Mies petti, miten selviän? - Parisuhteet

Taica

Mulla kesti pahaa vaihetta yli kaks kuukautta, mut en todellakaan suosittele mitään lääkkeitä siihen hankkiin, ku ne asiat on vaan parempi käsitellä ja kohdata, ei siirtää. Eli itke, valvo, käy sielä pohjalla ja kieriskele reilusti itsesäälissä sillä kun saat kaiken tuskan koettua se loppuu. Anna itelles oikeus surra reilusti, jotta voit sitten jatkaa elämääsi. Koita jaksaa!

Kommentit (9)

N-p_

oon pahoillani : ( tuntuu kai ihan hirveeltä:<.. ittelläni meinaa tulla ero myös. Ollaan seurusteltu kyllä vasta 8kk eilen riideltiin tosi pahasti.. Se ei mua ole pettänyt mutta silti mustasukkasuus vaivaa niin..
Yhden kerran voisin ehkä jotenkin antaa anteeksi (mutta kyllähän se luottamus menisi pitkiksi ajoiksi).. mutta ei tollaista! oot joutunut kärsimään niin paljon : < Toivottavasti pääset tosta yli.. voimia sulle

zinella

Otan osaa! En tajua miten tähän maailmaan mahtuu tollasia. Mä en kattois pettämistä yhtään. En edes paria suudelmaa antais anteeks.

Ymmärrän et ihmiselle sattuu tollasia pusuvahinkoja, ja ne ei tarkota välttämät mitn, mut en haluis ite sit jatkaa suhdetta, koska luottamusta ei ois yhtään.

heica

Oon tosi pahoillani sun puolesta. :cry:
Itselläni on tällä hetkellä juuri samanlainen mies miksi sinä kuvailit Simoa: rento, ystävällinen, ei tappele, komea yms., ja niinkuin arvata saattaa: naiset juoksee perässä.
Ei munkaan miehellä aikaisemmin ollut myöskään vakavia seurustelusuhteita (kuten ei mullakaan), joten pelottaa lähes koko ajan, että millon saan kuulla jostain että se on pettäny mua tai sillä on ollut joku vieras nainen kainalossa ja blaablaa... Kaverini on mua varoitellu kyseisestä tyypistä, mutta minkäs teet kun oot niin ihastunut. Mut takaraivossa kolkuttaa koko ajan se (ehkä) tosiasia, että joku päivä se mua vielä pettää ja saan kerätä kamppeeni ja häipyä... :cry: turhaa kidutustahan tää on, myönnän.

TaskuMyy
Sanyo
Eikö joku hyvä ystävä sitten voisi tulla sinun luoksesi yöksi? Edes pariksi yöksi kerrallaan. Sekin voisi ehkä helpottaa.

Komppailen.. loisi tietyllä tapaa turvallisuutta siullekin :)

Suhfeli

Aivan hirveää, en vaan nvoi kuvitella, että "istuit vaan hiljaa" ja annoit kaiken anteeksi jo ensimmäisellä kerralla :( Olen pahoillani puolestasi.

Eikö sinulla ole ketään ystävää, joka voisi tulla tueksesi/seuraksesi öiksi?

SunLion

Tuon tyyppiset löyhämoraaliset ihmiset ei vaan muutu. Ne ei nää pettämisessä mitään väärää. Ne ei ymmärrä mitä ne tekee väärin ja miksi niin ei saa toimia...ajattelevat vain itseään. Tai vaikka tajuaisi ettei se ole sopivaa toimintaa, ne ei pidä sitä tarpeeksi pahana lopettaakseen. Pettämiseen on varmaan monia syitä...esimerkiksi itsetunnon pönkitys yms. Suosittelen myös että tutustut narsistiseen persoonallisuushäiriöön.

Eräs naimisissa oleva mies ruinas multa seksiä taannoin, vaikka tietää munkin seurustelevan. Totesin asian hänelle...hän jatkoi ruinausta ja silloin kysyin että mitä luulisit vaimosi ajattelevan asiasta? "Eikai nautinto ole väärin?" hän vastasi.
Joopa joo. Siellä olin kuuntelemassa kun kirkossa vannoi ikuista uskollisuutta yms. SIKA!
Tiedän myös että miehellä on vilkas menneisyys pettämisineen....toiset eivät vaan koskaan opi.

TaskuMyy

Itselläni on vähän samanlainen tapaus takana :(
Tosin että Pekka (nimi muutettu) tapasi Safarilla naisen ja textailin ym.. tämän kanssa, ja vielä kerettiin Pekan kanssa suunnitella taloa, lapsia jne..

Tosiaan Pekka petti miua, ja mieh lähin..
Toki se eka kuukaus oli helvettiä, makasin sängyssä, en syönyt kkunnolla jne..
Mutta hajin apua päivystyksen kautta! Eli sain hetkellisesti nukahtamislääkkeitä, mutta ei ne auttaneet pahemmin..

Miun neuvo siulle on vain: yritä jatkaa elämää eteenpäin, poista Simon numero ja hakeudu päivystykseen hakemaan esim. väliaikasesti nukahtamislääkkeitä tai rauhottavia tms.
Se eka kuukaus, jos toinenkin on niitä kamalempia aikoja, mutta kunnes tajuat mitä se teki ja kuinka paljon satutti siua niin ymmärrät ettei se ollut siun arvoisesi ja tunteetkin hiipuvat..

Jauhomuusi

[u]Pakko purkaa teille tähän aikaan yöstä päässäni pyöriviä asioita:[/u]

Tapasimme Simon (nimi muutettu) kanssa 2.5 vuotta sitten kunnolla ystäväni pippaloissa. Simo oli silloin 28 vuotias, minä 24 vuotias. Tutustuimme, aloimme seurustelemaan, muutimme yhteen, menimme kihloihin = elämä oli ihanaa. Simo asui vielä samalla paikkakunnallakin kanssani (alle 3000 asukkaan kunta).

Simo oli tunnettu poikamies paikkakunnallamme: komea, huumorintajuinen ja rento, tuli toimeen kaikkien kanssa, ei koskaan tapellut. Hän ei ennen minua ollut seurustellut vakavasti kenenkään kanssa, hänellä oli useita naisseikkailuja, joiden takia hänellä on 5 vuotias tyttö. Sain useita varoituksia ystäviltäni: hän on pelimies, hän satuttaa sinua vielä teoillaan. En uskonut mitään, elin rakkauden huumassa, ihminen voi muuttua! Niinhän.. Uskottelin itselleni.

Sitten, kuinka kävikään...

Simo muuttui 1.5 vuoden seurustelun jälkeen: Hän etsi yh-äideistä seuraa tositarkoituksella chateista. Puhelin oli täynnä viestejä naisilta, monilta eri nimisiltä. Suutuin. Tivasin vastausta: hän pyysi anteeksi ja kertoi tehneensä sen aikansa kuluksi, hauskuuttaakseen itseään töissä ym. Kovan riidan jälkeen annoin hänelle kaiken anteeksi, lupasi ettei enää koskaan tee niin.

Puolivuotta meni hyvin, sitten taas...

Simo katosi muutamiksi päiviksi kavereidensa kanssa. Ei ilmoittanut minulle mitään, minne meni. Onneksi asumme pienellä paikkakunnalla, huhu levisi nopeasti minunkin korvilleni. Hän oli laivalla, viisi päivää koko reissu kesti. En ottanut häneen yhteyttä koko aikana, vaikka se raastoi sydäntäni. Ei ole minun velvollisuuteni soitella perään, enhän minä reissuun ollut lähtenyt, odotin kotona. Jälkeenpäin kuulin: viinaa ja vieraita naisia - Jälleen kerran annoin kaiken anteeksi, vaikka luottamus olikin menetetty ja muutuin kylmäksi ja mustasukkaiseksi. Ajattelin, että kyllä hän muuttuu vielä, kunhan saa mahdollisuuden...

Viisi päivää sitten (puolivuotta edellisestä tempauksesta)...

Simo meni baariin, on edelleen samoilla teillä. Hain muutama päivä sitten tavarani pois yhteisestä asunnostamme, tiesin hänen olevan erään naisen luona eri paikkakunnalla. Minun ei tarvitsisi kohdata Simoa, saisin rauhassa pakata tavarani. Halusin näpäyttää häntä, vaikka koko ajan itkettikin ja meinasin luovuttaa. Rakastinhan Simoa, en halunnut lähteä.

Emme ole olleet minkäänlaisissa yhteyksissä tuon perjantain jälkeen, kun Simo meni baariin. Olen kuullut hänen ystäviltään, että Simo on ollut murheissaan, kun melkein kolmen vuoden suhde päättyi näin. Simo on myös myöntänyt, että hänellä on ollut samaisen naisen kanssa aiemminkin jotain sutinaa. Mutta minua kuulemma rakastanut koko ajan.

Simo on siis tällä hetkellä 30 vuotias, minä 26 vuotias. Ihmettelen, miksi tuon ikäinen ihminen ei ole tuohon ikään mennessä oppinut ottamaan vastuuta elämästään? Hänellä ei ole mitään pohjaa tulevaisuudelle. Miksi hänen piti pilata melkein kolmen vuoden suhde yhdenillanjutun takia?

Hän suunnitteli kanssani kesähäistä, lapsista. Olisi halunnut mennä heti naimisiin, minä toppuuttelin, onneksi. Olisi ollut vaikea lähteä lapsen kanssa, kun nytkin tekee niin kipeää.

En ole perjantain jälkeen syönyt mitään, pari pientä ruisleivän palaista. Yöt valvon: ns. pelkään pimeää, sitä yksinäisyyttä joka tulee sen mukana: pitäisi yksin mennä sänkyyn, jonka olemme jakaneet. Kun aamuaurinko nousee, uskallan laittaa silmäni kiinni.

Unirytmini on sekaisin. Saan itkukohtauksia, saatan hermostua yllättäin. Toisaalla saatan taas nauraa, kuin olisin voittanut lotossa. Milloin tämä menee ohi? En jaksaisi enää. Minulla on ystäviä, joiden kanssa vietän päivällä aikaa, mutta ilta ja yö - en haluaisi palata kotiin. Toisaalta en taas halua mennä kaverinikaan luo yöksi.

Tarinani on ollut pitkä, toivon mukaan joku jaksaisi lukea loppuun asti.

:cry:

[size=9]Tekstissä saattaa olla kirjoitusvirheitä: huomioikaa kellonaika ja tunteeni.[/size]

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat