hankala tilanne suhteessa - Parisuhteet

sshiaa

hei kaikille. haluaisin kuulla kommentteja ja saada neuvoja erääseen todella mieltäni vaivaavaan asiaan.

olen seurustellut poikaystäväni kanssa hieman yli kaksi vuotta. olemme kumpikin toistemme ensimmäiset vakavat seurustelukumppanit. mielestäni suhteemme on aina ollut hyvä; välittämistä on ollut ja paljon hyviä hetkiä. tottakai myös riitoja on matkan varrella ollut, välillä paljonkin, mutta riidan aiheet eivät meillä ikinä ole olleet kovin vakavia.

nyt poikaystäväni on kuitenkin alkanut epäröimään rakkauttaan minuun. hän ei ole muutamaan kuukauteen pystynyt sanomaan minulle rakastavansa minua. tämä asia vaivaa minua todella; itse tiedän rakastavani häntä, mutta hän ei voi sanoa minulle samaa. syyksi rakkautensa viilenemiselle hän on sanonut muun muassa sen, että aikaisemmat riitamme ovat vaikuttaneet hänen tunteisiinsa.

tämä tilanne todella jäytää mieltäni, eikä anna rauhaa, vaikka meillä muuten tuntuukin menevän nyt melko hyvin. olemme miettineet eroa, jos hänen rakkauden tunteensa eivät palaa. hän ei kuitenkaan tahtoisi erota, sillä sanoo välittävänsä minusta paljon. uskon kyllä häntä, sillä hän näyttää tunteensa teoin, ja tunnen todella olevani hänelle tärkeä. muutenkin elämme aivan kuten aiemminkin, esimerkiksi läheisyyskin on tuntunut vain lisääntyvän.
silti, kaipaisin niitä kolmea sanaa "minä rakastan sinua".

mietin toisinaan, onko tässä edes mitään ongelmaa, vai pitäisikö minun vain antaa asian olla. mitä minun tulisi tehdä? pitäisikö antaa asioiden kehittyä, ja odotella jos poikaystäväni tunteet palaisivat?
toisaalta mietin usein, että en jaksa tällaista tilannetta. asiat ovat olleet näin jo usemman kuukauden, ja minua alkaa mietityttää, haaskaanko aikaani, kun rakastan poikaystävääni, mutta ilman vastarakkautta. jospa hän ei vain uskalla päästää minusta/suhteestamme irti, vaikka tietää ettei enää rakasta minua?
toisinaan taas mietin, että olenko vain tehnyt turhaa melua tyhjästä. pitäisikö minun "tyytyä" siihen, että tiedän poikaystäväni välittävän minusta, vaikka hän ei voikaan sanoa rakastavansa?

olen miettinyt tätä asiaa jo kauan ja se todella häiritsee minua. toivottavasti teiltä heräsi jotakin mielipiteitä/neuvoja, otan kaikki ilolla vastaan.

Sivut

Kommentit (66)

teargas

Todella hankala tilanne kieltämättä...

Kannattaa tutkia ihan omaa sisintä, miettiä mitä itse haluat. Oletko valmis odottamaan vaikka tiedät, että saatat joutua odottamaan kauan? Oletko valmis tyytymään tuohon tilanteeseen?

Oletteko yrittäneet keskustella asiasta ihan perin pohjin? Itselläni on ollut parisuhteessa hankaluuksia, muttei kyllä samanlaista kuin sinulla tällä hetkellä. Olemme aina keskustelemalla saaneet sovittua ja selvitettyä asioita.

Kannattaa myöskin hieman herätellä niitä asioita esille, joiden takia joskus rakastuitte toisiinne.

sshiaa

kiitos paljon vastauksestasi teargas.

juuri noita mainitsemiasi kysymyksiä olenkin pohtinut, itse asiassa jo hyvin moneen otteeseen. en tahtoisi "haaskata aikaani" suhteessa, jossa mies ei minua rakasta, sillä olenhan jo antanut hänelle (mielestäni) melko paljon aikaa. aikaa, jotta hän voisi saada tunteensa takaisin. olemme myös kumpikin yrittäneet herätellä näitä rakastumisen tunteita. usein meillä onkin todella ihanaa, oikeastaan todella usein. läheisyyttä on paljon, haleja ja kaikkea mahdollista.

juuri siksi tämä tilanne onkin niin hankala. ellei suhteemme olisi muuten näin hyvä, olisin varmasti jo lähtenyt. vaikka itse rakastankin miestäni todella paljon.

välillä pahaa oloa tuottaakin juuri se, että meillä on tästä ongelmasta huolimatta ihanaa yhdessä - minun mielestäni. olenkin miettinyt, että jos t kaikesta hyvästä, jota meillä on, huolimatta poikaystäväni ei voi sanoa rakastavansa minua, voiko hän sanoa sitä ikinä? vaikeaa on ..

mutta kiitos tuhannesti teargas, sisintäänhän tässä pitää kuunnella, olet aivan oikeassa.. haluaisin myös kuulla lisää erilaisia/samankaltaisia mielipiteitä, se helpottaisi todella.

yaniz

Oletpas ikävässä tilanteessa.

Oletko itse valmis eroamaan? Tai oletko valmis odottamaan, jos asiat korjaantuisivat? Entäs jos odotat - kauan - ja sitten päädytte kuitenkin eroon? Tunnetko, että voisit saada joltain muulta enemmän?

Ei se mielestäni ole tasapainoista, jos toinen antaa täysillä ja toinen ''hengaa mukana, kun ei keksi parempaakaan''. Tuo itseasiassa alkaa kuulostaa jo kevytsuhteelta, eli suhteelta, jonka perustana on ihan muut asiat kuin rakkaus ja luottamus. Eli oletteko te nyt vain yhdessä, koska ette uskalla lähteä muutokseen? Tai lähinnä poikaystäväsi ei tiedä, mitä tekisi ilman sinua, eikä siksi osaa erota?

Toisaalta, jos olet tyytyväinen kun kuulet (jos kuulet), että poikaystäväsi rakastaa sinua taas, niin voithan odottaa. Mutta outoa tuollainen yhtäkkinen tunteiden muuttuminen/tutkiskelu. Ehkä olisitte parempaa seuraa toisillenne sitten ystävyystasolla? Eihän teidän toisianne tarvitse kai unohtaa.

Toivottavasti tuohon löytyy nyt ratkaisu!

sshiaa

kiitos vastauksestasi yaniz! se antoi paljon lisää ajateltavaa.. kommentoin nyt viestissäsi esiin tulleita asioita sen minkä pystyn.

yaniz
Oletko itse valmis eroamaan? Tai oletko valmis odottamaan, jos asiat korjaantuisivat? Entäs jos odotat - kauan - ja sitten päädytte kuitenkin eroon? Tunnetko, että voisit saada joltain muulta enemmän?

niin, tässähän se ongelma onkin. rakastan poikaystävääni todella paljon, ja eroaminen olisi tottakai kamalaa, viimeinen vaihtoehto jonka haluaisin. en voi kuvitella saavani keneltäkään muulta enempää/parempaa kuin tämä nykyinen suhteeni on. paitsi tietysti ne maagiset (ja tärkeät!) sanat "rakastan sinua". sehän tässä outoa onkin, kun kaikki muu tuntuu olevan suht mallillaan, mutta itse rakkaus puuttuu miehen puolelta.

yaniz
Ei se mielestäni ole tasapainoista, jos toinen antaa täysillä ja toinen ''hengaa mukana, kun ei keksi parempaakaan''. Tuo itseasiassa alkaa kuulostaa jo kevytsuhteelta, eli suhteelta, jonka perustana on ihan muut asiat kuin rakkaus ja luottamus. Eli oletteko te nyt vain yhdessä, koska ette uskalla lähteä muutokseen? Tai lähinnä poikaystäväsi ei tiedä, mitä tekisi ilman sinua, eikä siksi osaa erota?

niin. olen miettinyt tätä asiaa hyvin, hyvin paljon. olemme myös puhuneet asiasta yhdessä, ja poikaystäväni vannottaa, että kyse ei todellakaan ole siitä, että hän olisi kanssani vain siksi, että ei jostakin syystä tahtoisi olla yksinkään. hän onkin usein sanonut, että on mielummin yksin, jos ei aidosti välitä toisesta. en siis oikein jaksa uskoa että tästäkään olisi kyse.

poikaystäväni tahtoo omien sanojensa mukaan vielä herätellä tunteitaan takaisin, sillä välittää minusta todella paljon. usein hän sanookin, että yhdessäolomme tuntuu todella hyvältä. ja tämä tietysti ajaa minut jälleen ajattelemaan :arrow: missä se rakkaus kuitenkin viipyy? tuleeko sitä enää ikinä löytymään?

yaniz
Toisaalta, jos olet tyytyväinen kun kuulet (jos kuulet), että poikaystäväsi rakastaa sinua taas, niin voithan odottaa.

toivon todella että näin kävisi, varsinkin kun olen itse yhä niin rakastunut häneen. välillä tosin mietin, kuinka kaikki tämä on vaikuttanut suhteeseemme, ja tulee vaikuttamaan, vaikka nämä sanat joskus vielä kuulisinkin. entä jos onkin (ja milloin sitten on?) liian myöhäistä?

mutta jotenkin olen osittain helpottunut, että te muutkin pidätte tätä tilannetta vaikeana, en siis ainakaan ole kehitellyt turhaa ongelmaa pääni sisällä. vaikka eihän se tätä itse ongelmaa poista, mutta tiedän ainakin että asialle on todella tehtävä jotakin.
olisi kiva kuulla myös muita kommentteja ja mielipiteitä. kiitos tuhannesti kaikille.

yaniz

Onneksi teidän suhde kuulostaa muuten täydellisen hyvältä ja normaalilta. Ja hyvä kuulla, että poikaystäväsi haluaa kuitenkin olla täysillä mukana ja yrittää vielä. Parastahan olisi, jos saisitte asiat ennalleen ja voisitte unohtaa tämän asian. Usein tällaisissa asioissa auttaa se, että näkee harvemmin. En tarkoita taukoa, mutta ettei nää ihan päivittäinkään. Kaipasin meinaan itsekin poikaystävääni etäisyyttä hieman - en siis eroa ja rakastin ja rakastan häntä yhä!!- ja se järjestyikin, kun hän meni inttiin. Sitten tajusin, että minä _todella_ rakastan häntä. Jotenkin ikävä sai minut heräämään siihen ja ikävä yksissään on myös erittäin vahva tuntemus.

Jaksamista teille, toivottavasti saatte asiat selvitettyä! <:

Daicy

Ehkei kysymys ole siitä että hän ei rakastaisi sinua, ehkä hän ei vain osaa sanoa sitä enää. Itselläni kutakuinkin sama tilanne, mutta minä olen se joka pyrkii välttämään tuota kolme sanaista lausetta kaikin keinoin. En vain pysty enkä halua. Koska joka kerta alan miettimään, että rakastanko oikeasti, mistä minä tiedän? Mistä kukaan tietää miltä rakkaus tuntuu? Mitä jos se onkin jotain hillitöntä ihastumista? Välittämistä? Suuren luokan ystävyyttä? Rakastaminen on kuitenkin mun mielestä niin iso juttu... ei sitä vain aina osaa.

Sanoit että poikaystäväsi välittää sinusta eikä halua erota, se on hyvä juttu, koska et silloin ole yksipuolisessa suhteessa. Tuo "rakastamattomuus" vaivaa sinua varmasti, sillä minullekin on sanottu jotain sen suuntaista, että rakkaus ei ole enää niin voimakasta ja että se on ehkä loppunut kokonaan. Olin silloin seurustellut kaksi vuotta. Myöhemmin poikaystäväni ilmoitti, että on ollut ääliö kun luuli ettei rakasta minua, ja nyt tulee kolme vuotta täyteen.

Älä siis murehdi turhaan, kenties sinunkin poikaystäväsi herää ja toteaa että sinä olet juuri se, kenelle hän haluaa nuo sanat sanoa vielä moneen kertaan. :)

Emmily_
Daicy
Itselläni kutakuinkin sama tilanne, mutta minä olen se joka pyrkii välttämään tuota kolme sanaista lausetta kaikin keinoin. En vain pysty enkä halua. Koska joka kerta alan miettimään, että rakastanko oikeasti, mistä minä tiedän?

Sama täälläkin päin.. ](*,)

Daicy
Emmily_
Daicy
Itselläni kutakuinkin sama tilanne, mutta minä olen se joka pyrkii välttämään tuota kolme sanaista lausetta kaikin keinoin. En vain pysty enkä halua. Koska joka kerta alan miettimään, että rakastanko oikeasti, mistä minä tiedän?

Sama täälläkin päin.. ](*,)

Ja joka kerta tuntuu pahalta kun toinen sanoo rakastavansa ja itse yrittää vaan hymyillä ja vaihtaa jutun aihetta. Tai sitten soperrella että juu niin minäkin sinua. Se loukkaa toista aivan varmasti.[/quote]

Emmily_
Daicy
Emmily_
Daicy
Itselläni kutakuinkin sama tilanne, mutta minä olen se joka pyrkii välttämään tuota kolme sanaista lausetta kaikin keinoin. En vain pysty enkä halua. Koska joka kerta alan miettimään, että rakastanko oikeasti, mistä minä tiedän?

Sama täälläkin päin.. ](*,)

Ja joka kerta tuntuu pahalta kun toinen sanoo rakastavansa ja itse yrittää vaan hymyillä ja vaihtaa jutun aihetta. Tai sitten soperrella että juu niin minäkin sinua. Se loukkaa toista aivan varmasti.

[/quote]

Haluisin niin sanoo kaikkee kaunista kullalleni, mutta pelkään että valehtelen, enkä halua valehdella.. :(

Nyytikki

Minullakin oli tuollainen vaihe viime kesänä, en tiennyt tunteistani enkä osannut sanoa enää niitä kolmea sanaa. Onneksi se oli vain kriisi, josta pääsimme yli ja nyt osaan käyttää sanoja ja tarkoitan koko sydämestäni, rakastan. Toivottavasti te muutkin pääsette tuosta yli..

Msuh

Olen myös kokenut samantapaista epävarmuutta kuin poikaystäväsi. Siitä alkaa olla jo noin vuosi, kun ensimmäisen kerran aloin epäillä rakkauttani poikaystävääni. Haudoin sitä pitkän aikaa sisälläni, mutta lopulta minun oli pakko kertoa asiasta itkien poikaystävälleni. Paljastus lamaannutti hänet, kuten tuollainen varmasti olisi tehnyt minullekin. Välitin silloinkin poikaystävästäni todella paljon, mutta varsinaista rakkautta en kai tuntenut. Ehdotin jopa "tauon" pitämistä, mutta en missään vaiheessa eroamista, sillä halusin vielä yrittää. Kulta antoi minulle aikaa ja vielä vähän lisää aikaa, ja siitä olin hänelle hyvin kiitollinen. Aloimme harrastaa ja tehdä yhdessä kaikenlaista uutta ja siinä kaiken lomassa epävarmuuden tunteeni jäivät jotenkin sivummalle. Pidimme hauskaa yhdessä, hetken se tuntui vain pelkältä syvältä ystävyydeltä. Rakkauteni miestä kohtaan alkoivat heräillä itsekseen, kun en joka välissä stressannut asialla.

Olemme siis edelleen yhdessä, muutaman kuukauden päästä täyteen tulee kaksi vuotta. Hän oli minulle ensimmäinen seurustelukumppani ja jotenkin luulen säikähtäneeni sen "alkuhuuman" katoamista. Olimme seurustelun alussa hieman etäisiä, sillä elimme kaukosuhteessa, joten yhteinen aikamme kului halailuun ja toisen tuijotteluun. Yhtäkkiä en enää tuntenutkaan aivan samalla tavalla ja se järkytti minua...

sshiaa: Jos miekkosesi on todella halukas yrittämään, kehottaisin vielä antamaan aikaa, vaikka ymmärrän tilanteen olevan sinulle todella vaikea :? Laittakaa koko asia hetkeksi sivuun; tehkää tavallisia asioita yhdessä, ehkäpä jotain aivan uuttakin. Miehesi ei pidä pakottaa itseään tuntemaan sitä ehkä tauolla olevaa rakkauden tunnetta :) Voimia kovasti ja me pidetään kaikki täällä peukkuja pystyssä!

sshiaa

suurkiitos kaikille vastanneille, olette aivan ihania kun autatte minua tämän asian kanssa! kiitoskiitoskiitos!

yaniz
Onneksi teidän suhde kuulostaa muuten täydellisen hyvältä ja normaalilta. Ja hyvä kuulla, että poikaystäväsi haluaa kuitenkin olla täysillä mukana ja yrittää vielä. Parastahan olisi, jos saisitte asiat ennalleen ja voisitte unohtaa tämän asian. Usein tällaisissa asioissa auttaa se, että näkee harvemmin. En tarkoita taukoa, mutta ettei nää ihan päivittäinkään. Kaipasin meinaan itsekin poikaystävääni etäisyyttä hieman - en siis eroa ja rakastin ja rakastan häntä yhä!!- ja se järjestyikin, kun hän meni inttiin. Sitten tajusin, että minä _todella_ rakastan häntä. Jotenkin ikävä sai minut heräämään siihen ja ikävä yksissään on myös erittäin vahva tuntemus.

Jaksamista teille, toivottavasti saatte asiat selvitettyä! <:

heh, no ei meidän suhde nyt mitenkään "täydellisen hyvä" ole.. :D on meillä toki riitojakin. tarkoitin lähinnä vaan sitä, että itse olen kuitenkin erittäin tyytyväinen tähän suhteeseen muuten, ja riitamme syntyvät usein aivan turhista asioista.
ja tuosta harvemmin näkemisestä, itse asiassa poikaystäväni on tällä hetkellä armeijassa (aloitti saapumiserässä 1/08), eli se on järjestynyt kuin tilauksesta. toisaalta olen asiasta iloinen; erillään olo tekee varmasti hyvää, ainakin tässä tapauksessa. saa rauhassa pohtia mieskin tunteitaan minua kohtaan. mutta toisaalta taas, kun hän viikonloppuloman jälkeen lähtee takaisin armeijaan ja minä kuiskaan hänen korvaansa ne kolme sanaa, ilman vastausta, se tunne on taas aivan kauhea.
mutta toisaalta, itsepähän olen valinnut tämän vaihtoehdon, että (vielä ainakin) annan hänelle aikaa.

mitä mieltä olette, olisiko minun sitten parempi olla sanomatta poikaystävälleni, että rakastan? meinaan juuri sitä, että se varmasti aiheuttaa hänelle aina pahan mielen, vaikka tarkoitus onkin hyvä. ja voihan se tietysti tuntua painostavaltakin, jos minä koko ajan latelen rakkaudentunnustuksia.. mitä mieltä olette?

kiitos teille daicy, emmily_, nyytikki ja msuh, että kerroitte oman "tarinanne". se antoi todella voimaa uskoa siihen, että asiat voivat muuttua, enkä ole yksin tämän ongelman kanssa. olisi mukava tietää, vaikuttiko jokin tietty asia siihen, että selvisitte kaiken yli? esim juuri etäisyyden ottaminen, rutiinien muuttaminen.. vaiko vain aika?

yhäkin olisi kiva kuulla kommentteja tai neuvoja, ihan minkälaisia tahansa, tähän tilanteeseen.

Pennsylvania

Määritelkää rakastaminen!

Mitä se tarkoittaa, jos ei muka enää rakasta, jos silti välittää vaikka kuinka hirveästi ja haluaa jatkaa suhteessa ts. kokee yhä ihmisen siksi nimenomaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa elämänsä haluaa jakaa? Eikö se sitten ole nimenomaan rakastamista? Rakastumisen tunnehan on ihan eri asia, eikä se jatku samanlaisena vuodesta toiseen. Luulen, että semmoisissa piiiiiiiiiitkissä parisuhteissa rakkaus on kunnioitusta, luottamusta, kumppanuutta, ystävyyttä, halua jakaa elämä toisen kanssa. Ei siinä enää pyöri perhoset mahassa. Parissa vuodessakin suhde kerkeää jo arkistua sen verran, että varmaan kaikilla enimmät rakastumisen tunteet kerkeävät jo tasaantua vähän. Ihminen on jo läpensä tuttu, riitojakin on. Ehkä senkin voi sekoittaa rakastamisen loppumiseksi, en tiedä.

Tietysti rakastaminenkin voi loppua. Minusta silti on vähän vaikea käsittää, että jos ihminen oikeasti kokee, että rakkaus on oikeasti loppunut, miten ihmeessä hän silti haluaa jatkaa suhdetta? Luultavasti pojalla on meneillään vain joku pikkuinen henkilökohtainen kriisi, joka menee ohi omia aikojaan sen jälkeen, kun hän saa taas ajatuksensa kasattua jostain sekamelskasta vähän parempaan järjestykseen. Rakastaminen on sitä paitsi termi, jota minusta käytetään liian paljon ja liian varhain ja liian herkin perustein. Minusta sen käyttämiseen ei saisi koskaan patistaa ketään, ja nimenomaan puolisot, jotka (erit. suhteen alkuvaiheissa näin toimivat) julistavat rakastavansa, aiheuttavat hirveästi mielipahaa molemmille, kun toinen vielä haluaisi ymmärtää tunteitaan ennen, kuin käy niitä julistamaan. Ei se tarkoita, että tunteet olisivat vähäisemmät, vaikka jättäisi ne sanat sanomattakin. Tunteitten tulkitseminen ei vaan aina ole maailman helpointa, enkä ihan tajua, miksi se on välttämätöntäkään, jos kaikki on muutenkin ok.

Minusta ilmaiseminen on aina ollut tärkeämpää kuin sanominen. Nykyinen suhteeni on ensimmäinen, jossa luontevasti ylipäänsä sanon tunteeni joskus ääneenkin (ehkä kerran kuukaudessa-parissa), mutta pääosin koen tärkeämmäksi keskittyä ilmaisemaan teoilla ja toiminnalla. Katse, kosketus tai teko eivät valehtele. Mielummin minä otan rakkauden vastaan kaikin aistein, kuin pelkällä kuulolla, ja mielummin sen niin myös ilmaisen.

sshiaa

heippa pennsylvania, ja kiitos vastauksestasi.
sinulla oli monia tosi hyviä pointteja, joita jäin miettimään pitkäksi aikaa.
ja muutenkin ihanan optimistinen teksti. ehkäpä asiat tästä vielä muuttuvat :D

Pennsylvania
Mitä se tarkoittaa, jos ei muka enää rakasta, jos silti välittää vaikka kuinka hirveästi ja haluaa jatkaa suhteessa ts. kokee yhä ihmisen siksi nimenomaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa elämänsä haluaa jakaa? Eikö se sitten ole nimenomaan rakastamista?

tätä minäkin olen pohdiskellut. kuitenkin poikaystäväni on suoraan sanonut, ettei voi sanoa rakastavansa minua, koska ei tunne aivan niin. enpä sitten tiedä, miksi näin, kun kuitenkin hän on myös sanonut, että muuten kaikki tuntuu hyvältä yms. ja hän nimenomaan minun kanssani haluaa olla. jotenkin vain nämä asiat kuulostavat ristiriitaisilta..

Pennsylvania
Tietysti rakastaminenkin voi loppua. Minusta silti on vähän vaikea käsittää, että jos ihminen oikeasti kokee, että rakkaus on oikeasti loppunut, miten ihmeessä hän silti haluaa jatkaa suhdetta? Luultavasti pojalla on meneillään vain joku pikkuinen henkilökohtainen kriisi, joka menee ohi omia aikojaan sen jälkeen, kun hän saa taas ajatuksensa kasattua jostain sekamelskasta vähän parempaan järjestykseen.

toivottavasti kyseessä olisikin vain tällainen "kriisi". nyt kun mainitsit asian, niin huomasin että se voisi itse asiassa olla hyvinkin mahdollista. hänen elämässään on lyhyen ajan sisällä tapahtunut paljon muutoksia, mm. uusi opiskelupaikka ja armeijan aloittaminen, jotka ovat tietysti voineet vaikuttaa. mutta onko se ihan normaalia, että ne vaikuttaisivat tällä lailla meidän suhteeseen..?

GuuGuu

Tähän topiciin minun oli aivan pakko vastata.

Meillä on suhteessa hieman samantyylinen tilanne menossa, kuitenkin toisin päin. Itse olen viime aikoina ollut todella epävarma rakkaudestani poikaystävääni kohtaan tai olen itsekseni miettinyt, olenko todellakin rakastunut vai onko kyse (vain) syvästä välittämisestä.

Yhdessä vaiheessa mietin eron mahdollisuutta, mutta tiedän kyllä syvällä sisimmässäni, etten voisi ikinä olla ilman rakastani.

Itsellä tilanne tuntuu johtuvan omista epävarmuuksistani. Poikaystäväkin oli hieman sitä mieltä, että saatan vain pelätä olla onnellinen, koska voisin mahdollisesti satuttaa itseni, jos eroaisimme. Voisiko sinunkin poikaystävälläsi olla jotain tällaisia epävarmuuksia?

Itselläkin vanhat riidat painavat välillä mielessä ja ne saavat minut epäilemään tunteitani yhä enemmän. Tai no, kunnon riitoja meillä ei ole koskaan ollut, mutta pientä kinaa monestakin asiasta. Ne vain jäävät koko ajan kummittelemaan taustalle, vaikka niin ei saisi antaa käydä. Joskus on vain vaikea unohtaa. Ehkä jokin riita nimenomaan painaa poikaystäväsi mieltä. Kannattaisi kysellä ja selvitellä, onko hänellä jäänyt jotain hampaankoloon.

Nykyinen on ensimmäinen "kunnon" poikaystävä; olen ennenkin seurustellut, mutta hyvin lyhyitä aikoja ja harvemmin ne ovat mitään kovin vakavia suhteita olleet. Tästä syystä olen joskus epävarma rakkaudestani, koska en ole ennen kokenut rakastamisen tunnetta. Mistä minä tiedän, ovatko nykyiset tunteeni rakkautta vai välittämistä...

Tänään puhuimme asiasta ensimmäistä kertaa kunnolla ja se helpotti oloani kummasti. Minulle tuli paljon varmempi olo tunteistani, kun sain rauhassa selittää poikaystävälleni tuntemuksiani ja hän yritti parhaansa mukaan auttaa ja neuvoa. Yksi asia jäi päällimmäisenä mieleeni: sanoin, etten ole varma, rakastanko poikaystävääni ja siksi en aina tiedä, haluaisinko välttämättä niin sanoa. Poikaystäväni mietti hetken ja sanoi sitten, että "rakkaus" on kuitenkin vain pieni sana eikä minun tarvitse sitä välttämättä edes sanoa. Hän kysyi, välitänkö hänestä, olenko onnellinen hänen kanssaan ja haluanko olla yhdessä. Vastasin kaikkiin kyllä, jolloin poikaystävä sanoi, ettei muuta tarvitse.

Juuri nuo tunteet muun muassa (ainakin minusta) ovat nimenomaan sitä rakkautta, mutta silti jostain syystä epäilen rakkauteni, en välittämiseni, määrää. Sitä on niin vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole pääni sisällä.

Molemmat olemme lähinnä sitä mieltä, että loppuen lopuksi se itse sana ei ole niin tärkeä, vaan nimenomaan ne tunteet toista kohtaan. Ymmärrän kyllä, jos haluat kuulla ne sanat. Kukapa ei.

Oletteko kunnolla puhuneet asiasta yhdessä? Jospa poikaystävälläsi on jotain kriisejä meneillään, minkä takia hän epäilee melkeinpä mitä vain. Tai ehkä hänellä on jotain epävarmuuksia.

En tiedä, oliko teksistäni jotain apua sinulle, sshiaa, mutta halusin hieman valoittaa omaa hyvin samantyylistä tilannetta. Toivon, että saatte puhuttua asiat halki ja löydätte yhdessä jonkin ratkaisun.

EDIT: Lisäsin hieman lisää tekstiä tähän pienoiseen romaaniini :D

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat