Suhteen epävarmuustekijät - Parisuhteet

J88

[color=olive]Asianomaisen pyynnöstä poistettu viestit tästä ketjusta

-Kepis[/color]

Sivut

Kommentit (38)

minavuan

Ihan mielenkiintoinen pohdinta. Itselläni on käynyt samanlaisia ajatuksia mielessä tässä lähiaikoina. Ennen kyllä jaksoin uskoa ihmisten hyvyyteen, mutta sitten rakas poikaystävä petti ja jätti.. Kaikki romahti.. En ole enää se sama ihminen, minussa on nyt tämä katkeruus. Enkä usko, että ikinä enää samanlaiseksi tulenkaan, että voisin vielä yhtä ehdottomasti luottaa toiseen. Siitä olen hyvin hyvin katkera...

Mutta aiheeseesi.. Niin, miten toiseen voi luottaa, kun ne kaikista rakkaimmatkin voivat luottamuksen pettää. Mutta jos ei luota, mitä sitten jää käteen? Olen miettinyt, miten hyvin minulla asiat nyt olisi, jos en olisi laskenut exääni lähelleni, ei olisi tätä raastavaa surua. Mutta, paljon olisi myös jäänyt kokematta. Rakkaudessa ei voi saada mitään, jos ei lähde leikkiin mukaan. Itsensä on pakko avata, ja laskea toinen lähelle, jos tahtoo olla parisuhteessa. Aina on mahdollista, että toinen pettää luottamuksen, parhaassakin suhteessa. Sitten pitää vain punnita, haluaako mielummin elää elämänsä yksin, vai että ottaako sen riskin.

"turha pelätä laukausta, sillä yksinäisyys sen saman reiän nakertaa"

Elämäänsä on pakko elää, ei voi pelätä, että jos käykin huonosti. On pakko voin mennä, ja ottaa kaikki irti. Täällä ollaan vaan kerran, ota siitä kaikki irti. Huonosti voi käydä, kuten minulle...mutta toisaalta, se kaikki kuuluu vaan elämään. Ja kaikesta oppii.. ja pakko vain uskoa, että tässä ollaan nyt entistä vahvempia..

Ninni_

Itselläkin pyörii hyvin samankaltaiset asiat mielessä. Minun on vaikea luottaa ihmisiin. Edellinen suhteeni päättyi siihen, että poikaystäväni petti tai oli ainakin ihastunut toiseen ja lopetti suhteemme. Olin murtunut! Luulin meidän tulevaisuudessa perustavan perheen ja kaikkea! Elämässä tosiaan voi sattua mitä vain. Olen ihminen, jolle parisuhde on kaikki kaikessa. Antaudun niin täysillä, että mahdollisen eron sattuessa olen aivan maassa. Ehdin olla muutaman kuukauden sinkkuna ja tunsin mieletöntä tyhjyyden tunnetta. Millään ei ole mitään väliä jollen saa jakaa iloni ja suruni jonkun kanssa. Jollen voi olla varma, että joku kaipaa ja rakastaa minua. Sitten tapasin unelmien miehen! Hän on kaikkea, mitä voin toivoa ja olen niin onnellinen hänestä! Kuitenkin olen alkanut huomata itsessäni samoja mustasukkaisuuden piirteitä jotka pilasivat edellisen suhteeni. Tämä ei voi jatkua näin! Toiseen ihmiseen on opittava luottamaan tai lopulta päätyy tukahduttamaan suhteen!

Moumou

Hmm hmm hmm katsotaanpa...4v sitten sain tietää että isä on pettänyt äitiä 8v ja vain ajatellut että kun lapset kerran on "aikuisia" niin "se saa tehdä jotain kivaa itselleen". Jassoo, että kaikki mihin lapsesta asti uskonut niin melkeinpä pelkkää puppua...noh...

Vuosi eteenpäin poikkis päättää että olen "liian vaikea", "aina pahalla päällä". Ei, masennusta ei ole olemassa, se on vain sun keksimä tekosyy. No jassoo, heitetään sitten 3v suhde roskiin siitä, kiittimoi. Ei saanut enää kiristettyä ja painostettua panemiseen niin mitäs virkaa mulla enää silloin sit oli.

Sitten alkaa tuska, huutaminen, itkeminen ja täriseminen asunnolla. Puhelin ei soi kertaakaan, tajuat että kaverit eivät nakkaa paskaan vertaa sun elämästä, sun vaikeuksistas.

3 vuotta sekoilua siitä eteenpäin. Jätetty, haukuttu, yritetty sänkyyn ties millä keinoilla, arvosteltu, huijattu, valehdeltu...parisuhdeyritiyksiä niin monta etten enää edes muista kaikkia. Sitten tapaan mahtavan tyypin, ihastun tulisesti, mutta sepäs onkin vielä exässään kiinni. Sitten tapaan sen jälkeen toisen joka lupaa kohdella mua kuin kukkaa kämmennellä ja erityisesti auttaa mua pääsemään yli seksuaalisista traumoista. No sen se tekikin...vain jotta mä voin myöhemmin tajuta et ainut asia mitä se ajoi takaa oli saada mut sänkyyn. Parin vkon päästä se lähtee mun asunnonavaimet mukanaan pettämään ja nyt vain vajaa 3kk myöhemmin se mainostaa IRC Galleriassa miten on muuttanut sen "muijansa" kanssa yhteen.

Nyt kaiken tuon paskan kautta olen tavannut miehen joka sanoo KAIKEN mitä päässää liikkuu ja antaa niin ikään munkin sanoa. Rakastaa, huolehtii ja suojelee. En mitään pelkää hänen kanssaan ja osaan luottaa. Tiedänkö, tuleeko tämä kestämään loppuelämän? En tietenkään mutta miksi sitä pitäisi murehtia? En minä ainakaan halua moisten paskajuttujen takia elämääni pilata ja tuhlata. Satuttaa kun satuttaa, siitä selvitään sitten kun se on ajankohtaista.

En minäkään kavereihini luota tai ihmisiin yleensä, ihme kyllä luotan jo todella paljon kultaani, mutta mitä noilla ihmisillä ylipäätänsä tekee sitten? Hyvin niitä ilmankin oon pärjännyt. Mä en ainakaan jaksa enää pelätä, ei sellaisesta elämästä tule yhtään mitään.

Sori sekava kirjoitusmuotoa, taidan olla tulossa kipeeksi, pää ihan jumissa.

minavuan

Lainaus:
Jos toinen paljastuu epärehelliseksi paskiaiseksi, niin onko sitä kiva muistella niitä kivoja hetkiä, jotka tapahtuivat tämän tyypin kanssa? Itse en ainakaan antaisi mitään arvoa niille hetkille, jos tyttöystäväni paljastuisi pettäjäksi. Ei ne silloin mitään kivoja hetkiä enää ole, silloin oli ehkä.

Ei tietenkään niin. Itse yritän nyt vaan unohtaa kaikki..kaikki mitä meillä oli. Kaikilta yhteisiltä hetkiltä katoaa pohja, niiltäkin jotka tapahtuivat ennen pettämistä. Ei ne sitten olleetkaan toiselle osapuolelle niin tärkeitä hetkiä, jos hän niin helposti heitti kaiken menemään..Mutta kuitenki, joku pieni ääni ei anna minun esimerkiksi hävittää yhteisiä valokuvia, vaikka juuri nyt en niitä pysty edes katsomaan. Ajattelen, että ehkä joskus kiikkustuolissa niitä voi olla mukava katsella, ja muistella elettyä elämää..ehkä niitä sitten osaa pitää vain muistoina.

Lainaus:
Parisuhde ja myöhemmin perheen perustaminen ja lapset ovat minulle aika iso juttu. Niin kuin varmasti monelle muullekin. Lapsia toki aikuisena haluaisin, koska haluaisin elää perhe-elämää vanhemmuuden kautta. Mutta sitten kun kumppani paljastuukin pettäjäksi/valehtelijaksi, niin joutuuhan siinä miettimään, lähteäkö suhteesta pois oman tuskan takia, vai lähteäkö perheestä. Silloin tuska vierii lasten niskaan. Miten silloin?

Niin..vaikeita asioita. Mutta sitten pitää taas muistaa, että ei sitä perhettä saa, jos ei uskalla luottaa. Olen sitä mieltä, että kukaan ihminen ei tästä elämästä yksin selviä..ei elämä ole minkään arvoista jos ei ole sitä omaa toistapuolta jakamassa iloja ja suruja. Voihan olla, ettei se toinen petäkkään? Mutta miten uskaltaa luottaa? Miten iso se tuska onkaan, jos vielä lapset on kuvassa mukana..

Lainaus:
Itellä on periaatteena se, että jos pettää, ei toista rakastakaan. Rakkauteen ja toisen välittämiseen sellainen ei yksinkertaisesti kuulu. Eikä tämä mielestäni ole mikään mielipidekysymys. Joka pettää ja väittää rakastavansa, ei tiedä, mistä puhuu.

Täysin samaa mieltä. Kun exä nyt väittää, että kyllähän minusta välittää, ja välitti..se tuntuu vaan todella pahalta, sillä se ei ole totta. Jos välittää toisesta, niin ei hänen tunteitaan kohdella näin. Itse en tuottaisi tällaista tuskaa edes vihamiehelle, saati sitten (muka) rakastetulle. Mielummin leikkaisin oikean käteni irti kuin pettäisin rakastani..

Lainaus:
Joku aina rohkaisee, mutta asia ei onnistu ihan noin vain, kun ei ole varma. Ihmiset rohkaisevat toisiaan, vaikka näkisivätkin tilanteen epätoivoisena ja itse ajattelisivat toisin. Eikä toisten sanominen mitään auta, jos pelkää. Ei voi sanoa, että ei tuossa mitään pelättävää ole, koska toinen näkee ja kokee asian toisin. Pelkäävän ihmisen on itse huomattava asia.

Totta tämäkin. Niin moni on sanonut, kuinka ihana ja kaunis olen, ja kuinka ansaitsen niin paljon parempaa. Ja että kyllä minäkin vielä sen oikean tyypin löydän...mutta ne ovat vain sanoja. Ja oikeasti, en usko, että kukaan, joka ei ole itse tätä petetyksi tulemista kokenut ei ymmärrä sitä kipua..

Ja että löydät kyllä uuden.. Entä jos en halua löytää? Entä jos en enää uskalla heittäyttyä tähän leikkiin? Entä jos haluan suojella itseäni ja tunteitani? Tällä hetkellä ajatuskin siitä, että seurustelisin, ahdistaa. Miten minä enää luotan?

Ja kuitenkin inhoan yksinoloa. Inhoan inhoan...haluan jonkun joka rakastaa minua ehdoitta, omana itsenäni..ja jota itse rakastan. Ei kai auta kuin odottaa, että oikeasti löydän sen ihmisen,joka minut hyväksyy omana itsenäni. Voi olla että saan odottaa koko ikäni. Mutta aion sen vielä löytää..Sillä en anna yhden kusipään pilata minun loppuelämääni..ei minun onneni ole riippuvainen yhdestä ihmisestä. Vaikka se hetken siltä tuntui.

Moumou

Kyllä se luottamus sieltä tulee sitten jonain päivänä kun viettää yksinään aikaa ja elää elämäänsä vahvistuen päivä päivältä, tietäen että jos jotain tapahtuu niin ei putoa kuin matolta lattialle. Niitä asioita ei kannata märehtiä eikä pelätä jos ne eivät ole ajankohtaisia. Kun se oikea mies kohdalle sattuu niin kyllä sen tietää, täytyy vain uskaltaa torjua ne jotka eivät oikeita ole, tajuta se että mies joka ei vastaa viesteihin, närkästyy jos soitat tai ei haluakaan nähdä joka vloppu, ei todellakaan ole aidosti sinuun ihastunut.

Jos juuri on tullut petetyksi niin on turha odottaankaan että olis hyvä ja luottavainen olla. Kuinka se vois edes olla mahdollista?! Ei tälläisiä asioita tiimalasin kanssa saa mitattua, itselläni kului 3 yksinäistä vuotta kun vihdoin tapasin miehen johon oikeasti voin luottaa.

minavuan

Lainaus:
Jos juuri on tullut petetyksi niin on turha odottaankaan että olis hyvä ja luottavainen olla. Kuinka se vois edes olla mahdollista?! Ei tälläisiä asioita tiimalasin kanssa saa mitattua, itselläni kului 3 yksinäistä vuotta kun vihdoin tapasin miehen johon oikeasti voin luottaa.

Totta. Ja tästä on aika vähän aikaa vielä. Tiedän että tässä joudutaan nyt tarpomaan jonkin aikaa yksin, pitää oikeasti oppia olemaan omillaan, ennen kuin otan toisen ihmisen mukaan kuvioon.

Tiedän, että olen jonkinasteinen "tunnevammainen" vielä pitkään..niin huonosti minua nyt on kohdeltu..ja ai että se raivostuttaa, että jollain on näin suuri vaikutus MINUN elämään... ihan kuin en olisi oman itseni herra.

minavuan

Elä elämääsi. Unohda nuo ajatukset, jos suinkin kykenet. Rakkaus on ihana asia, ja parisuhde ihaninta maailmassa. Koskaan en ole ollut niin onnellinen, kuin silloin kun vielä seurustelin. Kaikki päättyi ikävästi, ja se sattui..olen täysin rikki, poikki hajalla. Pohjalta pääsee onneksi vain ylöspäin.

MUTTA, siltikään en vaihtaisi päivääkään pois, en koskaan haluaisi luopua muistoistani, vaikka ne vielä tekevätkin kipeää. Ja tiedän, että kun aikaa kuluu, niin haluan yrittää uuden ihmisen kanssa. En aio olla elämääni yksin.

Ja tuosta seksipelosta sen verran, että kun oikeasti rakastetaan, ei seksi ole "vain" seksiä, se ei ole mikään irrallinen alue. Kukaan ei ole mikään täydellinen seksikone, eikä tarvitsekaan. Kun toisesta välittää ja rakastaa, on seksi aina ihanaa. Ja hyvässä suhteessa toista opastetaan ja puhutaan tuntemuksista. Sitä EI kannata pelätä! Seksi on niin paljon muutakin kuin itse akti, se on hellyyttä ja läheisyyttä parhaimmillaan.

Ja muutenkin tuosta, että haluat, että sinulle kerrotaan virheistäsi ja puutteistasi rehellisesti parisuhteessa...Kun ihmistä rakastaa, niin hänen virheensä osaa ottaa osana tätä ihmistä, ja nekin oppii sietämään. Niin siinä vain käy..täydellistä kumppania ei kukaan koskaan tulee löytymään, toisen puutteiden kanssa vain eletään. Jos ne ovat liian suuria, sitten erotaan.

Mitään et tule vanhana niin paljon katumaan, kuin sitä, että et elänyt elämääsi. Mene, rakastu, ota riski! Kaikella ystävyydellä tämä.

Cara-

J88, eihän samankaan ihmisen kanssa joka kerta ole samanlainen ja siinä voi kehittyä yhdessä. :) Tietysti voi pelottaa vaikka ymmärtäisikin sen, mutta ehkä se pelkokin vähenee kun rakastaa ja luottaa. Ei seksin tarvitse olla sellainen juttu mitä harrastetaan vaan pimeessä peiton alla puhumatta mitään ja ollaan joko parempia tai huonompia kuin edelliset. Tunteet on siinä niin tärkeä osa ja onneksi aina voi parantaa. :wink:

Kepatäti

Jos et sä suostu/pysty luottamaan kehenkään koskaan ikinä niin sä et koskaan ikinä tule saamaan kunnollista parisuhdetta. Suhde tosiaan pohjautuu nimenomaan keskinäiselle luottamukselle eikä kukaan pysty antamaan sulle minkäänlaisia takuita siitä, että ihminen on luottamuksen arvoinen, sun täytyy vain luottaa omaan vaistoosi.

Jos sä aina vain ajattelet "mutku se entinen teki tän paremmin" niin sä et tule koskaan löytämään kumppania. Jokaisella meillä on vahvuutemme jollain saralla ja jokaisella heikkoudet etkä sinä tai kukaan muukaan voi kaikessa olla muita parempi.

Näin yksinkertaista se pohjimmiltaan on.

Moumou

Mun oli tarkoitus kirjottaa jotain pitkää ja syvällistä mutta en oikein osaa sanoa muuta kuin että herranjumala sä ajattelet ihan liikaa.

Luottamuksesta: Mitä järkeä on ajatella että jos ei 30v jälkeen voikaan luottaa? Eihän sitä voi tietää!!! Sehän se idea on että ottaa sen onnen kun se on ja arvostaa sitä. Etsä voi torjua ketään sillä perusteella että se ehkä joskus saattaa pettää. Elämä on oppimisprosessi hautaan asti, joskus tulee hyvää, joskus pahaa oppia.

Seksistä: Penis ei ole mittatilaustyö. Ei ole "sopivan" kokoista penistä. Jälleen kerran, mietit ihan älyttömän liikaa.

Lakkaa märehtimästä ja mene elämään elämääsi, oikeasti, et saavuta tällä stressaamisella yhtään mitään, kaikista epätodennäköisemmin kunnon parisuhdetta.

gollum

Tää on musta mieenkiintoinen keskustelunavaus, toivottavasti onnistun ilmaisemaan itseäni kirjoittaen edes jotenkuten :)

Sen verran ainakin että musta on vähän turhaa ihan hirveästi jo ennen suhteen alkuakin ajatella sitä, että osaako koskaan luottaa toiseen yms. Ei sen luottamuksen kuulu syntyä heti saman tien kun aletaan seurustelemaan ja parisuhteeseen. Toki joidenkin ihmisten on helpompi luottaa kuin toisten, mutta pikku hiljaa se luottamus yleensä kasvaa siihen välille, kun tutustuu toiseen. Kun oppii tuntemaan millainen se seurustelukumppani on, niin pikkuhiljaa osaa luottaa enemmän. Ei ole tarkoituskaan että toiseen pitäisi heti sokeasti luottaa koska seurustellaan. Eri ihmisillä ottaa eri ajan, mutta loppujen lopuksi voi jo sanoa että 'tietää' ettei toinen mua satuta.

Liian pitkälle tulevaisuuteenkaan on vähän turha mennä, juuri että miettisi, mitä jos toinen 30 vuoden yhdessä olon jälkeen pettää. Ei sitä tietenkään voi nyt tietää jos niin käy, vain itsestään ja periaatteistaan voi olla niin 100% varma (tietty jotkut väittää että ei voi olla itsestäänkään mutta mä sanon että ainakin mä voin olla). Mutta pointti on se että mitenkään ei voi nähdä tulevaisuuteen, että tietäisi millainen tilanne johtaisikin siihen pettämiseen. Ehkä toinen ihminen muuttuu niin paljon siinä ajassa, ehkä suhde muuttuu, eikä enää ole rakkautta ja vai tottumus tai lähtemisen pelko pitää yhdessä... Kuitenkin sen voi tietää varmasti tuntiessaan kumppania tarpeeksi, että millainen suhde on tällä hetkellä, onko molemmat onnellisia, onko toinen sellainen ihminen että menisi pettämään.

Parisuhde kehittyy koko ajan ja siinä suhteessa kehitytään yhdessä. Myös seksi kehittyy, ainakin voin sanoa että meillä seksi on nyt 3,5 v jälkeen 100 kertaa parempaa kuin mitä alussa, ja huom, se on aina ollut musta hyvää. Voi kuvitella, mihin voidaan sitten vaikka 35 vuodessa päästä, kymmenkerraisessa ajassa. Huhhuh. Ja kun molemmat luottaa toisiinsa, ja ovat suhteen keston myötä oppineet puhumaan toistensa kanssa, niin sillon niistä vaikeistakin asioista voidaan jutella, esim. jos jokin seksissä ei suju niinkuin toivoisi. Mutu tuntumalla väittäisin että varmasti jokaisen kumppanin kanssa seksi on erilailla hienoa jos siihen yhdessä pyritään, mutta sinne tosi tosi hyvään seksiin päästään sillä kun opitaan tuntemaan toistensa haluja aina vain paremmin. Varmaan siis jokaiselle on olemassa teknisesti parempi rakastaja, koska maailmassa on miljardeja ihmisiä, mutta siihen parhaaseen seksiin päästään toista tuntemalla.

Kepatäti

En sano tätä nyt mitenkään ilkeilläkseni tai mitään vaan ihan oikeasti sinun parasta ajatellen.

Koska sulla selkeesti on jonkunlaista yleistä luottamusongelmaa, pahaa itsetunnon ja -luottamuksen puutetta niin mä suosittelisin, että käväset psykologin puheilla. Et ole meille ainakaan kertonut mitään, mikä selittäisi tälläiset liioitellut huolet (ei epäonnistuneita parisuhteita, pettämistä tms. mitä ainakaan olisit meille kertonut) niin mun mielestä sun olisi hyvä käydä juttelemassa tästä aiheesta jonkun psykologin tapaisen luona. Jonkun, joka osais sun kanssa selvittää, mikä näitä huolia ihan oikeasti aiheuttaa ja miten näitä huolia saatais vähän aisoihin.

Epävarmuus on ihan okei eikä ihmisiin ole fiksuakaan luottaa suin päin, mutta liika on liikaa tässäkin tapauksessa.

Jonkunlainen perusluottamus ihmisiin nyt kuitenkin täytyis olla olemassa ja sun täytyy myös pystyä hyväksymään se että säkin niinkuin me muutkin olet vajaavainen etkä kenenkään tarpeita (fyysisiä tai henkisiä) pysty millään 100% tyydyttämään.

Hopeasusi

Lainaus:
Eikä nainen voi vaikuttaa rintojensa kokoon oikein mitenkään.

Nainen voi hoitaa rintojaan. Esimerkiksi jos lenkkeilee niin rinnat pomppivat ylös alas ja rinnat veltostuvat ja alkavat roikkua. Mutta kaupasta saa tukiliiviä, jotka estävät liiallisen pomppimisen. Ei mene sitten seksihalut pilalle, kun rinnat pysyvät hyvässä kunnossa.

marimma
Hopeasusi
Nainen voi hoitaa rintojaan. Esimerkiksi jos lenkkeilee niin rinnat pomppivat ylös alas ja rinnat veltostuvat ja alkavat roikkua. Mutta kaupasta saa tukiliiviä, jotka estävät liiallisen pomppimisen. Ei mene sitten seksihalut pilalle, kun rinnat pysyvät hyvässä kunnossa.

Niin tarkoitukseni ei sanoa, että minulle naisen/tytön rinnoilla olisi sellaista väliä, joka vaikuttaa seksuaaliseen kiihottumiseen. En tiedä tarkoititko tuota, mutta ainakin sellaisena sen ymmärsin.

Minäkin ymmärsin sen sellaisena.
Ja siihen täytyykin sanoa että pienestä on halut kiinni jos tissien "huono kunto" saa halut häviämään. Tiesitkö että ne venyy ja paukkuu ja rypistyy ja elää ihan omaa elämäänsä siltikin vaikka kuinka öljyttäis ja rasvattais ja pidettäs tukevia tukiliivejä. Joillain tissien muoto on heti alusta lähtien ollut "roikkuva" ja toisilla taas painovoima tekee (varsinkin yhtään isommissa B:n jälkeisissä kuppikoossa) tehtävänsä koitti sitä miten päin estää vain.

Hopeasusi

Mitä isommat tissit, sitä enemmän ne roikkuu. Ahneelle käy siis huonosti, jos valitsi kaikkein isoimmat ryntäät, kun taas kohtuudessa elävällä on vielä kiinteyttä myöhemminkin. Elämä on valintoja täynnä, ei ole helppoa miehen elämä ei.

Naisten perässä juokseminen on typerää, mutta se on miesten kohtalo. Mitä kauniimpi nainen, sen kovempaa saat juosta, mutta rumaankaan naiseen ei halua tyytyä. Paras tapa onkin urheilla niin paljon, että olet itse komea. Silloin kohtuullinen nainen tai jopa urheileva valitsee sinut itse.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat