Kumman valitsisit? - Parisuhteet

miru

Mä en ottais kumpaakaan. Ekassa ois se vika että se tuntuis vaan kaverilta, mun tunteitten pitää olla voimakkaat että jaksan pysyä suhteessa. Toisen luultavasti aluksi valitsisin, päättäisin kokeilla, mutta riitojen ja muitten ongelmien ja luottamuksen puutteen takia se ei varmaankaan kestäis kauaa.

Kommentit (15)

pink_

En mä nyt tarkoittanu et olen valitsemassa jommankumman noista tyypeistä. Nuo ovat tähänastiset kokemukseni erilaisista suhteista. Tai eksäni oli tuon ylemmän tyypin mukainen ja meillä oli loistava suhde,mikä toki päättyi siihen että olin viimeisen vuoden ajan ihastunut toiseen ja meninpä sitten pettämään. Mä päätin lopettaa suhteen. Ajattelin etten ole hänen rakkautensa arvoinen. Hänellä on oikeus tulla yhtä paljon rakastetuksi,kun hän itse rakastaa. Enkä nyt ole ottamassa häntä takaisin.
Olen vain alkanut miettimään nykyiseni ja mun suhdetta,että onko se vaivansa väärtti. Kannattaako tän takia niin paljon taistella..Lähinnä hain tällä kysymyksellä toisten kokemuksia tällaisista miehistä tai suhteista. Jos joku olisi valinnut sen "pahan pojan" ja rakkauden,niin onnistuuko se. Ja jos meidän suhde kariutuisi,niin yksin jäisin enkä sitä pelkää. Lähinnä mietin tulenko katumaan sitä koko loppuelämäni,jos tämä mies olisikin se oikea :roll: Haluaisin vain saada tämän suhteen kuntoon,ettei kokoajan tarvitsisi elää ahdistuksessa :(

aamutähti

Minä en näe muuta kuin kaks huonoa vaihtoehtoa, joitten välillä en jäisi edes miettimään. Tietysti noita tilanteita voisi yrittää korjata, mutta jos lähtökohdat on jo tuommoiset niin unohtaisin.

rosa*

Mulle sopis paremmin tuo ylempi. Uskoisin kuitenki että se ois kestävämpi ja antais mulle enemmän. Inhoan riitelyä ja jos oikeesti ois koko ajan isoja riitoja ni en mää jaksais sellasessa suhteessa.

Oon itekki joskus joutunu miettimään omassa seurustelusuhteessa että rakastanko miestä vaan ystävänä. Sillä hetkellä tuntu että tosiaan se on mulle vaan rakas ystävä mutta ajattelin että se ei oo ollenkaan paha asia seurustella parhaan ystävän kanssa. Ku sen kans oli ja on niin hyvä olla. Mutta oon huomannu myöhemmin että on tämä enemmän ku ystävyyttä, kyllä välillä on sellanen intohimon kipinä ja ihan oikea rakkaus.

overkillah

lyhyesti: en kumpaakaan. kumpikin on omalla tavallaan vika valinta.

sen sijaan vaihtoehto C) harkitsisin keskusteluapua siita, miksi koen etta minun on valittava joku mies, kuka vaan, vikavaihtoehtojen joukosta..

des

En ottaisi kumpaakaan, vaan yrittäisin etsiä ensimmäisen vaihtoehdon kaltaisen miehen, sillä erotuksella että myös itse tosiaan rakastaisin häntä muutakin kuin kaverina.

Lukretia

No, jos oikeasti olisi sellainen tilanne, että pakko valita, voisi olla, että tunteet menisivät järjen edelle, eli valitsisin sen, jota rakastan (kakkosvaihtoehto). En kyllä tiedä toisaalta, miten voisin rakastaa miestä, jonka kanssa on luottamusongelmia, erilaiset arvot ja epävarma tulevaisuus. Toi ykkösvaihtoehto kuulostaa paljon rakastettavammalta tyypiltä. :D Mun kohdalla tuttuus, turvallisuus ja vahva ystävyys synnyttävät myös intohimoa.

Nyytikki

Kyllä minusta olisi myöskin parasta tiputtaa molemmat kyydistä ja etsiä parempaa, jos kumpikaan ei tuo täyttä varmuutta ja jotain puuttuu. "Se oikea" kun sattuu, niin ei epäilytä. Kyllä miehiä riittää, vaikka vaikealta tuntuisi päättää olla ihan yksikseen.

Toki se on oma valinta. Haluaako kukaan elää vajaata elämää? Että olisi kaipuu johonkin 'parempaan', palavaan rakkauteen? Haluaako ihminen elää epäsopivan partnerin kanssa?

Kukaan ihminen ei ole täydellinen-- en saa puettua sanoiksi-- ei silti kannata jäädä roikkumaan kenenkään kanssa, joka ei tyydytä sinun tarpeitasi tarpeeksi-- jota ei rakasta tarpeeksi, jonka kanssa ei ole aina hyvä olla (toki joka suhteessa on huonoja hetkiä, mutta jokainen varmaan ymmärtää mitä tarkoitan) ja joka ei kohtele kuin pitäisi.

Anteeksi sekavointi.

JJEMMY

Tää on tosi paha :? Ottaisin varmaan ton kakkosen. En kestäis suhdetta ilman intohimoa. Ja jos todella haluaisin tämän suhteen toimivan (siis että rakkautta todella olisi) niin ehdottaisin jotain parisuhdeneuvojaa tms. muuta ammattiapua ongelmiimme :)

Barriss

*katkeroitunutta naurua* :lol:
suhteemme alussa tilanne oli ensimmäisen vaihtoehdon kaltainen [paitsi meidän arvomaailmat nyt ei ihan osunu kohdilleen], eli en ollu varma onko minun puolelta intohimoa jne... nyt, reilun puolen vuoden seurustelun jälkeen, rakastan kultaani paljon enemmän, mutta tilanne on alkanut muistuttaa jälkimmäistä. :? en todellakaan ole sujut tämän asian kanssa, eikä minulla ole aavistustakaan, kumpi nuista vaihtoehdoista olisi parempi. apua. kun en tiedä edes, missä itse olen. x)

*WhiteAngel*

Valinnat on juri niitä millä voidaan ihan ite omaan elämään vaikuttaa.
Mie sanosin ihan vain näin, että vaikka kuinka vaikeelta tuntuu: niin elä ota turhia paineita. Oo vaikka vähän aikaa ihan itekseen ja kahtele miltä itestäsi tuntuu. Jos kuuntelet ihan oikeesti ihtees, siun on helpompi ottaa selvää siitä mitä ite haluut ja mikä ois sulle se paras vaihtoehto.
Pätee oikeastaan ihan kaikkeen.
:wink:

Daya_

Mulla oli aikoinaan samantyyppinen tilanne, joka ajan myötä ratkaisi itse itsensä. Ja valitsin suhteen joka lähempänä juuri tuota ensimmäistä versiota. Ainut ero on se, että rakastan nykyistäni täydestä sydämestä, enkä enää edes harkitse toista vaihtoehtoa!

Enkä ole katunut. Päinvastoin, tajusin täydellisesti miten hyvä on olla suhteessa jossa luottamus ja muu on kohdallaan.

Mutta eikö sitten ole vaihtoehtoa, jossa et ottaisi kumpaakaan? :roll: Jos et ole täysin onnellinen kummassakaan versiossa? :?

pink_

No tavallaan tällänen tilanne on. Nyt seurustelen tuon alemman vaihtoehdon kanssa ja eksäni oli tuollainen kun kuvailin ylemmän vaihtoehdon..
onhan se hienoa et joku voi saada molemmat :)

*WhiteAngel*

Ensimmäinen vaihtoehto.
Voi kuulostaa tylsältä, mutta silti.
Koskeeko tämä sun omaa tilannetta?
Jos koskee niin kannattaa ihan syventyä miettimään mitä itse haluaa.

Mulla itelläni ei ollu esimerkiksi suurta "mennään heti naimisiin"-tuntua aluksi, ja sille löytyikin sitten ihan syy, se etten luottanut yhtään ihmisiin. En päästänyt ketään lähelleni.
Ja hitto että oli koko elämäni pelastus että annoin tämän täydellisen miehen valaa luottamusta minuun. Pikkuhiljaa mutta varmasti. Ja voi sitä intohimoa... :D

Mutta se jolla on tälläinen tilanne, päättäköön itse. :wink:

pink_

Niin,kumman ottaisit,ajatellen vähä jopa loppuelämääsi.

-Miehen,johon voit luottaa,arvonne ovat samanlaiset,olette erittäin läheiset,suuria ongelmia ei ole ja mies rakastaa VAIN sinua ja kunnioittaa sinua. Sinäkin rakastat mutta et ehkä niin paljon,enemmän ehkä kaverina tai jotenkin vain läheisenä.Eli mies on todella tärkeä,et haluaisi ettei hän kuuluisi elämääsi lainkaan.Mutta mitää suuria tai intohimoisia tunteita ei oikein olisi. Vain se hyvä parisuhde. Et pelkää hänen menettämistä,sinulle on tärkeintä kunhan hän pysyy elämässäsi edes ystävänä. Jos näkisit eron jälkeen hänet toisen kanssa,olisit vain onnellinen hänen puolestaan.

Vai

-Miehen,joka ei silti mikään täysi k***pää,mutta teillä olisi paljon ongelmia mm. luottamuksen kanssa,arvonne ja halunne saattaisivat joskus poiketa,ette osaisi keskustella,menetä monesti hermosi mieheen ja mietit tuleeko tästä mitään et edes tiedä kunnioittaako mies sinua. Mutta sinä rakastat todella,oikeasti etkä haluaisi ikinä menettää. Ja mieskin sanoo todella rakastavansa sinua ja kyllä sen joskus huomaakin. Tunnette toisiinne vetoa ja rakkaus tuntuu elämää suuremmalta,mutta ongelmia vain tuntuu olevan liiikaa. jos näkisit hänet eron jälkeen toisen kanssa,murtuisit.

Kumman kannattaisi uskoa olevan se oikea. Kumpaa kannattaisia yrittää j a uskoa?

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat