Suhteet solmussa - Parisuhteet

Läpä

Nyt on suhteet (ja pää) sen verran solmussa et tarviin puolueettoman ja ulkopuolisen mielipiteitä tilanteestani.
Erosin marraskuun lopussa parin vuoden suhteesta. Ero oli vaikee mut aika nopeesti selvisin ja tajusin et ero todellaki oli parasta mitä meijän suhteelle oli aikoihin tapahtunu.
Pari viikkoa eron jälkee aloin tapailemaa vanhaa tuttua jonka kanssa on ollu aina sillontällön pientä säpinää, mut ei ikinä mitään sen vakavampaa. Oon aina pitäny tätä miestä pelurina, jonka kanssa on turha mistää vakavammasta haaveilla vaikka ihastuksen poikasta on ollutkin.
Nyt kuitenki ollaa tapailtu puolentoista kuukauden ajan, joka mun mielestä jo ajallisesti on pien ihme. Ja myös siksi että seksi tuli kuvioihin vasta viime viikolla. Mies hillitsi itsensä melkein mukisematta ku sanoin etten taho ennen kun tautitestitulokset on tullu ja puhtaat.
Ekan yhteisen kerran jälkeen kysyin et missä mennään, mikä on tilanne. Se sano et ei ollu ehtiny ajatella koko asiaa. Se on oikeestaan aika ymmärrettävää kun herra kuitenki on kaikki viikot ja usein viikonloputkin töissä. Ja jos ei töissä niin ryyppäämässä. Kysyin myös et jos joku pyytää mua ulos ni voin siis mennä ilman mitää velvotteita. Jotenki toivoin kieltävää vastausta, mut mies totes ehkä hiukan ärtyneenä et mikäs mä oon sulle sanoo mitä saat tehä. Seurustelusta on puhuttu kerran kännissä parin viikon yhessä pyörimisen jälkeen. Mies myös joskus sano, että empii tätä meijän juttua siksi, että pyrin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, kun sen elämä kuitenkin on täällä.
Aiemmin oon blokkaillu kaikki vieraitten miesten yritykset esim pyytää ulos kahville tai muuta, mut nyt kun kuulin tän miehen mielipiteen ni päätin lähtä ulos yhen toisen miehen kanssa joka just sopivasti keskustelua seuraavana päivänä tuli baarissa pyytelemään.
Nyt sitten kävin kahvilla tän uuden miehen kanssa. Oli ihan kivaa, ei mitenkä supermega kiksejä tullu mut kuitenkin kiva tavata uusia ihmisiä ja näin. Sattumoisin kuitenkin tää pidempiaikanen mies sattu just sillon olemaan samassa ravintolassa kaverinsa kanssa. Katseet ei kohdannu, ei moikattu tai mitään. Luulen kuitenki että se näki meidät kun mäkin näin sen. Myös sillon baari-illan jälkeen se näki mut tän uuden miehen kanssa kun pilkun jälkeen juteltiin baarin ulkopuolella.
Oon nyt vaan ihan pyörällä päästä. En tiä mitä pitäis ajatella kun kuitenkin tahtoisin tän pidempiaikasen miehen kanssa jotain vakavampaa. Uskon että se tietää sen myös. Sillä kuitenkin on näköä enkä epäile etteikö löytys myös vientiä ja luonteeltaan se on sellanen pikkupeluri. Tällanen "vapaa suhde" saa mut vaan miettimään et ketäköhän se seuraavaks panee. Ite oon enemmänki parisuhde ihminen enkä voi kuvitella et olisin intiimissä suhteessa kun yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Yhen illan jutut ei oo mua varten.
Nyt vaan mietiskelen että onkohan meillä mitään tulevaisuutta. Lupasin nähdä tätä uutta miestä uudelleen, vaikka intressit on tässä toisessa. En tahtois sotkea kaikkee mut tuntuu et nyt ollaa jo aika solmussa.

Kommentit (4)

enkelin

kuulostaa kyllä melko sekavalle. mutta ei se mitään, itsellänikin on ollut jotain vastaavaa tässä syksyn aikana sen jälkeen kun erosin poikakaveristani.
mulla kuitenkin tilanteena on se, että mä tajusin vasta nyt noin neljä kuukautta eron jälkeen, että en mä tarvi ketään uutta rinnalleni. ensin tapailin moniakin miehiä, ja nyt vasta yksi miekkonen sai mut tajuamaan, että minä en vieläkään ole päässyt ekasta erostani yli, siis erosta, joka tapahtui melkein kaksi vuotta sitten. tapasin silloin vain muutama päivä eron jälkeen uuden miehen, ja aloimme seurustelemaan. tämä suhde siis päättyi nyt syksyllä.
en sano, että tilanne olisi sulla sama, mutta ehkä kannattaisi olla hetki myös yksin. minä todellakin tiedän, että toisen syli tuntuu paljon houkuttelevammalle, kuin oma yksinäisyys. mutta jos hetken miettii, onko tämä mies juuri sitä mitä minä haluan, ja jos epäröi, kannattaa peli puhaltaa ainakin hetkeksi poikki.

ehkä sun siis kannattaisi hetki miettiä vielä, se voisi saada ajatukset selkiytymään :wink:
ja jos päädyt siihen tulokseen, että tämä mies, jota olet jo jonkin aikaa tapaillut, on se oikea, ota se kunnon puhutteluun ja kerro mitä sinä haluat.onnea!

Tupuna

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ole vähän aikaa yksin. :) Jotenkin kuulosti siltä, että se mies ei halua olla kympillä mukana.. :? Mielestäni eron jälkeen on hyvä vähän aikaa etsiä itseään ja kuulostella minkälaisen miehen haluaa..

Daicy

Olisin sanonut samaa kuin nuo edellisetkin: ole hetki sinkkuna ja nauti siitä että saat tehdä mitä haluat ilman velvoitteita. :) Tapaile miehiä, tutustu eri ihmisiin, mutta elä nyt vielä vakiinnu, kun et ole itsekään varma mihin suuntaan lähteä.
Kertomasi tuosta pelurista, kuulosti aika mielenkiintoiselta ja vaikea sanoa millaiset fiilikset hänellä on sua kohtaan. Ole kuitenkin varovainen, sillä olette erilaisia suhde asioissa. Hän pitää yhden illan suhteista ja sinä kestävästä parisuhteesta.
Lykkyä pyttyyn, kalat ei lopu kesken merestä! :wink:

^Nicci^

juu ole hetki sinnkuna! tiedän kokemuksesta eli itse tein sen virheen että hyppäsin hetin erottuani entisestä poikaystävästäni uuteen vakavaan suhteeseen ja nyt kaduttaa..

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat