Itsenäistyminen parisuhteessa - Parisuhteet

ToveB

Olin just pitkän viikonlopun pois kotoa ja nyt on heti lämpimämmät tunteet toista kohtaan kun vähän sai ikävöidä :) Eli pakko tästä on jotenkin selvitä.

Muutamia keinoja on nyt jo keksitty:
- yritetään etsiä kolmio tai muuten isompi koti(meidänkin pienessä kaksiossa näkee toisen koko ajan)
- ei enää turhia "missä oot, mä meen nyt kotiin, tuutko mun kanssa kauppaan, puuttuuko jääkaapista jotain, mitä kuuluu"-puheluita
- mä menen yksin yhdelle taidekurssille, käydään salilla toistaiseks eri aikoihin
- kalenterit muutenkin täyteen, että nähtäis vähän vähemmän kotona

Onko näitä lisää?

Uskon, että erilleenmuutto ja yhdessä pysyminen on jollekin loistoratkaisu, mutta mä en omalla kohdallani usko siihen. Tai ainakin pitää uskoa, että voi myöhemmin asua myös yhdessä. Muuten se voi olla vaan ongelmien pakenemista ja yksinolon pelkoa.
Kyllä musta pitää uskaltaa reilusti erota, voihan sitä palata yhteen, jos oikeesti ollaan "meant-to-be".

Mimia nostit esiin tosi hyvin noi syvemmät syyt jotka olis mahdollisesti vapausongelmien takana, miettimisen arvoisia juttuja. Lähinnä nyt on ongelmana liiallinenkin sitoutuminen, jonka syitä luultavasti löytyy meidän elämänhistorioista, joita niitäkin tulee käytyä läpi. Meidän tulevaisuudensuunnitelmat on samantyyppiset, ne tuskin ongelma, pikemminkin voimavara.
Mulla olis tosin kauhee hinku muuttaa lähivuosina ulkomaille, mutta poikaystävällä on tarve keskittyä ensin opiskeluiden loppuun saamiseen ja se on yks asia, missä tunnen, että suhde hillitsee mua. Yksin kun ei ole yhtään niin helppo ja kiva lähteä eikä kaveriseurakaan korvaa häntä. (ohoh, se siitä samoista suunnitelmista) Tällaiset tavallaan pienet asiat voi paisua ja ruveta kuvastamaan koko suhdetta ja nyt meillä on jo kauhee vyyhti.
...Ja kauhee kun mä kirjotan paljon.

Edelleen kommentit ja kokemukset on kullanarvoisia!

Kommentit (14)

Kepatäti

Josset nyt halua/voi muuttaa ulkomaille ja vähän kaipaat vapautta suhteestakin, niin mikset lähtisi (jos opiskelet) vaikka lukukauden ajaksi (3-5kk) vaihtoon jonnekkin tai sitten hakisi vaikka parin kuukauden keikkaa au pairina jossakin?

ToveB

Tänä lukuvuonna on mahdotonta lähtee just opiskelujen takia,
mutta lyhyt vaihto/harjoittelu yksin on ihan todennäköinenkin ensi lukuvuonna. Ja ehkä muutaman vuoden päästä pääsis sitten pidemmäksikin aikaa jonnekin, useammaksi vuodeksi siis, kun olis molempien opinnot ohi, mutta se on tosiaan vielä keskusteluvaiheessa...

Mutta takaisin asiaan! Kiitos kun ajattelit tätä, kepatäti, jos voisin niin toteuttaisin ehdotukses heti:)

ranskalainen leppäkerttu

Mulla on kans meneillään vähän semmonen itsenäisyydenkaipuu. Jotenkin kun poikaystävä on nyt armeijassa ja on vähän saanut maistaa millasta olis jos elelis ihan yksinään niin haluais lisääkin sitä vapautta! :D Hassua ehkä... Mut jotenkin haluaisin elää jonkin aikaa niin että vain minä määrään itsestäni (vaikkei poikaystäväni siis minua mitenkään määräile, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan :D), eikä tarvitsisi ajatella ketään muuta. Kotoa muutin pois suoraan yhteen poikaystäväni kanssa, niin haluaisi ehkä tavallaan kokeilla niitä omia siipiä ihan yksinäänkin. Vaikka onhan tässä nyt saanut sinänsä vähän kokeillakin kun se poika on siellä armeijassa, mutta ehkä se on sitä että on oikeasti tajunnut että selviää ihan hyvin aivan itsekin (vaikka onkin joitain asioita missä on hyvä olla mies talossa, kuten kaikki kaappien korjailut ja muut :lol: ). Niin nyt ei pelottaisi asua yksin, olla täysin itsenäinen! Tähän mun toiveeseen toisaalta sisältyy se, että haluaisin sitten samalla ehkä olla sinkku, ettei tosiaan olisi kenestäkään riippuvainen. Vaikka siis en oikeasti haluaisi edes erota poikaystävästäni ja meillä menee ihan hyvin! On tosi ristiriitainen olo.

Mutta mulla asian ehkä ratkaisee se että oon päättäny lähteä vaihtoon ensi vuonna (toivottavasti pääsen!), niin eroa tulee kuitenkin väkisinkin. Mut sit taas se on kyllä vaikeeta lähteä vaihtoon jos seurustelee
:? Aion kuitenkin mennä. Saa nyt nähdä mitä tapahtuu sitä ennenkin :) Vaihtoon lähteminen on varmaan kyllä monillekin hyvä ratkaisu päästä oikeasti kokeilemaan omia siipiä ja itsenäistyä, kun siellä ulkomailla ei tosiaan montaa ihmistä sitten ole joihin voi tukeutua. Pelottavaa sinänsä, mut varmasti mahtava kokemus lähteä kuitenkin :)

Angelfist

Mulla on myös vastaavanlaisia kokemuksia.
Ollaan oltu yhdessä 3,5v. ja asuttu avoliitossa 2 v. Meillä on melkein koko yhdessäasumisen ajan ollut ongelmia. Alkuun mulla oli jonkinasteista masennusta, kun en saanut opiskelupaikkaa, enkä viihtynyt työpaikassani. Mies taas ei saanut ensin sivaripaikkaa ja sivarin käytyään työpaikkaa ei tahtonut löytyä, joka tietenkin masensi häntä. Reilu vuosi sitten kesällä miehelle tuli olo, ettei ole varma, haluaako jatkaa suhdetta. Olin tuolloin ihan paniikissa ja peloissani. Ajatuskin erosta sai minut kauhun partaalle.

Nyt tilanne onkin se, että kun meillä lopultakin menee paremmin (Mulla on opiskelupaikka ja miehellä toistaiseksi töitä), minä en enää olekaan varma, haluanko olla aina ja ikuisesti mieheni kanssa :( Se tuntuu aivan kauhealta, koska nyt tosiaan menee paremmin. Olen onnellinen pitkästä aikaa, kun olen saanut elämääni uutta mielekästä sisältöä opiskelun ja uusien ystävien myötä. Haluaisin myös olla onnellinen mieheni kanssa ja osittain olenkin, mutta SILTI päässäni muhii ajatus sinkkuelämästä.

Lopetin kesällä e-pillerit, koska ne aiheuttivat ihan hirveitä mielialamuutoksia. Riitelimme usein rajusti (minä lähinnä), olin katkera vanhoista riidoista ja kehittelin päässäni valheita (esim. mieheni ei oikeasti rakasta minua yms.). Olin siis ihan järkyttävä välillä, mutta mieheni rakastaa minua edelleen ja haluaa vain minut ja yhteisen tulevaisuuden kanssani.

Toki meillä on ollut vaikeidenkin aikojen aikana onnellisia hetkiä. Tuskin muuten tässä olisimme.

Mutta siis tosiaan miten tästä itsenäistymisvaiheesta ja vapaudenkaipuusta pääsee yli? Miehelle olen tästä kertonut ja hän on ihmeissään, koska ei kahlitse minua ja kokee kaiken olevan nyt paljon paremmin. Oikeassahan hän on, mutta silti minulla on nämä ajatukset. En siis halua uutta miestä. Lähinnä kaipaan vain sitä vapautta. Baarissakin käyttäydyn välillä todella typerästi. En petä miestäni, en todellakaan, mutta nautin muiden miesten huomiosta ja tanssin heidän kanssaan siten, ettei mieheni varmasti siitä pitäisi. Eihän sekään ole oikein? En itse ainakaan ole ylpeä itsestäni, mutta silti käyttäydyn, miten käyttäydyn.

En halua erota miehestäni, mutta mikä avuksi ongelmaani? :( Meneekö tämä ajan kanssa ohi?

Angelfist

ToveB, juu aika samaan tahtiin ollaan edetty suhteissamme :)

Meillä menee nyt paljon paremmin. Tai siis minulla. Juteltiin pari viikkoa sitten asiasta. Mies oli edelleen ihmeissään, että miksi minulla nyt on jarru päällä, kun asiat on muuten paljon paremmin pitkästä aikaa. Onneksi hän on nyt kuitenkin ollut tosi ihana minulle, eikä ole kuittaillut mistään. Antanut aikaa ja tilaa.

Olen ajatellut paljon asioita ja tajunnut, etten tosiaankaan halua luopua näin hyvästä suhteesta. Enää ei ahdista samoin kuin viimeiset n. 2 kk on ahdistanut. Viime viikonloppunakin tuli miestä ihan järjetön ikävä, kun olin Seinäjoella yksin. Baarissa ei tullut mieleenkään katsella muita miehiä sillä silmällä saatika flirttailla. En siis tarkoita, että se olisi ehdottomasti kiellettyä, mutta viime aikoina on tullut ihan liikaa flirttailtua miehille baarissa. Täytyy muistaa kuitenkin, että kotona on oma, se kaikista rakkain ja paras kulta :)

En silti halua nuolaista ennen kuin tipahtaa. Eli etenen rauhallisesti ajatuksissani ja elän tätä päivää. Toivon silti, että jaan tulevaisuuteni mieheni kanssa.

En osaa kyllä sanoa, miten sinun ToveB pitäisi toimia tilanteessasi. Tuntuu kuitenkin siltä, että annatte molemmat toisillenne tilaa elää omaakin elämää, harrastaa ja tapailla kavereita. Kinkkinen tilanne :/

Kepatäti

Jos sä ihan oikeasti ajattelet, että kun teillä molemmilla on kuitenkin omat harrastukset ja omat kaveripiiritkin, että oot "parisudenysvääjä" tai että te ootte "itsenäistymätönköntti" ni sitten on kyllä sun näkökulmassa jo jotain pielessä. Tai ainakin mun mielestä.

Jos suhteessa kummallakin on vapaa mahdollisuus harrastaa omia itselleen tärkeitä juttuja ja nähdä ystäviä jne. ja kumpikin tätä tekeekin niin ei sitä itsenäisemmäks mun mielestä suhteessa enää voi tulla niin että tosiaan on suhteessa.

Se jos suhde tuntuu susta rajottavalta ei kyllä teidän tapauksessa johdu mun mielestä ainakaan mistään itsenäisyyden puutteesta vaan ihan jostain muusta. Sitä en osaa kyllä sanoa mistä.

ToveB

Angelfist, hauska, meillä on suhteet edenny ihan samaan tahtiin :)

Meillä ei tilanne oo juurikaan muuttunut.
Tai no nyt kun pillerit on ollu pois kuvioista yli kuukauden niin seksihalut on ihan vähän palannu, mutta samat suhdeongelmat varjostaa yhä seksielämääkin.
Sellanen tunne on voimistunu, että kyllä tää vielä hyväks kääntyy, mutta tässä välitilassa odotteleminen ja uudenlaisen aseman harjottelu on aika outo ja ärsyttävä tilanne.

Voi kun oon kateellinen, ranskalainen leppäkerttu, kun pääset kokeilemaan siipiäsi itseksesi! Vaatii varmasti rohkeutta lähtee, mutta älä huoli: vahvaa suhdetta välimatka luultavasti vaan vahvistaa. (jos suhde ei ole niin vahva, on vaan hyvä saada perspektiiviä)

Ärsyttävää on muuten kans, kun nyt on useat kaverit kihlautunut tai odottaa vauvaa tai menee naimisiin ja itsekin on haaveillu sellasista niin paljon ja sit kun itsellä menee suhdesaralla vähän kehnommin niin haluis vaan unohtaa koko hemmetin itsenäistymisen ja palata taas siihen, että ollaan onnellisia ja huumassa ja samaa itsenäistymätöntä yksikköä. Olis paljon helpompaa...
Huono vaan, kun ei enää oikein osaa arvostaa itseensä sellaisena parisuhdenysvääjänä vaan on pakko löytää se uusi tapa elää yhdessä.

Mimia

Ettei teillä olisi liian pieni asunto? :wink: Meillä oli tuo ongelmana suhteen alussa, kun vietimme aikaa paljon yhdessä 21 neliön asunnossa. :roll: Toista ei päässyt "pakoon" ollenkaan, paitsi menemällä vessaan. Suuremman asunnon myötä oma aika ja tila lisääntyivät ja nyt tuota ongelmaa ei enää ole. Ja niinkuin joku jo aijemmin sanoi, ei erilleenmuuton tarvitse tarkoittaa eroamista. :) Kyllä niitä tavaroita voi edestakaisin kantaa osoitteesta toiseen ilman että se tunteisiin ja suhteeseen vaikuttaa.

Kannattaa miettiä, minkälaista vapautta konkreettisesti haluat/-te. Enemmän aikaa yksin tehdä omia juttuja vai enemmän vapautta tehdä itse päätöksiä omaa elämää ja tulevaisuutta koskien vai jotain ihan muuta? Tuolla on sinänsä aika paljon väliä ongelmanratkaisussa, sillä voi tulla ilmi että ongelmat ovatkin ihan jotain muuta kuin oman ajan kaipuuta vaikka siltä se saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa..

Kepatäti, voithan ratkaista tuon ongelman kutsumalla ystäviäsi käymään teillä kun poikaystäväsi on myös kotona. Vaikka häntä ei tyttöjenjutut kiinnostaisi, niin voihan hän näppäillä koneella. Voittehan myös sopia aina välillä että poikkiksesi lähtee kaljalle omien kavereiden kanssa ja sinä teet jotain kivaa omiesi kanssa. Tai sitten voisitte hankkia koiran. Siitä olisi sinulle seuraa kyllä niin paljon kuin vain jaksat sen kanssa pelata ja leikkiä. :D

ToveB

Kiitos kommenteista, ihanaa tietää, ettei ole yksin näiden asioiden kanssa.

Mulla ei ole kyllä (ihan alkuseukkailun jälkeen) ollut tota Kepatädin mainitsemaa ongelmaa, että en viettäisi vapaasti aikaa milloin vain kavereiden kanssa/ harrastuksissa/ omien projektien parissa. Tykkään olla yksin, kuten myös poikaystäväni. Siihen itse asiassa on turhan vähän tilaisuuksia, kun yhdessä asutaan!

Tollanen Lukretian mainitsema tilanne olis kieltämättä just nyt optimaali, mutta molemmilla on opiskelut sellaisessa vaiheessa että ei pysty vaihtoon tai muualle karkaamaan :? Ymmärrän kyllä, että erillään olo on pidemmän päälle tosi raskasta, tsemppiä teille siihen!
Tuntuu siis, että ihan tälläinen perustervesuhde vie liikaa tilaa omalta persoonalta. Kuulostaa itsekkäältä, mutta joskus pitää sitäkin olla :wink:

Eikö muilla oo "itsenäistymiskriisejä"?

daimon
ToveB
Eikö muilla oo "itsenäistymiskriisejä"?

Täällä tilanne on sellainen, että aluksi oli 2,5 vuotta kaukosuhdetta, sitten 1 vuosi avoliittoa ja nyt on mennyt kuukausi taas kaukosuhteessa eikä ole tietoa kestääkö tämä vuoden vai enemmän. Ainakin tuo vuosi tuntui ihanalta asua miehen kanssa eikä silloin tullut missään vaiheessa itsenäistymishaluja. Ja nyt ei tosiaankaan vaan ennemmin on ikävä yhteiseen miehen luo. Ehkä tuokin jossain vaiheessa tulee kun ehditään taas yhdessä asumaan. Ja varsinkin kun seurustelun alussa olimme 16 ja 20v. Mutta mieluusti jättäisin tuon vaiheen väliin ja eläisin vain iloisesti parisuhdeaikaa mistä kovasti pidän.

gollum

Se kannattaa vaan ihan päättää selkeesti että seuraavan kerran kun sopii että näkee kaverin kanssa niin näkee sitten illalla eikä päivällä (jos molemmat päivätyössä) vaikka se vaistomainen vastaus ois sopia sillä lailla että on molemmilla menot samaan aikaan. Pitää tehä vaan se tietoinen päätös että hommaa menoja nimenomaan niille hetkille jolloin tavallisesti on yhdessä, niin sitten jossain vaiheessa tulee siihen luonnolliseen tilaan missä oikeasti sopii kavereiden näkemiset yms. niihin aikoihin kun oikeasti haluaa niitä kavereita nähdä.

Ainakin sen verran kannattaa heti päättää että seuraavan kerran kun joku kaveri kysyy voitko nähdä vaikka sunnuntaina, niin sanoo joo vaikka se mies oiskin sillon kotona. Jotain harrastusta kannattaisi myös kattoa eikä ajatella siinä ajankohdan valinnassa sitä, onko kumppani sillon kotona...

Kepatäti

Mäkin kyllä kaipaisin tähän hommaan jotain taikaneuvoja.

Ite järjestelen omat menoni tasan niin ettei "sekuntikaan" mahdollista yhdessä oloaikaa mene hukkaan, vaikka loppupelissä meidän ns. yhdessä oloaika on sitä, että mä katon telkkaa ja muru on koneella tai päin vastoin. Eli todellisuudessa ollaan vaan molemmat kotona ja jotain höpötetään toisillemme, mutta ei mitään ns. laatuaikaa todellakaan vietetä ku ne hassut muutama tunti viikossa, mikä on tietty ihan normaalia. Sen takia onkin ihan typerää, etten mä "raaski" olla pois kotoa jos muru on täällä. Jos taas tiedän, että muru ei oo kotona/sillä on jotain tehtävää ni sit ei oo mitään ongelmaa.

Kaikkein ikävintä tässä on se, että kun mä olen "aina" kotona niin ei murullekaan sitten tule mahdollisuuksia mennä ja tulla, koska sitten mä jään yksin kotiin enkä tykkää siitä. En koskaan kiellä murua menemästä ja toki mä ymmärrän täydellisesti, että se haluaa viettää aikaa ystäviensä kanssa, käydä kaljalla yms. yms. mutta silti oon aina tosi kiukkunen ku muru tulee takasin ristiretkiltään. Vaikka todellisuudessa mua vaan ärsyttää se yksin oleminen ja oma tylsistyminen eikä se, että muru menee.

Tiiän ettei murun kuulu olla mun viihdyke eikä sillä saa olla vastuuta mun viihdyttämisestä vaan mun ite pitäis siitä pitää huolta, mutta..

Lukretia

Meillä oli kanssa tosi tiivis suhde neljä ja puoli vuotta. Mulla oli lopulta sellainen olo, että tukehdun. Meillä tosin kävi sitten niin, että mies lähti reissuhommiin, eli oli viikot muualla ja tuli viikonlopuksi kotiin. Aluksi tämä oli kyllä taivaanlahja mulle. Oli ihanaa, kun oli omaa rauhaa ja sai olla yksin. Nyt kun kaukosuhdetta on kestänyt yli kaksi vuotta, tekisin mitä vain, että saisin miehen taas kotiin. Toisaalta teki tosiaan hyvää saada sitä omaa aikaa.

Kuulostaa hyvältä, että teillä on omat harrastukset ja menot. Silti sua ahdistaa. :-k Kyllä mä tunnen joitain pareja, jotka yhdessäasumisen jälkeen ovat muuttaneet erilleen, mutta jatkaneet onnellisina seurustelua.

ToveB

Hei!
Olen seurustellu poikaystäväni kanssa nyt kolme ja puoli vuotta, avoliitossa on oltu yli kaksi vuotta, ja seurustelun alkuajan "pää vaaleanpunaisessa pilvessä"-huuma alkaa olla auttamattomasti ohi. Molemmat kaivataan omaa elämää, vapautta ja omaa "kasvua" pelkän yhteisen symbioosielon sijaan. Mua vaivaa myös haluttomuus.

Nyt on tavallaan kaksi vaihtoehtoa: itsenäistyä uudelleen yhdessä pysyen tai erilleen muuttaen. Jälkimmäinen on ehkä helpompi tapa, mutta meidän mielestä parisuhteen "itsenäistymisvaiheesta" pitäisi voida päästä yli yhdessäkin. (eihän kenenkään suhde kai muuten ikinä kehity ja kestä)
Meillä on kyllä molemmilla omat opiskelut, harrastukset ja usein ollaan viikonloppujakin erillään, mutta silti suhteen tiiviys ahdistaa.

Kysymys kuuluukin, miten olette suhteessanne päässeet tällaisten vaiheiden asian yli, muuttaneet "1+1=1":n "1+1=2":ksi?
Vai päädyittekö eroon?
Asia on elintärkeä, joten toivon paljon (selviytymis)kokemuksia!
Kiitos!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat