutta harrastetaan nyt tämä kerta seksiä no siitä asti tätä onki kestäny päälle kuukauden tässä. Me ei olla puhuttu yhteen paluusta. Yksi ilta seksin jälkeen makoiltiin sängyssä ja aloin siinä miettimään meitä joten päätimpä kysästä et miksi tämä homma toimii näin mutta ei silloin kun seurustellaan,, kumpiki oli hiljaa sen jälkeen kunnes exä sano et "niin.. tuo on hyvä kysymys" ja sitten taas hiljasuus eikä sen jälkeen asiasta olla puhuttu. Ja muutenki tykätään tosi paljon olla toisten seurassa, ei pussailla muutenko sängyssä, mutta muuten käyttäydytään toisia kohtaan niinku seurusteltais ja kun ollaan sovittu et ollaan vaan kavereita ja että tämä on pelkkää seksiä niin silti aina kun olen sen vieressä yötä se pitää musta kiinni ja silittää hiuksia jne. En halua katella edes muita miehiä koska tuntuu et ei pysty jatkamaan eteenpäin ennen ku tämän on saanu jonkinlaiseen päätökseen. Ei siinä jos se olisi pelkkää seksiä mutta kun muuten antaa sellaista viestiä että on tunteita edelleen mua kohtaan ja jotenki tuntuu et omat tunteet ei katoa mihinkään kun tämä vaan jatkuu ja jatkuu -enkä edes tiedä haluanko et se loppuis. En osaa oikein neuvoa sua ku itelläki tällänen tilanne.. Olis kiva itekki kuulla jotain neuvoja, mitä teen? Odottelenko vaan päivää et tää hajoaa käsiin koska mulla on sellanen kutina et tästä ei loppupeleissä mitään hyvää seuraa jos tämä näin jatkuu vai jätänkö sen ihmisen pois minun elämästä ainaki siksi aikaa että pystyisin jatkaan eteenpäin vai mitä jos puhuttaisi ja päädyttäis taas seurustelemaan sekin on niin pelottava ajatus koska taas kaikki on menny kumminki niin hyvin meän välillä ja viimeksi kun alettiin seurusteleen se meni vaan tappeluksi.

En tiiä yhtään mitä teen tämän asian kans koska liian pelottavaa on jättää asia tähän, pelkkä kaveruus saattais taas olla ihan liian hankalaa ainaki aluksi ja seurustelu suorastaan kammottaa..

Toivottavasti saitte jotain selkoa tuosta minun epäselvästä textistä en ossaa paremmin oikein selittää.

Neuvot olis kiva mullekki :shock:

Isabella

Mä kanssa pelkään että meidän tilanne loppuu, mutta tosiaan kun tuntuu että tunteita on jäljellä ja itse asiassa meistä vois vielä jopa tulla jotain. Nyt on tietty silleen et on ihan hyvä tilaisuus saada tää toimimaan, toki vaan haluaisin hieman varmempaa tietoa kaverini tunteista ym.
Mutta tosiaan tähän olisi kiva tietää hieman apuja...

ankku

joo no mie tulin tähän lopputulokseen että heinäkuun loppu kysyn jääkö meän juttu kesäromansiksi vai tullaanko me jatkossa seurustelemaan. En enään jaksa rääkätä itteä tämän asian kans ja ompahan kaksi viikkoa aikaa valmistautua jos se ei olekkaan mitään. Jää kyllä itkettämään jos niin käy -toivottavasti ei. :)

Sssan*

Mun mielestä toi vaikuttais ihan suoraansanottuna siltä että sun "kaveri" ei halua sitoutua mutta haluais susta silti jonkunlaisen sekstailukaverin tai jonkun sinne päin...!Ihan omista nuoruuden kokemuksista voisin noin päätellä!Mutta who knows... Ehkä kannattaa vaan yrittää kysyä ihan suoraan ja päätellä siitä mikä itelle on parasta!
Kun ite oon ollu samantyyppisessä tilanteessa ja sain suoran vastauksen suoraan kysymykseen tiesin heti mitä tehdä..en halunnut enää tapailla kyseistä tyyppiä, koska itse halusin muuta kuin mihin tämä kys. tyyppi oli valmis!Aluksi se sattui mutta jälkeenpäin olin erittäin erittäin tyytyväinen päätökseeni :)

Illuusia

Olen samaa mieltä Sssan*:n kanssa.
Minulla on ollut samanlainen tilanne ja
selvisikin että hän halusi vain seksiä.
Hyväksikäytti tilannetta se varjossa että
ollaan kuitenkin vaan ystäviä, ettei seksissä ole
mitään väärää. Nyt vasta tajuan kuinka tyhmä oikeasti
olin että uskoin sellasta puhetta.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat