Nytkö se on ohi? - Parisuhteet

Infra-z

Tiedän että tämä voi kuulostaa hassulta, koska monilla teistä ongelmat ja murheet ovat paljon isompia. Minua kuitenkin asia ahdistaa ja vie yöunet joten johonkin täytyy saada purkautua...

Meidän 1,5v kestänyt riidaton ja useimmiten ihana
suhteemme törmäsi tähän.
Nyt ollaan oltu muutama päivä pitämättä mitään yhteyttä,
vaikka ennen soiteltiin monta kertaa päivässä kun nähtiin vain viikonloppuisin ja harvoin viikolla matkan takia. Nää muutama päivä on mulle tuntunut ikuisuudelta, rakastan häntä ja ihan mieletön ikävä ja epävarmuus...

Vika kuukausi tai muutama viikko oli outoa aikaa, toinen ei puhu mitään, ei sano rakastavansa (mitä ennen teki usein) ja teki asioita jotka saivat mut suuttumaan ja loukkaantumaan pahasti vaikkei koskaan ennen kumpikaan tehnyt mitään vastaavaa.
Sitten pitkä keskustelu jolloin toinen sanoo ettei halua enää seurustella.
Ei ole toista kundia, ei mitään klassista syytä vaan jotain ihan
outoa selitystä että haluaa viettää aikaa kavereiden kanssa,
kaikki ahdistaa, seurustelu ei enää tunnu samalta kuin ennen,
ei tunne enää samalla lailla mua kohtaan. Vielä kun toinen sanoo samassa
keskustelussa että välittää musta eikä halua menettää mua, ja että
olen ainoa kundi jonka kanssa haluis seurustella... En voi ymmärtää! :?
Mikä teitä naisia oikein vaivaa?! Minkä takia kaiken pitää aina olla noin ihmeellisen sekavaa ja hankalaa...

Uskon jollain lailla ymmärtäväni mistä tää johtuu.
Tämä nykyinen/entinen on siinä elämäntilanteessa johon
kuuluu itsenäistyminen, muutto omaan asuntoon ja kaikki se muu,
tiedätte kyllä. Se muutos on ehkä kaikkein isoimpia mitä elämässä tulee
ja uskoisin sen olevan syynä tähän... Tämä siis vain oman pohdiskeluni tulos. Muutenkin sen lähipiirissä on tapahtunut isoja muutoksia, mutta
niistä ei olla kunnolla puhuttu johtuen siitä ettei hän jostain syystä pysty purkamaan tunteitaan ja avautumaan kenellekään, ei ole koskaan pystynyt.

Kuvittelisin että tässä vaiheessa hänelle tulee jotenkin ahdistunut olo
kaikesta mikä tulee muuttumaan ja sen takia pyrkii kieltämään
sen, palaamaan takaisin siihen huolettomaan aikaan jolloin voi vain pyöriä ystävien kanssa ja kaikki on tuttua ja turvallista.
En mä mikään psykologi ole mutta tämäntyyppiseen vastaukseen päädyin nyt kun oon valvonut öitä miettien asioita. Voi olla että oon aivan metsässä ja kyse vain on siitä että tunteetkin voi tosiaan kuolla ilman syytä tai jotain... Tai vaikka toi mun päätelmä ois oikeakin niin mitä voin tehdä? Haluisin ottaa puhelimen käteen just nyt, soittaa ja sanoa kuinka paljon rakastan sitä ja haluan sen enkä kestä enää! Mut... mitä sit? Tuskin vastaus ois mitä halusin kuulla... eikä lopputulos kai paranis yhtään.
Luulin että tää tauko ois hyvä että se aiemmin ollut tunteeton mykkäkoulu yms päättyisi, muttei tää oo yhtään parempi koska en tiedä mitä tää on ja mihin tää johtaa ja tää epätietoisuus tekee mut hulluks.

Kertokaa mulle mitä päättelette tästä, mulla on niin kamala olo kun
mietin tätä kaikkea ja sitä että menetän hänet täysin, eikä enää palata yhteen. Me sovittiin että pidetään viikko kokonaan taukoa eli ei soittoja, viestejä tai mitään. Se tarkottaa mulle sitä että odotan ahdistuneena,
unettomana ja kituvana ajatusteni kanssa viikon ja odotan sitä tuomion päivää jolloin saan tietää että loppuuko tää nyt tähän ja sukellan kielekkeeltä syvyyksiin, vai leijuuko hän vaaleanpunaisen sydän-ilmapallon varassa syliin ja rakastaa taas... :?

:(

Kommentit (7)

Santtu

Annan yhden neuvon spekuloimatta mitään sen suuremmin: Anna toiselle se sopimanne viikko aikaa. Tiedän, että se sattuu, mutta tee se silti.

Infra-z

Jep... huomasin muuten itsekin just että mietin ihan liikaa :) Ei kai tästä hautomisesta ja jatkuvasta asioiden kelaamisesta ole ainakaan apua. Nyt kun kirjotin tuon viestin niin helpotti jo aika paljon, pahimmalta tuntui se ettei kenenkään kanssa oo voinut sanaakaan vaihtaa tästä ja omassa päässään vaan joutunut vatvomaan kaikkea. Tuntuu kyllä ettei tämän viikon jälkeen tule mitään selvää tulosta.. mutta ainakin odotan sitä ja toivon :?

jannu*n*

Olen aivan sama mieltä Santun kanssa, anna hänelle se viikko aikaa miettiä omia tunteitaan ja ajatuksia. Vaikka se tuntuisi kuinka ahdistavalta ja menetät yöunesi.

Minulla on kanssa ollut samantapainen tilanne, mutta se oli suhteen alkupuolella. Nykyinen mieheni halusi miettiä asiaa, halusiko jatkaa kanssani vai lopettaa siihen. Olimme seurustelleet siihen asti muutaman kuukauden. En viikkoon kuullut hänestä, enkä tiennyt kuinka kauan hän halusi miettiä. Olin ihan maassa, enkä tehnyt sinä aikana mitään. Löhöilin sängyssä ja ajattelin meitä. Ryvin kirjaimellisesti itsesäälissä. :cry: Seuraavana maanantaina hän soitti ja pyysi käymään.. Olin onneni kukkuroilla. Myöhemmin sain tietää, että hän ei voi elää ilman minua ja rakastaa valtavasti. :wink: Silloin hän oli vasta tajunnu miten paljon välittää minusta. :wink:

En tiedä helpottiko tuo ajatus vai ei. Ei vissiin, mut pointti on se, et kävi niin tai näin, elämä jatkuu. Koita jaksaa vaikka se on kuinka hankalaa ja inhottavaa tahansa.

malina

Ihan turhaa sanoa, että naiset on vaikeita. On ne miehetkin samalla lailla. Vaikeaa siitä tekee se kun nainen ei halua nyt sanoa suoraan.

En takerru siihen vaan sanon jotain.. hmm, no siis syylle miksi naista ei enää kiinnosta on lukemattomia.. tuossa päätelmässäsi on perää, mutta ei se yksin minusta riitä eroamiseen jos teillä tosiaan oli hyvä suhde vahvalla pohjalla.

Teillä on suhteessanne menossa varmaan nyt itsenäistymisvaihe, tai ainakin naisellasi, se voi tulla eri aikaan osapuolille. Sen olisi pitänyt sujua ihan rauhaisasti niin, että molemmat hankkivat uusia harrastuksia, mutta silti ymmärtävät oman rakkaan tärkeyden. Tämä olisi ollut vaihe joka mittaa suhteen kestävyyden, joillakin se kestää joillakin ei.

Eroaminen on vaikeaa ja naisesi tahtoo sinut takaisin toisinaan koska ei itsekään kestä yksin, mutta loppujen lopuksi hän haluaa kuitenkin selvitä erosta ja jatkaa elämää. Niin kauheaa kuin se sinusta onkin.

Ehkä keskustelussanne hän sanoi välittävänsä sinusta ettei loukkaisi sinua. Eivät hänen tunteensa seinään kovetu joten mahkuja voi silti olla vielä, anna aikaa, mutta muista pitää puolesi.

Infra-z
malina
Ihan turhaa sanoa, että naiset on vaikeita. On ne miehetkin samalla lailla. Vaikeaa siitä tekee se kun nainen ei halua nyt sanoa suoraan.

Ehkä keskustelussanne hän sanoi välittävänsä sinusta ettei loukkaisi sinua.

Hm, et ehkä huomannut mutta just tuota tarkoitin sillä että naiset ovat hankalia :D Siis sanoa jotain ettei loukkaisi mua... Ja kun nainen ei nyt halua sanoa suoraan. Siis asiahan on niin että meille miehille asiat ON sanottava suoraan.

"Jos vihjaat hienovaraisesti, mies ei tajua. Jos vihjaat selkeästi, mies ei tajua. Jos annat ihan ilmiselvän vihjeen, mies ei tajua. Sano se suoraan!" Minä kuulun noihin tyypillisiin miehiin tuossa suhteessa. :wink:

malina
Infra-z

"Jos vihjaat hienovaraisesti, mies ei tajua. Jos vihjaat selkeästi, mies ei tajua. Jos annat ihan ilmiselvän vihjeen, mies ei tajua. Sano se suoraan!" Minä kuulun noihin tyypillisiin miehiin tuossa suhteessa. :wink:

Heh. Pitää muistaa että sanon miekkoselleni aina suoraan. Ei tule ongelmia.

Piutski

noi on aina vaikeita tilenteita. itelläki vähän saman tapanen meneillän.. :? kannattaa antaa toiselle aikaa ja toivoa parasta.. mutta myös valmistautua siihen että suhde loppuu.. mutta tuli mitä tahansa, ET JÄÄ YKSIN KOTIIN ISTUMAAN!!! kavereitten kanssa harrastuksiin ja muuta.. vaikka kuinka pahalle tuntuu..

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat