Kun mies haluaa omaa aikaa - Parisuhteet

Össi

Mielestäni miehelle kuuluu antaa omaa aikaa, jos hän sitä tahtoo, ihan niinkuin naisellekin. Sillä joillakin saattaa olla niin, että suhde alkaa olla ahdistava, tai kaikki alkaa tuntua liian itsestäänselvyyksiltä, niin silloin on hyvä ottaa vähän enemmän aikaa ilman sitä omaa murua, jolloin saattaa tulla "vapaampi olo", uusia juttuja ja ideoita mitä voisi tehdä murun kanssa, se pieni "viaton" ikävä, ja vähentää stressiä vaikka jollain harrastuksella, taikka vanhojen kavereiden kanssa porukassa.
Tässä oli miehen alun näkökantaa asiaan =) Auttoi jos auttoi

Sivut

Kommentit (45)

Cara-

Siis toki parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä ja niistä omista menoista on pystyttävä tinkimään jos niiden takia ei koskaan ehditä näkemään. Olen myös Taican kanssa samaa mieltä siitä että se on ongelma, jos toinen haluaa enemmän yhteistä aikaa kuin toinen. Mutta ongelmahan se on sillekin, joka voi olla rakastunut ja sitoutunut ja vaikka mitä mutta haluaa silti elää edelleen muutakin elämää. Mulle sitoutuminen merkitsee ihan jotain muuta kuin koko ajan yhdessä oloa.

Hope

Ehkä sun kannattais nyt kiireen vilkkaa hankkia pari omaa harrastusta. Sillä saisit kulumaan sitä omaa aikaa, eikä tarvitsisi jatkuvasti murehtia turhia.

marika_

Kyllä tietysti jos asutaan naapurissa ja nähään kerran kahessa viikossa, niin onhan se tietysti vähän kummallista, MUTTA

Minä tulen esimerkiksi aina tarvitsemaan aikaa myös ilman miestä, ja vaikka olisimme naimisissa, haluan joskus viettää aikaa vaan tyttöjen kesken. Ei tietysti jatkuvasti, eikä jokapäivä, mutta sillointällöin kyllä.

Meillä ei kummankaan oman ajan haluissa oo kyse mistään "pelkään et kyllästyn", vaan ihan siitä et on sitä muutakin elämää ja ei ihan kaikkea sentään tartte jakaa.

Ja miksi alusta asti pitäisi elää kuin asuttaisiin yhdessä? Eikä mulle se yhdessäasuminenkaan sit joskus (kyllä meiän suhde ihan tulevaisuuteen tähtää) tarkota et ollaan vaan kokoaika kotona yhessä ja katotan telkkaria... Kumpikin saa edelleen elää omaakin elämäänsä, vaikka tietysti toisen tulee olla iso osa sitä ja se ihminen jota eniten näkee, mutta ei se tarkota ettei ikinä saisi olla vaan omillaan tai mennä kaveriporukalla keskenään.

Suhde kehittyy ja muuttuu, ja yhdessäolonkin määrä lisääntyy ja yhdessä tehdään eri vaiheissa erilaisia asioita, eikä siinä musta oo mitään outoa. Tottakai elämä on erilaista parin kuukauden seurustelun ku 20 avioliittovuoden jälkeen.

Niin ja muuten, ei me nähä edes jokatoinen päivä vaik välimatkaa on alle 2km. Kyse ei oo kuitenkaan siitä että jommankumman aika menis harrastuksissa tms. omissa menoissa, koska kummallakaan niitä ei hirveästi oo. Tilanne vaan johtuu miehen vuorotyöstä, mun opiskeluista yms., jotka menee niin pahasti päällekkäin... Ja sit kun sitä kotiutuu 23 aikaan ja tietää et toinen lähtee 7 aikaan aamulla töihin, ei vaan aina jaksa lähteä toiselle, kun tietää ettei ehi muuta kun nukkua.

Mistake

Minä olen myös sellainen että haluan aina olla kultani kanssa :) mutta onneksi kultani on samanlainen ja muuttaminen yhteen auttoi kaipuuseeni. Nyt kun asumme yhdessä näemme aamulla kun menemme samaa matkaa töihin ja taas illalla kun tulemme kotiin, minä bussilla kulta omalla autolla. Ja sitten ehkä kulta menee pelaamaan frisbiitä tai skeittaamaan ja minä näen omia kavereita. Siis yhdessä asuminen on aivan loistava keksintö! On ihana illalla maata sängyssä kullan kanssa ja jutella mitä kummallekkin päivän aikana tapahtui :D

Mutta en pystyisi seurustelemaan miehenkanssa joka haluaa jatkuvasti omaa aikaa eikä halua muuttaa yhteen.. en minä halua olla yksin paljoa inhoan sitä :? Onneksi kultani tykkää kyhnätä ja asua kanssani 8)

Lisäämpä vielä yhen jutun. Niin siis me ei vietetä yhdessä esim. vappua, juhannusta ja tollasia mutta joulu kyllä. Meillä on eri kaveriporukat ja ehkä siksi tämä toimiikin niin hyvin, kun tavallaan kummallakin on oma elämä.

Embo

Löytyihän täältä tälläinen.

Minä oon seurustellu melkein puolisen vuotta ja olemme viettäneet aikaa enenevissä määrin yhdessä. Nyt viimeiset kaksi viikkoa olemme olleet niin tiiviisti yhdessä, että olen nukkunut vain yhden yön omassa kotonani ilman poikaystävää vieressäni. Ja minusta sekin tuntui kurjalta...

Nyt minusta alkaa näyttää siltä, että minä olen kuitenkin aina tavallaan tarjoutunut/mennyt vain poikaystävälleni, enkä ole varma, jos hän ei olisi silloin aina kehdannut torjua minua, vaikka seura ei olisikaan välttämättä kiinnostanut. Itse voisin vaikka asua hänen kanssaan; pitää tavallaan yhteistä tukipistettä, mistä kumpikin voisi hoidella omaa elämäänsä, tehdä omia rientojaan ja aina palata yöksi toisen viereen. Mutta poikaystävälläni ei ole tälläistä "tukipiste-ajattelumallia". Tuntuu että hän aina puhuu omasta rauhasta ja yksin olemisesta, ja sen lisäksi hän olettaa että minä silti aina otan yhteyttä ja järjestelen tapaamisia. Jos hän haluaa omaa aikaa, niin musta ois vähintään kohteliasta ainakin ehdottaa seuraavia tapaamisia!

Viime yönä aloin tuskissani aukomaan päätäni tästä aiheesta poikaystävän yrittäessä nukkua. En oikein taas saanu mitään hänestä irti. "Oliko vielä jotain muuta?" "Saathan sä aina mulle soittaa, vaikka mä haluisinkin olla yksin". Tällästä.

Tuntuu siltä, että nyt kun on vähitellen päästy jotenkin tosi lähelle toisiamme, niin sit alkaa tulla jotain tällästä erkaantumista. V*ttuako tästäkin tulee? :(

Embo

Joo siinä minäkin oon samaa mieltä, että se on ongelma kun toinen haluaa enemmän yhteistä aikaa toinen! Kyllä. Ja jos joku osaa puolustaa pelkästään yhdessä olemista, niin silloin on jäävi kommentoimaan tälläistä ongelmaa.

Minä ja poikaystäväni siis emme ole teinejä, joten omia menoja/harrastuksia on ehtinyt tulla ennen kuin edes tunsimme toisiamme. Emme ole valmiiksi yhteenkasvaneita, vaan se on tapahtunut tänä keväänä. Vuosi sitten emme edes vielä tunteneet. Poikaystävälläni on yksi rakas, vanha harrastus johon jossain määrin kuuluu oma rauha. Hän osaa seurustelusta huolimatta olla tinkimättä tästä harrastuksestaan.

Tähän yhdessäolemisen määrään ei ole ratkaisu se, että olisimme nyt sitten minun toiveestani koko ajan vain yhdessä. Mutta minä en aio alkaa miksikään "lehdellä soittelijaksi", joka koko ajan kyselee että "milloin tavataan". Tähän pitää löytää kompromissi, jotta minä en elä epävarmuudessa yhdessä olimisestamme. Ja toinen asia oli se, että halusin hänen ottavan minuun itse yhteyttä aina kun oman rauhan tarve päättyy.

Taica
(Kai nämä parit nyt eri työpaikoissa/kouluissa on?)

...ei ole.

daimon

"Sori nyt kaikki, mut mun on ihan pakko kysyä minkä ikäsiä te olette? Siis kun mun oma käsitys seurustelusta on, et se tähtää avioliittoon ja nyt mulle heräs kysymys, et miten teidän suhteet voisi johtaa mihinkään, jos ette voi nähdä joka päivä ja olla yhdessä joka päivä?"

Ei hyvä avioliittoon johtava suhde vaadi sitä, että täytyy nähdä joka päivä. Me elimme miehen kanssa kaukosuhteessa 2,5 vuotta ennen kuin muutimme yhteen. Nyt olemme asuneet 2 vuotta yhdessä, emmekä siltikään näe joka päivä, sillä olemme välillä viikonloppuja ei paikoissa. Minä olen 20 ja mies 25.

Tilanne on sitten aivan eri kun lapsia tulee. Mutta ennen sitä en näe mitään ongelmaa siinä ettei vakavassa suhteessa näe joka päivä. On minustakin välillä kiva olla päivä kaksi ihan itsekseen ja tehdä omia juttuja. Tai viettää aikaa kavereiden kanssa, kun mies on omien kavereidensa luona.

Suhfeli

Taica: minusta se olisi ahdistavaa, että yhteen muutettuakin pitäisi koko ajan olla kiinni toisessa.
Vaikka ei näkisikään omaa kultaansa ihan joka päivä, ei tarkoita, että toinen ei rakastaisi ja minkäänlaista yhteistä tulevaisuutta ei ole.
Haluan ainakin tulevaisuudessa joskus kun muutamme yhteen, pitää vaikka naisteniltaa tai lähteä yksin vaikka kisamatkalle harrastukseni perässä. Ei toisen tarvitse roikkua aina mukana.

Rahel

Mulla on hieman samankaltainen tilanne, vaikkakin niin päin, että minä olen se joka kaipaa omaa tilaa. Asutaan eri kaupungeissa, joten ei nähdä kovin usein; parina-kolmena viikonloppuna kuukaudessa. Itse oon päivät töissä ja teen vapaa-ajalla aika paljon vapaaehtoisduunia, joten välillä haluan olla viikonlopun ihan vain yksin ilman läsnäolovelvoitteita. En tiä, miten tuo miekkonen on asiaan suhtautunut, mut on kyllä maininnut, et haluais meidän olevan enemmän yhdessä.

Musta vain väillä tuntuu, että repeän liitoksistani, kun vaatimuksia satelee joka puolelta. Silloin sekin, että on vain paikalla (vaikkei suuremmin edes tehtäis mitään) on liikaa vaadittu. Tuskin mustakaan on mitään iloa, jos olen paikalla vain väsyneenä ja kiukkuisena?

Embo

Taica, olen aivan samanikäinen kuin sinäkin. Sinänsä koin loukkaavana että mielsit minun ongelmani "teini-ongelmaksi". Seurustelu voi olla muutakin kuin kokoaikaista "paita ja peppu -tyyppistä" yhdessäoloa. Ja, vaikka tällä hetkellä tuntuukin että minä haluaisin koko ajna vain olla poikaystäväni kanssa, niin ymmärrän kyllä että nykymaailmassa on paljon sellaisia suhteita, joissa ollaan yhdessä silloin kuin se molemmille sopii. Se voi olla kerran päivässä, kerran viikossa tai kerran kuussa... Määritelkööt osapuolet sen itse!

Susanna, sun tekstisi oli rohkaisevampaa tähän tilanteeseen. Minä oon käyny vuosia salilla, mutta nyt oon alkanu tinkiä siitäkin aina jos vaan saan olla poikakaverin seurassa. Järkevästi ajatellen tiedän, että harrastuksista ei pidä luopua seurustelun takia, mutta se on joskus hankalampi toteuttaa kuin ajatella.

Nyt tää tilanne on alkanu kuitenkin suututtaa mua jo sen verran, että tästä päivästä eteenpäin yritän olla soittamatta poikaystävälleni. Tiedän että hänellä on tosin viikonloppuna töitä, mutta ei se tietysti estä häntä ottamasta yhteyttä. Katsotaan, miten käy... Yritän irroittautua tästä roikkumisestani, mutta en voi sille mitään että mun käsitys seurustelusta perustuu vankempaan yhdessäoloon kuin miekkosellani. :?

Taica

Sori nyt kaikki, mut mun on ihan pakko kysyä minkä ikäsiä te olette? Siis kun mun oma käsitys seurustelusta on, et se tähtää avioliittoon ja nyt mulle heräs kysymys, et miten teidän suhteet voisi johtaa mihinkään, jos ette voi nähdä joka päivä ja olla yhdessä joka päivä?

Tämä voi kuulostaa tökeröltä, mutta miten kukaan voi koskaan muuttaa yhteen toisen kanssa jos jo alkuhuuman hälvettyä aletaan tarviimaan kovasti omaa aikaa? Mulla ei itelläni oo ollu yhtään tollasta suhdetta, missä ei oltais nähty joka päivä (ellei ollu joku poikkeus päivä, et toinen on töissä aamusta iltaan).

Joo pitkässä suhteessakin tarvitaan omaa aikaa, mut todellisuudessa se on sit joitain yksittäisiä iltoja esim. kerran kuussa, kun mennään eri paikkoihin ja yökskin tullaan silti kotiin, eli kokonaisia vuorokausia erossa tulee harvoin ja silti ei oo kyllä mua kyllästyttäny, eikä mun miestä.

Mut siis mä oon 25v ja ymmärrän jos nää ongelmat on alle parikymppisten, mut jos ootte jo "naima iässä" ni sit en ymmärrä mihin tuollainen suhde voisi ylipäätään johtaa. Ei se mies vaan yhtäkkiä ala tarviimaan vähemmän omaa aikaa ja sillonhan sellasen kanssa on ihan turha edes seurustella.

Anteeksi kova kielenkäyttöni. En vaan oikeasti ymmärrä tuollaisia miehiä, jotka (muka) haluaa sitoutua seurusteluun, mutta eivät sit kuitenkaan käyttäydy sen mukaisesti.

Susannna

Embo, kannattaa nyt laittaa itsellekin jäitä hattuun, ja koittaa ihan rauhassa miettiä, että eihän se oma elämä kaadu vaikka toinen ei koko ajan haluaisikaan nähdä.

Mieti, mitä asioita tykkäsit tehdä itseksesi ennen kuin aloitte seurustella? Mihin kulutit aikaa kotona, miten rentouduit jne. Vaikka se saattaa tuntua mahdottomalta, päätä, että nyt otat aikaa myös sinulle itsellesi, ja teet juuri niitä asioita, mitkä ovat jääneet vähemmälle seurustelun myötä. Yritä unohtaa poikaystävä hetkeksi, äläkä soita tai tekstaa heti kun vähänkin tekee mieli.

Kun vähän aikaa olette erillänne ja omissa oloissanne, poikaystäväsi ehkä huomaa, että sinullakin on oma elämä ja omat harrastukset, ja hän saattaa olla se joka seuraavaksi ehdottaa tapaamista. :)

On erittäin suositeltavaa suhteenkin kannalta ottaa välillä etäisyyttä, tehdä omia asioita ja juttuja ja rentoutua omissa oloissa. Sen jälkeen toisen läheisyyttä arvostaa taas enemmän.

Ja Taica, tässä nyt taitaa olla kyse pääosin sellaisista suhteista, missä molemmat osapuolet asuvat vielä omissa kodeissaan, eli samaan kotiin palaaminen joka ilta ei ole edes mahdollista.

agarina

Taica, kyse on usein myös välimatkasta. Miehelläni ja minulla on 400 kilometriä välissä eikä opiskelijan rahoilla matkaa taiteta niin, että joka päivä nähtäisiin. Silti suhteessa ollaan tosissaan ja tähdätään mainitsemaasi avioliittoa kohti.

Minun mielestäni vahva ihminen on ihminen, joka uskaltaa/pystyy/tahtoo olla joskus itsekseen ja omillaankin. Se on toki eri asia kuin haluta nähdä toista - jos vain suunnilleen järkevällä tavalla olisi mahdollista nähdä toinen joka päivä, niin asia myös olisi. Aina ei kuitenkaan asiat mene yksinkertaisimman kaavan kautta, mutta se taas ei ole kaiken loppu. Mieheni ja minä ainakin saadaan suhteestamme irti paljon vahvoja tunteita, jotka johtuvat osaltaan siitä, että ei pystytä olemaan koko ajan yhdessä.

Seurusteluun sitoutuminen ei minun mielestäni ole sama asia kuin olla tarvitsematta omaa aikaa. Se, mitä tunnen miestäni kohtaan on yksi osa kaikista tuntemuksistani, ja joitakin tuntemuksiani tahdon käsitellä itsekseni. Minä tahdon olla ihan kokonainen itseksenikin, en ole koskaan hyväksynyt tätä "ilman sinua olen vain puolikas" -ajattelua.

Taica

Sillä mä tätä kysyinkin, et mun eka pitkä suhde alko ollessani 15v ja mä näin sillonkin poikaystäväni ihan joka päivä, vaikka asuttiin eri paikkakunnilla ja molemmat asu kotona. Toki mun poikaystävällä oli auto ja se haki mut aina johonkin joka päivä koulun jälkeen ja viikonloput me hengailtiin sen porukoilla. Eli meillä oli tiivis suhde jo kotona asuessa ja lopulta me muutettiin yhteen, kun mä täytin 18v. Meidän suhde sitten päätty neljän vuoden yhteis elon jälkeen, mutta koko tuona seurustelu aikana meille ei montaa sellasta päivää kertyny, jolloin ei oltais nähty. Eli en vaan kykene ymmärtämään, miten "haluan-omaa-aikaa-suhde" voisi mennä edes sille tasolle, että muutetaan yhteen? Näen tässä ristiriidan. Onko se mahdollista?

Taica

Agarina. Tuo iso välimatka onkin ihan eri juttu. Mä en käsitä niitä jotka asuu 20 kilometrin säteellä toisistaan ja mies ei halua nähdä joka päivä, kun haluu olla mielummin kavereittensa kanssa. Tai ei halua nähä ja vetoaa siihen, ettei haluu kyllästyä. :shock: Miten sellanen ihminen voi mennä naimisiin, joka rajottaa tapaamisia siks, et pelkää kyllästymistä? Tai sellanen joka tosiaan haluaa vaan hengata enemmän poikaporukassa, kun naisensa kanssa? Eli tähän mä haluan jotain kommenttia niiltä, jotka kattelee tollasia miehiä ja toivoo vielä suhteen kestävän. Musta kun noi miehen haluan-omaa-aikaa-kommentit kuulostaa sitoutimiskammosen tekosyiltä. Eli naiselle suomeksi: ajanhaaskausta. Toki teininä sitä aikaa voi tuhlatakin ihan vapaasti, mut kun mun kavereissa on vielä ihan aikuisiakin, jotka roikkuu "noissa" miehissä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat