Kaukosuhde ja poikaystävän harrastus- ei aikaa nähdä. - Parisuhteet

herkkusiäni

Ollaan poikaystävän kanssa kaukosuhteessa.Talvisin ( noin 9 kuukautta vuodesta ) hän asuu jenkeissä ja noin kolme kuukautta eli kesän asuu suomessa. Suomessakin meillä on välimatkaa joten senkään takia ei pystytä näkemään usein, matkoihin menee aikaa ja rahaa ( välimatkaa noin 200 km ) ja molemmilla on omat menot ( mulla nyt aikaavievä juttu on lähinnä työt ) jotka nekin vie aikaa.

Poikaystäväni harrastus kuitenkin vie meiltä eniten aikaa välimatkan lisäks.. Poikaystäväni on helvetin hyvä kyseisessä lajissa, haluaisi ammatin siitä itelleen ja mun mielestä se on ihan mahdollista, mitä nyt ite siitä sen lajista mitään ymmärrän mutta kuitenkin on lahjakas, ja treenaa todella paljon. Ko. lajissa yksi pelikierros kestää noin 4 tuntia, eli tosi aikaavievä laji. Lisäks kisoja on nyt kesällä ympäri suomea enkä oikein välttämättä voi mennä mukaan kun se on siellä pari-kolme päivää kerrallaan ja asuu hotellissa sen ajan. Yleensä kaiken muun ajan mitä poikaystäväni ei oo mun kanssa, hän treenaa. Joskus tuntuu että oon vaan välttämätön paha joka vie aikaa treenaamiselta ja pelaamiselta. Että olisin joku semmonen jonka kanssa ollaan välipäivinä joita pitää pitää treenaamisesta, mutta muuten MUN täytyy joustaa ja odottaa koska poikaystävällä sattuis olemaan aikaa mulle. Tuntuu todella et oon kakkosena ton harrastuksen jälkeen. Näin kesällä kun poikkis on suomessa nähdään noin parina päivänä viikossa, haluaisin todellakin nähdä useemmin edes kesällä kun talvisin ei nähdä kun noin 2 kuukauden välein..

Joskus alkuaikoina ( ollaan seurusteltu 9 kuukautta eli aika alussa tässä vieläkin ollaan.. ) poikkis jätti treenaamatta ja pelailematta mun takia kun puhuttiin mesessä kun ei välimatkan takia oikein muuten voitu kommunikoida yms, ainut keino hoitaa suhdetta oli viestien ja koneen välityksellä. Sillon mulla oli vähän huono omatunto siitä että poikaystävä jättää treenaamatta mun takia, mutta toisaalta se tuntu siltä että oon tärkee ja hän haluaa panostaa muhun ja meidän suhteeseen. Nykyään meininki on ihan muuttunut, nykyään musta tuntuu että meidän suhde on se jonka kustannuksella poikaystävä treenaa ja pelaa ja yms. Toisaalta en voi sitäkään unohtaa että tapaamisia on vaikee sovittaa molempien menoihin tän välimatkankin takia, kun poikaystävällä ei oo omaa autoa, lainaa aina vanhempiensa toista autoa kun tulee meille. Oon ehdottanu että tulis meille joskus vaikka junalla ja ottais sen treenikamat mukaan että vois treenata meilläkin vaikka mun kanssa, mutta kuulemma liian vaivalloista tai jotain.. Mä olen ens lauantaina menossa niille ekaa kertaa ja nyt tää ilmotti että sunnuntai aamuna tää ois menossa treenaamaan klo 9. Ajattelin et tosi kiva juttu, meen ensimmäistä kertaa niille ja sit tää ilmottaa että aamulla sit sunnuntaina hän lähtee treenaan. Kyllä rupes " vähän " ärsyttämään kun ei voi edes sen vertaa olla mun kanssa et sunnuntai aamun olis rauhassa kun oon niillä uudessa paikassa ekaa kertaa.

Muutenkin jos välillä valitan sille siitä että ei oo aikaa tarpeeks meille ja muuta, niin poikkis vaan toteaa että tällästä tää on ja ei voi mitään, kyl hän on itekkin sanonu että haluais et meillä olis enemmän aikaa. Ei tunnu haluavan sitä aikaa yhtä paljon meille kun harrastukselleen. Muutenkin poikaystävälleni tuntuu olevan helpompaa kaikki erossa olo ja vähäinen aika, ite tarviin aika paljon huomiota ( oon joskus miettiny että oonko sit liian huomionkipee ? ) ja mietin minkä takia tää on poikaystävälleni niin paljon helpompaa. Onko se sitä että hän ei pelkää niin paljon kuin mä mitä meille tapahtuu ja sitä että jos .. En tiedä. Oon varmaan vähän epävarma itestänikin ja varmaan vähän riippuvainenkin poikaystävästäni, vaikka en haluais. En haluais olla sellanen riepoteltava nukke jolla aina on aikaa JUST sillon kun poikaystävällä sitä mulle sattuu olemaan, melkein itsestäänselvyys. Että kyllä mä odotan aina sitä kun poikaystävällä jostain kolosta sattuu aikaa löytymään. Välillä kun otan tän aiheen esille, niin poikaystäväni jotenkin saa mut tuntemaan itteni tyhmäks ja liian riippuvaiseks itestään jolla ei oo muuta elämää. Vaikka on mulla nykyään, työt ja uus harrastus ( sama kuin poikaystävällä, mutta todellakin VAIN harrastuksena eikä todellakaan huipputasolla niinkun hänellä ). Jotenkin poikaystävä saa sen tuntumaan siltä että mä joko kestän tän tai sitten en, mietityttää että oisko se niin helppoa poikaystävälleni jos en kestäiskään, että sitten vaan erottais, kiitos ja näkemiin, ja poikaystävän elämä jatkuis kun ei mitään.

Pelottaa että millasta tää tulee olemaan sillon kun poikkis taas lähtee jenkkeihin, ehditäänkö ollenkaan puhumaan ja näkemään edes parin kuukauden välein ( aikaero, opiskelut, työt, harrastus.. ) vai kuihtuuko tää homma siihen että ei yksinkertasesti oo aikaa. Mä kyllä oon valmis joustamaan tän suhteen takia muista jutuistani, ja HALUAN että meidän suhde toimii eikä tää maailman paras asia, eli meiän suhde, kaadu siihen että ajanpuutteen takia vieraannutaan toisistamme ja erotaan. Rakastan poikaystävääni aivan sairaasti ja menettäisin niin paljon jos erottais. En halua ketään muuta.

Eli mä en nyt tiedä mitä mun ( tai meidän ) pitäis tehdä, pitääkö mun vaan kestää tää tilanne ja kestää ikävää ja odottelua ja kaikkea, kunnes poikaystävän koulu jenkeissä loppuu kahden vuoden päästä.. Joinain päivinä ja hetkinä tää kaukosuhde / ajanpuute ei vaivaa mua yhtää, on helppo olla ja ihanaa edes kun tietää että jossain on kulta jota ikävöidä ja odottaa, mutta välillä tää ottaa todella rankasti päähän ja on surullinen ja kamala olo. Oon niin temperamenttinen ja kiivas luonne ja mielialat vaihtelee tosi usein että tää on vähän tällästä. Toisaalta nyt kun ite luen tän mun tekstin niin tajuan jotenkin että ei oo muuta vaihtoehtoa kun kestää tää ja ajatella kaikkea ihanaa mitä meillä on, vai onko ? En halua erota ja haluan jaksaa tätä.. Kertokaa te, MITEN jaksan, jos osaatte ! Jos joku tän edes jaksoi tänne asti lukea :D

Sivut

Kommentit (27)

heica

Yks "hengenheimolainen" ilmoittautuu :D
Siis joo, munkin poikaystävällä on harrastus joka on ollut rakas ja tärkeä harrastus pienestä pitäen, ja kaiken lisäksi hän on todella hyvä siinä joten kysyntää on joka suunnasta eli tumput suorina ei tarvitse seistä sekuntiakaan. On päässyt juuri muutama vuosi sitten maajoukkueeseen, ja no, yhteinen aika on vähissä. Aluksi eleltiin kaukosuhteessa, mies asui pienemmässä kapungissa kaukana täältä etelä-suomesta, mutta harrastuksensa takia joutui muuttaamaan vielä pohjosemmaks suurempaan kaupunkiin jotta menestyis paremmin.
Mä tiesin, että poikaystävälle tää harrastus on kaikki kaikessa ja hän toivoo siitä myös itselleen ammattia (mikä tällä hetkellä vaikuttaa hyvinkin mahdolliselta) joten osasin varautua siihen, että tää harrastus on ja tulee aina olemaan osa hänen elämäänsä, joten mun on aivan turha edes ehdottaa hänelle että "Mitäs jos vähentäisit tota treenaamista ja olisit mun kanssa enemmän" tms. Ja ikinä en ole tommosta ehdottanutkaan. Hänen siis täytyy harjotella jatkuvasti ja paljon, muuten ei menesty. Mies on sitten oma-aloitteisesti kyllä vähentänyt harjoittelua ja on varannut aikaa enemmän meille, koska haluaa myös itse olla ja elää mun kanssa ja olen kuulemma paljon tärkeämpi kuin tämä harrastus ja (ehkä) tuleva ammatti... Ja kyllä mä siihen uskonkin, ja salaa oon joskus toivonu että voi kun se jättäis sen harrastuksensa kun se oikeesti vie mun miestä ympäriinsä koko aika, vie sen aikaa paljon ja välillä tuntuu ettei hänellä muuta elämää olekaan, mutta toisaalta tuntuu kauhean ilkeältä toivoa jotain tollasta.
Eli mitään neuvoja et tästä varmaan saanut, mutta usko vaan että on tyttöjä (tai naisia) jotka ovat samassa jamassa kuin sä, ja jos suhde onnistuu jos onnistuu ja se onnistuu sillon jos molemmat osaa panostaa siihen, ja sun tekstistä mä ymmärsin että mies varaa teidän suhteelle aikaa? Eli tuskin hän kummastakaan noin vaan luopuu, ei susta eikä siitä sen harrastuksesta Jos toi asia häiritsee, niin sitten siitä pitää puhua. Mitään liikoja ei kannata odottaa varsinkin kun toi teidän tilanne on vähän samanlainen kuin meillä, mutta puhuminen on mua auttanu ja mies on antanut mun ajan myötä ymmärtää että oon paljonpaljon tärkeämpi sille kuin se harrastus, eikä tää oo mitään pelkkää sanahelinää vaan myös teoilla todistettua.
Niin ja me näämme vaan pari kertaa kk:ssa, ennen nähtiin useammin mutta nyt kun mies on maajoukkueessa, harjoittelu vie kesälläkin yhä enemmän aikaa ja pakko vain tyytyä.

herkkusiäni

aah, ihanaa jolla on vähänki samantapanen tilanne :D
aattelin et kukaa ei ees jaksa lukee tota heh..
Mut joo, en mäkään kyl halua tota harrastusta ( melkein ammattia ) siltä mitenkään kieltää tai sanoa että MINÄ TAI HARRASTUS, mutta joskus vaan tää (lajinnimitähän)leskeys ottaa päähän ja mietityttää. Ois kyllä niin hieno tilanne jos vois mennä mukaan noihin kisoihin yms ja siellä sitten olla "edustusvaimona" ja kattella kun se oma mies siellä pelaa ja voittaa ;) mutta tällä hetkellä se ei ainakaan vaikuta kovin todennäköseltä.. kauan ootte heica ollu yhessä ?

herkkusiäni

Niin ja sitä vielä että kyllä kulta aina sanoo että oon tärkeempi kun se harrastus, mutta joskus ei vaan tunnu siltä :S mutta tuskinpa sekään sitten jaksais mun kanssa olla jos ei kauheasti musta välittäis kun tää näkeminen on meillä aina kans vähän tämmöstä. Mun pitäs vaan uskoo se että kyl tää joskus palkitaan tää tämmönen odottelu ja ikävä ja muu, ja elää siinä samalla itekkin ja keksiä kaikkia omia juttuja !

papuna

meillä sama juttu oli joskus.. siis nykyään asutaan saman katon alla,mutta alkuun n.pari vuotta asuttiin eripuolilla suomea,ja täysin urheilun ehdoilla.

eroavaisuus siis siinä,etä myös minä urheilen erittäin aktiivisesti ja oma elämäni määräytyy treeni ja ottelu aikataulujen mukaan...

plussia tässä oli ja on se,että koska alkuaikoina ei juuri nähty,roikuttiin aina puhelimessa,opimme puhumaan asioista ja tutusstuime todella syvällisesti.
molemmille oli aina selvää,ettei olisitoisen "ykkös"asia.eikä vieläkään olla ;) siis todellisuudessa kyllä,ja käytäntökin on tämän osoittanut,mutta periaatteessa urheilu on ain ykkönen,ja sitten katotaan jääkö aikaa muuhun. ja aina ei jää.

se mistä tiesin meidän jutun olevan totisinta totta ,vaikka mies huiteli heti alkuajoista ulkomailla ja tiesmissä treenaamassa,oli se pienikin vapaa-aika joka hänelle jäi. olin ja olen edelleen siinä asiassa ensimmäinen.
hän saatoi matkustaa neljä tuntia lennon jälkeen luokseni,ihan vain jotta saisi nukkua vieressäni,vaikka hotelli olisi ollut paljon kätevämpi. aamulla aikaisin hän lähti matkaamaan neljää tuntia takaisin lentokentääle,mistä reissu uutteen kohteeseen saattoi alkaa.

edelleenkin arki saattaa kulua niin ettei juuri nähdä. illalla ennen nukkumista ja aamulla hetki.päivät ja illat menee omissa "harrastuksissa".

toinen toistemme tärkeimpinä tukihenkilöinä urheilun rankassa maailmassa.

mieti tosissaan pystytkö seisomaan hänen rinnallaan,ja ymmärtään urheilun tuomat oikut. jaksatko odottaa eläke ikään,ennen kuin todella ehditte olla yhdessä.
jos jossain asiassa tähtää huipulle,se vie tuhansia tunteja vuodessa aikaa.
oli se sitten opiskelu,taide tai urheilu...

jos luulet että, pystyt siihen,anna mennä vaan ja koita keksiä "yksinäisiin" aikoihin täytettä.
parisuhde on joukkuelaji,missä molempien tulee joustaa,mutta joskus voi olla että toinen "saa" määrätä enemmään jollakin osa-alueella.esim. ajan käyttöön liittyvät asiat. kyse on siittä myös,että antaako sellaiseen mahdollisuuden vai ei.

harrastusvaimokkeena elo ei ole ruusuilla tanssimista,ja joskus miettii onko tässä mitään järkeä ;) mutta ne pienet yhteiset hetket osoittaa aina miksi jaksan taas seuraavan harjoitus jakson tsempata :)

en tiedä vastaanko nyt kysymykseen,mutta tosiaan,onhan meitä, "laji"leskiä ;)

heica
herkkusiäni
aah, ihanaa jolla on vähänki samantapanen tilanne :D
aattelin et kukaa ei ees jaksa lukee tota heh..
Mut joo, en mäkään kyl halua tota harrastusta ( melkein ammattia ) siltä mitenkään kieltää tai sanoa että MINÄ TAI HARRASTUS, mutta joskus vaan tää (lajinnimitähän)leskeys ottaa päähän ja mietityttää. Ois kyllä niin hieno tilanne jos vois mennä mukaan noihin kisoihin yms ja siellä sitten olla "edustusvaimona" ja kattella kun se oma mies siellä pelaa ja voittaa ;) mutta tällä hetkellä se ei ainakaan vaikuta kovin todennäköseltä.. kauan ootte heica ollu yhessä ?

No meillä tää seurustelu oli n. vuoden hieman epäselvää että ollaanko vai eikö olla, ja selkeempää on ollut nyt viimiset 2-3kk eli seurustellaan. En sitten tiedä tulevasta, koska jo nyt on alkanu epäilyttämään tää koko juttu että haluanko mä miestä jolle satelee sopimuksia ympäri maailmaa 24/7 ja haluanko juosta mukana sen peleissä jne. Ja tällä hetkellä vastaus on että EN halua, koska haluun myös elää omaa elämää enkä olla sidottuna miehen aikatauluun... Pitää vaan katsoa, kuinka tärkeä tää parisuhde on meille ja hyppiikö mies mieluummin valmentajan pillin mukaan vaiko minun. Jos valmentajan, niin se on heihei. En mitenkään ilkeyttäni tota tekis, mutta mä en aio raahautua miehen mukana rapakon toiselle puolelle ja takaisin. Se ei vaan sovi mun elämäntyyliin eikä oo semmosta mitä mä haluan, enkä myöskään usko että olisin tollasessa tilanteessa kovinkaan onnellinen... vaikeeta tää on :?

herkkusiäni

heica, voi ei jos nyt erootte tai jotain, mut tosiaan ymmärrän ton tilanteen että jos aikaa ei jää paljo yhtään niin vaikeeta siinä on sitten seurustella ja aina vaan ikävöidä. Ois niin helppoo jos ois joku miljardööri niin vois matkustella poikaystävän mukana kaikkialla ja sitä kautta saada aikaa =D heh.. mut en tiä kauaa sellastakaan jaksais. Haluutko muuten paljastaa mitä lajia poikaystäväs harrastaa ? :D

heica

Jääkiekkoahan se :D
Siis mä en halua sellasta Jenni Dahlman-Räikkönen -elämää, en usko että ihan sellasta koskaa tulee olemaankaan jos suhdetta jatkan. Jos ura vie toista maasta toiseen, niin sillon se ihminen ei oo mua varten. En kuitenkaan tarkota että mieheni pitäis unelmistaan luopua vaan sen takia koska mä haluan.
Mikään ero ei nyt lähitulevaisuudessa (ja toivottavasti ei koskaan) tule kysymykseenkään, koska meidän suhde on melko uunituoretta tavaraa että parin kuukauden perusteella ei kannata olettaa mimmosta vois olla esim. kymmenen vuoden päästä. Kauheesti olis mulla suunnitelmia itelleni ja suurimmaks osaks meille, ja lähes kaikki suunnitelmat koskevat nyt mun ja miehen tulevaisuutta eli otan meidän suhteen huomioon enkä mieti mitään "entä jos" -vaihtoehtoja. Sitten jos mies päättää lähteä rapakon taakse pysyvästi tai pidemmäksi, niin tää suhde taitaa ajautua karille...

Kiira

^Kaukosuhteetkin voivat toimia, jos ne haluaa saada toimiin. Raskasta toki on, en minä sitä kiellä. Mutta onkohan tuokaan nyt aivan reilua, että sinä jo tässä vaiheessa, siis suhteen alussa, olet miettinyt asiat niin, että mikäli mies kauemmas lähtee niin sitten tulee ero? Tavallaanhan sinä laitat miehen valitsemaan joko sinut, tai uran / harrastuksen. Ja miksi se menee niin, että miehen täytyy luopua jostain hänelle tärkeästä? Jos haluat, että miehesi jättäis hyvän tilaisuuden käyttämättä, ja jäis Suomeen sun luo, niin eikö sillon miehellä ole sama oikeus pyytää sua jättään kaikki tärkeät asiat ja ihmiset tänne, ja muuttaan hänen kanssaan vieraaseen maahan?

Minä olen ollut miehen kanssa kohta vuoden päivät, koko tämän ajan kaukosuhteessa kun mies on toisessa maassa töissä. Mulla oli suomessa vakituinen työpaikka ja vasta ostettu asunto. Ensi viikolla pitäisi lähteä miehen perässä toiseen maahan. Iso ratkaisu, mutta haluan koittaa. Ainahan sieltä pääsee pois, mikäli ei viihdy. Mies ei KOSKAAN ole pyytänyt mua lähtemään peräänsä, mutta pidän vain miehestäni niin paljon, että halusin itse kokeilla. Toki tämä muutos pelottaa ihan hemmetisti, mutta toisaalta olen innoissani.

heica

En miestä kiristä millään tavalla tai pyydä valitsemaan sitä että joko minä tai sitten jääkiekko. Matkustelu ja kaukosuhde jossa on PITKÄ välimatka ei oo mua varten, ja kaikki on vielä niin auki että onko mies lähdössä toiselle puolelle maapalloa vaiko ei. Se ittekin tietää että jos se lähtee, niin sitten meidän juttu on siinä. Me ei oltais kumpikaan onnellisia siinä tilanteessa jos mies olis kaukana pelaamassa ja mä täällä Suomessa.
Oon aina ollu sitä mieltä, että pitää yrittää eikä heti luovuttaa jos näyttää pahalta, mutta kai mullakin on oikeus päättää missä ja miten elän.

ja samassa tilanteessa mäkin oon kuin mies, koska jos en lähde, suhde päättyy todennäköisesti siihen. Eli oon mäkin vähän kahen vaiheilla.... Ja tää meidän suhde on meille molemmille yhtä tärkeä joten yhtä paljon erosta kärsisi molemmat.

Tsein
heica
En miestä kiristä millään tavalla tai pyydä valitsemaan sitä että joko minä tai sitten jääkiekko.
heica
Se ittekin tietää että jos se lähtee, niin sitten meidän juttu on siinä.

Minusta tuossa on aika selvä ristiriita. Et pyydä valitsemaan, mutta jos lähtee niin se on sitten siinä? Tottahan sitä saa omasta elämästään päättää ja itse parhaiten tietää osaako elää kaukosuhteessa, mutta kyllä tuo silti on selvästi miehen valitsemaanlaittamista. Jos kiekkojuttu näyttävät valoisilta Amerikoissa, niin luultavasti tulet häviämään siinä "taistelussa". Sen verran suuri unelma tuo kiekossa pärjääminen varmasti monelle lajin harrastajalle on.

heica

Ei me voida nyt päättää mitä tehdään sitten jos/kun mies lähtee kauemmas ulkomaille. Me ollaan nyt yhdessä, ja se on sitten meidän päätös mitä tehdään kun valintojen aika tulee... Enkä mä koe mitenkään tätä mikskään taisteluksi, sehän on mun oma päätös että jään tänne Suomeen, ei miehen. Mullakin on täällä opiskelut, työpaikka ja koko elämä joten jos miehelle tulee mahdollisuus toteuttaa sen unelmaansa, niin siitä vaan. Mä olisin vain sen tiellä.
Eikä tää ole mitään kiristystä, pitää munkin valita se että joko ero, tai sitten se että lähden miehen matkaan ja luovun lähes kaikesta mitä mulla täällä on.

Tsein

Sepä siinä onkin, että täytyy olla puolin ja toisin valmis tekemään uhrauksia, vaikka sitten luopua siitä ihmissuhteesta. Kyllä sitä saa itsensä asettaa tärkeämpään asemaan kuin ihmissuhteen ja perässä muuttamisen. Pitäisi olla suhde aikas vakaalla pohjalla, jotta voisi heittäytyä pelkästään sen varaan ja lähteä vieraaseen maahan. Valinnan joutuu kumpikin kuitenkin tekemään ja "jos kumarrat itään, pyllistät länteen".

Tosin en kyllä usko, että jos mies haluaa lähteä toteuttamaan unelmaansa, tyttöystävä ei kyllä olisi millään tavalla tiellä. Aivan varmasti pystytään elämään toisen työn/harrastuksen kanssa ilman tiellä olemista.

heica

Niin. Jos me halutaan elämältä eri asioita tai meidän suunnitelmat ei mene yksiin, niin mitä sitä edes missään kaukosuhteessa roikkua... Toisaalta aina kannattaa yrittää, mutta silti epäilyttää...

Piperr

Mäkin olen kokenut tuon kaukosuhteen ja siihen lisättynä miehen aikaavievän harrastuksen. Itse asiassa juuri kolme päivää sitten laitoin tämän suhteen poikki. Meillä oli tosi tuore tämä meidän juttu.. vasta pari kuukautta ehdittiin toisiamme heilastella (joista periaatteessa ainoastaan 2 viikkoa kaukojuttuna). Mies olisi kyllä ens syksynä muuttamassa takaisin tänne mun paikkakunnalle, mutta mä en omien unelmieni vuoksi ole silloin täällä maisemissa. Meidän suhteessa ei vaan ollut mitään järkeä - ei edes mahdollisuutta kehittyä miksikään. Tunteita oli kyllä ihan mielettömästi, mutta tässä tilanteessa koin tän suhteen vaan todella ahdistavana. Helpompi olla kokonaan erossa kuin sitoa toista itseensä. Periaatteessa tuo kaukosuhde+miehen harrastus eivät olleet mulle syynä suhteen poikki laittamiselle.. Syyt löytyivät ihan jostakin muualta.

Minulle miehen harrastus ei siis ollut mikään ongelma. Tiesin jo kauan ennen kuin tuohon suhteeseen ryhdyin, et mä tulisin aina vasta harrastuksen jälkeen. Niinhän se nimittäin on kaikilla tosissaan jotakin harrastavilla. Mun siskoni on elänyt jo 5 vuotta miehen kanssa, joka omistaa suurimman osan elämästään omalle lajilleen (joka on tänä päivänä tosin jo hänen ammattinsakin). Jos suhteen tämmöisen miehen kanssa haluaa, niin siihen ajatukseen on vain sopeuduttava. Toki kaikille ei sovi se, ettei olekaan miehen elämässä tärkeintä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat